1v muksu saa raivareita vaatteiden pukemisesta, vaipan vaihdosta ja syöttötuoliin menosta (näin muutamia mainitakseni). Vaatteiden pukemista ei ole digannut koskaan, ei vaikka kuinka lempeästi/määrätietoisesti/kiireettömästi sen tekisi. Vaatteiden riisuminen on ollut aina hauskaa. Vaipanvaihto muistuttaa lähinnä roomalais-kreikkalaista painia ähellyksineen ja hiestyksineen (tosin tuskin asellit kirkuu otteessa falsetissa). Hävettää kun voimat eivät meinaa riittää noin pienelle. Hyvällä ei vaippaa saa vaihdettua, asentoja ON kokeiltu kuten eri paikkojakin ja asenteita, mutta vain raaka voima toimii. Syöttötuoliin meno on taistelua päivästä ja ateriasta toiseen. Lapsi jännittää itsensä tikuksi, karjuu, hakkaa päällään, pyrkii ylös jne... Ensimmäisen lusikallisen jälkeen rauhoittuu hetkeksi syömään, kunnes päättää että nyt on syöty, nousee seisomaan tuoliin ja syöksyy/kallistaa eteenpäin. Koskaan ei olla pakotettu syömään enempää kuin jaksaa.
Lapsen isän ollessa yövuorossa (joka 3. viikko) lapsi ei nuku, heräilee ja kitisee läpi yön. En keksi konsteja tähänkään. Seuraavat 2 viikkoa menee univelan kuittaamiseen kun on tämän helvetillisen viikon jaksanut käydä läpi, töissä ja pyörittää arjen suunnilleen nukkumatta tietäen että sieltä se taas tulee, se valvomisviikko. Tämänkin pikantti luonteenpiirre ollut ihan siitä asti kun isä meni isyysvapaan jälkeen töihin.
Kenelläkään neuvoja? Onko jokin vaihe? Meneekö ohi?
Lapsi on terve, hyväkäytöksinen ikäisekseen, iloinen, hänen kanssaan ollaan ja vietetään aikaa, hänellä on rajat, vedämme puolisoni kanssa yhtä köyttä ym. Nämä asiat vaan ovat sellaisia mitkä eivät luonnistu.
Lapsen isän ollessa yövuorossa (joka 3. viikko) lapsi ei nuku, heräilee ja kitisee läpi yön. En keksi konsteja tähänkään. Seuraavat 2 viikkoa menee univelan kuittaamiseen kun on tämän helvetillisen viikon jaksanut käydä läpi, töissä ja pyörittää arjen suunnilleen nukkumatta tietäen että sieltä se taas tulee, se valvomisviikko. Tämänkin pikantti luonteenpiirre ollut ihan siitä asti kun isä meni isyysvapaan jälkeen töihin.
Kenelläkään neuvoja? Onko jokin vaihe? Meneekö ohi?
Lapsi on terve, hyväkäytöksinen ikäisekseen, iloinen, hänen kanssaan ollaan ja vietetään aikaa, hänellä on rajat, vedämme puolisoni kanssa yhtä köyttä ym. Nämä asiat vaan ovat sellaisia mitkä eivät luonnistu.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Uhmaiällä on useita nimiä kuten itsenäistymisikä, itsenäistymisvaihe tai oman tahdon opettelemisen ikä. Uhmaikä alkaa yleensä hieman ennen tai jälkeen 2-vuotispäivän ja kestää vaihtelevan ajan. Useimmilla se laantuu viimeistään 4–5-vuotiaana, osalla jo aiemmin.
Uhmaikä liittyy lapsen tarpeeseen itsenäistyä ja hallita erillisyyttään vanhemmista. Itsenäistyminen on voimakkainta kaikkein lähimmästä ihmissuhteesta, tavallisimmin äidistä. Kun uhmaikäinen kiukkuaa äidilleen, mutta käyttäytyy sopuisasti päiväkodissa ja mummolassa, kyse ei ole äidin huonommasta kasvatustyylistä, vaan suhteen läheisyydestä.
Kun lapsi pontevasti ja ärsyttävän usein ilmaisee EI, se on hyvä merkki siitä, että lapsi on itsenäistymässä vanhemmistaan. Ei-sanan käyttäminen antaa lapselle tunteen itsenäisyydestä ja itsensä hallinnasta, vaikka aina se ei johdakaan hänen toivomaansa lopputulokseen.
Kun lapsi irtautuu vähitellen vanhemmastaan, hän samalla omaksuu pienin askelin tämän psyykkisiä säätelytehtäviä: rajoittamaan, rauhoittamaan ja kannustamaan itseään. Tämä on pohjana mm. omantunnon kehittymiselle.
täällä jotain vinkkiä:
http://vanhemmat.mll.fi/tukea_ja_taitoa_tilanteesta_toiseen/lapsi_kiukkuaa_ja_uhmaa.php?dir=/tukea_ja_taitoa_tilanteesta_toiseen