Harri oli tilassa, jossa ei enää viimeisen 10 tunnin aikana ymmärtänyt omaa parastaa, verenmyrkytyksen hoitoa. Tuotanto reagoi liian hitaasti. Lopulta kalpeaa miestä ei voitu näyttää enää kamerassa. Vaikka olisi sopimuksia allerkijoitettu, on silti laitonta romahduttaa toisen henkilön terveydentilaa kun henkilö itsekään ei enää ole tilanteen tasalla. Ajatteleekohan rokottamaton edes jäykkäkouristusta? Hänhän ei ollut armeijaa käynyt eikä siten rokotettu.
HARRIN TILA YLEISEN SYYTTEEN
ALAINEN
9789
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
olevan kunnossa, joten ei voi olla verenmyrkytys. Johtunee yleisen hygieniatason puutteesta. Tosin jos olisivat fiksuja, laittaisivat samalla tetanus rokotuksen.
ei saa kertoa ulkopuolisille niin emme tule koskaan tietämään Harrin todellista diagnoosia. Oireet sopivat sepsikseen, verenmyrkytykseen, eikä se todellakaan parane nesteytyksellä ja yhdellä antibiootilla. Jos Harri vietiin vasta tunti-pari sitten sairaalaan niin edes verikokeet eivät ole ehtineet valmistua.
mokannut raskaasti. Yhden ihmisen psyyke petti, talossa kiusataan jatkuvasti toista henkilöä ja nyt kaiken huipuksi mahdolliseen verenmyrkytykseen ei reagoida vaikka kuolleisuus ko. sairauteen on 30 % ja ensimmäiset 24 tuntia ovat ratkaisevat.
Ja kaikki tämä vain ahneuden takia.
Peiliin katsomisen paikka on myös jokaisella, joka maksaa tästä ohjelmasta äänestysviesteillä tai 24/7 -paketin hankkimalla. Eikö mikään enää riitä? Pitääkö jonkun todella kuolla vain viihteen takia?
Toivottavasti nyt viimeistään sponsorit säikähtävät ja koko formaatti saadaan loppumaan.
niiden nettisivujen kautta (hyvin pieni vaiva!)ei ne muuten mitään tajua. Tuskin ne pomot edes katsoo Big Brotheria.
armeijaa käyny, mutta on mulla silti rokotukset kunnossa.
Kaikkia ei kiinnosta rokotukset. Sitä pitää erikseen marssia vaatimaan jos intissä ei ole sitä perseeseen painettu liukuhihnaperiaatteella. Monet ei tiedä milloin se pitäisi uusia ja monestiko.
...eiköhän Harri ole hyvissä käsissä nyt.
vuoden BB tuo mieleen kuuluisan kokeen jossa opiskelijoista muodostettiin kaksi joukkoa, toiset vankeina ja toiset vartijoina. Sadismin lisääntyminen vartijoiden joukossa oli kammottavaa. Tämä BB on tympeä koska ihmisiä nöyryytetään, jätetään heitteille kuten Harri, tässä on suunnitelmallista sadismia havaittavissa. Mieluummin katsoisi ohjelmaa jossa henkilöitä ei pistettäisi noin matalaksi ns. viikkotehtävien muodossa. Tuokin nauhajuttu..ei elämä sentään, päiväunikielto..kaikkien unirytmi ei suinkaan ole samanlainen eikä sitä voi vaatia. Lisäksi sairas mies makasi saunan lauteilla ja sitten lattialla tuntitolkulla pölyn ja moskan keskellä, ei herraisä, nyt ollaan ylitetty kaikki rajat. Ensi vuonna varmasti siellä pelataan jo venäläistä rulettia kovilla pateilla. Tämäkö on viihdettä ihmisten mielestä, ja suurin huoli yleisöllä tuntuu olevan ihmisten kielenkäyttö, antakaa mun kaikki kestää.
Omat lapseni ovat saaneet jäykkäkouristusrokotuksen yläasteella, joten eiköhän se ole Korpilahdellakin murkkujen käsivarteen tyrkätty. Muistaakseni rokotus on voimassa kymmenen vuotta, ja Harrin yläastevuosista ei ole kuin puolet siitä. Kaverihan on ylioppilas vuosimallia -07.
Kyllä Harrilla rokotukset kunnossa on. Yhteiskunta pitää huolen pienimmistään.