Muutimme maalta kaupunkiin kun olin ihan alaluokilla. Kasvoin ja opiskelin kaupungissa. Perustin perheen ja vaihdoimme usein työn perässä kaupunkia. Lapset ovat nyt lähteneet kotoa ja on ollut aikaa miettiä tulevaisuutta, jossa yhtenä vaihtoehtona on muutto maalle takaisin. Olen vielä hyvinkin mukana työelämässä mutta lähtökynnystä madaltaa jo turvattu loppuelämä taloudellisesti. Parisuhteeni on jo niin parkkiintunutta, että voisin tehdä hyvin näin eli lähtisin yksin. Ihanteeni tällä hetkellä olisi maatila jossa elämää ja jossa auttelisin tilan töissä. Ehkäpä ensisijaisesti sellainen tila, jossa olisi vain emäntä. Palkkaa en varsinaisesti tarvitsisi mutta jos talon ylöspito olisi tehtyjä töitä vastaan. En kuitenkaan haluaisi sitoutua 100% tiettyyn jokapäiväiseen aikatauluun/urakkaan vaan olisin tavallaan "lisänä" eli tekisin niitä näitä. En hae isännän paikkaa vaan ehkä rengin paikka olisi sopivampi. Mielestäni olen käsistäni kätevä ja lähes kaikki mekaaniset/sähköiset laitteet ovat sinuja varsinkin korjausten suhteen. Traktorit ja muut härvelit opin käyttämään varsin pian, luulen. Millaisia ajatuksia "haaveeni" herätti kuulijakunnassa?
Maalle
takaisin?
7629
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Mikset laita omaa tilaa, jos taloudellisesti olet noin vahvoilla, jäisihän tekemäsi työ lapsillesi sitten aikanaan.
Kasvinviljely ei ole kovin sitovaa, tosin nämä nykyiset tukipyrokratiat vaatii kyllä perehtymistä.
Tarpeen tullen parisuhdettasi.Älä ota enää
uutta riskiä maatilaan sidottuna.
kiinnostaa pääkaupungin lapsiperheitä. Läheskään kaikki lapsiperheet eivät ole aiemmin nähneet kotieläimiä tai maatalouskoneita. Lampaat, ankat, kanat ja kanit kiinnostivat lapsia samoin poniratsastus. Pikkupojat ovat innostuneita työkoneista.
Eikä herätä navetalle lauantaina ja sunnuntaiaamuna.-Heppoja on kiva taputella,mutta
leipää se ei tuo.
laita ilmoitus maaseuduntulevaisuuteen.
mutta otathan huomioon että jotain sopimusta ja sitoutumista se kaipaa.esim..jyväkärryä ei voi jättää odottamaan viikonlopunyli.ja on paljon sellaisia töitä jotka pitää tehdä loppuun vaikka olisi jo sovittu meno.
nyky isännät ovat työn uuvuttamia,heiltä ei paljon hymyä heru,eikä ystävälistä sanaa.
ota huomioon että maatalot ovat muuttuneet,siellä on bisnes ajattelu,siinä kuin muissakin työpaikoissa.
Kyllähän isännät töitä teettää ja leikkii yritysjohtajaa mutku ne työntekijöitten palkanmaksut ja työnantajarooli ja työehdot ei olikein pelitä näillä tiloilla.
Kaikki ylityöt teet ilman minkäälaista korvausta, palkka maksetaan jos maksetaan aina viikkokausia myöhässä, työehdot on täysin yli ymmärryksen olevia asioita näillä yritysjohtajaa leikkivillä isännillä.
Siinä sitä sitoutumista, kuvitteletko että joku pitää maatilaa työpaikkana jonain jumalan lahjana, orjatyöllä te työt teetätte.
tänä päivänä työpaikoilla pitää tehdä töitä.ohi on ne ajat jolloin esim.lomittajat merkitsivät tekemättömiä tunteja ja vielä kehtasivat pyytää allekirjoitusta.