Negatiivisten tunteiden valtaan ja koukkuun jääminen syö ihmisestä hirveän määrän energiaa.
Kun hyväksyy omat ja toisten virheet vapautuu uskomaton määrä positiivisia voimavaroja.
Anteeksianto on itsekästä.
Tätä voisimme aloittaa harjoitella jo tänään
hiljaa kukin omassa mielessään. Saatamme hämmästyä jo aivan pian ?
Kun hyväksyy omat ja toisten virheet vapautuu uskomaton määrä positiivisia voimavaroja.
Anteeksianto on itsekästä.
Tätä voisimme aloittaa harjoitella jo tänään
hiljaa kukin omassa mielessään. Saatamme hämmästyä jo aivan pian ?
Vastaukset 41
Vanhimmat
viisas kirjoitti minulle kerran näin: anteeksi anto on sääliä, ja sääli on sairautta.
Tiedän ja tunnen Sinut ja monet palstalaiset, joille on katkeruus ja syytteleminen vienyt voimavaroja.
Hämmästyttävin taitanee olla eräs nimimerkki, joka syyttelee palstan keskusteluissa toisen loukkaavan itseään kun kertoo hänen sairauksistaan moittien.
Katselin keskusteluviestejä, mutta totesin syyttelijän itse viesteissään valittelevan sairauksistaan.
Tuulan esittämään testiin osallistuin. Se kertoi pelkkää hyvää, mutta olen outo lintu - vain yhden vaivaisen prosentin verran kuuluu kaltaisiini.
Liena hyvä, anna anteeksi, älä muistele kärsimääsi vääryyttä. Unohtaminen on joskus hyvä lahja. Unohda myös, miksi ja mitä annoit anteeksi.
viisas noin kirjoitti??
Anteeksianto ei mielestäni ole sääliä. Se on aivan muunlaista tunnetasoa.
Rakastaakin voi säälistä, mutta rakkaudentasona se ei ole sitä parhaimmillaan. Usein rakkaus on silloin yksipuoleista.
kysyn, millaisen testituloksen sait, kun kuulut vain 1% ryhmään?
Kuulut todella vähemmistöön. Pystytkö vielä saamaan sen tuloksen ja tulostamaan meille muillekin luettavaksi.
Kiitos etukäteen.
hetkellä tiedän ettei minulla ole kenellekään anteeksi annettavaa. Kukaan ei ole minua loukannut, enkä minä samaten ketään.
Enkä myöskään tiedä olevani sen paremmin "hyvä" nyt kuin ennenkään.
"ilmarinen" epäilyttävää??????
"viisas" on todella viisas. Hän on kirjailija ja muutakin...eikä tietämäni mukaan tällä palstalla kirjoittele.
Hän antoi vain minulle kerran yhden vuoden, jolloin sain minäkin olla onnellinen.
Mistähän sairauksista mahtaa olla kyse?
En ole löytänyt sellaisia valitteluja täältä,että joku olisi sairauksistaan valittanut,siis valittanut.Täällä on kyllä kerrottu sairaalaan menoista mutta ei valitettu.
Señora lyylikin tapasi sairaalassa ystävänsä meerin,mutta ei valittanut saidausesta.
En valittanut minäkään,pääsinhän sieltä pois kuin ihme olisi tapahtunut.
Minä olen kirjoittanut siitä,että ei saidaus ole mikään pilkan teon kohde olisairaus minkä laatuista tahansa,mutta kaikei se haluttiin väärin ymmärtää.
Minä en kärsi kattkeruudesta,enkä usko tälläpalstalla kenenkään muunkaan kärsivän.
Täällä on ollut hyvä ilmapiiri,ja toivottavasti tulee olemaankin.
Hyvät päivän jatkot sinulle Ilmarinen.
Valitat, että joku tekee pilkkaa sairaudestasi. Kerro ihmeessä kuka, milloin ja missä viestissä -
luulosairautesi on ainakin viesteissäsi hyvin esille tulevaa.
Siis kerro kuka on pilkannut sinua sairaudestasi, ellet seuraavassa viestissäsi kerro niin olet todella vakavasti luulotautinen.
Kerroinko että minun sairaudesta on tehty pilkkaa.en paljon välitä sellaisesta joka ei halua ymmäetää viestiä vaan puhuu jostai aivan muusta,sanoin vain että ei ole hyvä jos jostain sairaudesta jotain pilkataan,mutta tämähän on vapaa sana jokainen saa kirjoittaa mitä lystää,nyt haukut minua luulosairaaksi,tiedätkö että sekin on sairaus,ei siis pitäisi nimitellä.
Mutta tiedän kuka on nikin takana.
Kiitos sinulle että huomioit viestit,olet hyvä tyyppi kaikestahuolimatta.
Hyvää syksyn jatkoa sinullekkin.
En tehnyt pilaa edes luulosairaudestasi. Olet todella käsittämätön. Valehtelustakin syyttelet, mutta et kerro mitä valehtelen. Siis kukaan ei ole näillä sivustoilla pilkannut sinua - luulet vaan ja kun luulet uskon ja tiedon sijasta niin on vain todettava sinun olevan luulosairas eikä se ole haukkumista, koska et esitä mitään faktoja luulojesi tueksi kuten et milloinkaan ole tehnyt. Parannuskeinoksi suosittelen tosiasioissa pysymistä.
Kiitos sinulle että olet lääkärini ja pätevä sellainen.
Voi hyvin.
Väistät vastaamasta kysymykseen; milloin ja missä yhteydessä sinua on pilattu sairaudestasi ?
Mitä siitä on Sinun mielestäsi pääteltävä ?
Sinähän taisit poistatta ne viestit kun meni sivukaupalla. ja nyt on hyvä kysellä sellaisten perään mitä ei ole enää.
Tämä asia on nyt minun puolestani loppuun puitu.
Kauniita syyspäiviä sinulle.
Mutta minne jäikään se 1% testitulos?
Oikeassa olin kun mainitsin ilmarisen olevan epäilyttävää!!!!
Mutta miksi mainitsit ; "Liena hyvä", oletko ollut poissa-olosi aikana opettelemassa "tyylikkyyden tajua" kirjoitelmiisi? Vai erehdyitkö nikistä? Vai halusitko tämän tyhmän äityvän kinaamaan Sinunkin kanssasi?
Lämmöllä kuitenkin tervehdän koska olet palannut, ja jopa taidan antaa anteeksikin-Sinulle-ja unohtaa samantein. Näinhän se neuvosi oli.
Kaksi palstalaista käyttää kovasti energiaa muistuttaakseen yhden kirjoittajan olevan vain ilmaa. Anu aloitti jälleen uuden keskustelun vastaamatta useaan kertaan kysymääni, milloin ja missä yhteydessä olen pilkannut häntä hänen sairaudestaan - itse en mitenkään voi sellaista kirjoitustani löytää.
Näin teet Sinäkin. Menet jatkuvasti henkilökohtaisuuksiin vaikka keskustelussa pitäisi asian olla se josta keskustellaan.
Minä en todellakaan ymmärrä logiikkaasi - enempää kuin Anunkaan. Jos se koetaan pilkaksi niin se ei ole välttämättä vain minun vikani.
Pyysin aikanaan "hengeltä" naisen ymmärryskykyä -
moottoritie Amerikan mantereelta Havaijille peräti nelikaistaisena oli sille halvempi ja helpompi toive täyttää kuin antaa minulle ymmärryrrystä ymmärtää naisen sielunelämää.
Sinä ja minä ymmärrämme monia asioita eri tavalla ja testitulos määräytyy sen mukaan millaisia vaihtoehtoja olemme kulloinkin rastineet. Olemmeko olleet rehellisiä ja joskus on todella vaikeata päättää yksinkertaistakaan asiaa.
Aasikin kuolee nälkään kun joutuu valitsemaan kahdesta heinätuposta kumman valitsisi.
Tunnen naisia, jotka ovat jääneet naimattomiksi kun eivät ole saaneet haluamaansa miestä sanomaan heti vain sitä yhtä oikeaa sanaa; "Tahdon".
Voi pyhä yksinkertaisuus ! Itsehän tuot tämän tästä tämän asian esille ja sitten selvään kysymykseen et kykene antamaan vastausta.
Syytät sellaisista asioista, joihin itse syyllistyt. Olen poistattanut vain pari viestiäni jotka ovat tulleet esiin kahteen kertaan. Toisten viesteihin en ole milloinkaan kajonnut.
Toivon todella Sinun pysyvän totuuden kaidalla tiellä vaikka mahdotonta se lienee ?
Esität todella jatkuvasti perättömiä lausumia kuten edellinen viestisi osoittaa - siinä olet mestari johon minun kykyni eivät riitä.
Mistään et saa tukea edellisen viestisi väitteille.
