Verottaja tekee iskuja olutravintoloihin ja pikaruokapaikkoihin
Verottaja ja sen yhteistyökumppanit ovat aloittaneet monilla paikkakunnilla pikaruokapaikkoihin ja ravintoloihin kohdistuvat tehoiskut. Sanomalehti Kalevan mukaan tarkastusten tavoitteena on poistaa veromaksuja laiminlyövät ja toimialaa hinnoilla polkevat yritykset.
Tarkastuksia on tarkoitus tehdä jopa tuhannessa pikaruokapaikassa ja olutravintolassa loppuvuoden ja ensi vuoden aikana. Iskut kohdistetaan poikkeuksellisen halvan hintatason pitserioihin, kebab- ja hampurilaisravintoloihin, jotka herättävät epäilyksiä verovelvollisuuksien, palkkojen ja sivukulujen hoitamatta jättämisestä.
Suomen hotelli- ja ravintolaliiton mukaan harmaan talouden osuus pitsamarkkinoista on noin 30 prosenttia ja olutmarkkinoista 20 prosenttia. Liitto on arvioinut, että pitsan kannattavuusraja on noin kuusi euroa ja oluttuopin noin neljän euron paikkeilla.
Iskuja on edeltänyt verotarkastajien täsmäkoulutus. Mukana iskuissa on myös poliisin talousrikostutkijoita, ulosottomiehiä, työsuojelupiirin tarkastajia sekä eläkevakuutustahoja.
(STT)
-----
epäilen että ketjukapakkina alepubi maksaa rehdisti veronsa vaikka kaksi ja puoli euroa tuoppi kustantaakin. toisaalta epäilen että mafian paikat eivät halvoilla hinnoilla tahdo itselleen huomiota.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Night Cat myy torstaisin olutta 1,5 egeä/tuoppi. Kovasti jää tuokin hinta suositellusta 4 eurosta. Tuopin hinta tosin vielä kesällä oli 1 euron. Puuttuiko verottaja jo tuolloin hintaan vai kasvoiko nälkä syödessä ja haluttiin saada vähän katetta hintaan? Uskon että verot maksetaan siinäkin baarissa kun kerran hintaa uskalletaan aika näkyvästi mainostaa.Kaiken kaikkiaan mahtava temppu uskaltaa polkea hinta noin alas,mielellään noilla hinnoilla jo ravintolassa käy iltaa viettämässä.