en suosittele

sony ei ole oikea kameramerkki, se on yleismerkki jonka alla myydään vaikka mitä....en kokemuksesta viisastuneena voi suositella kenellekään. olet aika yksin kun toteat kamerassasi olevan vian, siis takuuaikana, mutta huolto toteaa ettei se kuulu takuuseen ja ehdottaa 200e könttäsummalla korjausta ranskassa. olen kuullut että usealle on käynyt niin, että ranskasta tulee korjattu laite ja toteamus että kuului takuuseen. mitä hyötyy sonyn suomen huolto tällaisesta käytöksestä? voin kertoa: ei mitään, siellä on henkilö / henkilöitä, joista on vain vahinkoa firmalle.
191962
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

että Sonylle ei kovin montaa kunnollista objektiivia ole tarjolla.

Ja sitten ne lasit maksaa pirusti enemmän kuin esim. Canonin tai Nikonin vastaavat.

Kovin harvassa on Sonyyn käyvät pitkät telet.

Lyhempiä laseja löytyy riittävästi, muta ei niillä lintuja bongata.

Äänestä
  • Tekeehän canonkin kaiken näköstä tulostinta ja muuta. Eikös kuitenkin sony konicaminoltan kamerapuolen ostaessaan saanut käyttöönsä melkoisen tietotaidon kahdelta perinteiseltä kameravalmistajalta. Objektiivien vähyyden Nikoniin ja canoniin verrattaessa myönnän.

    Äänestä

  • dawdaw kirjoitti:

    Tekeehän canonkin kaiken näköstä tulostinta ja muuta. Eikös kuitenkin sony konicaminoltan kamerapuolen ostaessaan saanut käyttöönsä melkoisen tietotaidon kahdelta perinteiseltä kameravalmistajalta. Objektiivien vähyyden Nikoniin ja canoniin verrattaessa myönnän.

    Joo ja luulis vaikkapa zeissin optiikan laadun tyydyttävän hieman nirsompaakin hifistiä.

    Äänestä

  • persaa kirjoitti:

    Joo ja luulis vaikkapa zeissin optiikan laadun tyydyttävän hieman nirsompaakin hifistiä.

    Ei taida Zeissillä eikä Sonyllä olla isoa valikoimaa yli 300mm polttovälille?

    Sopnylle on tulossa 70-400mm ja sitten on se Reflex 500mm f/8.

    Sigmalta löytyy jotain B-laatuisia, mutta onko muita?

    Äänestä

  • pitkät telet? kirjoitti:

    Ei taida Zeissillä eikä Sonyllä olla isoa valikoimaa yli 300mm polttovälille?

    Sopnylle on tulossa 70-400mm ja sitten on se Reflex 500mm f/8.

    Sigmalta löytyy jotain B-laatuisia, mutta onko muita?

    .... sopii sellaiselle, joka ei tarvitse pitkää teleobjektiivia?

    Ei sulla (tai siis isälläsi) kuitenkaan ole mihinkään 500/4 monstereihin varaa ... eikä ranteessa ruista niiden kanniskeluun, joten miksi nariset?

    Äänestä

  • narina elämäntehtävänä? kirjoitti:

    Ei sulla (tai siis isälläsi) kuitenkaan ole mihinkään 500/4 monstereihin varaa ... eikä ranteessa ruista niiden kanniskeluun, joten miksi nariset?

    Kato peiliin ja sieltä kurkistaa kynäniskapelle.

    Oot vaan kateellinen kun sulla ei oo hilloo.

    Äänestä

  • Sony........... kirjoitti:

    .... sopii sellaiselle, joka ei tarvitse pitkää teleobjektiivia?

    Pentax, Olympus ja Hasselblad.

    Sonylle on pari vaihtoehtoa, mutta valinnanvaraa ei juuri ole jos ei nuo vähät vaihtoehdot tyydytä.

    Mulle on ihan sama millä muut ottavat kuvia. Sopivuuden ratkaiskoon jokainen itse.

    Itse tarvitsen pitkää polttoväliä, ja valitsin rungon sen mukaan, mille näitä pitkiä telejä on saatavilla runsaasti.

    Äänestä

  • pitkät telet? kirjoitti:

    Ei taida Zeissillä eikä Sonyllä olla isoa valikoimaa yli 300mm polttovälille?

    Sopnylle on tulossa 70-400mm ja sitten on se Reflex 500mm f/8.

    Sigmalta löytyy jotain B-laatuisia, mutta onko muita?

    Kukaan hetero ei Canuulla kuvaa...

    Äänestä

En suosittele Canonia. Sehän on kopiokonemerkki. Muistan ajan jolloin C:n kamerat olivat saksalaisten kopioita. Nikon oli samaa rataa. Kumminkaiman veljenpojan tuttavan sukulainen on kuullut useamman valittavana Canonin huollosta. Kamerahan ei voi olla hyvä jos sille on huolto olemassa. Mitä sitä ehjää ja toimivaa kameraa ropaamaan. jne jne jne jne.
Eiköhän mieluummin kannattaisi olla kirjoittamatta jos ei ole asiallista sanottavaa.

Äänestä
  • Kaikki muut on leluja.

    Äänestä

  • Ainut oikea kirjoitti:

    Kaikki muut on leluja.

    Niiden jotka oikeasti ostavat Leican, ei tarvitse kysellä suosituksia täällä. Jätetään siis kamerat laskuista ja keskitytään vaan näihin "leluihin".

    Äänestä

  • mika2 kirjoitti:

    Niiden jotka oikeasti ostavat Leican, ei tarvitse kysellä suosituksia täällä. Jätetään siis kamerat laskuista ja keskitytään vaan näihin "leluihin".

    Tosikko!
    Tuo oli edelliselle kirjoittajalle heitetty vitsi.
    Jos kameroista puhutaan ei jäljelle jää (Leica kun on pannassa) kuin Pentax ja Nikon.
    Canon on kopiokone, Sony mediaplayer ja Olympus mikroskooppi.
    Fuji on taas japanilainen tulivuori, jne.

    Äänestä

  • Sinäkin, kirjoitti:

    Pentax on köyhien lelu ja se toinen on jo Nikon.

    Äänestä

  • mitään, koska kirjoitti:

    Pentax on köyhien lelu ja se toinen on jo Nikon.

    Toisinpäin.
    Nikonia (D40, D60) saa lähes ilmaiseksi ja kunnolliset Pentaxin linssit maksaa maltaita.

    Äänestä

  • Olla ihan kirjoitti:

    Toisinpäin.
    Nikonia (D40, D60) saa lähes ilmaiseksi ja kunnolliset Pentaxin linssit maksaa maltaita.

    eihän kellään semmosiin kunnollisiin oo varaa.

    Pitää vaan kittilinssillä ja manuaalitarkenteisilla ukilta perityillä kakkuloilla räiskiä.

    Muuten on joko pröystäilevä sika, ammattikuvaaja tai valokuvaukseen hurahtanut hullu.

    Äänestä

  • ota huomioon kirjoitti:

    Nikonillakin!
    Siinä on vain niin hullusti, että päästäkseen tuohon ihanuuteen on hankittava vähän karvalakkimallia kalliimpi runko.
    Pentaxilla ei rungolla ole niin suurta merkitystä, vaikka alkaa siinäkin wanhat AF-lasit muuttua manuaalisiksi, kuten Nikonilla on jo aiemmin tapahtunut.

    Pentaxilla on ollut "työläiskameroita", jollaisista Nikon ja Canon ei ole edes haaveillut.
    Ei siis ole kyse mistään "halpamerkistä"

    "Proxy Error

    The proxy server received an invalid response from an upstream server.
    The proxy server could not handle the request POST /write.cgi.

    Reason: Error reading from remote server

    Additionally, a 503 Service Temporarily Unavailable error was encountered while trying to use an ErrorDocument to handle the request.
    Apache/2.2.8 Server at keskustelu.suomi24.fi Port 80"

    Viesti ei lähtenyt mutta tietysti taas haukutaan massapostittajaksi, kun yritän uudestaan.

    niinhän siinä taas kävi!

    "Olet jo lähettänyt samanlaisen viestin.

    Voit lähettää vain kerran viestin, jolla on sama sisältö. Huomaa, että viestien massapostittaminen on kielletty."

    Tämä on todennäköisesti turha viesti, mutta se kertoo, miten hankala tämä sivusto on.

    Äänestä

Oli kanssa ongelmia sonyn objektin kanssa, takkuili.
Mustapörssi pesi totaalisesti kätensä.
Tampereen piirihuolto väitti oma vika, tarkastus ja palautus maksaa 20 ekee ilmoitus asiasta. Suomen sonyn kanssa puolenvuoden vääntö.Vihdoin viimein lähti vaatimuksestani Ranskaan. Palautui takaisin TAKUUSEEN korjattuna.Vieläkin taistellaan 20eken tarkastusmaksusta.Eli oli ihka viimeinen Sonyn nimellä oleva tuote

Äänestä

Kommentoi aloitusta

ollenkaan kirjoitti:

sony ei ole oikea kameramerkki, se on yleismerkki jonka alla myydään vaikka mitä....en kokemuksesta viisastuneena voi suositella kenellekään. olet aika yksin kun toteat kamerassasi olevan vian, siis takuuaikana, mutta huolto toteaa ettei se kuulu takuuseen ja ehdottaa 200e könttäsummalla korjausta ranskassa. olen kuullut että usealle on käynyt niin, että ranskasta tulee korjattu laite ja toteamus että kuului takuuseen. mitä hyötyy sonyn suomen huolto tällaisesta käytöksestä? voin kertoa: ei mitään, siellä on henkilö / henkilöitä, joista on vain vahinkoa firmalle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu