Vanhasen hallitus voi kieltää aseet.
metsästys loppuu
nälkäneuvos
13850
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Vanhanen varmaan osaa laskee kuin paljon suomes on äänestäviä metsästäjiä. Voi olla poliittinen äkkikuolema.. Mut kyllä varmaan jossain suojavirassa saadaan viel elätettyä.
onhan huumeetkin kielletty ja niitä on joka paikka täynnä.
Metsästys ei lopu koskaan!..hölmö!
Vuosittain myönnettävien aselupien määrä on romahtanut kolmanneksen reilussa 10 vuodessa. 99 % aseista on metsästäjillä. Tilasto kertoo siis aukottomasti, että koko "harrastus" on ukkoutumisen myötä näivettymässä pikku hiljaa pois, kuten oikein onkin.
Muutamaa vinksahtanutta nuorison edustajaa lukuunottamatta tämä "harrastus" on tenuttelevien äijänkäkkänöiden puuhastelua.
oli toimittanut tyhjännaureskelija!
kerta. laki ja ehdot kiristyvät mutta
mikään ei lopu, ei edes tuo lapsellinen
lässytys.
Luulempa että ennen loppuu Vanhasen hutero hallitus kuin metsästys tästä maasta.
poliitikot, jotka onnistuisivat lopettamaan metsästyksen Suomesta lentäisivät kuin leppäkeihäs eduskunnasta seuraavissa vaaleissa.
...moiseen. Käsiaseiden luvat täytyy olla tarkemman kontrollin alla, toivotaan että tähän tulee muutosta pikaisesti.
Tähän Saaren järjettömään touhuun on turha metsästäjiä. Mies, joka on keskeyttänyt armeijan, ei omista metsästyskorttia, ei kuulu ampumaseuraan, metsästysseuraan, ... voi odottaa vastavia tempauksia. Liian löyhät perusteet on luvalle.
Ystäväni tapettiin metsästysaseella. Tappaja oli toisten metsästäjien mielestä kuulema hyvä mies ja innokas metsästäjä. Kaikki jotka harrastavat tappamista ovat jotenkin päästään sairaita.Toivottavasti lainlaatijat alkavat tajuta että aseita ei halua mieleltään terve vaan sairas ihminen.
ajattelumallin mukaan autotkin pitäisi lailla kieltää,paras ystäväni jäi vuosi sitten jokkista ajavan alle.Eli olisko yksi yhteen kielletään KAIKKI VAARAA AIHEUTTAVAT tekniset välineet ?
Ja susilta joutaa hampaat repiä pois, koska monen ystäväni yhtävät ovat susen perkeleet repineet paskasilla hampaan rotteloillaan.
Niille olisi ihan omijaan yrittää sitten ikenillä tappoa lammaslaumaa.
Kaipa tuo jotain suomen kielen tapaista on, mutta sanoma jäi vähintäänkin epäselväksi.
...aseella ei ole väliä. Kyllähän lehtiä lukiessa huomaa, ettei siihen ei ruutiasetta tarvita eikä yleensä käytetä, jos tappamisenhalu iskee.
Kyllähän se tappoväline on yleensä puukko, kirves, nyrkki, tms.. harvemmin henki on riistetty metsästysaseella.