cheryll

miian shoppaileen.saisi tyttö tyyliä ylleen.no miia hakee vielä itseään ja tyyliään kauan.tuskin se ton näkönen kymmenen vuoden päästä enään viittii olla.tai kehtaa.etsikkoaikaa elää ja aika kovaa.myöhästynyt murrosikä.
4298
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

se miia olla hemmoteltu penska. sen vanhemmat toivottavasti katsoo ja tajuaa millaisen koulukiusaaja hirviön ovat "kasvattaneet".

Äänestä

Mä olen 21 vuotias ja aion pitää kirppisvaatteita ja rastoja niin pitkälle kuin näen :) Meillä ei ole Mian kanssa kuin muutama vuosi ikäeroa, mutten siltikään voi mitenkään hypätä sen ajatusmaailmaan. En ikinä käyttäytyis ketään kohtaan noin ilkeästi, välinpitämättömästi ja alistavasti. En, vaikka olisi mielipide-eroja. Asioita pitää oppia katsomaan eri näkökulmista ja hieman kauempaa, oppii samalla muista ihmisistä ja voi tulla toimeen hyvinkin erilaisten ihmisten kanssa, mikä on rikkaus.
Kaikki ovat kuitenkin omalla tavallaan aina oikeassa, olisi hienoa jos tuntemukset jaettaisiin keskenään, niin monta riitaa saisi selväksi kun edes osittain ymmärtää toisen kannan. Ei se ole silti perseen nuolemista. Hyväksyy vain sen, että on asiasta eri mieltä kuin toinen ja kertoo syyn. Kaikki ovat kuitenkin eri lähtökohdista, perheistä ja maailmoista ja sen mukaan kasvaneet. Se pitää ottaa huomioon. Olispa tylsää, jos minä ja mun kaikki ystävät oltaisi ihan samanlaisia keskenämme.

Äänestä

cheryl on kultalusikka suussa syntynyt ketunnokka hinkki prinssessa,joka haluu kaiken huomion.. tommonen miesten nieleminen jo kertoo siitä et ei tiiä mitä haluu ( kolmas menossa ).. ei ole oikein käytös kuppi kunnallakaan, mut cheryl haastaa riitaa uhalla tai sit on vaan niin typerä.. tyylin pitäs olla jokaisen oma valinta.. miialla on musta paras ja muutenkin nätein tyyli.

Äänestä

Että juuri näin. Ei voi sanoa Mian pukeutumista pakolla aivan yltiöpersoonalliseksi, mutta sehän vasta hyvä olisi jos Sipukka veisi tämän laitettavaksi, että istuu katukuvaan oikein nättinä.
Vetyperoksidiblondit vaan päähän, tunika päälle ja rumat saappaat. Sitten ollaan niin kauniita jälleen ja kaikkien kelpaa katsella, kun ei varmasti muista mitenkään erotu. Sehän on kauheaa, jos on hiemankaan erilainen...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


voisi viedä kirjoitti:

miian shoppaileen.saisi tyttö tyyliä ylleen.no miia hakee vielä itseään ja tyyliään kauan.tuskin se ton näkönen kymmenen vuoden päästä enään viittii olla.tai kehtaa.etsikkoaikaa elää ja aika kovaa.myöhästynyt murrosikä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu