Koulukiusaamisesta

,kun poikaani kiusattiin ala-asteella.
Kirjoitin jopa lehteenkin ja vanhempainillassa otin voimakkaasti kantaa.Saamatta muutosta aikaiseksi.
Elikkä:
Kun itse kävin koulua lähes jokainen ope oli välitunnilla ulkona.60-70luvulla.
Nykyään ja jo 20vuoden aikana,suurin piirtein jokainen opettaja on vain opettajainhuoneessä välitunnit kahvia nautiskelleen ja seurustellen muiden opettajien kanssa.
Poikanikin koululla oli 300 oppilasta,mutta vain yksi valvoja.
25 opettajaa opettajainhuoneessa.
Ottakaa Opettajat Vastuuta Enemmän !
4305
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Liekö tänä päivänä samoin?
Kukaan ei käsittele asiaa vakavana ongelmana vaikka tuloksia näkyy!
Korvien sulkeminen kiusaamiselta voi johtaa varsinkin niiden vanhempien kohdalla joilla lapsia koulussa, näiden lasten kiusatuksi tulemiseen tai kiusaajaksi tulemiseen. Seurauksia on surkeaa mennä muistelemaan haudalle, psykiatrille jos näiltä tiimoilta traumat pilaavat koko tulevaisuuden!!
Kyllä nyt olisi jo korkea aika olla rehellinen näiden asioiden edessä jotta saadaan muutosta aikaan.

Äänestä

Tulipa mieleen, että meidän koulukin on aika tunnettu siittä että jos oppilas kertoo, että häntä kiusataan, opettajat eivät tee mitään. Mutta jos vanhemmat soittavat koululle, niin sitten heti aletaan toimintaan.

Mielummin myöhässä kuin ei milloinkaan.
Siltikin tuntuu aika naurettavalta.

Äänestä

Meidän tapauksessa opettajat eivät tutkineet kiusaamista,vaan laittoivat sen kiusatun itsensä syyksi ja sanoivat vielä,että "sinä vain kuvittelet".
Traumat siintä ovat jokapäiväisiä ja vaikeuttavat elämää.

Kun katselee tuolla ostareilla nuokkuvaa hiphop massaa ja p-liisoja jotka arvostelevat ohi kulkevia nuoria,jotka eivät kuulu kyseisiin ryhmiin vaan uskaltavat olla erillaisia tulee niin vihainen olo että.....
Olisiko myös syytä miettiä,että miksi ja missä vaiheessa nuoresta alkaa tulla ihmisvihaaja? Oisko saanut pa..kaa niskaan liikaa?

Äänestä

ku rukoilin kiusaamisen takia ja kiusaajien puolesta. Olen ystävystynyt melkein kaikkien kiusaajieni kanssa joita olen elämässäni kohdannut.

Silti jälkiäkin on jäänyt, niin kiusaamisesta kuin omista vääristä valinnoistakin kun joskus en osannut turvata Herraan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jo vuonna 1991 esille ottanut, kirjoitti:

,kun poikaani kiusattiin ala-asteella.
Kirjoitin jopa lehteenkin ja vanhempainillassa otin voimakkaasti kantaa.Saamatta muutosta aikaiseksi.
Elikkä:
Kun itse kävin koulua lähes jokainen ope oli välitunnilla ulkona.60-70luvulla.
Nykyään ja jo 20vuoden aikana,suurin piirtein jokainen opettaja on vain opettajainhuoneessä välitunnit kahvia nautiskelleen ja seurustellen muiden opettajien kanssa.
Poikanikin koululla oli 300 oppilasta,mutta vain yksi valvoja.
25 opettajaa opettajainhuoneessa.
Ottakaa Opettajat Vastuuta Enemmän !

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu