Lämpötila

Onko joku ollut Dubaissa joulukuun lopussa/tammikuun alussa? haluaisin tietää mitä mittari suunnilleen näyttää siellä silloin, kuinka lämmintä siellä on. Itse olin kerran marraskuussa Tunisiassa, ja siellä oli vain 20c ja välillä satoi.
2690
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat
  • Valitettavasti - saata - on vaikea ennustaa MUTTA muutaman viime vuoden aikana on tullut, jopa satieta joulukuussa.

    Tuulisia paiviakin saattaa osua kohdalle kun puhutaan 7 paivan (lyhyesta) jaksosta.

    Yleensa kuitenkin aina pilkahtaa aurinko liiankin lampimana matkaajaajille jonkun paiavan aikana - Muistatthan, etta jopa pilvi verhon takaa tama aurinko saatta poltella valkoisen ihon.

    Iranissa ja muissa lahimaissa tapahtuneiden maanjaristyksien "after shocks" siis jalki varinta on satettu tuntea MUTTA nykyisin naitakin esiinty enimmakseen syyskuun aikana.

    Itse asun 17 kerroksessa suht vanhassa rakennuksessa - enka ole niista sen kummemmin ollut moksiskaan.

    Kannattaa seurata saata jo muutamia paivia ennen maahan saapumista niin saattaa saada jonkinlaisia vihjeita. Valitettavasti nykyisin taalla patee sama kuin suomen saatiedotusten kohdalla: "Jos ei sada paistaa aurinko" - vai onko se toisin pain?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


joulukuussa??? kirjoitti:

Onko joku ollut Dubaissa joulukuun lopussa/tammikuun alussa? haluaisin tietää mitä mittari suunnilleen näyttää siellä silloin, kuinka lämmintä siellä on. Itse olin kerran marraskuussa Tunisiassa, ja siellä oli vain 20c ja välillä satoi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu