FFX

eilen äksää pelatessani koin ihmetyksen siinä vaiheessa kun al bhedit hyökkää sen masiinan kanssa siellä Macalanian jäätiköllä, niin sen jälkeenhän porukat hyppää moottorikelkkojen selkään. Noh wau ei siinä mitään, mutta yleensä pelatessani Rikku on kavunnut Tiduksen kanssa samaan kelkkaan, mutta Tidus vaihtoikin naista ja otti Lulun kyytiin O_o
Eli olen mahdollisesti jotain tehnyt eri tavalla tällä kertaa pelatessani mutta voisiko joku hieman valaista että mitä? Mitä olen mahdollisesti tehnyt että sain Lulun kyytiin enkä Rikkua?
6547
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Nyt kun muistelen, niin aivan kuin olisin itsekin joskus ollut Rikkun kanssa kelkassa. Tällä kertaa pelatessa olin kuitenkin Lulun kanssa. Onkohan tuo sitten täysin sattumanvaraista?

Äänestä
  • Vaikka oonkin ihan Tiduksen näköinen ja teen Hastea nussiessani persettä.

    Äänestä

Käsittääkseni kyytiin hyppää se, jonka kanssa on viettänyt eniten aikaa taisteluissa, ketä on parantanut ja ketä on mätkinyt naamaan.
Varmaan samalla perusteella tulee ku se blitzballin heittäjä overdrivessä.

Äänestä
  • Ei taida naiset sittenkään tykätä jos niitä lyö naamalle. Vaikka Lulu melkein gootti onkin.

    Äänestä

  • Arkkisilli kirjoitti:

    Ei taida naiset sittenkään tykätä jos niitä lyö naamalle. Vaikka Lulu melkein gootti onkin.

    En ite ole koskaan saanut Rikkua kyytiin, joka kerralla ollut Lulu. : Varmasti merkki siitä että palvon saatanaa tulevaisuudessa.

    Äänestä

pitäähän hienossa pelissä olla kauniita yksityis kohtia....

Äänestä

Kommentoi aloitusta


shefang kirjoitti:

eilen äksää pelatessani koin ihmetyksen siinä vaiheessa kun al bhedit hyökkää sen masiinan kanssa siellä Macalanian jäätiköllä, niin sen jälkeenhän porukat hyppää moottorikelkkojen selkään. Noh wau ei siinä mitään, mutta yleensä pelatessani Rikku on kavunnut Tiduksen kanssa samaan kelkkaan, mutta Tidus vaihtoikin naista ja otti Lulun kyytiin O_o
Eli olen mahdollisesti jotain tehnyt eri tavalla tällä kertaa pelatessani mutta voisiko joku hieman valaista että mitä? Mitä olen mahdollisesti tehnyt että sain Lulun kyytiin enkä Rikkua?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu