Viime aikoina olen innostunut todella paljon foxtrotista, lähinnä kai sen kansainvälisestä (englantilaisesta) muodosta. Tahto ja pyrkimys olisi luja oppia tämä supervaikea mutta -tyylikäs tanssi joskus.
Muutamia aloittelijan kysymyksiä tästä tanssista on tullut mieleen, ja olisin kiitollinen, jos asiasta tietävät voisivat valaista...
1. Tanssikoulussamme miehen perusaskel on opetettu SQQ:na, jossa aloittava jalka on oikea (ei siis vasen!) ja astutaan naisen jalkojen väliin. Sitä seuraavat QQ askeleet naisen ulkopuolelle, ja jälkimmäinen SQQ kokonaan naisen jalkojen väliin. Jos olen oikein ymmärtänyt, koko suora perusaskelsarja, siten kuin se on meille opetettu, menee näin:
S oikea, väliin, kanta
Q vasen, ulkopuolelle, päkiä
Q oikea, ulkopuolelle, päkiä
S vasen, ulkopuolelle, kanta
Q oikea, väliin, kanta
Q vasen, väliin, päkiä
Kysymys: onko tämä lähelläkään slow foxtrotia? Kun kaikissa videoissa, mitä olen nähnyt, mies lähtee vasemmalla.
2. Entäpä SQQ-sarjan ajoitus? Kroppani sanoo, ettei S ole kokonaista kahta iskua eikä Q vain yhtä iskua, vaan vartaloni haluaisi tanssia SQQ:n pikemminkin niin, että musiikin neljään iskuun mahdutetaan kolme askelta (esim. kanta, päkiä, päkiä) niin, että muodostuu mahdollisimman linjakas, jatkuva liike, eikä pysähdyksiä S:lle tule. Mitä sanotte tuosta ajatuksesta, meneekö ihan metsään?
Kiitos kärsivällisyydestänne - olen tosiaan aloittelija, mutta varsin innokas sellainen!

Vastaukset 13
Vanhimmat
Herrimunjee, älkää ymmärtäkö väärin tuota "toinen SQQ kokonaan naisen jalkojen väliin"! Tietenkin tarkoitan, että oikea jalka väliin, mutta vasen edelleen ulkopuolelle. Eihän ne molemmat jalat tietenkään sinne väliin mahdu... :) :)
S oikea, väliin, kanta
Q vasen, ulkopuolelle, päkiä
Q oikea, ulkopuolelle, päkiä (kilpafoxissa oikea jalka astuu samalla linjalle vas. jalan kanssa)
S vasen, ulkopuolelle, kanta
Q oikea, väliin, kanta
Q vasen, väliin, päkiä
- Jalkatekniikka on tässä aivan oikea kilpatanssia ajatellen, tässä siis sulka-askel ja kolmiaskel.
http://en.wikipedia.org/wiki/Feather_(step)
Tässä on sulka- sekä kolmiaskel:
http://www.youtube.com/watch?v=n-Hnhvo3BX0
2. Entäpä SQQ-sarjan ajoitus? Kroppani sanoo, ettei S ole kokonaista kahta iskua eikä Q vain yhtä iskua, vaan vartaloni haluaisi tanssia SQQ:n pikemminkin niin, että musiikin neljään iskuun mahdutetaan kolme askelta
- Slow:n kesto on kaksi iskua ja Q:n kesto iskun verran, eli yhteen tahtiin(neljä iskua) otetaan todellakin kolme askelta.
...vastauksista. Sen verran vielä ajoituksesta, että kuten tuo linkkaamasi jälkimmäinen video näyttää, SQQ näytetään tanssivan kilpafoksissa pikemminkin QSQ-tyyppisenä kuin SQQ-tyyppisenä, ja nousu on korkeimmillaan siinä ekassa päkiäaskeleessa (keskimmäinen, joka näyttää todella Slow-askeleelta).
Tämä sama ilmiö näyttäisi näkyvän kaikissa kilpa-foxtrot-videoissa, joita olen nähnyt...?
Kyllä ajoitus pitäisi olla SQQ kilpatanssissa. Tämä videon pari ei ole vielä kovin hyvä(liike hätäisen oloista) ja ajoitus on hieman epätarkkaa. Varsikaan ylemmissä luokissa pitkään tanssineet parit eivät tanssi konemaisesti slow-quick-quick rytmillä.
Tässä erittäin hyvä kilpatanssipari:
http://www.youtube.com/watch?v=IGgdyBs5LnQ
Toisella askeleella(Q) ollaan korkeimmassa kohdassa ja tämä korkeus pidetään viimeiselle askeleelle(Q) saakka. Foxissa ei saa nousta niin korkealle että viimeinen askel jää lyhyeksi nousun vuoksi. Foxissa haetaan pitkää ja soljuvaa liikettä.
http://www.youtube.com/watch?v=d6p46E1Zlss&feature=related
...hiffaan nyt mitä tarkoitat, ja samanlaisia fiiliksiä minulle heittää kroppani tuossa sulka-askeleessa ja kolmiaskeleessa.
Mitä sanot tästä videosta? Tässäkään ei oikeastaan näy mitenkään orjallinen S(2)-Q(1)-Q(1) rytmi.
http://www.youtube.com/watch?v=94JbmwxOy_0
Hiltonit olivat aikanaan mailmanmestareita vakioissa (ml. Hidas Fox)
Tuossa näkyy hyvin se, että kropan ei anneta romahtaa seuraavalle askeleelle, vaan koko ajan tehdään jaloilla (varsinkin nilkoilla) työtä. Tukijalalla työnnetään voimakkaasti ja astuva jalka jolee paino siirtyy on jäntevä.
Musiikin tulkinta on tärkeää kehittyneemmässä tanssissa.
Se vasemmalla jalalla lähtö on ns. vauhtiaskel.
Voi olla lyhyempikin mitä noissa videoissa. ;)
Otetaan yleensä kilpatilanteessa intron viime
tahdin aikana.
...ymmärsin, kiitos tästä! Nyt kun tuon vauhtiaskeleen ottaa huomioon, niin munkin silmäni erottavat noista esimerkkivideoista tuon SQQ-rytmin oikein - luulen ma! :)
Olihan maukasta keskustelua tanssiosiossa.
Tällä tiellä pysyttäessä mielenkiinto ja taitomme tulevat varmastikin parantumaan syksyyn mentäessä.
Kiitos.
...uutena Suomi24:laisena katsoa ketjuhistoriasta, keskustellaanko täällä kuinka paljon tanssien tekniikasta. Löysin aika vähän sellaista. Mutta kun en tiedä muitakaan foorumeita, joissa kaikesta tanssiin liittyvästä keskustellaan (vaikka sellaisiakin varmaan on - onhan?), ja innokkaalla päätä pakottavat kaikenlaiset kysymykset, niin ajattelin, jottei se nyt varmaan haittaakaan tuollaisia täällä kysellä.
Kerrassaan hienoja vastauksia olen saanut, kiitos niistä vastanneille! Kyllä näitä kysymyksiä saattaa tulla jatkossa vielä lisääkin...koettakaa olla kärsivällisiä.
Katsopa tuolta:
http://www.tanssi.net/keskustelu/k/foksi.html
Näyttäisi vaan olevan hiukan kökösti eli kömpelösti toteutettu tuo tanssi.net:in keskusteluosio, eikä tekniikasta sielläkään näemmä ihan hirveästi keskustella. Lisäksi tämänkin palstan vakiot kuten Truehum taitavat vaikuttaa yhtä lailla siellä. Taidan seurailla tätä Suomi24:ää nyt toistaiseksi.