Otin tuossa jokusen luontokuvan, ja huomasin että kuvat ei ole täysin teräviä, vaan hieman suttuisisa. Onko merkitystä sillä, onko kamerassa tai objektiivissa kuvanvakaajaa. Varsinkin jos valoa ei ole riittävästi. Mistä tietää onko objektiivissa kuvanvakaajaa, Nikon D50 kamerassa sitä ei käsittääkseni ole.Kyseiset kuvat otin
Nikon ED af Nikkor 70-300mm 1:4-5.6D objektiivillä.
Nikon ED af Nikkor 70-300mm 1:4-5.6D objektiivillä.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Käsivarakuvauksessa liikkumattomiin kohteisiin auttaa vakaaja kummasti.
Liikkuviin kohteisiin tarvitaan nopeaa suljinaikaa, eikä vakaajasta ole siihen apua.
Huomaat ihan varmasti onko objektiivissasi vakaaja.
Vakaajallisessa objektiivissa on mystisiä säätimiä ja kyljessä lukee VR.
Nikonilla ei ole kamerassa vakajaa, vain joissakin objektiiveissa on.
Vakaajan tarkoitus on kompensoida kameran tärinä ja siinä tarkoituksessa vakaaja toimii ihan riippumatta siitä pysyykö kohde paikallaan vai liikkuuko.
Liike-epäterävyyden välttämiseen on muut konstit. Joko mainitsemasi lyhyt suljinaika tai kohteen oikeanlainen seuraaminen.
Tietysti vakaaja "toimii".
Sehän hyrrää koko ajan, kun se on päällä, mutta liikkuvia kohteita se ei teräväksi tee, eikä siihen hyötyä anna.
Siksihän siinä on kytkin, jolla sen toiminnan voi sulkea.
Jos se olisi aina autuaaksi tekevä laite ei sitä saisi pois kytkettyä.
Se ei myöskään auta kuvaajan omaan heiluntaan.
Jos etsinkuva laukaisinta peinettaessa heiluu, tai nykäisee ja suljinaika on pitkä ei vakaajalla saa terävää kuvaa.
Vakaaja vain vähentää tärinän vaikutusta, mutta ei poista sitä.
Jos muuta väität saat luvan myös todistaa sen käytännössä.
Ainut keino saada liikkuva kohde teräväksi on riittävän nopea suljinaika!
Sama koskee myös "parkinsontautista" kuvaajaa.
Vakaaja auttaa kyllä, kun "ottaa kuvan iisisti", (tukeva ote ja painaa laukaisijaa hyvin rauhallisesti) mutta muuten olen rankasti pettynyt sen toimintaan käytännössä.
Mitähän tapahtuu sitten, kun vakaaja kuluu?
"Ainut keino saada liikkuva kohde teräväksi on riittävän nopea suljinaika!"
Tarvittavaan aikaan vaikuttaa paljon mistä kuvaa ja etäisyys. Suoraan kohtituleva voi liikkua paljon nopeammin kuin liikettä sivusta kuvaava, joten paikan valinnalla - jos se on mahdollista - on paljon merkitystä. Kohteen seuraamisessa on paras ottaa vakaaja pois päältä. Tällö tausta sumenee. Tarpeeksi kaukana kulkeva voi liikkua nopeastikin, mutta kuvasta tulee terävä (kuu taitaa liikkua noin kilometrin sekunnissa!)
Paras tapa kuvata liikkuva kohde ja tausta tarkasti on salama. Irtosalamat mahdollistavat hyvinkin monipuolisen valaisemisen (esimerkiksi oravat käyttävät vakioreittejä, joten puusta toiseen hyppypaikkaan voi järjestää kurrelle kunnon yllätyksen:-)
"Vakaaja auttaa kyllä, kun "ottaa kuvan iisisti", (tukeva ote ja painaa laukaisijaa hyvin rauhallisesti) mutta muuten olen rankasti pettynyt sen toimintaan käytännössä."
Minusta vakaaja on loistava keksintö, joka laajentaa valokuvausmahdollisuuksia paljon.
Vielä muutama kommentti:
"liikkuvia kohteita se ei teräväksi tee, eikä
siihen hyötyä anna."
Eipä sitä ole siihen tarkoitettukaan.
"Jos se olisi aina autuaaksi tekevä laite ei sitä saisi pois kytkettyä."
Autuaaksi tekee ihan muut asiat, jos tekee.
"Se ei myöskään auta kuvaajan omaan heiluntaan."
Tähänhän se juuri auttaakin, sillä kameran heilumisen aiheuttaa kuvaajan heilunta.
"Vakaaja vain vähentää tärinän vaikutusta, mutta ei poista sitä."
Vähentäminen yleensä riittää.
"Jos muuta väität saat luvan myös todistaa sen käytännössä."
En sen kummemmin ala mitään todisteita lähettelemään, mutta suunnilleen oikealla tontilla ovat valmistajien ilmoittamat 2-3 aukkoarvon vaikutukset. Tämän hyödyn voi saada siinä, että vaikeissa oloissa voi kuvata pienemmällä ISO-luvulla tai pidemmällä valotusajalla tai pienemmällä aukolla kuin mitä ilman vakaajaa pystyisi.
"Ainut keino saada liikkuva kohde teräväksi on riittävän nopea suljinaika!"
Tai/ja oikeanlainen kohteen seuraaminen.
"Sama koskee myös "parkinsontautista" kuvaajaa."
Tähän auttaa tietysti nopeampi valotus, vakaaja tai jalusta. On selvää, että useimmilla kuvaajilla käsivaralta kuvatessa ei voi käyttää esim. sekuntia pidempiä valotusaikoja. Vanha nyrkkisääntö polttovälin käänteisluvusta ns. kroppikerroin huomioon otettuna pätee edelleenkin. Jos näin lyhyitä valotusaikoja ei kuitenkaan voi käyttää, antaa vakaaja parin aukkoarvon helpotuksen.
"Mitähän tapahtuu sitten, kun vakaaja kuluu?"
Omassa kamerassani alkaa olla yli 30000 kuvaa kuvattuna, vakaaja ollut päällä varmasti yli 20000 otoksessa ihan oletuksena ja vielä toimii.
""Ainut keino saada liikkuva kohde teräväksi on riittävän nopea suljinaika!"
Tai/ja oikeanlainen kohteen seuraaminen."
Seuraaminenkaan ei onnistu, jos esimerkiksi ihminen nyökyttää tai puistelee päätään.
.... vakaajalla on merkitystä ja vallankin noissa pitkissä objektiiveissa, joissa suljinaika pitäisi puristaa jonnekin viidessadasosasekunnin paremmalle puolelle. Vakaajaa käytetään silloin kun kuvan ei tarvitse olla ihan skarppi. Jos vaatimus on terävä kuva, niin silloin käytetään jalustaa. Kohteen liikkuvuudella tai liikkumattomuudella ei ole merkitystä tässä asiassa, koska siinä on kyse eriasiasta kuin kameran liikkumisesta. Liikkuvan kohteen kuvaamisessa voi käyttää vaikkapa panorointia tai lyhyttä suljinaikaa ja ne onnistuvat sekä vakaajalla että jalustalla. Itse ajattelen vakaajan suurimman hyödyn tulevan parhaiten esille lyhyillä suljinajoilla (siis silti liian pitkillä siihen polttoväliin) teleobjektiivissa jolloin jälki voi olla varsin terävää.
Suosittelen lämpimästi investointia johonkin jalustantapaiseen. Joko perinteinen 3-jalka tai sitten ns. monopod-tyyppinen 1-jalkainen (helpompi kuljettaa mikana).
Kamerassasi on muuten lisäksi asetus, jolla määrätään, tallentaako kamera kuvat ns. pehmeämpinä, vai terävöittääkö se niitä voimakkaammin. Tuokin voi olla osasyy. Kuvia voi tietysti terävöidä myös kuvankäsittelyohjelmalla, mutta jos ne ovat oikeasti tärähtäneitä, niin silloin niitä on aika mahdoton pelastaa.