Pissaapissaa

9kk ikäinen sakutyttö käyttää olohuonetta vessana!! n.7kk ikäisenä päästiin jo voitonpuolelle ja neiti näytti merkkejä sisäsiisteydestä. Sitten tuli pissatulehdus ja totaalinen täyspakki!!
Neiti on päässyt kyllä pienestä asti ulos leikin jälkeen, ruoan jälkeen, unten jälkeen. Aamuisin välittömästi herättyään. Ja yöllä jos satun heräämään niin pissalla ollaan käyty. Yöt kuitenkin nytkin menee vaihtelevasti. Välillä 8h unien jälkeen pissaa ei ole yön aikana tullut, välillä on jo 4h jälkeen.
Nyt alkaa järki lähteä!!
Ajattelin viedä nyt eläinlääkärille pissanäytteen jos nyt kyse olisi taas tulehduksesta. Viimeksi kyllä merkit oli selvät: pissas pieniä määriä usein niin sisällä kuin pihalla. Ja kyykkyä saattoi 20 kertaa vaikka pissaa ei tullut. Nyt kuitenkin rakko näyttäisi tyhjenevän kunnolla, mutta voiko siitä huolimatta olla kyse tulehduksesta?
Juoksu meillä oli juuri ensimmäinen ja loppunutkin jo monta viikkoa sitten joten ei sekään tätä selitä.
Käytän kyllä pihalla usein, käytän käytän ja käytän ja silti kun käyn pikaisesti vaikkapa kaupassa on matolla pissa, vaikka olisi juuri tunti kaksi sitten pissannut.
Paikkana on aina sama, olohuone ja siellä kaksi mattoa. Jos olen matot käärinyt pois, on pissa siinä kohtaa missä matot yleensä on.
Auttakaa nyt hyvät ihmiset ennenkuin hiukset lähtee päästä!!!
8584
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Ja aina ei ole kyse pelkästä pissasta. Tänäänkin pissan sijasta olohuoneessa oli kakka!
Ja aina silloin kun "vahinko" on poissa ollessani tapahtunut, pentu luimistelee eikä suostu tulla olohuoneeseen vaan kirmaa suoraan "piiloon" esim makkariin, eli sanoi kuka mitä tahansa niin hävetä se osaa.
Pitäiskö mun nyt vaan alottaa reippaasti alusta koko sisäsiistiksi opetus. Palkita kun pissa tulee ulos? Entäs kun se on matolla? Siivota vaan huomaamattomasti pois sen kummemin manaamatta?
Nyt on neuvot tarpeen.

Äänestä
  • vastata kysymykseesi. Aloita sisäsiisteysopetus uudelleen, juuri kuten ajattelitkin. Nythän se varmasti sujuu helpommin ja nopeammin. Tarkistuta kuitenkin ensin pissanäytteen avulla, ettei tulehdusta ole. Ilmeisesti pennulla mennyt konseptit sekaisin pissatulehduksen aikana, jolloin pissa tuli mihin sattui pystymättä siihen vaikuttamaam.

    Äänestä

  • osaa hävetä, vaan se muistaa edelliset kotiintulosi. Ei tarvitse paljoa, herkkä koira kyllä vaistoaa pahantuulisuutesi ja tyytymättömyytesi. Eli koirasi on oppinut pelkäämään kotiintulojasi. Mieti, miten kohtelet koiraasi, älä inhimillistä eläintä. Älä huuda sille jne. Koirasi vaikuttaa herkältä, joten kohtele sitä sen mukaan.

    Yksi edellinen kirjoittaja saattaa olla oikeassa siinä, että koirallasi on eroahdistus. Joka tapauksessa, palaa asioissa taaksepäin. Matot pois, älä huomaa lätäköitä, siivoa vain vaivihkaa ne pois. Kehu ulkona kun tekee tarpeensa. Ja käy kunnon lenkit sen kanssa, ei pelkästään pikku pissalenkkejä.

    Äänestä

joskus sama ongelma nuoren nartun kanssa. Mun narttuni oli melko arka ja tulin siihen tulokseen, ettei se aina uskaltanut tehdä asioita ulkona. Onko pihapiirissä muiden koirien pissa/kakkamerkkejä? Mulla oli silloin myös kaksi urosta ja narttu uskalsi asioida vain niiden tekemien reviirimerkintöjen lähelle. Koirasi on myös nyt siinä iässä, että vähäinen lirauttelu kerrallaan voisi johtua juoksuajasta. Se siis jättää viestejä pojille ulkona ja voi olla merkkaa reviiriään sisällä, koska tekee samaan paikkaan ilman mattoakin. Jotkut nartut unohtavat ensimmäisen juoksun tullessa kaiken aiemmin opitun. Odota nyt jos näkyy juoksuajan merkkejä ja aloita uudelleen opettelu vasta sen jälkeen. Ja kannattaa se pissanäytekin ottaa. Koita kestää!

