Äsken tullut Ajankohtainen kakkonen oli mannaa sielulle!
Ohjelmassa haastateltu Stakesin tutkijaprofessori Matti Rimpelä kehotti vanhempia tekemään tuhansia valituksia siitä, että meidän kunnassamme ei ole toimivat rakenteet, perusturva perheiden läheltä puuttuu.
Näin on. Ja sekin tuli hänen suustaan mainituksi, että kaikki lähti 90-luvun alun lamasta, jonka jälkeen valtio eriytyi kuntien ohjauksesta ja osin rahoituksestakin, eikä kunnilla ole ollut kykyä hoitaa asioita oikein. Peruspalvelut ovat rapautuneet ja samalla perusturva perheiden ympäriltä. Eli juuri samaa puhetta, jota täällä on kirjoitettu, mutta nyt se tuli kyllä niin suoraan asiantuntijan suulla sanottuna, että en minä ainakaan ole noin hyvää haastattelua kuullut ikinä ennen! Upeaa!!

Vastaukset 4
Vanhimmat
Rimpelä vaatisi vielä kouluihin 500 psykologia ja 500 kuraattoria olemaan oppilaiden tukena, lähellä olevana aikuisena, että näkisivät, miten lapset ja nuoret todella voivat.
Mutta kuten sanottu, hän vaatii samoin toimivaa tukiverkkoa vanhempien lähelle, että ei tule tilannetta, jossa vanhemmat ovat tehneet lapsen eteen kaiken voitavansa, mutta näkevät vain lapsen etääntyvän esim. nettimaailmaan, häneen ei saa mitään kontaktia, mutta vanhemmatkaan eivät saa apua ulkopuolelta yrityksistään huolimatta.
Diagrammeilla osoitettiin selvästi, mikä yhteys mm. kouluterveyspalvelujen vähentämisellä ja huostaanotoilla on. Rimpelän mukaan se, että kunnat löytävät rahaa kyllä huostaanottoihin, mutta ei muuhun perheen auttamiseen, osoittaa vain sen, että tietynlainen ymmärtävä taloussuunnittelu on kunnissa puuttunut täysin.
No niin onkin! Asiaa, täyttä asiaa kerrankin!
Ja näistä vääristymistä hän kehotti vanhempia tekemään valituksia ja valituksia, että asia todella tajuttaisiin. Valtion olisi puututtava kuntien tilanteeseen.
Tällä palstalle tämä ei ole mikään uutinen, mutta hyvä, kun vihdoin tälle ajatukselle silmät avattiin ajankohtaisohjelmassakin.
huomioida, jotka eivät ole edes sosiaalitoimen asiakkaita!
Valitusten teko kannattaa, että päättäjät saadaan vastuuseen ja selvittelemään lakisääteisten palvelujen puutetta tämän päivän Suomessa.
vuosittain ulkopuolisen tutkia onko aihetta.
päivinä puhuttukin, niin kyllä tympäisi eilen tv1:n aamu-tv:n viimeinen haastattelupätkä, jossa oli espoolaisen Auroran koulun rehtori muistaakseni ja hänen seurassaan olleen naisen nimeä en ehtinyt näkemään, mutta kuulin vain hänen kommenttinsa:
"Nykyisiä huostaanottoja ei tule purkaa, koska ne ovat tarpeellisia." Ei ole totta!
Onhan tuo monen asiantuntijan voimin todistettu, että samaan tahtiin kun perheiden tuet ja palvelut purettiin, myös huostaanotot lisääntyivät. Ei voi olla, että läheskään kaikki ovat tarpeellisia, vaikka osa tietysti onkin.