kertokaa

talo 9.5X13.5metriä. ruodelaudat asennettu, pellit pihalla, paljonko maksaa peltien asentaminen katolle? ei itsellä mitään tietoa, mutta katolle ei tee mieli kiivetä, eikä miestä sinne laittaa.
81519
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

kyseessä on peltikatto. ja kaltevuus on 1:2.5m.

Äänestä

voi auttaa. soita vaikka kahdelle tai kolmelle eri urakoitsijalle niin saat vertailuhinnan etkä tule kusetetuksi.

Keltaisilta sivuilta löytyy paremmin kuin netistä.

Äänestä

Katto pellitettynä
Viime lauantaina saimme katon pellityskuntoon.
Olin siinä käsityksessä, etteivät katon tekijät tarvitse telineitä tai hoitavat telineiden teon
tarvittaessa osana urakkaa. Perjantaina varmistin vielä katon tekoon liittyviä asioita katon tekijältä.
Tuossa yhteydessä selvisi, ettei jalkarännien tekeminen ole mahdollista ilman koko räystään mittaisia telineitä.
Lauantaiksi sain hommattua miehiä talkoisiin oikein roppakaupalla. Osa jatkoi laudoituksen tekoa.
he alkoivatkin sitten tehdä telineitä katon
tekijöille.
Ne joutuivat vielä vähän sunnuntaina paikkaamaan , että homma saatiin vietyä loppuun asti.
Näillä konsteilla katto saatiin juuri ja juuri siihen malliin, että peltikaton tekijät pääsivät maanantaina
aloittamaan työt.
Tein toiselle puolelle kattoa telineitä ja kaikkea muutakin, mitä vain oli tekemättä. Nyt talossa on katto pään päällä.
Katon teko loppusuoralla Viikon puolivälin paikkeilla piti vähän potkia miehiin vauhtia. Lisäksi sovittiin, että työmaalle tulee vielä kolmas mies töihin. Tuo hoputtaminen näyttää tulleen juuri oikeaan aikaan. Huomenna lauantaina on vuorossa todellinen loppurutistus.Jos aikaa jää kattoristikot tehdään loppuun ja lisätään vinotukia.
Maanantaina pitäisi alkaakin sitten katon pellitys.

Äänestä
  • Ammattitaitoinen peltiseppä ei tarvitse telineitä jalkarännin tekoon. Olen itse tehnyt kattoja pääkaupunkiseudulla yli 30 vuotta ja kertaakaan ei ole telineet osuneet kohdalle ja aina ollaan kuitenkin katto tehty.

    Helvetin jyrkissä katoissa olemme tehneet työaukon poistamalla räystään läheisyydestä lautoja sen verran, että olemme jalkarännin tehneet vintistä käsin. Kun jalkaränni on valmiina on laudoitus lyöty normaalisti umpeen ja lappeet pellitetty.

    Kyllä nyt sinua on kusetettu ja peltisepät vain koettivat kepillä jäätä ja nähtävästi tuossa onnistuivatkin. Se on vain tosiasia, että jos olet tehnyt kattotyöstä urakkasopimuksen ja siinä ei telineistä puhuta mitään niin sinun osuutesi on vain tuo valmiin tuotteen hyväksyminen, johon tässä tapauksessa suosittelen ulkopuolisen ammattilaisen hyväksyntää.

    Äänestä

työ, joten eipä se kauheita voi maksaa, ja talo lienee yksikerroksinen?
2-3 miestä, 200/nuppi, noin suunnilleen, toki yrittävät vaikka mitä.

Äänestä
  • Tuon kokoinen katto päivässä ja parillasadalla eurolla.!! Kovasti on luvattu, mut jos olet sanojesi mittainen mies niin tervetuloa töihin.
    Kerro vain kuinka monta kymmentä kattoa haluat ensi kesänä tuolla hinnalla ja tahdilla tehdä??

    Äänestä

ton vois tehdä toi kai 200neliö toi katto mutta teijän kantsii kai ottaa toi joka 200e ja päiväs sen tekis

Äänestä

30,00e neliö ja homma hoituu takuulla ja ammattitaidolla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hinta-arvio! kirjoitti:

talo 9.5X13.5metriä. ruodelaudat asennettu, pellit pihalla, paljonko maksaa peltien asentaminen katolle? ei itsellä mitään tietoa, mutta katolle ei tee mieli kiivetä, eikä miestä sinne laittaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu