Olen ollut Elisan asiakas vuodesta jo silloin kun se oli radiolinja eli yli 10 vuotta.
Mutta nytten kun minä poika poloinen menin muuttamaan sii ihan koti osoitettani, niin Elisan laskuja ei näkynyt eikä kuulunut vaikka ilmoitin ihan erikseenkin sinne että osoite muuttuu. Ja kun teen ulkomaan reissu hommia silloin tällöon niin en nyt ihan ruvennut joka kuukausi sinne soittelemaan.
Mutta sitten tulikin karhu kirje Perintä toimistolta
et et ole maksanut laskuja 4:ltä kuukaudelta. Lasku oli osoitettu minun vanhaan osoitteeseen eikä uuteen, kerroin tarinani ja maksoin heti laskun pois huomioikaa et linja toimi ihan okei eli eivät olleet katkaisseet sitä. Mutta ei mennyt kun 5 päivää tuli taas lasku Elisalta et maksa nyt ne laskus tai linja katkee, no taas sit ooteltiin et koska joku viitti vastata, no noin 50 min päästä pääsin selittää asiaa ja tyttö sano kaiken olevan ok. No okei hyvä koska puhelin on mulle tosi tärkeä koska siinä on sellaisia numeroita jotka ovat tärkeitä kuten kaikille.
No matkalla Lentoasemalle linjat oli poikki ihan yhtä äkkiä ja olin menossa Saksaan työmatkalle joten ei ihan kiva homma sain Taksi kuskilta lainattua puhelinta että pääsin soittamaan Firmaan et mua ei sit saa kiinni koska puhelin on mykkä. Ja arvaattekin kai että nykyjään en ole Elisan Asiakas.
Elisa ja laskutus
8
881
Vastaukset
- järkikin12
sanoo että elisa on täys kusiluukku ja ollu jo monia vuosia! mut jollet ymmärrtänyt niin siinäs sit olit saksas puhelin mykkänä tumput suorina seisoen lentokentäl ! :D
- sen helpoksi
"kaipasen järkikin sanoo että elisa on täys kusiluukku ja ollu jo monia vuosia!"
AI MITEN NIIN KUSILUUKKU???
www.elisako.biz - afgshfgkljhg
sen helpoksi kirjoitti:
"kaipasen järkikin sanoo että elisa on täys kusiluukku ja ollu jo monia vuosia!"
AI MITEN NIIN KUSILUUKKU???
www.elisako.bizkusettaa ihmisiä ! lähettää ylisuuria laskuja (n. 80-100€) vaikka ei oo puhelin ollu ees päällä ! PS ei ikinä koskaan enää elisaa ! (laskut nykyään n. 8€/kk, repikää siitä!)
- postiin ilmoitusta
jälkeenlähettämisestä? Sitäpaitsi kai elisallakin laskut näkee jostain omilta sivuilta maksutietoineen päivineen ja voi siten maksaa?
- ja moneen kertaan
Siis kävin postissa ja moneen kertaan sitten sanomassa et miten tää tällein kun mutta en siis saanut sitä ensimmäistäkään laskua eli oli pikkasen vaikeeta ruveta selvittämään eli sain vaan sen karhu kirjeen kotinn missä oli punaisella tussilla kirjoitettu EI ASU TÄÄLLÄ. Joten olin pikkasen ihmeessäni mutta tyhmäähän sitä sakoitetaan mutta kun olisi muutakin tekemistä kun ruveta soittelemaan
kaikki läpi joilta mulle tulee lasku et miten mun maksut voi ja milloin tulee seuraava ja oletteko huomannut et osoitteeni in muuttunut j.n.e - --,,
ja moneen kertaan kirjoitti:
Siis kävin postissa ja moneen kertaan sitten sanomassa et miten tää tällein kun mutta en siis saanut sitä ensimmäistäkään laskua eli oli pikkasen vaikeeta ruveta selvittämään eli sain vaan sen karhu kirjeen kotinn missä oli punaisella tussilla kirjoitettu EI ASU TÄÄLLÄ. Joten olin pikkasen ihmeessäni mutta tyhmäähän sitä sakoitetaan mutta kun olisi muutakin tekemistä kun ruveta soittelemaan
kaikki läpi joilta mulle tulee lasku et miten mun maksut voi ja milloin tulee seuraava ja oletteko huomannut et osoitteeni in muuttunut j.n.eomaelisa.fi
sieltä näkee laskut..
- kokemuksia...
Itsellänikin on vain huonoja kokemuksia Elisasta. Laskut ovat useasti olleet täysin väärin, ja monesti on vain sanottu asiakaspalvelusta (piiiiitkän jonotuksen jälkeen) että voi voi, asialle ei voi tehdä mitään. S-bonuksiakaan en ole kertaakaan saanut, monista lupauksista huolimatta.
En suosittelisi Elisaa kenellekään, itsekään en enää ole ko. operaattorin asiakas enkä tule enää koskaan olemaankaan.- Anonyymi
Elisa menestyy https://nakoislehti.media.fi/keskisuomalainen/c51d0f11-603b-4da1-88d4-0de09d1a5a58/20
Menestys perustuu laskutusperiaatteeseen: Jos keskustelet (varsinkin netissä) jostakin "palvelusta" niin laskutus alkaa.
Saapastelet paikalle ja valitat niin peruvat "tilauksen" ja hyvittävät liian vähän.
Kuullessani sanan Elisa, poistun kaukaisuuteen.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Alle 15 oli
Arvasi että lapsi asialla hallin palossa. Surullista. Mutta jos osaa/kykenee käyttää tulentekovehkeitä niin pitää osata1063042Heh, persut = vassarit = 10,0 %
Minja tuli nyt jo Riikan rinnalle, sitten alkaa tekemään kaulaa. Molemmilta kympin arvoinen suoritus! https://www.hs.f2141857- 1361819
Paula Koivuniemi täyttää tänään 78 vuotta! Sydämelliset onnittelut!
Paula Koivuniemi, tuo suomalaisen iskelmän ikoninen artisti, täyttää tänään 78 vuotta. Muutaman vuoden estradeilta pois561740Olen miettinyt pitkään miksi hän ei uskalla
Hän kyllä yrittää tiedän sen ja olen yrittänyt olla helposti lähestyttävä ystävällinen lempeä jne. mutta silti hän yhä v641332- 951177
Juhannusterveiset kaivatulle
Onko teillä yhteisiä juhannuksia vietettynä ja millaista juhannusta viettäisit kaivattusi kanssa juhannuksena 2025? 🌻831127- 581122
- 591097
- 67952