En osaa pysyä otsikon aiheessa sen enempää kuin toisetkaan, enkä usko että se on tämän palstan keskustelujen tarkoituskaan.
Emmehän ole missään suljetussa kokouksessa. Ennemmin tämä on verrattavissa avoimiin tai yleisiin kokouksiin, joissa voi keskustella muistakin kuin avauksen tekijän aiheesta.
Mutta ei tämä ole mikään kokous ollenkaan , vaan paremminkin "ajanviete" palsta, mitään määräyksiä täällä ei luultavasti ole.
Kaikenlisäksi et pysy aiheessa Sinäkään, vaikka toisia siihen kehoittelet.
"Tiedän, tunnen" kirjoituksessasikin kirjoittelit ensin henkilökohtaisuuksia, vain muutama sana lopussa oli anteeksiannosta, tai siihen viittaavasta.
Vedät usein esiin sanalaskuja, tai mitä lienevätkään, minäkin voin mainita "Pata kattilaa soimaa, musta kylki kummallakin"
Hyvää syksyn jatkoa uudessa asunnossasi,ILMARINEN!!
Nykyiselle Ilmariselle pienen pieni pyyntö.
JÄTÄ MINUT RAUHAAN:
ÄLÄ VASTAA MINUN VIESTEIHINI:
KIRJOITAN MITÄ KIRJOITAN:ALOITAN KESKUSTELUN;
ÄLÄ VASTAA:
OLET TEHNYT MITÄ TEHNYT,EI KUULU MULLE:
MITÄ MINÄ OLEN TEHNYT EI KUULU SULLE:
SELKEÄMPIÄ AJATUKSIA SINULLE SYYSILTOJEN RATOKSI:
Esität jälleen uuden perusteettoman syytöksen.
Sinä rauhaani häiritset - en minä sinun rauhaasi.
Kun vastaat, milloin olen sinua syytellyt, ellet ole itse syyttelyä aloittanut saat puoestani olla aivan rauhassa.
Ellet ole maininnut ja vihjaillut tai esittänyt perusteettomia väitteitä en todellakaan ole kertaakaan rauhaasi häirinnyt.
Koeta esittää jotain väitteittesi tueksi.
Nyt alan toivoa, että Sinä ja Anu jättäisitte ainakin perusteettomat syyttelyt pois !
Aloita keskustelu vaikka aiheesta: "Puuta heinää" mutta sen otsikon alla.
Parasta aikaa häiritset.
Avasin keskustelun sinnekkin tulit häiritsemään,
etkö ymmärrä mitään vai pitääkö rautalangasta vääntää.
"Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa".
Etkö kestä kuulla totuutta itsestäsi, outo lintu?
Minä yritin tosissani KESKUSTELLA kanssasi, mutta Sinäpä aloitkin syyttelemään.
Ehdin jo aloittamaan sellaisen. Taisi olla telepatiaa välillämme.
Ennen oli tynnyrissä kasvanut erään sadun roolihenkilö. En syytä muuten kuin siksi, etten saa vastausta asiaan, josta syytetään.
Kun syyttää niin sille pitää löytyä perusteluja eli
f a k t o j a !
Minä Sinun FAKTOISTASI välitän. anteeksi annostahan otsikosa pyydetään kirjoittamaan.
Niinpä minäkin annan anteeksi ja lähetän SSUUUUUKKKKKOOOOOOJJJJJJJJAAAAAAAAAAA!!!!!!!!!!!
Sun on parasta jättää breivisi väsäämättä, kun et halua vastauksia. Se muuten on ainoa konsti.
En ainakaan sinulta.Ei kuulu sinulle mitä väsään.suutari vain pysyköön lestissään.
Hyvää jatkoa sinullekkin Sinne.
Laitoin elokuun lopulla kirjoittamasi viestin "Tunturityttö" ketjuun kun siitä maija kyseli. Miten kommentoisit kirjoitustasi. minusta et ole oikea henkilö puhumaan asiallisuudesta - ollenko väärässä.
ei tule
Kirjoittanut: ANU, 21.8.2003 klo 23.04
ei tule hajupoika kai de puu mikä nyt sitten lieneekin lapissa pärjäämään jos ei ole jalkojakaan niinkuin kertoi kirjouituksessaan ;mistä luopuisit,siellä mehtiäiset veisivät koko miehen.
lapissa pitää olla mies eikä vinkuva itikka tai mäkäräinen.
valehtelijat siellä julistetaan pannaan.laitetaan poronpallit puremaan,jos tiedät mitä se tarkoittaa.
