Asumme n.8km Kokkolan ulkopuolella. Poika kulkee bussilla kouluun.
Hän pyöräilee mielellään jos ilma on hyvä, mutta on silloin tällöin mennyt aamulla bussilla kouluun, jolloin pyörä on otettu mukaan ja laitettu bussin tavaratilaan. Iltapäivällä hän on pyöräillyt kotiin.
Yllätyin lukukauden alussa kun poika yhtenä päivänä kertoi että bussikuski oli vaatinut 1,50€ lisämaksu pyörän kuljettamisesta. Siis, mitä??? En ole kinä ennen kuullut että asiakkaalta peritään erillistä maksua sellaisesta! Peritäänkö mukamassa lisämaksua jos esim. rattaat on mukana tai on iso läjä ruoka-ostoksia?
Heidän kotisivuilla EI lue mitään, eikä busseissakaan ole mitenkään mainittu, eikä pyörän kuljettamista tavaratilassa kielletty!
Voivatko tosiaan tosta noin vaan ruveta rahastaa?
Pääkaupunkiseudulla saa esim. matkustaa ilmaiseksi jos on rattaat mukana ja toki ymmärrän senkin ettei siellä voi ottaa bussi täyteen pyöriä kun ihmisiä tosi paljon, mutta kuinkakohan paljon on tavaratilat käytössä silloin kun nämä Kokkolaisnuoret menevät kouluihinsa tai kouluista kotiin?
Vai onko idea se ettei niitä pyöriä otettais kyytiin, eihän se ole Kokkolan Liikenne Oy:n asia kannustaa liikkumiseen. Muutaman euron hinta siihenkin niin eipä tule kuskeille ylimääräistä hommaa. Vai mistä on kyse?
Kylläpä on kumma kun pitää joka asiasta rahastaa!!
Tietääkö joku mitä laissa sanotaan?

Vastaukset 2
Vanhimmat
http://www.kokkolanliikenne.fi/index.phtml/t/articles1/art/8870/p/11830
suoraan kokkola-liikenteelle ja kysäise sieltä.
Kyllä minä muistelisin että ovat vuosia ottaneet lisämaksua ylim rojusta jotka itse kantavat säilöön ym.lastenvaunujahan nostelee vanhempi,jos ne pitää laittaa muualle kuin auton sisätilaan siitä peritään maksu,hyvin loogista.
Mutta kysäise suoraan asianomaisilta niin saanet riittävän vastauksenkin ilman että täällä useat sitä asiaa puivat sen kummempia siitä tietämättä!
Bussifirmalla on täysi oikeus periä maksu pyörän kyytin ottamisesta kaikki firmat näin eivät tee mutta jotkut kylläkin