Epäonnistuminen

Puhutaan menestystarinoista ja epäonnistumisista.
Mikä voidaan katsoa epäonnistumiseksi jos puhutaan transsukupuolisesta?
Avioero? Työttömyys? Väkivallan kohteeksi joutuminen? Masennus? Sosiaalinen eristyminen? Köyhyys?
91045
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Tuossahan noita on. Kokonaisuutena voidaan kai sanoa, että jos elämä on prosessin jälkeen huonompaa kuin ennen ei olla kyllä onnistuttu.
Tarkoitushan on parantaa elämisen laatua.

Äänestä
  • Jokainen ei pysty kuitenkaan vaikuttamaan kaikkiin asioihinsa tai muutenkaan hallitsemaan elämäänsä. Avioero on enemmän sääntö kuin poikkeus, samoin se että kaikki sukulaiset ei hyväksy. Työpaikkakiusaamista esiintyy Suomessa jo muutenkin enemmän kuin muissa maissa.
    Korjausprosessi tuskin auttaa urakehitystä kellään.
    Onnistumista on se, että pystyy kääntämään osan vastoinkäymisistä omaksi edukseen. Siihen saattaa auttaa parantunut itsetunto.

    Äänestä

Vain ensimmäinen kohta osui. Silti en pidä itseäni epäonnistujana, elämänlaatu on parantunut selvästi.

Äänestä

Puhun nyt transnaisista.

Läpimenemättömyys, ikuinen kolmanteen sukupuoleen joutuminen.
Olen tosin huomannut, että lähes kaikki vanhukset pitävät naisia miehinä (koska hoitajilla on usein housut ja me olemme pitkiä).

Kallis pattitilanne on se, että on käyty läpi korjaushoidot ja saatu tuollainen 12-vuotiaan ruumis, rinnat kuin itikanpistot ja vagina sellainen ettei siihen kukaan laillisessa iässä oleva voi työntää mitään.

Kliinisesti epäonnistumisen kriteerinä on "katuminen" kahden vuoden sisällä leikkauksesta. Näistäkin harva on "haluaa munat takaisin, apua, olen sittenkin mies"-tyyppiä. Moni on sellainen, ettei elämä kertakaikkiaan onnistu kun tulee turpaan jatkuvasti tai sitten on tavallista epäonnistuneempi leikkaustulos.

Oikeasti mahkut *menestymiseen* ovat minimaaliset, koska prosessi iskee päälle herkässä iässä. Jos lällinainen makaa siihen aikaan vaikka yhtä paljon hoitamassa anoreksiaansa, ei hänkään nouse, tai jos on masennus tai jokin muu suurempi ongelma, niin loppuiäksi on luvassa harmia perheen ja työelämän kanssa.

Tätä vain ei tahdota myöntää.

Äänestä
  • Mulla on taas omasta elämästäni sellaisia kokemuksia, että unohtaakseni transsukupuolisuuteni olen keskittynyt mm. opiskeluun ja työpaikkojen vaihtamisiin. Siten kompensoin vammaani. Ja tuli touhutuksi yhtä sun toista. Rakennetuksi muutama talokin.
    Olen prosessin jälkeen rauhoittunut huomattavasti ja asettunut aloilleni.

    Äänestä

  • kiven läpi kirjoitti:

    Mulla on taas omasta elämästäni sellaisia kokemuksia, että unohtaakseni transsukupuolisuuteni olen keskittynyt mm. opiskeluun ja työpaikkojen vaihtamisiin. Siten kompensoin vammaani. Ja tuli touhutuksi yhtä sun toista. Rakennetuksi muutama talokin.
    Olen prosessin jälkeen rauhoittunut huomattavasti ja asettunut aloilleni.

    Melkoisen samanlainen kuvio on minullakin. Sitä pahaa oloa yritti peittää kaikenlaisilla aktiviteeteilla, onneksi ne eivät keskittyneet alkoholiin, huumeisiin tms. Aina piti olla työntouhussa ettei murehtinut oloaan.

    Äänestä

paskamummous ja rumuus

Äänestä
  • Kertoisitko mitä on paskamummous?

    Rumuus taas on suhteellinen käsite, jota esiintyy myös kaikissa muissakin ihmisissä kuin transihmisissä.

    Äänestä

Mielestäni loppuunviedyn korjausprosessin katuminen jälkeenpäin on selvin osoitus epäonnistumisesta. Kaikki muut ongelmat elämässä saattaa kuka tahansa kohdata ilman transsukupuolisuuttakin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kriteereitä kirjoitti:

Puhutaan menestystarinoista ja epäonnistumisista.
Mikä voidaan katsoa epäonnistumiseksi jos puhutaan transsukupuolisesta?
Avioero? Työttömyys? Väkivallan kohteeksi joutuminen? Masennus? Sosiaalinen eristyminen? Köyhyys?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu