"vetokoira..."

ttij

Meillä on vajaan vuoden vanha walespoika. Kun alettiin harjoitella hihnakäyttäytymistä, olin onneni kukkuloilla kun kulki hihnassa kuin enkeli. Malli on kuitenkin kesän aikana muuttunut, nyt yrittää vetää hullun lailla. Klassiset pysähtymiskonstit eivät tunnu auttavan yhtään. Samaan aikaan on alkanut myös reagoida vastaantulijoihin, tanner vaan raikaa koiran "itkuhaukusta" kun ei pääse moikkaamaan kaikkia. Tässä ongelmassa on sen verran omaa syytä, että kun täällä landella asutaan, erityisesti kesäaikaan kuljettiin tosi paljon umpimetsässä, jossa sai olla vapaana. Ja luulen että vaikutusta on myös sillä, että perheen murkut ovat satunnaisesti ulkoiluttaneet koiraa, vaikka periaatteessa tietävät kuinka toimia, en ole varma ovatko olleet koko ajan valppaana vetämisen suhteen...Joten itse ollaan kans vähän mokattu. Olisiko kellään hyviä konsteja, millä saisi mokat korjattua ja koiran taas hyville tavoille???

2

460

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sprinkku-neiti

      Meillä oli lähes sama tilanne. Ja omistajan kärsivällisyyden ja pitkäjänteisyyden puuttuessa, mikään ei tuntunut auttavan vetämiseen. Ostin kuonopannan, ja vajaan viikon käytön jälkeen meni meidän neidin kovaan kaaliin ettei kannata vetää :) ja ei ole vetänytkään sen jälkeen.

      • ...

        Meillä ei kuonopanta oikein tuota tulosta. Ensiksi koiraa voi liikuttaa pelkällä pikkusormella, mutta hetken aikaan kuonopannalla oltuaan ei enää välitä siitä ollenkaan. Kouhottaa siis normaaliin tapaan.

        Toki en kiellä kokoeilemasta jos se muilla on toiminut :) Muistathan käyttää kuonopannan kanssa myös normipantaa ja kahta hihnaa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      118
      2435
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      40
      1552
    3. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      644
      1028
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      106
      993
    5. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      962
    6. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      98
      906
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      875
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      710
    9. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      70
      706
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      31
      696
    Aihe