Väännätkö kenties minun kirjoituksistani vastaava. Tuskin löydät ?
Se on "taitolaji". Täälläkin on monet kerrat anteeksi annettu, mutta ei aikaakaan kun taas sama asia pulpahtaa pintaan. Vaikka sanonta kuuluu, että anteeksi voi antaa muttei unohtaa, eikö siihen anteeksiantoon liity se, että ei missään vaiheessa kaivele sitä kerran anteeksi annettua esiin, vaikka kuinka muistaisi! "Taitolajin" anteeksiannosta tekeekin juuri se, että pystyy pitämään asian pois päiväjärjestyksestä.
Jatkuva negatiivisten ryöpytysten kohteeksi joutuminen estää tehokkaasti positiivisuuden esiinpääsyn, ihminen kun on sellainen, että helposti antaa takaisin samalla mitalla. Eikä voida vaatiakkaan keneltäkään, että vaikka kuinka piikiteltäisiin yms., aina jaksaisi ymmärtäväisesti suhtautua siihen; ei sellaista ihmistä olekkaan.
1 tai 2 "suvaitsevaista" ei pysty palstan(kaan) ilmapiiriä muuttamaan!
Jos anteeksianto on itsekästä, epäitsekkäitä näyttää olevan palsta pullollaan ;)
Ei muuta kuin anteeksiantavaa itsekkyyttä harjoittelemaan!
se raamatussa että olisi annettava anteeksi 77 kertaa 7, vai mihin tuo liittyi. En ole lukenut raamattua paljonkaan koulusta pois jäännin jälkeen, mutta jostain tuo vain pulpahti mieleeni.
Mutta siinähän taisi ollakin kysymys syntien anteeksi annosta, vaikka syntejähän nuo loukkauksetkin tavallaan ovat.
on helpompaa jos anteeksipyyntö on aito.
Aito anteeksiantaminen vapauttaa myös anteeksiantajan.
Muutamia vuosia sitten televisiossa muuan terapeutti neuvoi kuinka katkeruudesta voi päästä.
"Koko sydämestäsi toista joka päivä: Annan anteeksi itselleni."
...ajatellut ollenkaan tätä anteeksiantoasiaa "Raamatulliselta" kannalta, vaan hyvinkin maallisesti!
Ihmiset toisilleenhan täällä sitä negatiivisuutta jakavat, "taivaalliset suhteet" ei kuulu asiaan mitenkään! Tämä on tosin vain oma kantani, Sinä saat olla eri mieltä ;)
kun olet oppinut antamaan anteeksi itsellesi, niin silloin voit puhtaalla omallatunnolla antaa anteeksi myös toiselle ihmiselle.
Mutta kuinka kauan siihen menekään, että pystyt antamaan anteeksi itsellesi......
tuon kirjoittamani vainvertauskuvannollisesti kuinka monta kertaa voisi antaa anteeksi.
En ole kanssasi erimieltä.
Asia saattaa jäädä mieleen ja toimii kuin auto, jossa käsijarru on jäänyt päälle.
Anteeksianto on itsekästä, siksi en edelleenkään jaksa ymmärtää tämän palstan jurnuttajia, jotka eivät huomaa jarrun juuttuneen päälle turhana kuormana.
Hyödyllinen kuorma on matallakin eväänä, polttoaineena. Menneen asian hyödytön jatkuva vatvominen kuluttaa mielettömästi voimavaroja, siitä ovat merkkeinä elintasosairautemme - uupumus.
oli tämänpäiväisen sunnuntaisuomalaisen esipuheena artikkeliin ANTEEKSIANTO keventää kuormaa. Kannattaa lukea, itselleni avautui anteeksianto selkeämmin. On turha kantaa kuormaa menneisyydestä, pitää vaan opetella itselleen antamaan anteeksi. Jos tietää että anteeksipyytäminen ja välien selvitteleminen jonkun kanssa menee riitelyksi, silloin on turha alkaa selvittämään sitä kumpi on enemmän syyllinen, antaa itselleen anteeksi eikä anna niiden asioiden hallita elämää ja syödä energiaa.
minul on ollu vaan yks asia elämäin aikana jollo anteeksi antaminen on ollu tiukemmassa.
oon kertonu tääl sen ,mut ko tääl on uusii niin teil se on uus tarina. en tahtos kirjottaa samoja asioita monnee kertaa,joha jotkuu aattelee, et tuo lyyli se höpisee ain samoja vanhoja juttuja;)
paan sen tähän lyhyesti vaa.
minun isä ja äiti ei ollu naimisissa. ja mie näin isäin ko hää tuli rintamalta lomalle. olin jo sillo toisella kymmenellä. olin nähny enne joskus vauvana ja niin pienen etten muista.
komea tumma mies,ja niin kiltti ja mukava. hää oli meil muutaman päivän, sitte hää kerto äitille et oli lähteny karkuun linjoilta, hää oli saanu jonkuu pelko kohtauksen eikä voinnu olla siel ennää.
minun äiti ko ol niin ihastunu sotilaisii ja hyvin isänmaallinen. myö kudottii jatkuvast rintamlle kintaita ja sukkii sotilaille.hää oli minulle terottanut päähän et pelkuruus on ihmisen suurin synti.
ja nyt hänen lapsensa isä on sotilaskarkuri, pahempaa ei voinnu olla olemassakaa.
hää ko sai sen kuulla niin se oli lähtö silt istuimelta, sen jälkee ei isälläin ollu asiaa meiän huusholliin.äiti kerto et isä amuttii sotilas karkurina, mutta jalmari kerto jälkee päin ettei ammuttu, mut vankilaa joutu.enenpää en miehestä tiiä.
miekii pidin isääni huonona miehenä enkä uskonu ikinä antavani anteeksi,minul ol se oppi menny päähän,et pelko on sairasta ja pahemmasta päästä.
sit ko olin menny naimisii jalmarin kanssa ja oppinu ymmärtämmää toisel viisii ja uskalsin itsekin pelätä,enne äitin kans eläes en antanu sellaselle tunteelle valtaa.anteeksi anto tuli sillo sydämmestä.
jalmari sen oikeastaa sai aikaseks et mie aloin ymmärtämmää issää. isä oli lempeä herkkä mies,ei sotilas,ei hää pystyny tappamaa ihmisii, ei ees vihollista, mitä hänel muuta sillo vois tapahtuukaa ko paniikki kohtaus, sehä se vissii ol nyky kielellä sanottuna.
se helpotti ko ymmärsin isäni teon . oli ko olisin tutustunnu isääni vaikkei hää läsnä ollukkaa,sellasen tunteen anteeksi anto sai aikaseks.
sillä mie vähä puolustautun et lapsen päähä voip panna mitä hyvänsä, kute tuon pelokkaan ihmisen halveksunta.nyt mie ymmärrän et pelkohan on terve tunne, ihmisen kuuluukin pelätä.
ehkä äitilläinkii ol syy miksi hänellä oli tuo pelon pelko. mutta ei hää sisimpäänsä koskaa paljastanu. välil luulin, et koskeeko hännee mikkää.
mut siin voip ollakii niin , et häntä ol joskus satutettu pahast ja siks hää ei näyttäny pelkoaan eikä muutakaa heikkoutta.
hyvä äiti minul oli , kaikist vaikeuksista huolimatta hää sentää piti minut mukanaa, vaik ois voinnu antaa vaik pikkupiiaksi tai huutolaiseksi ja helpompaa hänel olis ollu saaha työtäkii.
nyt ei oo mittää anteeks annettavvaa kellekkää eikä ennää tulekkaa, on ne ajatukset niin erilaiset ko 30 luvulla.
on ain vaan niin lupsakkaa tuo kirjootukses. Meniikö nämä par lausetta samal viissiin, ees sinnepäin murrettas;)
Anteeksianto tapauksessasi, minkä ensimmäistä kertaa luen on sitä pakonomaista, henkensä kanssa kamppailtua.
Sotilaallinen ja isänmaallinen pelkuruus ovat puhuttaneet meitä silloin 40-luvulla.
on tunnettu Suomessa ja täällä Ruotsissakin.
Vilkaiskaapa hänen kotisivuansa ja "opetelkaa" kirjoittamaan anteeksipyyntökirje hänen antamiensa ohjeitten mukaan.
Sivun löytää osoitteesta www.reteaming.com/suomi, klikkaa alinta ruutua "Vastuun portaat".
Osaatko itse käyttää tuota Ben Furmanin lausumaa ja olisiko mahdollista saada etäopetusta myös tällä keskustelupalstalla. Sinä lyöt parjatun kdp:kin kirjaviisaudessasi.
Se on varmaan kovin hyödyllinen taito.