Eka päivä : )

Elikä oon menos perjantaina eli 26.09.08 Hakee Labradorin pentuu :)
Nii mietin et mitä sinä ekana päivänä kannattais tehä?
Et mentäiskö toho lähi mettää leikii vai annaks sen olla koko päivä ihan yksi ?
Kiitti jo etukätee :>
3562
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kahdeksan viikkoinen pentu ei vielä hirveästi jaksa touhuta, lähinnä nukkuu.

Koiran tulisi antaa tutustua uuteen ympäristöön rauhassa. Pienen pennun kanssa on helppo uppoutua siihen sylissäpitoon ym, mutta pennun täytyy muistaa antaa esim nukkua rauhassa. Tämä ei kuitenkaa tarkoita, että koira jätetään yksin koko päiväksi.

Pennun virtsanpidätyskyky ei ole vielä kehittynyt, joten pentua kannattaa käyttää pihalla aina ruuan, juoman, leikin ja unien jälkeen. Toki vahinkoja sattuu sisälle silti. Suosittelen hankkimaan uuden mopin ja käyttämään vanhaa vain pissojen siivoamiseen :) "Toho lähi mettää leikii" ei kuitenkaan nyt vielä tule kyseeseen noin pienen pennun kanssa.

Äänestä

anna pennun olla omissa oloissaan ja tutustua uuteen kotiin.
teen sänky johonkin rauhalliseen paikkaan.
me laitettiin peti tuolin alle ja nurkkaan luomaan turvallisuutta.
Ei viety ulos ekana päivän, nukkuin paljon.
älä ota sänkyyn vaikka itkeekin ekoina päivinä, mene vaikka lattialle viereen vähäksi aikaa nukkuu ja anna vaikka sinun paitasi pennulle.

Sitä pissaa ja kakkaa sitten tulee sisälle, joten lehtiä vaan paljon ulko-oven eteen :-)

ja sänky kannattaa tehdä jostain vanhasta peitosta, sillä pisut tulee varmaan myös sinne!!

mukavia hetkiä vaan uuden tulokkaan kanssa ja täytyy sanoa, että nyt minun tyttöni on 6,5 kk ikäinen ja en vaihtaisi osia sinun kanssasi ;-)

Äänestä
  • TOi eka päivä meni ihan kivasti ku pentu kerjäs päästä pihalle koko aja : >
    just ku oltiin tultu tunnin leikeiltä pihalta nii pentu alko ihan innoissa raapii ulko ovee ja ku pääsi pihal nii juoksin joka paikka,
    mut pysy silti lähettyvil : )

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kyseliä kirjoitti:

Elikä oon menos perjantaina eli 26.09.08 Hakee Labradorin pentuu :)
Nii mietin et mitä sinä ekana päivänä kannattais tehä?
Et mentäiskö toho lähi mettää leikii vai annaks sen olla koko päivä ihan yksi ?
Kiitti jo etukätee :>

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu