Kauankohan menee,että monikertainen henkirikoksista istunut ihminen tekee taas puolangalla ihmishengeen kohdistuvan teon.ainakin hän kirjoittelee uhkauksia koneella nais ystävänsä yllyttämänä viattomille ihmisille.poliisit ja sos viranomaiset tietää,mutta kaikki vaan odottaa,että milloin taas tapahtuu.selvinpäin tekijä on kuin rotta kolossa,mutta pilleri humalassa huutaa,kuin elukka alkon nurkilla.
Puolanka
taleban
154356
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Ps. Kauhajoen tapauksen perusteella kohta korjataan sivustoilta häiriköt ja sekokirjoittajat psykologien tarkistettaviksi.
Nehän olisi pitänyt korjata jo aiemmin. jA vielä
nyt on lehdissä ilmoitus, ettei poliiseilla ole aikaa muuta kuin tarkastaa yleisön anatamat vihjeet.
Omaalotteista etsintää ei ole. Puuttuu tod.Näk. kyky.
Nämä suojelu- ja keskusrikospoliisit elävät mennyttä aikaa. He eivät ole oivaltaneet kuinka tärkeä väline netti nykyään on.
Muutama vuosi sitten oli jokin Kainuuseen liittyvä juttu jossa oli jotain vakoilua, siinä yhteydessä kansalle annettiin käsitys että asiaan liittyvä/tutkiva? poliisihenkilö oli jo iäkkäämpi ja viina maistui. Tällaisia ovat luultavasti kaikki suojelu ja keskuspoliisit.
Tietokoneessa kun selataan sivuja ja kirjoitetaan täytyy joissain tapauksessa painaa kolmea nappulaa yhtä aikaa tietyn merkin aikaan saamiseksi. Pystyvätkö tällaiset henkilöt siihen.
Emme me tavalliset, lähes kunnialliset kansalaiset voi tässä yhteydessä kuin Jeesustella,
ihmekös kun minun koneesta ei kaikkia merkkejä näytä löytyvänkään.
perjantai iltana kylän kauhu heilunut pistoolin kanssa r.kioskilla.
EIHÄN PUOLANGALLA KUKAAN PUUTU ASIANN ENNEN KUIN SE ON LISTINY JOKUN IHMISEN, JA SITTEN VASTA RUETAAN JÄLEENPÄIN PUIMAAN ASIOITA KUN ON TAPAHUNUT JOTAIN KAUHEAA. HERÄTKÄÄ VIRANOMAISET JA PÄÄTTÄJÄT.
ennenkuin syytetty syylliseksi todetaan ni linnaan.
Jos kyseinen henkilö uhkailee, soitto poliisille .
Oletko sinä kenties joku JUMALA joka osaa sanoa millon ja missä joku tappaa jonkun tai pelkästään uhkailee????
Oisko aika tarkistaa asiat ihan asiaan kuuluvilta henkilöiltä kuin huudella pitkin nettiä ???
Tyypillistä käytöstä kirkonkyläläisiltä, otan osaa!
EIPÄ NE VIRANOMAISET TÄÄLLÄ PIITTA MITTÄÄN ENNEN KUIN ON SATTUNU JOTAIN. KIVA KUN JOKU KEHTAA VIELÄ HAUKKUA JUMALAKSI.
Enkä haukkunut vaan totesin, eihän ketään voi viedä putkaan ellei ole tehnyt mitään.
Tuollainen meuhkaaminen ei asiaa auta, kukaan ei pakota kyseisen ihmisen kanssa olemaan missään tekemisissä, eikä muunkaan suvun....
Sanokaa muksuille että kiertävät kaukaa eivätkä edes vitsinä heitä hullulle mitään läppää.....
sen lapsian kuvailleen raiskaajan. Eihän tonne kylille kohta uskalla lähtä käveleen itekkään, saatikka että lapset päästäis. Ajetahan hullut kylästä pois. Luulis tästäkin pitäjästä (puolangasta) sen verran pippuria löytyvän kuitenkin.
kenestäkähän tässä nyt on oikein kyse, tai mitä henkirikoksia hän on tehnyt?
TAPPANUT KAKSI IHMISTÄ TÄÄLLÄ PUOLAGALLA
no voisihan tuon suoraan sanoa että polliisimurhaaja, niin ei tarvisi kenelläkään arvuutella, että kenestä nyt on kyse..
Olen ollut tekemisissäkin ko tyypin kanssa sen jälkeen kun hän linnasta on päässyt takaisin. Selvinpäin ihan ok tyyppi, mutta se viinahan oli viisasten juomaa ja se ei kaikille sovi..
Jospa tuo nyt pääsi viimein hoitoon tai säilöön - kuuluu pistoolinnäköisellä ihmisiä osoitelleen ym. ym. ja on korjattu poliisin huostaan perjantaina - ketään ei kerenny tässä välissä ihan tappaa...
Helpotuksen huokaus!
pällisteli kauniin tyttöystävänsä kanssa ärrän pihalla tänään viinapullo käessä.... en jäänyt kyselemään putkareissuista. Taidan jättää muutenkin asioinnin siellä päin olevissa liikkeissä.
Kyllä tuollaiset rasvaletti häritsijä paskapersiet täytyy heti viedä pakkohoitoon häiritsijä pariskunnat,kun huutelevat,uhkailevat ja käyttäytyvät todella typerästi ja vielä luulevat olevansa hyvää käytöstä omaavia luusereita, ovat pelkkää pohjasakkaa.Poliisit hoitakaa tuollaiset hirviöt heti kaduilta hoitoon lopullisesti,toimikaa viranomaiset myös Puolangalla.