aamu-uutisissa

tietämyksestä Suomesta.

Ranskalaiset tiesivät Suomen pohjoisista oloista ja satotasosta ja puhtaan ruuan, pohjoiset olot mahdollistavat vähäisen kasvinsuojeluaideinen käytön.

Oli hienoa kuulla että ulkomailla arvostetaan Suomen maataloutta.
10883
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Ihmettelen kauhiasti.ko meillä oli ennen kotona perunamaa,ja sitä piti perkata alati rikkaruohoista.Mutta näinä herran aikoina peruna penkeissä ei kasva ainuttakaan juola vehnää ,eikä muita rikkaruohoja.Eikä nykyisin peruna viljelmillä näy kitkijöitä,mitä nyt traktori vetää perässään valtavaa valkoista sumupilveä,ilmeisesti ranskalaiset luulevat näitä myrkkyjä vitamiineiksi,ja rinnastavat sen luomu viljelyyn.Keskipohjanmaan kaupoissa myydään aurinkoa ottaneita perunoita ,oiskohan ne mullattu huonosti ,olen lukenut jostakin,jotta vihreät perunat ovat terveydelle vaarallisia.

Äänestä
  • toisiinsa niittaamalla ja sumaan tuli kaunis niittirivistö, eikä ilmaan päässyt mitään ylimääräistä.
    Nykyisin hitsarit hitsaa rautoja yhteen naama mustana kauheassa tulimeressä ja kaasupilvessä.

    Äänestä

  • vähäisempää käyttöä.

    Maailmalla näkee kaikkea sitä kuinka antibiootteja käytetään surutta, monta kertaa viikossa tapahtuvia ruiskutuksia.

    Suomessa käytetään murto-osa siitä määrästä mikä maailmalla.

    Hyvä että esim. ranskalaiset ymmärrävät tämän.

    Vähäisempi kasvinsuojeluaineet ja luomu ovat eri asia.

    Luomussa ei käytetä kasvinsuojeluaineita tai apulantaa, häh puhuinko luomusta jossain vaiheessa ?

    Äänestä

  • Maksamaan niille kitkijöille oman vaivaisen tuntipalkkasi vai tarvitsisikovat enemmän?

    Tietenkin lisättynä tuotteen hintaan.

    Peläyttikö se perunamaan kitkeminen sinut etsimään helpompaa leipää?

    Äänestä

  • valmis.. kirjoitti:

    Maksamaan niille kitkijöille oman vaivaisen tuntipalkkasi vai tarvitsisikovat enemmän?

    Tietenkin lisättynä tuotteen hintaan.

    Peläyttikö se perunamaan kitkeminen sinut etsimään helpompaa leipää?

    on mitään tosiasiaa esittää...
    tuossa alempanakin se "tiesi" Ruotsin elintarvikkeiden olevan halvempia...
    päivä pari...ja punikkien oma "totuuden torvi" yle totesi tuon totuuden olevan juuri päinvastoin....

    tuolle "hinurille" kaikki Suomen maataloutta koskeva on suoraan perkeleestä ja valkea on mustaa...

    Äänestä

  • "hitsarihupelille... kirjoitti:

    Samanlaisena viihdyttäjänä minä tuota pidän kuin köhääkin. Kirjoittelen tässä vain ajankulukseni joskus tännekin.

    Empä usko että noista maataloudelle sen suurempaa haittaa on, puheethan on lastentarha- tai viimevuosisadan alun agiteerauksen tasoa. Vi tosin joku aivonsa juonut noihi uskoakin.

    Äänestä

  • "hitsarihupelille... kirjoitti:

    on mitään tosiasiaa esittää...
    tuossa alempanakin se "tiesi" Ruotsin elintarvikkeiden olevan halvempia...
    päivä pari...ja punikkien oma "totuuden torvi" yle totesi tuon totuuden olevan juuri päinvastoin....

    tuolle "hinurille" kaikki Suomen maataloutta koskeva on suoraan perkeleestä ja valkea on mustaa...

    mustalle lahtarille duunari on välttämätön paha, tukien maksajana. tuoteethan voi viedä vaikka venäjälle ei niitä sille tartte syöttää. pohojanmaa jyrää...

    Äänestä

  • myrkyllisiä(vihreät perunat), koska Amerikassa kaupassa myydään green potatoes.

    Äänestä

  • käyttö tarkoittaa juuri sitä kirjoitti:

    vähäisempää käyttöä.

    Maailmalla näkee kaikkea sitä kuinka antibiootteja käytetään surutta, monta kertaa viikossa tapahtuvia ruiskutuksia.

    Suomessa käytetään murto-osa siitä määrästä mikä maailmalla.

    Hyvä että esim. ranskalaiset ymmärrävät tämän.

    Vähäisempi kasvinsuojeluaineet ja luomu ovat eri asia.

    Luomussa ei käytetä kasvinsuojeluaineita tai apulantaa, häh puhuinko luomusta jossain vaiheessa ?

    Joskus tullilaboratorion vuosikertomuksesta huomaisin, että Suomeen on joskus yritetty tuoda ulkomailta luomuelintarvikkeita/raaka-aineita, joiden torjunta-ainepitoisuudet olivat liian suuria jopa tavanomaisesti viljeltynä myytäviksi. Ja ajatelkaa, ettei tulli ehdi tutkia kuin murto-osan kaikista.

    Äänestä

  • "hitsarihupelille... kirjoitti:

    on mitään tosiasiaa esittää...
    tuossa alempanakin se "tiesi" Ruotsin elintarvikkeiden olevan halvempia...
    päivä pari...ja punikkien oma "totuuden torvi" yle totesi tuon totuuden olevan juuri päinvastoin....

    tuolle "hinurille" kaikki Suomen maataloutta koskeva on suoraan perkeleestä ja valkea on mustaa...

    ... vain niiltä hitsareilta, jotka eivät ole saaneet liikaa näitä luonteeseen vaikuttavia höyryjä =).

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kerottiin muiden maiden kirjoitti:

tietämyksestä Suomesta.

Ranskalaiset tiesivät Suomen pohjoisista oloista ja satotasosta ja puhtaan ruuan, pohjoiset olot mahdollistavat vähäisen kasvinsuojeluaideinen käytön.

Oli hienoa kuulla että ulkomailla arvostetaan Suomen maataloutta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu