Luopumistuki

Miksi ulkopuoliselle myyvä on eri asemassa kuin lähisukulaiselle myyvä?

Millä tälläistä eriarvoisutta perustellaan?

lainaus
>>Ulkopuoliselle myytäessä ikäraja nousee

Vuoden 2009 alusta lähtien luopujan pitää olla vähintään 60-vuotias, jotta hän pääsisi luopumistuelle myymällä peltonsa viljelijälle, joka ei ole lähisukulainen. Kuluvan vuoden loppuun saakka ikäraja on 57 vuotta. Jos luopuja kuitenkin täyttää tänä vuonna 57 vuotta, voi hän jäädä luopumistuelle myymällä peltonsa ulkopuoliselle myös vuosien 2009 ja 2010 aikana.

Kun pellot luovutetaan lähisukulaiselle, säilyvät ikärajat ennallaan. Näissä tapauksissa luopumistuelle pääsee 56-vuotiaana. Uinuvalle luopumistuelle voi jäädä jo 51-vuotiaana. Silloin luopumistukea aletaan maksaa, kun luopuja täyttää 56 vuotta. Lähisukulaisiksi katsotaan luopujan tai hänen puolisonsa lapset aviopuolisoineen sekä luopujan tai hänen puolisonsa sisarusten lapset aviopuolisoineen.
8478
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Syy on MTK:n haluaa kaikin keinoin että muilla kuin perintökaaren kautta viljelijäksi tulevia olisi mahdollisimman vähän. Koska on riski että lutu kaupassa tila laitettaisiin julkiseen myyntiin kun ei ole ihan vanhuuden höperö vielä. Ja sen tulee ostamaan joku ei keskustalainen MTK:lainen

Äänestä
  • Tiedättekö te tuetaanko kepulaisia MTK:laisia?
    Viimeksi ne sitä tukea antaisivat minulle,koska en ole kepulainen.

    Äänestä

Liika arka aihe, vai kuinka?

Miksi meitä jaotellaan tällätavalla ja kuka tästä on vastuussa?

Äänestä

Suomen maatalouspolitiikassa muutenkin näyttää olevan vuokraviljelyn vastainen linja, jonka mukaan kaiken tulisi perustua omistamiseen...
Maiden siirtymistä aktiiviviljelijöille tulisi kaikin keinoin edistää, koska rakennekehitystä ei juurikaan tapahdu peltopuolella, sen sijaan 3 maitotilaa lopettaa tuotannon jokaisena päivänä!

Äänestä
  • Seminaarissa sanottiin, että 25 %:tia maitotiloista lopettaa toiminnan ennen vuotta 2013, kun ei ole jatkajaa ja isäntäpari jää eläkkeelle.

    Äänestä

  • Mietiskelijä Möttönen kirjoitti:

    Seminaarissa sanottiin, että 25 %:tia maitotiloista lopettaa toiminnan ennen vuotta 2013, kun ei ole jatkajaa ja isäntäpari jää eläkkeelle.

    Eikä kysymys ole pelkästään maitotiloista muualla on edetty pidemmälle mm pienempiä sikatiloja ei enää montaa ole jäljellä.

    Itse asiaan, omalla kohdalla eläinten pito loppunut tämän vuoden aikana, pellot viljalla mutta ala pieni ettei se tuo toimeentuloa, jatkajaa ei omassa porukassa ole ainoa vaihtoehto muudä vieraalle maansa.

    Luopumistuelle pääsy olis lähellä jos meitä kohdeltaisiin tasavertaisesti, miksi mun täytyy odottaa kuuskymppiseksi kun muut saa tuen pikkasen päälle viiskymppisenä.

    Miksi näin?

    Mikä se syy on että meitä kohdellaan eritavalla?

    Äänestä

  • alottaja..,. kirjoitti:

    ain hankkeita jotka tukee jo olemassaolevia viljelijöitä, pysrkii estää alaa uudistumasta. Ihan totta ikä mikään MTK vitsi

    Äänestä

Sillä pyritään löytämään perheviljelmien jatkajia.....
Tilannehan on nykyisin niin ettei muut kuin tilan "lahjaksi saavat" voi aloittaa viljelyä.
Aloittavan viljelijän tuen ehdot ovat sellaiset, ettei mitään muuta kautta kuin tilan liki ilmaiseksi saavat saa aloitustukea. Jos joudut maksamaan lähellekään markkinahintaa olevia hintoja tilasi ei ole elinkelpoinen eli tuki evätään sinulta. kummallista että liki ilmaiseksi tilan saaneita tuetaan vielä lisää, mutta sellaisia jotka muuten haluavat viljelyn aloittaa ei tueta. Tästä on henkilökohtainen kokemus.....
Sikäli ihmettelen ettei tässä maassa ole enempää sukuriitoja, kun vanhemmat lahjoittavat tilan haluamalleen jatkajalle, mutta muut sisarukset jäävät liki puille paljaille.
MTK linjahan on että sukutilalle pitää saada jatkaja.
Niin kauan kuin maataloudessa ei edetä kuten yrityselämässä yleensä ei kannata puhua maatalousyrittäjyydestä....

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Miksi näin? kirjoitti:

Miksi ulkopuoliselle myyvä on eri asemassa kuin lähisukulaiselle myyvä?

Millä tälläistä eriarvoisutta perustellaan?

lainaus
>>Ulkopuoliselle myytäessä ikäraja nousee

Vuoden 2009 alusta lähtien luopujan pitää olla vähintään 60-vuotias, jotta hän pääsisi luopumistuelle myymällä peltonsa viljelijälle, joka ei ole lähisukulainen. Kuluvan vuoden loppuun saakka ikäraja on 57 vuotta. Jos luopuja kuitenkin täyttää tänä vuonna 57 vuotta, voi hän jäädä luopumistuelle myymällä peltonsa ulkopuoliselle myös vuosien 2009 ja 2010 aikana.

Kun pellot luovutetaan lähisukulaiselle, säilyvät ikärajat ennallaan. Näissä tapauksissa luopumistuelle pääsee 56-vuotiaana. Uinuvalle luopumistuelle voi jäädä jo 51-vuotiaana. Silloin luopumistukea aletaan maksaa, kun luopuja täyttää 56 vuotta. Lähisukulaisiksi katsotaan luopujan tai hänen puolisonsa lapset aviopuolisoineen sekä luopujan tai hänen puolisonsa sisarusten lapset aviopuolisoineen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu