matkusta Italiaan, kivikaudelle

Traveling man

Käytiin pitkällä viikonlopulla Italiassa, Milanossa.
Milano on komea kaupunki, mutta mutta... ainakin Milanon kokemusten perusteella Italia on auttamattoman vanhanaikainen ja toimimaton maa.

Palvelun laatu on Italiassa suorastaan surkea. Olen käynyt n. 30 maassa, enkä missään ole kohdannut yhtä huonoa palvelua kuin Italiassa. Henkilökunta on pääsääntöisesti velton oloista ja palveluasenne onneton. Sanat "thank you" tuntui olevan mahdoton lausua.

Lisäksi lähes kaikki kaupat olivat kiinni parhaaseen turistiaikaan elokuun puolivälissä, koska kauppojen pitäjät olivat lomalla (miksi siis Suomessa eivät kaupat ole kiinni heinäkuussa!?). Milanon ostoskatu Duomo-katedraalin (Duomo oli kyllä vaikuttavan näköinen!) lähellä oli myös kiinni. Turistit parveilivat Guccin, Pradan ja muiden luksusbrändien edessä luottokortit ojossa ovenkahvoja vedellen, tuloksetta. Ilmeisesti ko. liikkeiden pyörittäjillä on jo tarpeeksi rahaa.

Entä sitten yöelämä? Milano on monen nettipalstan mukaan Italian yöelämän kehto, mutta neljän päivän (to-pe-la-su) turneemme aikana löysimme vain muutamia hikisiä pupeja. Kävimme kaupungin keskeisten yökerhojen (mm. Hollywood, joku Lullabalooza tms ja sitten joku kolmas jonka nimeä en enää muista) ovilla, mutta osa oli kiinni lomakauden takia, osa taas muista syistä.
Viinakauppaa ei löytynyt mistään, ei myöskään kaljaa "kotipakettiin" myyviä liikkeitä. Lopulta löytyi eräs kioski, josta myytiin olutta ja siideriä.

Matkalla kun ollaan, pitää tietenkin lähettää postikortteja. Helpommin sanottu kuin tehty. Ensinnäkään ei meinannut löytyä liikettä, joka möisi postikortteja. Lopulta sellainen löytyi Milanon rautatieaseman yhteydestä, vaikkakin ko. liike oli oikeasti matkamuistomyymälä. Kysymykseen "can I have stamps?" vastaus kuului "topbacco shop, tobacco shop!". Jep, onhan toki loogista että postikortteja myyvä liike ei myy postimerkkejä, vaan ne pitää hakea tupakkikioskilta. Jep jep. Tupakkikioskejakin oli yllättävän hankala löytää, mutta pari sellaista löytyi rautatieaseman yhteydestä. Arvaapa saatiinko postimerkkejä? Eipä tietenkään. Loppujen lopuksi postikortit otettiin mukaan, mentiin Hki-Vantaan lentoaseman lähimpään kahvilaan kysymään mistä saisi postimerkkejä, ja vastaus oli "meiltä".

Kai Italiassa sentään jotain osataan? Ruuanlaitto, that´s it! Sen luulisi olevan maan vahvuus, onhan maan pääministeri saanut mm. EU:n elintarvikeviraston Italiaan maan mahtavan ruokakulttuurin takia (kun vaihtoehtona olisi ollut Suomi, jossa on maailman puhtain ruoka..). Well, totuus on tässäkin toisenlainen. En ole ikinä syönyt niin mautonta pizzaa kuin Milanossa syömäni kaksi lättyä olivat. Kaiken lisäksi lentokentän "paras" ravintola tarjoili spagetti-kalkkuna-peruna-vihannes-pöperöä, joka olisi jäänyt viikon nälässä pidetyltä koiraltakin syömättä. Muistoksi tästä italialaisen keittiön huippuosaamisesta sain vielä vatsataudin. Henkilökunnalle valittaessani sain vain italiankielisiä kommentteja. Yep, mr. Berlusconi is an imbesil...

Niin, vielä kielitaito: Suomessa lähes kaikki palveluammateissa toimivat puhuvat englantia, mutta Italiassa tyypillinen reaktio oli "no english", käsien ravistelu ja selän kääntäminen samalla italiaksi molottaen.

Vielä pitää kommentoida paikallista "ostoskeskusta". Netin mukaan Milanon parhaaksi kehuttu shopping center osoittautui kuppaiseksi 20 pikkuliikkeen ja yhden kaupan kokonaisuudeksi. Sanomattakin lienee selvää, että suurin osa liikkeistä oli kiinni parhaaseen myyntiaikaan lauantaina.

Entäs sitten liikennöinti? Metro oli vain puoli tuntia myöhässä. Taksikuski sanoi kuljetuksen lentokentältä kaupunkiin maksavan 60 euroa mutta mittari päätyi 130 euroon (yllättäen taksikuski ei puhunut englanniksi muuta kuin "sixty euro, come" eikä ymmärtänyt rahan palautusvaatimuksia..).

Summa summarum: suosittelen lämpimästi vierailemaan Italiassa. Ainakin se auttaa ymmärtämään, miten hieno maa ja toimiva yhteiskunta Suomi on. Ehkä voisi suositella myös R-kioskille laajentumista Italiaan.

3

1164

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Täydet pisteet!

      On erittäin hyvä kuulla myös realistisia kuvauksia eri puolilta maailmaa. Taitaa Suomi-kuva kirkastua rajusti. (Vaikka minäkin aina välillä vihaan tuota virkamies-byrokratiaa ja väärää viisautta.) Minä olen ollut vain suunnitteluasteella Italian maykojen suhteen, mutta olisi siellä ehkä jossain mukava käydä oikeasti. Ajoin kyllä pikamatkan nuorena Ranskasta Torinon kautta Sveitsiin. Muualla maailmassa on yleensä ollut teidän kokemuksianne antoisampaa, vaikka kyllä ihmeellisiä ajatus- ja toimintamallejakin on vastaan tullut. Matkailu avartaa.

      • sellanen meininki

        Minä kävin heinäkuussa. Kaikki toimi.Ihniset suomalaisiin nähgen ystävällisiä, toki Milanossa on suurkaupungin meininki joten se on samaa luokkaa kun suomessa Helsinki palveluiltaa/ystävällisyydellään.Tuomiokirkko niin vaikuttava niin sisältä kuin päältä.Yleisillä kulkuneuvoilla kulkeminen todella halpaa.Muualla pohjoi-italiassa (pienemmissä kaupungeissa ) aivan ihania ihmisiä ja todella hyvää palvelua.Kaikkea löytyi mitä tarvitsikin, myös ne postimerkit samasta kioskista kuin kortitkin. Kaljaa minä en todellakaan halunnutkaan, enkä etsinutkään.
        Kaksi ihanaa viikkoa pohjois-italiassa eripuolilla oli kesän kohokohta.Enkä yhtään enempää arvosta suomen palveluita tai mitään muutakaan sen jälkeen, päinvastoin, sinne oppimaan.


    • sikuriia

      Missähän sinä olet ollut.Et kyllä satavarmana ainakaan Italiassa.Huonoa ruokaa saat tasavarmana hakea italiassa ja sittenkaan et löydä. Ei ne pizzat kyllä tälläsiä suomen pakastepitsoja ole jos niitä olet tottunut syömään ja niihin vertaat. Ne on todella ammattitaidolla tehtyjä ja vaihtoehdoissa löytyy joka pienessäkin paikassa.
      Seuraavalle matkalle kun lähdet niin ota se kireä pipo pois jo kotona,minäkin olen matkustanut paljon ja italiassakin useamman kerran, myös milanossa mutta koskaan HUOM: KOSKAAN EB ole noihin väitteisiisi törmännyt.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      61
      7530
    2. Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava

      valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak
      Maailman menoa
      124
      2959
    3. Minkälaisen viestin

      Laittaisit ikävöinnin kohteelle, jos rohkenisit?
      Ikävä
      143
      1793
    4. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      65
      1669
    5. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      117
      1479
    6. Miten voit olla niin tyhmä

      että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle
      Tunteet
      169
      1429
    7. Missä vaiheessa

      Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
      Ikävä
      131
      1173
    8. Millaisena uskot

      Kaivattusi kokevan tunteensa?
      Ikävä
      78
      869
    9. Kyriake=Kirkko

      Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko
      Kaste
      47
      812
    10. Mitä haluat eniten

      Kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      53
      764
    Aihe