Aseenkantoluvan saamisen edellytykseksi täytyy uudessa laissa saada kiitettävästi suoritettu varusmiespalvelus.
Aseenkantolupa
Res.
6232
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Jos nykyisin ehtona ei voi olla kuuluminen järjestöön kuten ampumaseuraan niin kuinka perustelet mahdolliseksi väitteesi?
Muuten hyvä mutta vie pohjan esitykseltäsi. Mielestäni esityksesi myös innostaa ampumaan eikä suinkaan tue turvallista aseenkäsittelyä.
Kouluttajat ja omat kokemukset varusmiesajalta ja vmpk:n puolelta tukevat käsitystäni siitä ettei julkisella puolella PV:n palveluksessa asioita juuri käsitellä muuta kuin perusmanuaalin (manuksen) pohjlta. Omissa ammunnoissa ollut useita vaarantavia tilanteita joissa ammunanjohtaja ja kouluttaja olleet suoraan syitä vaaratilanteelle.
Kukaan viimeaikaiset koheltajat eivät ole suorittanut asepalvelusta. Syynä joko nuori ikä tai sitten heidät on lähetetty armeijasta takaisin kasvamaan. Jos ampumakerhoon pääsee jäseneksi kuka hyvänsä, ainoastaan maksamalla jäsenmaksun, nykyinen systeemi on todella arveluttava.
Kirjoituksestasi voisin kuvitella ettet ole armeijaa suorittanut?
Armeijassa pahimmat hullut ja asehullut lukeutuvat kantahenkilöstöön jotka suorittaneet varusmiespalveluksen normaalisti.
Varusmiesten joukossa paljon ns. jänsihousuja jotka aiheuttivat vaaraa jo sillä että sai aseen käteen ja myös niitä jotka ampuvat kaikkea mikä liikkuu. Aseiden osalta moni näistä hulluista on ollut palvelukseen jälkeen vielä sekopäisempi nyt vain koulutettuja tappamaan.
Nykyinen systeemi on arveluttava mutta tämä ei ole peruste väitteellesi.
Varusmiespalvelu pitää pidentää kahteen vuoteen jotta koulutus ja aseenkäsittely tulisi perusteellisemmin käytyä läpi ;)
Olet oikeassa, että kaikki eivät pääse armeijaan. Jos ihmisen psyyke ei kestä armeijapalvelusta, niin miksi ihmeessä hänelle annetaan ase kanniskeltavaksi siviilissä? Jos käsityksesi mukaan kantahenkilökunta on täynnä hulluja, voi varmaan luetella heidän tekemänsä murhat. Faktoja kaipaan.
sairaanhoitaja-nainen on armeijan käynyt, oli luvallinen haulikko, eipä ole enää..............