mitä seuraa näistä "säästöistä".... ja on vasta jäävuoren huippua.....
ampuma tapaus
pientä alkua
81472
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
mieleen, että uskaltaako mukuloita laittaa kohta kouluun. Mitenkähän tämänkin tapauksen taas tänään niille selitän, kun töistä kotiudun...
kun ei ministereiden ja kansanedustajien ahneudella ole mitään rajaa.
Terveydenhoitovaroja supistetaan, että saadaan itselle palkankorotuksia, haalitaan pakolaisia ja annetaan ulkomaanapua, mutta mitään muuta ei saadakaan aikaan, kuten on nähty. Tai saadaan sittenkin, vähävaraisten Suomen kansalaisten kyykyttäminen, jolloin seuraukset ovat tämän kaltaisia.
onhan niitä syitä ja "syitä"
ihminen joka tuollaista tekee on aika pahasti vinksallaan päästä.
olisi todennäköisesti tehnyt saman vaikka kuinka olisi rahaa terveydenhuollolla jne.
Nämä pahimmat tapaukset vaikuttavat juuri "normaaleilta" ensin, kyräileevät yksikseen huomaamattomasti. Eivät puhu omista asioistaan tai puhumattakaan tällaisista suunnitelmista.
Normaalit hullut huomaa jo kauempaa tai ainakin melko nopeasti.
säätävät lain, ettei käsiaseita myydä tai anneta hallintalupaa muille kuin poliisi viranomaisille.
Jokohan nyt alettaisi uskoa että viime vuonna alkanut terveyspalvelujen alasajolla on vakavat seuraukset.
Valtaapitävien toiminta lisää ahdistusta ja saa aikaan jokeloita ja kauhajokia. On se kumma kun rahaa riittää puoluetukihin ja kaikkeen muuhun paskaan, mutta ihmisten hyvinvoinnista vain riivitään poikkeen.
Kyllä tulee viime syksyn taistelun terveyspalvelujen puolesta mieleen ja hattu nousee entistäki korkeammalle.
Viime syksyn irvistelijöiden pitäisi tuntea nyt tojellisia tunnontuskia.
Olit oikeassa Ruotsalainen!
Meinaatko ihan tosissasi että terveyspalveluiden puutteessa on vika että pöljät pyssyvouhakkeet mellastaa kouluillakin miten haluaa ?
Ahdistua voi milloin mistäkin mutta tuskinpa sitä ahdistusta potee monikaan että on valtaa pitäviäkin olemassa. Ja jos rahalla vielä pitäisi rauha kouluihin ostaa ja aloittaa uusi lypsämisen muoto yhteiskunnalta niin suossa ollaan ja syvässä.
Ennen ei kouluilla ammuskeltu kun ritsalla salaa metsässä ja ainut pelko oli terveys tätin tuleminen piikkinsä kanssa rokottamaan. Se oli ainut ahdistava pelon aiheuttaja, kerran pari vuodessa.
Terapeutti istui kotona ruokapöydänpäässä jonka ohjeet oli mielessä heti jos teki mieli koiruuksiin.
Silloin oli ikäluokat ihan toistaluokkaa kun tänäpäivänä.Puute opetti elämään ihmisiksi.
Syyt on kyllä ihan muualla kuin mitä kerroit, mietippä uudestaan missä ovat.
Helppoin konsti on aina syyttää muita, itseä ei suurin surminkaan.
Mutta totean, että maailmassa ollaan suurin osa sen historiasta eletty ilman, että yhtään penniä ollaan käytetty terveyskeskusten tai sairaaloiden ylläpitoon.
Syy kaikkiin asioihin on jossain muussa kuin siinä mitä sairaanhoitajan tai lääkärin tilinauhan saldo näyttää.
todelliset asiantuntijat ovat koko päivän radiossa ja tv:ssä toistaneet: ennalta ehkäisevän terveydenhuollon riisuminen ei anna mahdollisuutta sen alan ammattilaisten havaita ja siten puuttua ennalta ehkäisevästi häiriintyneiden ihmisten hoitamiseksi.
Koulupsykiatria on NYKYajassa välttämätöntä. Montako vastaavaa tapausta pitää sattua, jotta luupäät tajuavat, ettei maailman historia ja menneisyyden keinoin ratkota tämän päivän taikka tulevaisuuden asioista.
Huomennakin tapahtuu toisenlaisia ja uusia asioita. Julkisen hallinnon tehtävänä on yllä pitää turvallisuutta eikä höpö-höpö poliittista valtakoneistoa.