koska nuoret

että myös me yli viis kymppiset tarvitsemme rakkautta ja seksiä. ei se meidän pakoputki tai vesi hana ole ruosteessa vaikka elämää on elettykin. eikä me kaikki haeta nuorta
371759
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 37

Vanhimmat

Eipä taida sellaista aikaa tulla, muistan omasta nuoruudesta nuoruudestani, ettei vanhemmat miehet juuri kiinnostaneet jos vaan oli lähellekkään oman ikäisiä kavereita saatavilla. Olihan niitä toki joitakin vanhempiakin herrasmiehiä, ravintolalaskun maksajia, joittenka kanssa sitten tuli yö vietettyä. Mutta kyllä jokainen nuori tulee vanhaksi ja sitten sen tarpeen vasta ymmärtää. Jokainen sukupolvi tekee samat "virheet", nuorenahan sitä tuntee koko maailman omakseen, maailman, johon ei vanhoilla ole asiaa. Kaikkiin nuoriin tämä ei tietekään päde, kyllä niitä sellaisiakin nuoria on, jotka ymmärtää vanhemman ja kokeneemman miehen tarpeellisuuden.

Äänestä
  • Niin aivan itse koko pienen ikäni tuntenut vetoa vanhempiin pulleisiin miehiin.
    Että poikkeuksiakin löytyy mutta ovatte vissiin harvassa jotka todella pitävät vain vanhemista ja etenkin pulleista miehistä.
    Itsellä on ollut todella mukavia hetkiä vanhempien miesten kanssa eikä kyse ole pelkästään seksistä.

    Äänestä

  • Chaser-76 kirjoitti:

    Niin aivan itse koko pienen ikäni tuntenut vetoa vanhempiin pulleisiin miehiin.

    Et ole todellakaan ainut, joka pulleista vanhoista miehistä pitää. Jos vain jostain sellaisen saisi... tuntuu, että kaikki vanhat pullukat ovat naimisissa tms... huokaus
    Itsellä ei seksi kokemuksia ole, mutta olen huomannut, että juttu tuokiot ovat hieman monipuolisempia kuin nuorten kanssa. Kyllä ikä ei miestä pahenna, vaan parantaa ja antaa sitä tiettyä charmikkuutta!

    Äänestä

  • oldchublover kirjoitti:

    ei me vanhat vaarit halua aina nuorta ja seksiä hänen kanssaan vaan ystävyys tänä päivänä on hieno asia. minullakin yksi nais mummu ja on 84- ja olen maalta- miksi nuoret ei tänä päivänä pysty puhumaan- myös me tällä kanavalla jota opettelen. opetellaan yhdessä ja nautitaan elämästä

    Äänestä

  • nuoruudessa tulee tehtyä mokia ja kai me vanhanakin tehdään mutta nuorten kannattaisi kuunnella joskus meitä

    Äänestä

  • ymmärtää kirjoitti:

    ei me vanhat vaarit halua aina nuorta ja seksiä hänen kanssaan vaan ystävyys tänä päivänä on hieno asia. minullakin yksi nais mummu ja on 84- ja olen maalta- miksi nuoret ei tänä päivänä pysty puhumaan- myös me tällä kanavalla jota opettelen. opetellaan yhdessä ja nautitaan elämästä

    Olen täysin samoilla linjoilla, et ystävyys on hieno asia. Senkin vaan tajuaa, kun menettää ystävän. Ja ei se seksikään kyllä maailman tärkein asia ole.
    Itse omalta kohdaltani olen huomannut, että se puhumisen aloittaminen on vaikeaa. Mutta kyllä juttelen vaarien ja miksei mummujenkin kanssa, jos he aloittavat keskustelun. Pystyn kyllä puhumaan, vaikka nuori olenkin. Nautitaan vaan elämästä jos siihen kykenemme näinä aikoina...

    Juuri tuota tarkoitan pidän itseäni tavallaan onnekkaana koska vanhemista ei juuri löydy kovin lapsellisia jotka alentuisivat feikkaamaan ym muuta.

    Mun kohalla *koputtaa puuta* ei vielä ole käyny niin että olisin ihastunut häneen mutta hän ei minuun ja jatkettaisiin vain "kaveri" pohjalla.

    Itseasiassa juuri eilen juttelin erään tälläisen henkilön kanssa josta en seksi mielessä ole kiinnostunut mutta juttu kaverina kylläkin ja yritinkin asiaa hänelle selittää että voi mennä tovi ennenkuin todella hänkin ymmärtää että kyse on vain kaveruudesta siinä meinään helposti uskottelee itselleen jotain aivan muuta että kyllä se ajan myötä lämpeää kunhan vaan aikaa kuluu.

    Pelkäänkin sitä päivää jolloin minulle itse käy niin että ihastun kaveriin mutta se ei olekkaan molemmin puolista.Itseäni ainakin jo suorastaan vituttaa sanoo miehille EI koska he eivät nyt vain ole sitä mitä haen.

    Äänestä

  • oldchublover kirjoitti:

    Et ole todellakaan ainut, joka pulleista vanhoista miehistä pitää. Jos vain jostain sellaisen saisi... tuntuu, että kaikki vanhat pullukat ovat naimisissa tms... huokaus
    Itsellä ei seksi kokemuksia ole, mutta olen huomannut, että juttu tuokiot ovat hieman monipuolisempia kuin nuorten kanssa. Kyllä ikä ei miestä pahenna, vaan parantaa ja antaa sitä tiettyä charmikkuutta!

    Tämä nyt ei ole mikään ehdotus mutta suorastaan naurattaa että en voi itse koskaan kokea sitä samaa tunnetta mitä heterot voivat kokea mennessään baariin tai mihin vaan ja totea että tossahan hyvä pakkaus menee.

    Olisi varmaan hieno tunne ystävystyä saman henkisen kaverin kanssa jotka pitävät samanlaisista miehistä ja sit yhessä kritisoida ynnä muuta "et onpas toikin luuta ja nahkaa" en panis :D (ronskia huumori tietty)

    oikeestaan se on ainut asia mikä harmittaa siinä että en voi jakaa mies makuani kenenkään kanssa niin kuin varmaan monet "normi" homot tekee

    Äänestä

  • Chaser-76 kirjoitti:

    Juuri tuota tarkoitan pidän itseäni tavallaan onnekkaana koska vanhemista ei juuri löydy kovin lapsellisia jotka alentuisivat feikkaamaan ym muuta.

    Mun kohalla *koputtaa puuta* ei vielä ole käyny niin että olisin ihastunut häneen mutta hän ei minuun ja jatkettaisiin vain "kaveri" pohjalla.

    Itseasiassa juuri eilen juttelin erään tälläisen henkilön kanssa josta en seksi mielessä ole kiinnostunut mutta juttu kaverina kylläkin ja yritinkin asiaa hänelle selittää että voi mennä tovi ennenkuin todella hänkin ymmärtää että kyse on vain kaveruudesta siinä meinään helposti uskottelee itselleen jotain aivan muuta että kyllä se ajan myötä lämpeää kunhan vaan aikaa kuluu.

    Pelkäänkin sitä päivää jolloin minulle itse käy niin että ihastun kaveriin mutta se ei olekkaan molemmin puolista.Itseäni ainakin jo suorastaan vituttaa sanoo miehille EI koska he eivät nyt vain ole sitä mitä haen.

    Minulle kävi niin, että tapasin mukavan, pullean vanhan miehen ja ystävystyimme. No minähän rakastua pätkähdin siihen korvia myöten... 6 vuotta sain nauttia hänen seurastaan ja upeasta vartalosta, jota hän ei ujostellut näyttää... No tulihan se päivä vastaan, etten pystynyt enää olemaan koskematta... sen pituinen se stoori.
    Vieläkin ajattelen lämmöllä sitä pappaa ja samalla suren sitä, että menetin hyvän ystävän. Ja mietimpä sitäkin, että olisiko juttu toisin jos olisin kertonut hänelle tunteistani... Ja nyt en enää kehtaa miestä asialla vaivata, vaikka se vaivaa minua paljonkin...
    Että ei kannata ihastua kaveriin, ainakaan oman kokemuksen mukaan. Olen kylläkin sitä mieltä, että kaveripohjalta olisi hyvä lähteä liikkeelle...

    Äänestä

  • Chaser-76 kirjoitti:

    Niin aivan itse koko pienen ikäni tuntenut vetoa vanhempiin pulleisiin miehiin.
    Että poikkeuksiakin löytyy mutta ovatte vissiin harvassa jotka todella pitävät vain vanhemista ja etenkin pulleista miehistä.
    Itsellä on ollut todella mukavia hetkiä vanhempien miesten kanssa eikä kyse ole pelkästään seksistä.

    No tässä olis 60v kiltti pullukka nallekarhu pks:lta. Jos jotain nuorempaa todella kiinnostaa, niin laitappa viestiä...

    Äänestä

  • Markus kirjoitti:

    Luo profiili ja laita privana viestiä mulle
    Vai sovitaanko treffit ja vaihetaan numeroita ihan näin julkisesti :)

    Niinpä tietysti... tämäkin on yks ongelma, että kaikki ovat pks:lta... huokaus... Kiinnostais kyllä todella kovasti...
    Muuten...eikös täällä pohjosessa oo ketään?

    Äänestä

  • oldchublover kirjoitti:

    Niinpä tietysti... tämäkin on yks ongelma, että kaikki ovat pks:lta... huokaus... Kiinnostais kyllä todella kovasti...
    Muuten...eikös täällä pohjosessa oo ketään?

    Enpä minä kyllä tunne itseäni ollenkaan onnekkaaksi että asun lähellä pks:tua.
    EN voi kieltää etteikö tapaamisia tule mutta ei se tarkota sitä että olis jotenkin "saantia" joka sormelle.
    Mut pohjosessa ei oo varmaa sitäkään kun asukkaita ei oo niin paljoo varsinkin pienemmissä paikoissa voi törmätä tuttuun.
    Mua ainakin itseäni suorastaan pelottaa tavata ketään omalla paikkakunnalla ei sen puoleen eipä oo ketään pitkään pitkään aikaan ottanu yhteyttä ei edes riihimäki järvenpää kerava ym. ym. kaikki yleensä pks :D

    No ei tod. ole seuraa saatavilla. Jotenkin tuntuu, että kukaan ei uskallakaan olla homo julkisesti, varsinkaan tällä pienellä paikkakunnalla jolla asun. Itse en juurikaan pelkää tuttuihin törmäilyä. Mulle on aivan sama mitä musta ajatellaan. Mutta rassaa tää yksinäisyys aika pahasti. Oishan se mukava löytää lähempää seuraa, kun itseä ei kauheesti huvittas muuttaa pks:lle sen takia, että sais miesseuraa. Mulle ei oo tärkeetä "saanti" joka sormelle... yksi kunnon mies riittäis... hmmm... onkohan edes sellasta?

    Oon miettiny aivan samaa !!!
    Että onko mahdollista löytää mies meikäläisille.
    Ei valttämättä naimisiin mutta sellasta vaki kaveria johon liittyy paljon muutakin kuin pelkkä seksi.
    On vain äärettömän vaikeeta löytää sellanen jokan kanssa kemiat pelaa hyvin yhteen.
    Saatika et olisi vielä "hyvän näköinen"
    ai että mä nautin käyttää sanaa hyvän nakönen ku se automaattisesti tarkoittaa Di Caprion tyylistä miestä :D
    Sulla todella on suuremman luokan onkelma jos asut vielä pikku paikassa kuvittele että mä asun lähellä kaikkea ja silti on vaikeeta.
    Mut mä olenkin kaapissa mut en oikeestaa välitä siitä uskon että kumppanin voi löytää myös niin että molemmat on kaapissa ainakin aluksi.
    PS: Saa nähä laittaako markus viestiä koska en nyt viittis julkisesti s-posti osotetta laittaa.

    PS2 Valitettavasti sun pitää olla itse valmis liikkumaan sen oikean vuoksi älä koskaan anna välimatkan olla sulle este itsekkin käyny pohjosessa asti sitä etsimässä.
    Ja jos kolahtaa niin ei sillä oo enää väliä missä asuu jos on niin se on jo tekopyhää

    No oon mä kyl itekkin osittain kaapissa. Muutama immeinen tietää kun oon ite kertonu. Ja yks niistä tietty kerto asian etiäpäin... en oikeestaan ees tiedä olenko enää kaapis vai en;-)

    Noh... oot kyl oikeessa siinä, et kannattis varmaan katella kauempaakin ja olemaan valmis lähtemään "rakkauden perään". Oon vaan sellasta tyyppiä, et haluan olla varma toisesta. Eli jos kauemmas lähtee, niin haluan tietynlaisen varmuuden siitä, että toinen ei oo feikki... vaan milloin siitäkin täysin varma voi olla? Ei kaapissa olossakaan mitään pahaa oo, mutta ongelmia sekin teettää, jos vain toinen on kaapissa... luulisin ainakin

    Heh.. tuosta hyvännäkösestä: luulempa, että harva pullukka itseään pitää kovin adoniksena, vaikka hän saattaa meidän silmissä siltä näyttääkin. Mut ei se ulkonäkökään kaikki kaikes oo. Se mies johon rakastua pätkähin, niin ei hän nyt niin kauhee hotti muuten ollu, mutta sillä oli komein "masu", minkä oon ikinä nähny... ja sen hymy ja nauru oli jotain sellasta mikä pisti sydämen pakahtuun oikeen kunnolla... *huokaus*

    Ihmettelen muuten, et mihinkähän keskustelun aloittaja jäi... ja ihmettelen, et eikös senioreita kiinnosta ollenkaan tulla kuulluksi, vaikka kiinnostusta kuitenkin hieman on. Herätys seniorit!!!! Ois kiva jutella teidänkin kanssa aiheesta!!!

    Tiiä siitä Markuksesta sitte... kuullosti kyllä tosi hyvältä; ikä ja kropan rakenne ainaki... kun saiskin sellasen nallekarhun omakseen ;D

    Äänestä

  • Chaser-76 kirjoitti:

    Luo profiili ja laita privana viestiä mulle
    Vai sovitaanko treffit ja vaihetaan numeroita ihan näin julkisesti :)

    Chaser. Laitappa mailia [email protected] jos edelleen kiinnostaa

    Äänestä

  • oldchublover kirjoitti:

    Niinpä tietysti... tämäkin on yks ongelma, että kaikki ovat pks:lta... huokaus... Kiinnostais kyllä todella kovasti...
    Muuten...eikös täällä pohjosessa oo ketään?

    Jos kiinnostaa niin mailaa [email protected]

    Äänestä

  • oldchublover kirjoitti:

    Olen täysin samoilla linjoilla, et ystävyys on hieno asia. Senkin vaan tajuaa, kun menettää ystävän. Ja ei se seksikään kyllä maailman tärkein asia ole.
    Itse omalta kohdaltani olen huomannut, että se puhumisen aloittaminen on vaikeaa. Mutta kyllä juttelen vaarien ja miksei mummujenkin kanssa, jos he aloittavat keskustelun. Pystyn kyllä puhumaan, vaikka nuori olenkin. Nautitaan vaan elämästä jos siihen kykenemme näinä aikoina...

    tuota lähinnä hain että ei sorsita nuorten elämää mutta ei myöskään vanhempien. joka ikä kaudella on omat ongelmansa mutta kuten mottoni on. minulla ei ole kiire mihinkään ei edes hautaan

    Äänestä

  • Chaser-76 kirjoitti:

    Oon miettiny aivan samaa !!!
    Että onko mahdollista löytää mies meikäläisille.
    Ei valttämättä naimisiin mutta sellasta vaki kaveria johon liittyy paljon muutakin kuin pelkkä seksi.
    On vain äärettömän vaikeeta löytää sellanen jokan kanssa kemiat pelaa hyvin yhteen.
    Saatika et olisi vielä "hyvän näköinen"
    ai että mä nautin käyttää sanaa hyvän nakönen ku se automaattisesti tarkoittaa Di Caprion tyylistä miestä :D
    Sulla todella on suuremman luokan onkelma jos asut vielä pikku paikassa kuvittele että mä asun lähellä kaikkea ja silti on vaikeeta.
    Mut mä olenkin kaapissa mut en oikeestaa välitä siitä uskon että kumppanin voi löytää myös niin että molemmat on kaapissa ainakin aluksi.
    PS: Saa nähä laittaako markus viestiä koska en nyt viittis julkisesti s-posti osotetta laittaa.

    PS2 Valitettavasti sun pitää olla itse valmis liikkumaan sen oikean vuoksi älä koskaan anna välimatkan olla sulle este itsekkin käyny pohjosessa asti sitä etsimässä.
    Ja jos kolahtaa niin ei sillä oo enää väliä missä asuu jos on niin se on jo tekopyhää

    Laitoin tänne jo aiemmin osoitteen.
    Mut voinhan kirjoittaa sen uudelleenkin:
    [email protected]

    Äänestä

homot ymmärtää sen itse? Miks pitää jahdata nuoria, jos omanikäiset on kerran niin hyviä?

Äänestä
  • mitä mä oon ymmärtäny ja mä en paloo kyllä ymmärrä mutta eikös asia ole myös näin

    hetero maailmassa jätkät koko ikänsä kattelee nuorten naisten perään vaikka ikää olisi jo 40

    ei siis ole mikään ihme että meidän keskuudessa ne vanhat jotka aikoinaan myos itse olivat nuoria on heille tavallaan jäänyt päälle se nuoruuden homma.

    halun kohde ei tavallaan kasva oman ikääntymisen myötä.

    Ei tossa min mielestä oo mitään sen ihmeellisempää.

    miksi sitä ny pitäs sen enempää ihmetellä
    Tiedän itsekkin että kun vanhenen ei mun miesmaku ainakaan muutu miksikään ja hyvä niin.
    Oikeastaan kun vanhenen niin asiat menee vain parempaan suuntaan koska varmaan monet vanhemmat miehetkin haluavat kunnolla ensin tutustua ennen kuin tavataan
    tää virtuaali elämä on niin riskejä täynnä ettei mitään rajaa ja varmaan on monen eläkeläisen pelko tulla jotenkin pilkan kohteeksi vaikka kuin halajais nuorempaa niin ei vain uskalla.

    EI sinänsä mikään ihme sillä mitä se olikaan se homous joskus 60-luvulla.

    Eikös vielä 70-luvullakin homoutta pidetty tautina *hymähtää*

    Varmaan monet eläkeläiset elää kaksois elämää just ton pelon takia vaikka netit on tullukkin.

    Äänestä

  • aloittaessani tätä keskustelua en silloin enkä nyt hinkunut nuorten perään vaan kyselin miksi nuoret karttaa meitä. ei me ,vanhat , olla kaikki kullin perässä juoksijoita vaan ystävä voi olla vaikka minkä ikäinen. lue koko juttu ja onnee elämällesi

    Äänestä

  • ymmärtää kirjoitti:

    aloittaessani tätä keskustelua en silloin enkä nyt hinkunut nuorten perään vaan kyselin miksi nuoret karttaa meitä. ei me ,vanhat , olla kaikki kullin perässä juoksijoita vaan ystävä voi olla vaikka minkä ikäinen. lue koko juttu ja onnee elämällesi

    Oon sun kanssa samoilla linjoilla tuon ystävän iän kanssa. Minulle on yks hailee sille iälle, jos kerran juttua syntyy ja viihtyy toisen kanssa. Mutta tähän samaan hengenvetoon... ei me kaikki nuoretkaan sen kullin perässä juosta, vaikka se kiinnostaakin. Itse en todellakaan karta vanhempia miehiä ja minulla ei ole mitään teitä vastaan, päinvastoin... Mutta vaikea on löytää vanhempia kavereita, joiden kanssa voisi ystävystyä

    Asiat ei oo niin yks selitteisiä miltä ne ehkä susta kuullostaa ja näyttää.
    Ja jos sulle joku sen oikean syyn kertois niin et varmaan ees uskois sitä vaan poimit ne vastaukset mitkä sua miellyttää.
    Eihän tämmöseen kysymykseen ookkaan mitään oikeata ku kaikki kokee kaiken eri tavalla.
    VOinkin puhua vaan omasta puolesta että hakeudun kyllä senioreitten läheysyyteen jo senkin takia että etsin kumppania mutta toisaalta mulla on myös kavereita jotka puksuttaa reippaasti yli 50:nen ja seksiä ei oo koskaan ollu.Kuhan tavataan joskus ja vaihetaan kuulumisia.

    Äänestä

  • ymmärtää kirjoitti:

    aloittaessani tätä keskustelua en silloin enkä nyt hinkunut nuorten perään vaan kyselin miksi nuoret karttaa meitä. ei me ,vanhat , olla kaikki kullin perässä juoksijoita vaan ystävä voi olla vaikka minkä ikäinen. lue koko juttu ja onnee elämällesi

    Kysyisin vaan parahin "ymmärtää" sellasta juttua, että oletkos koskaan yrittänyt ystävystyä nuoremman kanssa? Sillä jos et ole, niin mistä tiedät, että nuoret karttaa vanhempia? Vaan ajatteletko automaattisesti, että nuori ei voi ymmärtää tai olla ystävä, ilman että hän haluais seksiä? Tai pelkäätkö, että nuoremmat ajattelee sinua heti pervoksi vanhaksi ukoksi, jos lähestyt heitä?
    Onhan asia niinkin, että aivan liian paljon nuoret heittää lokaa vanhempien miehien niskaan tyyliin "taas joku pervo vanha äijä kyyläs jossain uimahallissa". Mutta tartteeko niistä välittää? Aivan liian paljon oletetaan, ilman että kysytään tai puhutaan. Kerro meille mistä olet saanut päähän, että nuoret ei ymmärrä. Tee itsesi ymmärretyksi, sillä on nuoria, jotka tosiaan ymmärtää...

    Ihan samaa mieltä.

    Pitäiskö munkin kysellä et miksi vanhemmat ei oo kiinnostunut sitoutumaan nuoremman kanssa että mussa on varmaan vikaa kun en kellenkkään käy :)

    Äänestä

  • Chaser-76 kirjoitti:

    mitä mä oon ymmärtäny ja mä en paloo kyllä ymmärrä mutta eikös asia ole myös näin

    hetero maailmassa jätkät koko ikänsä kattelee nuorten naisten perään vaikka ikää olisi jo 40

    ei siis ole mikään ihme että meidän keskuudessa ne vanhat jotka aikoinaan myos itse olivat nuoria on heille tavallaan jäänyt päälle se nuoruuden homma.

    halun kohde ei tavallaan kasva oman ikääntymisen myötä.

    Ei tossa min mielestä oo mitään sen ihmeellisempää.

    miksi sitä ny pitäs sen enempää ihmetellä
    Tiedän itsekkin että kun vanhenen ei mun miesmaku ainakaan muutu miksikään ja hyvä niin.
    Oikeastaan kun vanhenen niin asiat menee vain parempaan suuntaan koska varmaan monet vanhemmat miehetkin haluavat kunnolla ensin tutustua ennen kuin tavataan
    tää virtuaali elämä on niin riskejä täynnä ettei mitään rajaa ja varmaan on monen eläkeläisen pelko tulla jotenkin pilkan kohteeksi vaikka kuin halajais nuorempaa niin ei vain uskalla.

    EI sinänsä mikään ihme sillä mitä se olikaan se homous joskus 60-luvulla.

    Eikös vielä 70-luvullakin homoutta pidetty tautina *hymähtää*

    Varmaan monet eläkeläiset elää kaksois elämää just ton pelon takia vaikka netit on tullukkin.

    tätä juuri halusin keskustelusta. jos niin sanottu hetero nuoripari tai nuori homo pari tulee kadulla vastaan tai näkee meidät kahvilla niin ;ns. lätty lentää; me ollaan oltu yhdessä yli 20 v. mutta nuorten käytös ihmetyttää. onko sama heteroilla? eikö ns. vanha ja nuori voi olla niin hetero kuin homo suhteessa ystäviä. tai sekasin ystäviä ja sillä ei seksin kanssa ole mitään tekemistä

    Äänestä

  • oldchublover kirjoitti:

    Oon sun kanssa samoilla linjoilla tuon ystävän iän kanssa. Minulle on yks hailee sille iälle, jos kerran juttua syntyy ja viihtyy toisen kanssa. Mutta tähän samaan hengenvetoon... ei me kaikki nuoretkaan sen kullin perässä juosta, vaikka se kiinnostaakin. Itse en todellakaan karta vanhempia miehiä ja minulla ei ole mitään teitä vastaan, päinvastoin... Mutta vaikea on löytää vanhempia kavereita, joiden kanssa voisi ystävystyä

    ei meitä vaikea ole lähestyä jos ei teitä nuoriakaan. kai se on sellainen juttu että jos kemiat kohtaa niin se on ystävyyttä ilman ikää ja vuosia mutta myös ilmaN tai sen kanssa seksiä KIITOS YSTÄVÄ

    Äänestä

  • ymmärtää kirjoitti:

    ei meitä vaikea ole lähestyä jos ei teitä nuoriakaan. kai se on sellainen juttu että jos kemiat kohtaa niin se on ystävyyttä ilman ikää ja vuosia mutta myös ilmaN tai sen kanssa seksiä KIITOS YSTÄVÄ

    On se todellakin noin. Ole hyvä vain... YSTÄVÄ

    Äänestä

  • Chaser-76 kirjoitti:

    Ihan samaa mieltä.

    Pitäiskö munkin kysellä et miksi vanhemmat ei oo kiinnostunut sitoutumaan nuoremman kanssa että mussa on varmaan vikaa kun en kellenkkään käy :)

    no niin. aukesihan se keskustelu. mulla ei ole mitään nuoria tai toistepäin minusta tuntuu vanhoja kohtaan mutta miksi aloitin tän keskustelun on se että juuri uimahallissa kaks nuorta ihmetteli ja kahvilassa kuulin jutun että toi on, mennäänkö, ei liian vanha, asun tosi pienellä paikkakunnalla ja täällä ei mitään ongelmia, onkohan ns. City ihmiset eristäytyneet tästä yhteiskunnasta

    Äänestä

  • oldchublover kirjoitti:

    On se todellakin noin. Ole hyvä vain... YSTÄVÄ

    elämän sokeri paloja, ei elämän suolaa. kiitos ja halit

    Äänestä

  • ymmärtää kirjoitti:

    no niin. aukesihan se keskustelu. mulla ei ole mitään nuoria tai toistepäin minusta tuntuu vanhoja kohtaan mutta miksi aloitin tän keskustelun on se että juuri uimahallissa kaks nuorta ihmetteli ja kahvilassa kuulin jutun että toi on, mennäänkö, ei liian vanha, asun tosi pienellä paikkakunnalla ja täällä ei mitään ongelmia, onkohan ns. City ihmiset eristäytyneet tästä yhteiskunnasta

    City ihmisistä en tiedä ns "landella" asuvana, mutta kai niillä ihan eri meininki on... Pieni paikkakunta vaan on siitä huono, että seuraa on vaikea löytää, välistä tuntuu ettei edes ystäviä... ja ennenkaikkea se juorujen määrä välistä ottaa ihan kupoliin... ihmisillä kun puhetta ei tahdo riittää kun vaan toisten tekemisistä ja siitä mitä kukin on...
    Mutta, eikös se tavallaan ole mukavaa, että nuoret edes hieman ihmettelee vanhaa miestä? Siis positiivisessa mielessä tietty... jos ei herjata. Jos nuoret noin puhuu, niin kyllä sinussa silloin jotain ihmettelemistä täytyy olla, vaikkakin sanovatkin sitten liian vanhaksi.
    Milloinkahan mies sitten on liian vanha? Jos on nuorekkaan olonen ja vielä joten kuten voimissaan, niin ei 80 kymppinenkään oo vielä liian vanha. Nuorten pitäs vaan välillä muistaa, että vanhoillakin on tunteet, eikä vaan möläytellä mitä sattuu...

    Äänestä

Mä ymmärrän aivan loistavasti että vanhemmatkin haluavat ystäviä ja seksiä.
ja mitä sen on väliä loppujen lopuksia onko ikäeroa vai ei kuhan homma toimii

Äänestä
  • Naama voi rypistya, kulli ei koskaan.

    Äänestä

  • UPDATE_8608648 kirjoitti:

    Naama voi rypistya, kulli ei koskaan.

    ensinnäkin kun katselin noita lukuja ja vastausten määrää niin tunnen kuin olisin edelleen kaks kymppinen. no joo. hienot kommentit ja tätä niin omaan halusin aloittaessa tämän puolen tällä sivulla.Edelleenkään minulla ei ole hinkua nuoriin mutta jos olis tarve ja kohdalle sattuis niin miksi ei. EI KUULU MIELTYMYKSIINI MUTTA NUORTEN MYÖS YSTÄVYYS ,haluaisin olla ystävä

    Äänestä

  • Mä en oo erotellu ihmisiä 5vuotiaasta lähtien kun muistan..tää sama kaava toistuu-mää oon teini ja vanhat on ällöjä.Sit ollaan yht äkkiä 30 ja lapsia. Sit vielä kerkii erota 2-3 kertaa. Ihan samat ihmiset sitten vanhehee aikanaan ja taas ympyrä sulkeutuu.Ja se, että panettaa ei katso ikää..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ymmärtää kirjoitti:

että myös me yli viis kymppiset tarvitsemme rakkautta ja seksiä. ei se meidän pakoputki tai vesi hana ole ruosteessa vaikka elämää on elettykin. eikä me kaikki haeta nuorta

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu