Hei!Elikkä 4kk vanha pinseripentu meillä,tuli meille n 1,5kk sitten ja ongelmana on että hän puree nykyään tuttuja jotka käyvät melko useinkin meillä.tänään puri avomiestänikin.Pureminen on vasta alkanut,ihan alussa ei ollut tätä ongelmaa.joka kerta kun on purrut olemme kyllä kurittaneet mutta ei lopu,mikä neuvoksi?huom,sellaisille,jotka oikeasti tietävät!
Pinseri uros
4kk vanha
6590
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Koirasta tulee rauhaton ja entistä arempi ihmisiä kohtaan jos sitä kovinkin aletaan kurittaa kun se tekee väärin -oli mikä tahansa rotu kyseessä. Kun käyt koiraasi käsiksi, rikot sen luottamuksen itseesi täysin. Hyvä johtaja ei käytä väkivaltaa vaan ohjeistaa kärsivällisesti pennun tekemään kuten sen kuuluu tehdäkin.
Ohjeistakaa aivan ensin tuttuja kieltämään koiraa hymähtämällä/ murahtamalla kun yrittää käydä päälle. Hymähdys ja sitten täysi huomiotta jättäminen. Eikä koiraan oteta kontaktia kenekään taholta ennenkuin se on aloillaan. Jos sinä tai avopuolisosi olette aina komentamassa vieraiden puolesta, tulee vieraan kohtaamisesta aina stressi koiralle eikä se oikein osaa olla. Sekin toimii, jos te olette AINA ensin vieraita vastassa. Komennatte koiran pois ovelta ja vaikka laitatte sen hihnaan kiinni johonkin vähän matkan päähän eteisestä, että se huomaa teidän reagoivan uuteen tilanteeseen. Pian koira oppii että sen vuoro tulee myöhemmin luvan kanssa. Ja edelleen ei huomiota koiralle kenenkään puolelta ennenkuin on kokonaan rauhassa! Sitten voitte laskea irti tutustumaan.
4kk on vielä ihan lapsi! Olkaa kärsivällisiä sen kanssa. Ei se enää muutaman kuukauden päästä hivenen aikuistuttuaan käytä hampaita samalla tavoin. Meidän pinserimme lopetti aikalailla 6kk-vuoden iässä. Näyttäkää pennulle ettei sen tarvitse pelätä teitä. Pinseri on hyvin vahvaluontoinen koira eikä sitä missään nimessä tulisi kohdella kaltoin. Se huomaa epäoikeudenmukaisuuden ja jos kokee ettei se ole ansainnut rangaistustaan, se alkaa taistella vastaan ja puolustaa itseään. Antakaa pennulle aikaa ja tilaa olla pentu, oppia kokeilemisen kautta. Ja jos kokeilut johtavat huomiotta jättämiseen, ne loppuvat koska ei ulkopuolisuudessa ole mitään kivaa..
Muistakaa että jos koira on huomiota vailla, saa se haluamansa vaikka huomio ei positiivista olisikaan. Ja voi kuinka se nauttii siitä kun pääsee tavoitteeseensa.. ;)
yhtään mitään.Pinseri on rotu joka yrittää tapella pomoudesta,eli sille pitää näyttää kuka on pomo.se ei ole väkivaltaa vaan koira käännetään selälleen ja pidetään kounosta kiinni ja odotetaan että rauhoittuu.huomiotta jättäminen ? ei se ole mikään vaihtoehto ,siinä koira ymmärtää että voi tehdä niin eikä kukaan välitä.Älä vastaa viestiin jos et tiedä mitään koirista.varsinkaan pinsereistä.
ja olen samaa mieltä,että tollasten ihmisten ei pitäs vastailla kun ei osaa.minulla on myös pinseri uros ja se pentu iän räyhääminen on aivan normaalia,tee juuri niin kuin tähänkin asti laitat selälleen ja torut .kyllä se menee iän myötä ohi,on mennyt jo täälläkin=)
Joten kyllä minä uskoisin jotain rodusta tietäväni. Kurittamisella ei saa pinseristä kuin aran koiran ihmisille ja muille, ja silloin uhittelu entisestään pahenee. Kokemusta on.
Parempia tuloksia olen saanut pehmeillä keinoilla ja suurin kirjaimin ja alleviivauksella -> KÄRSIVÄLLISYYDELLÄ. Samat asiat kiellettävä uudestaan ja uudestaan jopa tunnin mittaan, mutta lopulta pentu oppii kyllä ja jättää ei-toivotun käytöksen pois. Jokainen pinseri jonka olen rodun parissa tavannut, on lopettanut pennuille tyypillisen puremisen kuin itsestään hivenen aikuistuttuaan. HUOM! Myös ilman selättämisiä tms. rangaistuksia. Ei pennulta saa vaatia liikaa -alkuperäisen koira on ihan vauva vielä verrattuna siihen että pinseri elää pitkään.
Mutta kai se niin on, että koiran "kouluttamisen" nimiin tekin oikeutatte itsellenne koiran satuttamisen ja nöyryyttämisen. Hyvä johtaja ei tee niin. Jos kärsivällisyyttä ja pitkää pinnaa todella löytyy, saa pinseristä upean ja tottelevaisen ystävän vuosiksi eteenpäin. Ja tästäkin todisteena kotoa löytyy useampi sylin valtaaja joista yksikään ei kyseenalaista minun asemaani perheen päänä.
toimii joillakin roduilla sekä joillakin yksilöillä.
Koira ei varsinaisesti "pomota", mutta tuota kautta alkaa ehkä oppia, mihin voi päästä...
Tiukka kielto ja napakat otteet, en tarkoita väkivaltaa, kyllä siinä koira kuin koira uskoo.
Lapsi tai ei-jos on tuon sorttista käytöstä, koiralle selvät pelisäännöt heti ja niiden on pädettävä aina. Kuritus...sana kuulostaa hiukan jo vanhahtavalta, tai siitä tulee mieleen aivan muu kuin se, että koiralle tehdään tiukoin ottein ja sävyin selväksi, mikä on sallittua. Mielellään annetaan sallittuakin puuhaa ;-) Luonteessaan pinsulla on yleensä sen verran "munaa", että tarvitsee (kuten kaikki...blabla) uskottavalta taholta ne käskyt ja kiellot
on eronsa, eli minkälaisesta puremisesta edes on kyse?
Joka tapauksessa kiellettyä!
Ja se teidän on tehtävä sille selväksi.