Äänestä

oireet sopii juuri eroahdistukseen: "...kun käyn vaikkapa pikaisesti kaupassa, on matolla pissa...". rajaa koirasi tila yksinolon ajaksi yhden huoneen kokoiseksi. näin koirallasi on vähemmän "vahdittavaa" poissaollessasi. lue lisää aiheesta googlettamalla sana eroahdistus.

Äänestä

vastauksista huolimatta, älä heitä kirvestä kaivoon. Mieti, mikä sopii sinun koiraasi, vai sopiilo näistä mikään. Kukaan ei ole kaikkitietävä, koskaan.

Äänestä

Nyt matot pois kokonaan, ettei tarvi selkää rikkoa niiden jatkuvassa pesussa. Jouluksi sitten lattialle, tässä on sopivasti kolme kuukautta aikaa harjoitella sitä sisäsiisteyttä ennen sitä.
Kyllä se siitä lutviintuu ajan kanssa pikkuhiljaa.
Hyviä vinkkejä on annettu jo, mutta vielä yksi: koska koira ei tee tarpeitaan petiinsä tai olopaikkaansa, tehkää tuosta olohuoneen kohdasta teidän päivittäinen olopaikka. Käytte siihen kumpikin makaamaan, ihminen ja koira. Siinä lepäilette vaikka päiväunia, koiraa silitellen ja söpöstellen. Siinä voitte vaikka ruokkia koiran, harva koira viitsii pissata paikkaan, jossa se syö. Siinä voi harjata koiran ja tehdä kaikkea muuta kivaa yhteistä pikkupuuhaa tai vain olostella.

Äänestä
  • kuullostaa niin tutulta olen itsekkin ajatellut
    kirjottaa tänne.meillä on 9kk ikänen saku narttu,alkanut tekemään tarpeet sisälle,ulkona kun käydään on kaikkea muuta kivaa,ei jouda tekemään pissaa eikä kakkaa,nyt ensimmäinen juoksu menossa,käy aina pikku pisun tekemässä ulos,merkkaa
    mutta meillä on yöt semmosia et vaikka ulkona käy niin siltikin aamulla kun herätään jo kuudelta ja ulos,nii hupsista huomaankin et jaahas olkkarin lattialla on pissa ja monesti myös kakka.sama on jos lähden käymään jossakin niin pissa on kun kotia tulen.eli ei mattoja voi pitää olkkarissa,ilo pissailu on jäännyt jo vähemmälle,
    mutta tuota on nyt jatkunut eikä kyse ole tulehuksesta,ja tätä oli jo ennen juoksu aikaa.mutta jos koira on makkarissa meidän kanssa yön ja ovi kiinni,niin pissoja ei ole aamulla lattialla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


matonpesijä82 kirjoitti:

9kk ikäinen sakutyttö käyttää olohuonetta vessana!! n.7kk ikäisenä päästiin jo voitonpuolelle ja neiti näytti merkkejä sisäsiisteydestä. Sitten tuli pissatulehdus ja totaalinen täyspakki!!
Neiti on päässyt kyllä pienestä asti ulos leikin jälkeen, ruoan jälkeen, unten jälkeen. Aamuisin välittömästi herättyään. Ja yöllä jos satun heräämään niin pissalla ollaan käyty. Yöt kuitenkin nytkin menee vaihtelevasti. Välillä 8h unien jälkeen pissaa ei ole yön aikana tullut, välillä on jo 4h jälkeen.
Nyt alkaa järki lähteä!!
Ajattelin viedä nyt eläinlääkärille pissanäytteen jos nyt kyse olisi taas tulehduksesta. Viimeksi kyllä merkit oli selvät: pissas pieniä määriä usein niin sisällä kuin pihalla. Ja kyykkyä saattoi 20 kertaa vaikka pissaa ei tullut. Nyt kuitenkin rakko näyttäisi tyhjenevän kunnolla, mutta voiko siitä huolimatta olla kyse tulehduksesta?
Juoksu meillä oli juuri ensimmäinen ja loppunutkin jo monta viikkoa sitten joten ei sekään tätä selitä.
Käytän kyllä pihalla usein, käytän käytän ja käytän ja silti kun käyn pikaisesti vaikkapa kaupassa on matolla pissa, vaikka olisi juuri tunti kaksi sitten pissannut.
Paikkana on aina sama, olohuone ja siellä kaksi mattoa. Jos olen matot käärinyt pois, on pissa siinä kohtaa missä matot yleensä on.
Auttakaa nyt hyvät ihmiset ennenkuin hiukset lähtee päästä!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu