Kohta 4 kk vauvamme on ollut tähän asti pelkällä rintamaidolla, mutta nyt alkaa omat voimat olla ihan tyystin loppu. Vauva nukkuu edelleen kahden tunnin pätkiä yöllä ja päiväunia joskus tunninkin pätkän, mutta nyt ei esimerkiksi kahteen päivään ollenkaan. Ei kerta kaikkiaan enää jaksa ja tuntuu että itkettää vaan koko ajan. Yöllä menee puolisen tuntia ennen kuin itse pystyy nukahtamaan syötön jälkeen eli unta tulee n. 1.5 tuntia kerrallaan. Miten nopeasti sitä maissivelliä voi alkaa antamaan illalla ja miten olette aloittaneet? Entä tuttelin aloittaminen tässä vaiheessa, pitääkö aloittaa jotenkin vähitellen?
Voimat loppuu
ihan kokonaan
8707
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Puuro vasta auttoi, velli ei lopettanut yöheräämisiä. Velliä voi koettaa, mutta ei se varma apu ole. Annoin suoraan ja eka satsit aamup jotta näin tuleeko vaivaa.
kirjoitukseni lukenut...eli täällä aivan sama fiilis. Olen myös harkinnut vellien tai korvikkeen antamista ihan vain oman jaksamiseni ja mielenterveyteni takia. En ole kuitenkaan vielä uskaltanut kokeilla, kun toisaalta sitten taas rakastan imetystä ja vauva rakastaa sitä myös...ja jos välillä kokeilen korviketta, uskon että paluuta ei enää ole, vaan rintamaidon juonti senkus vähenee, kunnes loppuu kokonaan enkä taida olla siihen valmis kuitenkaan. Vaikka väsymys on valtava ja itku herkässä!!
Aloitin kuitenkin kiinteiden antamisen. Jos se helpottais. Se on kuitenkin niin hidasta ja määrät pieniä, ettei vielä auta yöuniin pätkääkään. Perunaa, banaania ja mangoa ollaan maisteltu ja huomenna lisätään kukkakaali.
Edelleen pohdin myös vellin/korvikkeen aloittamista. Toisaalta 2-3 viikkoa ja puuroakin sais ruveta antamaan...
Kai sitä velliä voi kokeilla ensin teelusikan verran tai pari, että näkee miten vauva siihen reagoi, tuleeko allergista reakstiota tai jotain. Sitten seuraavana päivänä antaisin vähän enemmän ja kolmantena puoli desiä ja siitä sitten ihan kunnon satseja. =) Kokemusta ei siis ole, mutta näin tekisin. Ja aamupäivällä antaisin ne maistiaiset, jotta yö ei menis niin pilalle, jos se rupeaakin vääntämään vatsassa!
Voimia!!
ehkä kannattaa eka parina päivänä sekoittaa tuttelia omaan maitoosi. tai jos et jaksa pumpata omaa maitoasi, niin anna alux vaikka pari kertaa päivässä pikkasen tuttelia ja sitte omaa maitoasi päälle. En itse uskaltaisi vaan kerralla vaihtaa, jos tulee vaan kovia vatsavivoa, niin sitten valvotaan vielä enemmän. Sama juttu maissivellin kanssa. Anna alux pikkasen kerralla ja lisää sitten määrää. Maissivelli on niin löysää, että pulloon ei tarvitse laittaa vellituttia.
totulella vauvan vatsaa tutteliin ja maissivelliin ekax. Ja sitten voisit kohta alkaa antaa päivällä perunaa tai bataattia ja pikkuhiljaa sitten porkkanaakin. Myös päivällä syödyllä ruualla on vaikutusta. Tai sitten et anna vielä ollenkaan velliä vaan teet nyt peruna tai bataattisosetta ja annat eka pari teelusikallista päivällä ja seuraavana päivänä enemmän.
kauraa, vehnää yms ei kannata akana antaa, koska ne on aika voimakkaita ja voivat aiheuttaa oireita ja allergiaakin liian aikaisin annettuna. Että koita noita ensin ja ku vauva aikka 5kk niin sitte riisivelliä ja puuroa ja siitä sitten pikkuhilkjaa muitakin puuroja.
Sun on pakko saada nukkua.... Onko lapsen isä kuvioissa? Voiskos hän hoitaa ensin yhtenä tai kahtena yönä, että saat univelat kuitattua ja jatkossa vaikka kerran viikossa.
Korviketta, velliä, tai pumppaa valmiiksi omaa, ihan sama, mutta sun on saatava nukuttua. Sitten jaksaa taas vaativammankin vaavin kanssa.
älä enää kiusaa ittees vaan ala antamaan vähän kerrallaan velliä esim. illalla. Kyllä sitä maitoa sinulla itselläkin riittää vaikka annat lisäruokaa. Itse aloitin antamaan lapsilleni kiinteitä pöperöitä n.4kk ja imetin ensimmäistä lasta reilu 1 vuotiseksi, toista 1½ vuotiseksi. Anna ensin omaa maitoa ja sitten tuttelia, velliä sen verran kuin haluaa. Ja kiinteiden jälkeen omaa maitoa. Tarviihan ihmisen saada nukkua ja väsy sekä stressi vähentää maidon tuotantoa. Tsemppiä!
Minä kyllä antaisin tuossa tilanteessa ihan sosetta. Maissisose on hyvä aloitussose. Sitä voi sitten alkukokeilujen jälkeen antaa myös ilta"puurona", jos tuntuu että yötä vasten tarvitaan tuhdimpaa evästä.
Tiedän miltä susta tuntuu. Meillä huudettiin mahakipuja 3 kk melkein joka yö sinne 03.00 asti ja kun ne helpotti niin alettiin heräileen n. 1-1,5h välein siihen asti kun poika n. 9kk. Eli tuon 9kk ajan en saanut kertaakaan yli 3h unipätkää ja sekin oli hyvin harvinaista. Meillä loppui kuin seinään tämä kukkuminen kun pidettiin n. 3vrk. kestänyt unikoulu ja imetys muutenkin hiipui. Oma tuntumani on, että tuo imetys/heräily korreloi aika vahvasti keskenään. Tietysti myös kehitysvaiheet vaikuttavat. Sinun vauvasi on vielä pieni ja tarvitsee rintamaitoa kovasti kun kiinteät eivät vielä ole kuvioissa. Mielestäni voit jo toki alkaa totuttaa kiinteisiin, koska siinäkin menee aikansa, että se uppoaa niin, että sillä on jotain merkitystä. Eli jos millään jaksat tuota rumbaa vielä muutaman kuukauden ja sen jälkeen, kun iltapuuroa menee, niin vähennät tuota imetystä öisin. Ei mitään huudatusunikoulua, mutta väistämättä pientä itkettää se 2-3 yötä ennen kuin tottuu uuteen tilanteeseen. Olet lähellä, mutta et vaan anna sitä tissiä. Mielestäni meidän tehtävä on ohjata lasta kohti parempia öitä, silloin kun hän on siihen henkisesti ja fyysisesti valmis.
Tsemiä. Koita nauttia vauvastasi ja muista että tämä on lyhyt aika (välillä hyvin vaikeaa). Pian saat taas nukkua ja vielä tulee sekin päivä kun yrität saada muksuasi ylös kun se nukkuisi nokka homeessa puoleen päivään saakka ;)