Kalamiehille kinkkinen kysymys:

on kaikki kotosalla... mutta olen erehtynyt, ei olekkaan.
Sitä vielä ihmettelen että kuka viittii tollasta sontaa kirjottaa?
No, eipähän sitä Kauhajoen & Jokelan hommaakaan oikein meinannu todeksi uskoa.
Tällästenkö kanssa on siis nykyään pärjättävä?

Se varmaan on noin koska kalaahan siellä on niin h--vetisti että siitä ei ole pula.
Se vaan ihmetyttää että joka puolella lampea käy semmonen pärske että oksat pois.Eli kalat saalistaa toisiaan.Ja eikös sitä pitäs talvee vasten vähän rasvaa saadakin vyötärölle, kalankin?
Vaikka ne kuinka jahtaa toisiaan, vieheeseen ei ota ei sitten millään.
Kaiken kaikkiaan hankala lampi kun siellä on mutapohja ja sitä velliä riittää niin on vaikea saada syvyyksiä...

*yx vaa* kirjoitti:

Se varmaan on noin koska kalaahan siellä on niin h--vetisti että siitä ei ole pula.
Se vaan ihmetyttää että joka puolella lampea käy semmonen pärske että oksat pois.Eli kalat saalistaa toisiaan.Ja eikös sitä pitäs talvee vasten vähän rasvaa saadakin vyötärölle, kalankin?
Vaikka ne kuinka jahtaa toisiaan, vieheeseen ei ota ei sitten millään.
Kaiken kaikkiaan hankala lampi kun siellä on mutapohja ja sitä velliä riittää niin on vaikea saada syvyyksiä...

Lue lisää

Joo, kyl kalat varastoi talvee varten. Kokeileppa myös varhaisen aamun syöntiä. Jos jossakin näkyy ajoa, niin kyl ainakin ahven käy kiinni, mutta voi olla, että harvalukuseks jää määrällisesti. Täällä merellä tämä alkusyksy on paikka paikoin myös hakala. Viikonlopulla olin narraamassa perinteisellä jigipaikalla ahventa, eikä tuntunut kalaa olevan mailla halmeilla. Vaihdoin pohjaonkeen ja johan heräs syönti. No, aattelin, et kyl nyt jo pitäis napata jigiin, mut ei ja jatkoin onkimista. Aika oli myös jämpti. Kun kello napsahti 10 aamust, niin kalan tulo loppus, eikä sit päivällä tullut mitään, ei tärppiäkään. No, kalat osaa olla oikukkaita. Sain sentään kivasti kolmen tunnin aikana ja uusi sähkösavustin pääsi tositoimiin : ) Kireitä sulle!

Mattivaa kirjoitti:

Joo, kyl kalat varastoi talvee varten. Kokeileppa myös varhaisen aamun syöntiä. Jos jossakin näkyy ajoa, niin kyl ainakin ahven käy kiinni, mutta voi olla, että harvalukuseks jää määrällisesti. Täällä merellä tämä alkusyksy on paikka paikoin myös hakala. Viikonlopulla olin narraamassa perinteisellä jigipaikalla ahventa, eikä tuntunut kalaa olevan mailla halmeilla. Vaihdoin pohjaonkeen ja johan heräs syönti. No, aattelin, et kyl nyt jo pitäis napata jigiin, mut ei ja jatkoin onkimista. Aika oli myös jämpti. Kun kello napsahti 10 aamust, niin kalan tulo loppus, eikä sit päivällä tullut mitään, ei tärppiäkään. No, kalat osaa olla oikukkaita. Sain sentään kivasti kolmen tunnin aikana ja uusi sähkösavustin pääsi tositoimiin : ) Kireitä sulle!

Lue lisää

Pittääpi kokeilla aamusella...

Kalanhoukutin:
http://ekoinet.workspace5.smilehouse.com/PublishedService?file=page&pageID=20&

http://ekoinet.workspace5.smilehouse.com/PublishedService?file=page&pageID=9&itemcode=00709
Toimii kun junan vessa...
Laitoin kokeeksi katiskan veneen viereen ja mätkin noita oheisen kuvauksen mukaisia palloja puolenkymmentä katiskan päälle josta ne hetken päästä valahtivat katiskan sisälle.
Aamulla nostin katiskan ja siellä oli 69 n. 200-300 grammasta särkeä...
Eikä muuten ole kalamiehen juttuja, tuo homma vaan toimii...
Petokaloja sillä ei tietenkään saa mutta särkiä tulee ihan niin paljon kun haluaa ottaaa...

*yx vaa* kirjoitti:

Kalanhoukutin:
http://ekoinet.workspace5.smilehouse.com/PublishedService?file=page&pageID=20&

http://ekoinet.workspace5.smilehouse.com/PublishedService?file=page&pageID=9&itemcode=00709
Toimii kun junan vessa...
Laitoin kokeeksi katiskan veneen viereen ja mätkin noita oheisen kuvauksen mukaisia palloja puolenkymmentä katiskan päälle josta ne hetken päästä valahtivat katiskan sisälle.
Aamulla nostin katiskan ja siellä oli 69 n. 200-300 grammasta särkeä...
Eikä muuten ole kalamiehen juttuja, tuo homma vaan toimii...
Petokaloja sillä ei tietenkään saa mutta särkiä tulee ihan niin paljon kun haluaa ottaaa...

Lue lisää

onkimies voi viskoa muutaman pallon onkipaikkaan ja odottelee 10 minuuttia niin eiköhän nappaa...

Totta puhuu tämä vastaaja, tuntuu olevan asiantuntija. Olen myös kalastanut Calicolla 35 vuotta ja todennut tuon saman ilmiön, että lehti vääntyy ja samanlaisissa vieheissä on eroja kalastavuudessa. Käytän pääsäntöisesti kokoa 1 ja 2 jotka on pelannut ahvenille hyvin. Tehoa vieheeseen olen saanut ottamalla vieheen oman koukun pois ja kasvattanut rungon pituutta niin, että koukku tulee ulos reilummin, samalla saan vaihdettua koukun kokoa tarvittaessa. Myös lehden taustan värillä on väliä, välillä toimii kirkas, välillä kupari ja messinki. Kuparion ollut paras, koska se tummuu ja toimii näin omilla kalastusvesillä, merellä parhaiten. Kalikka on varsinainen yleisviehe. Sillä olen saanut ahventa, haukea, lahnaa, kiiskeä, kuhaa, harjusta ja kaverini sai kirjolohenkin.Nämä olen vaan kokenut itse, joku on varmaan saanut muutakin. Joka tapauksessa n. 50 Calicoa varastosta löytyy ja vannon sen nimeen, ainaskin noiden tehoon. Muitakin lippoja toki käytän ja kyllä niistäkin herkkuja löytyy. Tuo värähtely-asia on tosiaan mielenkiintoinen juttu ja siinä on varmasti kaloja houkutteleva taajuus. Monesti ollaan kaikki varmaan huomattu, että tärppi tulee kelausvauhtia hidastamalla tai nostamalla lipallakin, niinkuin muissakin vieheissä, liekö vain ärsyke vai liittyykö värähtelyyn.

Tuo oli uutta että lehti vääntyy ja muuttaa muotoaan, onkin tästä lähdettävä ostamaan uusi kalikka.
Olen myös lukenut tuosta värähtelystä, muistaakseni Kuusamo-lippojen jutussa...siinä oli mainittu että kala aistii/tuntee värinän herkällä kylkiviivallaan
ja sen vuoksi pyörivät lipat(joissa tietenkin on oikea värinä)kalastavat parhaiten.
Jos tuo m-kelkka homma toimi niin pitääkin viedä vanha ruohonleikkurin moottori talvella jäälle käydä puksuttamaan tyhjäkäynnillä, eiköhän ala kalaa tulemaan...

kelaushommasta
eli miten itse yleensä kelaat?
Vaihdatko nopeuttaa jatkuvasti koko kelauksen ajan?
Vai kelaatko koko ajan samalla nopeudella?
Menee vähän teorian puolelle mutta luulis että nopeutta muuttamalla se oikea värinä osuis pakosti kohdalla aina jossain kelauksen vaiheessa?
Eikö niin?

mattivaa kirjoitti:

Totta puhuu tämä vastaaja, tuntuu olevan asiantuntija. Olen myös kalastanut Calicolla 35 vuotta ja todennut tuon saman ilmiön, että lehti vääntyy ja samanlaisissa vieheissä on eroja kalastavuudessa. Käytän pääsäntöisesti kokoa 1 ja 2 jotka on pelannut ahvenille hyvin. Tehoa vieheeseen olen saanut ottamalla vieheen oman koukun pois ja kasvattanut rungon pituutta niin, että koukku tulee ulos reilummin, samalla saan vaihdettua koukun kokoa tarvittaessa. Myös lehden taustan värillä on väliä, välillä toimii kirkas, välillä kupari ja messinki. Kuparion ollut paras, koska se tummuu ja toimii näin omilla kalastusvesillä, merellä parhaiten. Kalikka on varsinainen yleisviehe. Sillä olen saanut ahventa, haukea, lahnaa, kiiskeä, kuhaa, harjusta ja kaverini sai kirjolohenkin.Nämä olen vaan kokenut itse, joku on varmaan saanut muutakin. Joka tapauksessa n. 50 Calicoa varastosta löytyy ja vannon sen nimeen, ainaskin noiden tehoon. Muitakin lippoja toki käytän ja kyllä niistäkin herkkuja löytyy. Tuo värähtely-asia on tosiaan mielenkiintoinen juttu ja siinä on varmasti kaloja houkutteleva taajuus. Monesti ollaan kaikki varmaan huomattu, että tärppi tulee kelausvauhtia hidastamalla tai nostamalla lipallakin, niinkuin muissakin vieheissä, liekö vain ärsyke vai liittyykö värähtelyyn.

Lue lisää

tästä kelaushommasta:
eli miten itse yleensä kelaat?
Vaihdatko nopeuttaa jatkuvasti koko kelauksen ajan?
Vai kelaatko koko ajan samalla nopeudella?
Menee vähän teorian puolelle mutta luulis että nopeutta muuttamalla se oikea värinä osuis pakosti kohdalla aina jossain kelauksen vaiheessa?
Eikö niin?

*yx vaa* kirjoitti:

tästä kelaushommasta:
eli miten itse yleensä kelaat?
Vaihdatko nopeuttaa jatkuvasti koko kelauksen ajan?
Vai kelaatko koko ajan samalla nopeudella?
Menee vähän teorian puolelle mutta luulis että nopeutta muuttamalla se oikea värinä osuis pakosti kohdalla aina jossain kelauksen vaiheessa?
Eikö niin?

Lue lisää

Heh, ammattilainen, pikemminkin jatkuva oppija ja kokemuksen hankkija : )
No, joo, kelaustapa vaihtelee kelin, syvyyden ja vieheen lisäpainon mukaan. Jos kalatat jurraa pohjassa, kiinnitän vieheen( lippauistin) eteen puntin ja laahailen lähellä pohjaa. Silloin pudottelen vieheen välillä pohjaan, tamppaan, ja taas kiristän nopeutta. Tämän tyyppisissä tapauksissa käytän ruohikkosuojattua koukkua. Kun kalat on välivedessä hidastelen ja nopeutan kelausta jatkuvasti, samalla liikuttelen vapaa, jolloin vieheeseen tulee pieni kääntöliike (Lippa on niin tylsä liikkeinen). Pintakelauksessa, esim kun ahven on ajolla kelaan mahdollisimman nopeaa kyytiä, ilman pysäytyksiä. Joo, teorian puolelle menee ,pitää paikkansa ja tyyli kelaukseen on vaan hioutunut sen mukaan, kun oppii tuntemaan esim. vieheen ominaisuudet. Vaaput on esim. ihan oma lajinsa. Lipoissakin on poikkeuksia esim vieheet, jotka menevät helposti solmuun, tai ei kelatessa lähde kunnolla pyörimään, mutta nehän lukeutuu siihen vieheen tuntemiseen.

mattivaa kirjoitti:

Heh, ammattilainen, pikemminkin jatkuva oppija ja kokemuksen hankkija : )
No, joo, kelaustapa vaihtelee kelin, syvyyden ja vieheen lisäpainon mukaan. Jos kalatat jurraa pohjassa, kiinnitän vieheen( lippauistin) eteen puntin ja laahailen lähellä pohjaa. Silloin pudottelen vieheen välillä pohjaan, tamppaan, ja taas kiristän nopeutta. Tämän tyyppisissä tapauksissa käytän ruohikkosuojattua koukkua. Kun kalat on välivedessä hidastelen ja nopeutan kelausta jatkuvasti, samalla liikuttelen vapaa, jolloin vieheeseen tulee pieni kääntöliike (Lippa on niin tylsä liikkeinen). Pintakelauksessa, esim kun ahven on ajolla kelaan mahdollisimman nopeaa kyytiä, ilman pysäytyksiä. Joo, teorian puolelle menee ,pitää paikkansa ja tyyli kelaukseen on vaan hioutunut sen mukaan, kun oppii tuntemaan esim. vieheen ominaisuudet. Vaaput on esim. ihan oma lajinsa. Lipoissakin on poikkeuksia esim vieheet, jotka menevät helposti solmuun, tai ei kelatessa lähde kunnolla pyörimään, mutta nehän lukeutuu siihen vieheen tuntemiseen.

Lue lisää

eiköhän ne oikeat värinät löydy ainakin 30 vuoden päästä :)

*yx vaa* kirjoitti:

kelaushommasta
eli miten itse yleensä kelaat?
Vaihdatko nopeuttaa jatkuvasti koko kelauksen ajan?
Vai kelaatko koko ajan samalla nopeudella?
Menee vähän teorian puolelle mutta luulis että nopeutta muuttamalla se oikea värinä osuis pakosti kohdalla aina jossain kelauksen vaiheessa?
Eikö niin?

Lue lisää

Ahven on parvikala ja pirun huono saalistaja.Se osuu kohteeseensa noin joka neljäs kerta,tämä selittyy tutkimalla sen silmän rakennetta. Ahven ei voi kohdistaa katsettaan ihmisen tavoin ja sen lisäksi silmät katsovat sivuille. Kuonon eteen muodostuu alue,johon ahven ei näe. Ahven haukkaa tyhjää usein.

Tuota puutettaan ahven tasaa parvikäyttäytymisellä. Sieltä mistä kuuluu saalistusääniä,sinne suuntaa parven yksittäinen jäsenkin olettaen,että sapuskaa löytyy. Kala ei tietysti ajattele,se toimii vaistonvaraisesti.

Ahventa pyydettäessä on melkoinen moka ajaa veneellä kalan ruokapöytään. On parempi ankkuroitua heittomatkan päähän parven oletetusta paikasta ja heittää raskailla lipoilla kuin mennä heti lähelle ja heittää pikkulipoilla.
On muuten hämmästyttävää miten monelta pettää hermo,kun veneporukka yhyttää parven kasisatasia ahvenia. Alkaa pirunmoinen viuhtominen ja se on toinen iso moka.

Me teemme näin. Vene parkkeerataan poikittain syvän puolelle (tarvittaessa tupla-ankkurit)ja mieluummin niin,että heittäminen käy myötätuuleen. Aloitamme kauempaa ja laskemme alaspäin tarvittaessa. Kun ensimmäinen kala ottaa kiinni,se kelataan ottipaikan ja veneen puoliväliin. Vasta sitten heittää toinen. Kun toinen saa tärpin,hän kelaa taas puoliväliin ja se kolmas odottaa rauhallisesti siihen asti. Sitten hän heittää ja se ensimmäinen on odotusvuorossa.Heitetään siis koko ajan samaan suuntaan siten,että yksi uistin on heittomatkan päässä ulkona,toinen puolivälissä ja kolmas heittovalmiina veneessä. Hajallaan oleva parvi alkaa kokoontumaan saalistustapansa mukaissti heittolinjalle ja heittopituuksia voi lyhentää. Kun kalastetaan syvänpuolelta,parvi hinautuu pikkuhiljaa lähemmäs ja väliveteen. Liikkuva kala ottaa uistimeen,niin kauan kuin parvi liikkuu se myös syö. Loppujen lopuksi parvi on veneen vieressä ja siitä niitä nyppii vaikka jigillä kolmen metrin siimalla.
Homma vaatii hivenen hermoja ja pikkaisen taitoa. Rannalle jätetään ensinnäkin se mies,joka ei osaa heittää virveliä kuin yhdeltä puolelta ja istualtaan.Ylösotossa ja kalan irrotuksessa jokaisella liikkeiden pitäisi olla ns.sypäkät,kilpapilkkijöiden tahti on sopiva.Kolmen miehen "paternoster-porukka" pitää huippusyöntiä päällä yli vartinkin,sitten käydään paussille hetkeksi.Kala palaa penkkaan,painuu pohjaan. Siitä sitten haetaan uudestaan se ensimmäinen,jonka mukaan määräytyy heittosuunta.

Olemme kymmeniä ja taas kymmeniä kertoja kalastaneet hyvällä menestyksellä paikkoja,joissa toinen veneporukka on tuntia aiemmin viuhtonut vehkeillään kaikkiin ilmansuuntiin,saanut muutaman ahvenen ja hajoittanut syöntiparven.

Isojen ahventen porukassa on aina niitä kakspuolsatasia urosahvenia. Ne syövät ensimmäisenä ja viimeisenä. Niitä viimeisiä on turha pyytää.Kun kala pienenee,on kahvin aika.Antaa niiden kahdeksansatasten huilata hetken,eihän se nyt ahvenen näköinen kalanmölli jaksa lohen tapaan tuntitolkulla uida.

Tällaisella kalastustavalla voi testata myös puheena olevaa lippojen tehoa. Pannaan samanlaiset lipat ja lasketaan saalis,sitten jälkeenpäin vertaillaan uistimia. Tällä iällä ei enää pyritä ennätyksiin eikä niillä kehumisiin,mutta mainitulla kalastustavalla olen saanut 36:lla perättäisellä heitolla ahvenen.

Kelausnopeuden muutos vaikuttaa toki lipan pyörimisnopeuteen. Oletetaan,että on todella olemassa jokin ahvenia kiinnostava värähtelytaajuus ja että se saadaan aikaan sillä kaupasta juuri ostetulla lipalla.Kun se lippa sitten hakkaantuu käytössä,se menettää tuon ominaisuuden. Tuskinpa se pyörimisnopeus käytössä lisääntyy? Joillakin lipoilla tuota ominaisuutta ei ole alunperinkään ollut,ne eivät siis toimi hyvin minkäänlaisella kelausnopeudella.
Siis,voihan se värähtelytaajuus olla niin korkea,etteivät jotkut lipat voi saavuttaa sitä rakenteellisten ominaisuuksiensa takia?

Ahvenenkalastuksen idea on niin talvella kuin kesällä toisto. Sama asia tehdään mahdollisimman nopeasti ja samalla tavalla. Talvella se tarkoittaa 90 prosenttisesti kävelemistä ja kairaamista,loppu 10 prosenttia on sitten sitä nopeaa toistoa.
Kesällä on samoin. Homman pääosa muodostuu parven etsimisestä,kun parvi löytyy,kalan ottaminen on pienempi pulma. Niin talvella kuin kesällä kalakamojen on oltava peruskunnossa juuri sitä löytymisen hetkeä varten.

Kilpapilkkiminen alkaa varpaankynsien leikkaamisesta.Uskokaa tai älkää,moni kilpailu on ratkennut siihen.
Kesän harrastuskalastuksessakaan ei pitäisi vähätellä ns. sivuseikkoja. Ilman niiden huomioimista homma menee tuhraamiseksi. Polttoaine lisätään rannassa,ankkurinaruissa on oltava pituutta ja ankkureissa pitoa,kelat huolletaan kotona,koukut pidetään terävinä ja apukamat pannaan sen verran kompaktiin pakettiin,etteivät ne ole toisten jaloissa. Vaatetta otetaan mukaan ja evästä kanssa. Joka miehellä on varaa vitosen moraan,toisten kalastusaikaa ei pitäisi tuhlata omiin välinemurheisiin ja lainailuun,passauttamiseen. Aikamiesten pitäisi osata ihan itse pissiä ja viinaa otetaan sen verran,ettei kenenkään tarvitse alkaa lapsenlikaksi.
Kun perusasiat on reilassa ja kaikkien tiedossa,homma sujuu. Näiden asioiden huomiotta jättäminen kuitataan monesti sillä,että kun ei ollut oikeita vehkeitä,tuuli, eikä kalakaan tänään syönyt.

Tällä viimeisellä en tietysti tarkoita sinua,en nyt vaan malttanut olla sanomatta,kun tälle palstalle näyttäisi pitkästä aikaa syntyvän ihan oikea keskustelu.
Saatan olla näissä asioissa nitku ja perfektionisti ja joidenkin mielestä perfektionistien kanssa ei ole mukava harrastaa. Minulla on kuitenkin pointtini,yli viidenkymmenen kalastusvuoden jälkeen - niistä 38 vuotta merellä - olen edelleen hengissä.

Heitelty on kirjoitti:

Ahven on parvikala ja pirun huono saalistaja.Se osuu kohteeseensa noin joka neljäs kerta,tämä selittyy tutkimalla sen silmän rakennetta. Ahven ei voi kohdistaa katsettaan ihmisen tavoin ja sen lisäksi silmät katsovat sivuille. Kuonon eteen muodostuu alue,johon ahven ei näe. Ahven haukkaa tyhjää usein.

Tuota puutettaan ahven tasaa parvikäyttäytymisellä. Sieltä mistä kuuluu saalistusääniä,sinne suuntaa parven yksittäinen jäsenkin olettaen,että sapuskaa löytyy. Kala ei tietysti ajattele,se toimii vaistonvaraisesti.

Ahventa pyydettäessä on melkoinen moka ajaa veneellä kalan ruokapöytään. On parempi ankkuroitua heittomatkan päähän parven oletetusta paikasta ja heittää raskailla lipoilla kuin mennä heti lähelle ja heittää pikkulipoilla.
On muuten hämmästyttävää miten monelta pettää hermo,kun veneporukka yhyttää parven kasisatasia ahvenia. Alkaa pirunmoinen viuhtominen ja se on toinen iso moka.

Me teemme näin. Vene parkkeerataan poikittain syvän puolelle (tarvittaessa tupla-ankkurit)ja mieluummin niin,että heittäminen käy myötätuuleen. Aloitamme kauempaa ja laskemme alaspäin tarvittaessa. Kun ensimmäinen kala ottaa kiinni,se kelataan ottipaikan ja veneen puoliväliin. Vasta sitten heittää toinen. Kun toinen saa tärpin,hän kelaa taas puoliväliin ja se kolmas odottaa rauhallisesti siihen asti. Sitten hän heittää ja se ensimmäinen on odotusvuorossa.Heitetään siis koko ajan samaan suuntaan siten,että yksi uistin on heittomatkan päässä ulkona,toinen puolivälissä ja kolmas heittovalmiina veneessä. Hajallaan oleva parvi alkaa kokoontumaan saalistustapansa mukaissti heittolinjalle ja heittopituuksia voi lyhentää. Kun kalastetaan syvänpuolelta,parvi hinautuu pikkuhiljaa lähemmäs ja väliveteen. Liikkuva kala ottaa uistimeen,niin kauan kuin parvi liikkuu se myös syö. Loppujen lopuksi parvi on veneen vieressä ja siitä niitä nyppii vaikka jigillä kolmen metrin siimalla.
Homma vaatii hivenen hermoja ja pikkaisen taitoa. Rannalle jätetään ensinnäkin se mies,joka ei osaa heittää virveliä kuin yhdeltä puolelta ja istualtaan.Ylösotossa ja kalan irrotuksessa jokaisella liikkeiden pitäisi olla ns.sypäkät,kilpapilkkijöiden tahti on sopiva.Kolmen miehen "paternoster-porukka" pitää huippusyöntiä päällä yli vartinkin,sitten käydään paussille hetkeksi.Kala palaa penkkaan,painuu pohjaan. Siitä sitten haetaan uudestaan se ensimmäinen,jonka mukaan määräytyy heittosuunta.

Olemme kymmeniä ja taas kymmeniä kertoja kalastaneet hyvällä menestyksellä paikkoja,joissa toinen veneporukka on tuntia aiemmin viuhtonut vehkeillään kaikkiin ilmansuuntiin,saanut muutaman ahvenen ja hajoittanut syöntiparven.

Isojen ahventen porukassa on aina niitä kakspuolsatasia urosahvenia. Ne syövät ensimmäisenä ja viimeisenä. Niitä viimeisiä on turha pyytää.Kun kala pienenee,on kahvin aika.Antaa niiden kahdeksansatasten huilata hetken,eihän se nyt ahvenen näköinen kalanmölli jaksa lohen tapaan tuntitolkulla uida.

Tällaisella kalastustavalla voi testata myös puheena olevaa lippojen tehoa. Pannaan samanlaiset lipat ja lasketaan saalis,sitten jälkeenpäin vertaillaan uistimia. Tällä iällä ei enää pyritä ennätyksiin eikä niillä kehumisiin,mutta mainitulla kalastustavalla olen saanut 36:lla perättäisellä heitolla ahvenen.

Kelausnopeuden muutos vaikuttaa toki lipan pyörimisnopeuteen. Oletetaan,että on todella olemassa jokin ahvenia kiinnostava värähtelytaajuus ja että se saadaan aikaan sillä kaupasta juuri ostetulla lipalla.Kun se lippa sitten hakkaantuu käytössä,se menettää tuon ominaisuuden. Tuskinpa se pyörimisnopeus käytössä lisääntyy? Joillakin lipoilla tuota ominaisuutta ei ole alunperinkään ollut,ne eivät siis toimi hyvin minkäänlaisella kelausnopeudella.
Siis,voihan se värähtelytaajuus olla niin korkea,etteivät jotkut lipat voi saavuttaa sitä rakenteellisten ominaisuuksiensa takia?

Ahvenenkalastuksen idea on niin talvella kuin kesällä toisto. Sama asia tehdään mahdollisimman nopeasti ja samalla tavalla. Talvella se tarkoittaa 90 prosenttisesti kävelemistä ja kairaamista,loppu 10 prosenttia on sitten sitä nopeaa toistoa.
Kesällä on samoin. Homman pääosa muodostuu parven etsimisestä,kun parvi löytyy,kalan ottaminen on pienempi pulma. Niin talvella kuin kesällä kalakamojen on oltava peruskunnossa juuri sitä löytymisen hetkeä varten.

Kilpapilkkiminen alkaa varpaankynsien leikkaamisesta.Uskokaa tai älkää,moni kilpailu on ratkennut siihen.
Kesän harrastuskalastuksessakaan ei pitäisi vähätellä ns. sivuseikkoja. Ilman niiden huomioimista homma menee tuhraamiseksi. Polttoaine lisätään rannassa,ankkurinaruissa on oltava pituutta ja ankkureissa pitoa,kelat huolletaan kotona,koukut pidetään terävinä ja apukamat pannaan sen verran kompaktiin pakettiin,etteivät ne ole toisten jaloissa. Vaatetta otetaan mukaan ja evästä kanssa. Joka miehellä on varaa vitosen moraan,toisten kalastusaikaa ei pitäisi tuhlata omiin välinemurheisiin ja lainailuun,passauttamiseen. Aikamiesten pitäisi osata ihan itse pissiä ja viinaa otetaan sen verran,ettei kenenkään tarvitse alkaa lapsenlikaksi.
Kun perusasiat on reilassa ja kaikkien tiedossa,homma sujuu. Näiden asioiden huomiotta jättäminen kuitataan monesti sillä,että kun ei ollut oikeita vehkeitä,tuuli, eikä kalakaan tänään syönyt.

Tällä viimeisellä en tietysti tarkoita sinua,en nyt vaan malttanut olla sanomatta,kun tälle palstalle näyttäisi pitkästä aikaa syntyvän ihan oikea keskustelu.
Saatan olla näissä asioissa nitku ja perfektionisti ja joidenkin mielestä perfektionistien kanssa ei ole mukava harrastaa. Minulla on kuitenkin pointtini,yli viidenkymmenen kalastusvuoden jälkeen - niistä 38 vuotta merellä - olen edelleen hengissä.

Lue lisää

Tässä viestissä tosiaan kirjoittaja puhuu kokemuksen äänellä, tietoa tuli rutkasti ja täytyypä sanoa omalla oppimäärällä tuen täysin tekstiä.
Meriahven on tosiaan minunkin saalisykkönen, mutta sen verran tähän alkuperäiseen lampi-aiheeseen on palattava, että metsälampiahven ja meriahven on ottioloiltaan ja asumisoloiltaan erillaisia. Sen olen tässä lyhyessä lampikalastus opiskelussa huomannut. Ajat ja syönnit on omaa luokkaansa, myös kalan koot. Kalastelin viimevuonna Kuusamon eräällä järvellä, josta tuli makoisasti reilunkokoista ahventa. Aika oli elokuun toiseksi viimeinen viikko. Kalaa tuli tarkalleen samoihin kellon aikoihin. Lisäksi kalat ottivat aivan rannan reunasta, eikä syvältä tullut mitään, ei rinteestä, ei kuopista, vain reunasta. Tilanne oli sama heittovermein ja ongella. Kun syönti hiipui se tosiaan hiipui, aivan kuin olisi kalat muuttunut vesimolekyyleiksi. Tänä vuonna olin samalla lammella ja kas ei kunnon ahven saalista edes kellonaika teorian kanssa. Paikallisen isännän kanssa höpötin siinä yhtenä iltana nuotiolla ja ihmettelin tapahtunutta. Isäntä katseli pitkän tovin nuotioon ja sai viimein sanotua , että kuules, sun pitää oppia lammen tavoille, kun kala ei ota voit vain todeta, et ei ota ja keskittyy vaik itikoitten etsimiseen. Jos niitäkään ei oo, nii ei oo, etkä niitä löydä, uso vaa, niil on paljo yhteist! Hetken tota pureskelin ja kysäisin sit, et tarkoitatko ötököitä jotka pörrää veden pinnalla. Vastaus oli myönteinen. Kun saalistetaan kalaa, jonka ruokavalioon kuuluu myös itikat, on syönti aivan oma laskunsa. Vuorokauden rytmi, tuuli, tuulen suunta, ties mikä.
No, joka tapauksessa omakohtainen kokemus vahvisti tapahtunutta. Molemmat, meri ja lampi kalastus on hauskaa, ja paljon eri kalastuslajeja ja paikkoja koluneena lampi on ehdottomasti mielenkiintoisin paikka kalastaa, ahventa.

Heitelty on kirjoitti:

Ahven on parvikala ja pirun huono saalistaja.Se osuu kohteeseensa noin joka neljäs kerta,tämä selittyy tutkimalla sen silmän rakennetta. Ahven ei voi kohdistaa katsettaan ihmisen tavoin ja sen lisäksi silmät katsovat sivuille. Kuonon eteen muodostuu alue,johon ahven ei näe. Ahven haukkaa tyhjää usein.

Tuota puutettaan ahven tasaa parvikäyttäytymisellä. Sieltä mistä kuuluu saalistusääniä,sinne suuntaa parven yksittäinen jäsenkin olettaen,että sapuskaa löytyy. Kala ei tietysti ajattele,se toimii vaistonvaraisesti.

Ahventa pyydettäessä on melkoinen moka ajaa veneellä kalan ruokapöytään. On parempi ankkuroitua heittomatkan päähän parven oletetusta paikasta ja heittää raskailla lipoilla kuin mennä heti lähelle ja heittää pikkulipoilla.
On muuten hämmästyttävää miten monelta pettää hermo,kun veneporukka yhyttää parven kasisatasia ahvenia. Alkaa pirunmoinen viuhtominen ja se on toinen iso moka.

Me teemme näin. Vene parkkeerataan poikittain syvän puolelle (tarvittaessa tupla-ankkurit)ja mieluummin niin,että heittäminen käy myötätuuleen. Aloitamme kauempaa ja laskemme alaspäin tarvittaessa. Kun ensimmäinen kala ottaa kiinni,se kelataan ottipaikan ja veneen puoliväliin. Vasta sitten heittää toinen. Kun toinen saa tärpin,hän kelaa taas puoliväliin ja se kolmas odottaa rauhallisesti siihen asti. Sitten hän heittää ja se ensimmäinen on odotusvuorossa.Heitetään siis koko ajan samaan suuntaan siten,että yksi uistin on heittomatkan päässä ulkona,toinen puolivälissä ja kolmas heittovalmiina veneessä. Hajallaan oleva parvi alkaa kokoontumaan saalistustapansa mukaissti heittolinjalle ja heittopituuksia voi lyhentää. Kun kalastetaan syvänpuolelta,parvi hinautuu pikkuhiljaa lähemmäs ja väliveteen. Liikkuva kala ottaa uistimeen,niin kauan kuin parvi liikkuu se myös syö. Loppujen lopuksi parvi on veneen vieressä ja siitä niitä nyppii vaikka jigillä kolmen metrin siimalla.
Homma vaatii hivenen hermoja ja pikkaisen taitoa. Rannalle jätetään ensinnäkin se mies,joka ei osaa heittää virveliä kuin yhdeltä puolelta ja istualtaan.Ylösotossa ja kalan irrotuksessa jokaisella liikkeiden pitäisi olla ns.sypäkät,kilpapilkkijöiden tahti on sopiva.Kolmen miehen "paternoster-porukka" pitää huippusyöntiä päällä yli vartinkin,sitten käydään paussille hetkeksi.Kala palaa penkkaan,painuu pohjaan. Siitä sitten haetaan uudestaan se ensimmäinen,jonka mukaan määräytyy heittosuunta.

Olemme kymmeniä ja taas kymmeniä kertoja kalastaneet hyvällä menestyksellä paikkoja,joissa toinen veneporukka on tuntia aiemmin viuhtonut vehkeillään kaikkiin ilmansuuntiin,saanut muutaman ahvenen ja hajoittanut syöntiparven.

Isojen ahventen porukassa on aina niitä kakspuolsatasia urosahvenia. Ne syövät ensimmäisenä ja viimeisenä. Niitä viimeisiä on turha pyytää.Kun kala pienenee,on kahvin aika.Antaa niiden kahdeksansatasten huilata hetken,eihän se nyt ahvenen näköinen kalanmölli jaksa lohen tapaan tuntitolkulla uida.

Tällaisella kalastustavalla voi testata myös puheena olevaa lippojen tehoa. Pannaan samanlaiset lipat ja lasketaan saalis,sitten jälkeenpäin vertaillaan uistimia. Tällä iällä ei enää pyritä ennätyksiin eikä niillä kehumisiin,mutta mainitulla kalastustavalla olen saanut 36:lla perättäisellä heitolla ahvenen.

Kelausnopeuden muutos vaikuttaa toki lipan pyörimisnopeuteen. Oletetaan,että on todella olemassa jokin ahvenia kiinnostava värähtelytaajuus ja että se saadaan aikaan sillä kaupasta juuri ostetulla lipalla.Kun se lippa sitten hakkaantuu käytössä,se menettää tuon ominaisuuden. Tuskinpa se pyörimisnopeus käytössä lisääntyy? Joillakin lipoilla tuota ominaisuutta ei ole alunperinkään ollut,ne eivät siis toimi hyvin minkäänlaisella kelausnopeudella.
Siis,voihan se värähtelytaajuus olla niin korkea,etteivät jotkut lipat voi saavuttaa sitä rakenteellisten ominaisuuksiensa takia?

Ahvenenkalastuksen idea on niin talvella kuin kesällä toisto. Sama asia tehdään mahdollisimman nopeasti ja samalla tavalla. Talvella se tarkoittaa 90 prosenttisesti kävelemistä ja kairaamista,loppu 10 prosenttia on sitten sitä nopeaa toistoa.
Kesällä on samoin. Homman pääosa muodostuu parven etsimisestä,kun parvi löytyy,kalan ottaminen on pienempi pulma. Niin talvella kuin kesällä kalakamojen on oltava peruskunnossa juuri sitä löytymisen hetkeä varten.

Kilpapilkkiminen alkaa varpaankynsien leikkaamisesta.Uskokaa tai älkää,moni kilpailu on ratkennut siihen.
Kesän harrastuskalastuksessakaan ei pitäisi vähätellä ns. sivuseikkoja. Ilman niiden huomioimista homma menee tuhraamiseksi. Polttoaine lisätään rannassa,ankkurinaruissa on oltava pituutta ja ankkureissa pitoa,kelat huolletaan kotona,koukut pidetään terävinä ja apukamat pannaan sen verran kompaktiin pakettiin,etteivät ne ole toisten jaloissa. Vaatetta otetaan mukaan ja evästä kanssa. Joka miehellä on varaa vitosen moraan,toisten kalastusaikaa ei pitäisi tuhlata omiin välinemurheisiin ja lainailuun,passauttamiseen. Aikamiesten pitäisi osata ihan itse pissiä ja viinaa otetaan sen verran,ettei kenenkään tarvitse alkaa lapsenlikaksi.
Kun perusasiat on reilassa ja kaikkien tiedossa,homma sujuu. Näiden asioiden huomiotta jättäminen kuitataan monesti sillä,että kun ei ollut oikeita vehkeitä,tuuli, eikä kalakaan tänään syönyt.

Tällä viimeisellä en tietysti tarkoita sinua,en nyt vaan malttanut olla sanomatta,kun tälle palstalle näyttäisi pitkästä aikaa syntyvän ihan oikea keskustelu.
Saatan olla näissä asioissa nitku ja perfektionisti ja joidenkin mielestä perfektionistien kanssa ei ole mukava harrastaa. Minulla on kuitenkin pointtini,yli viidenkymmenen kalastusvuoden jälkeen - niistä 38 vuotta merellä - olen edelleen hengissä.

Lue lisää

varsin opettava juttu...
Mukava kun tänne syntyy kunnon keskustelua aiheesta.
Tätä odottelinkin...
Eikä se ole keltään pois jos joku onnistuu kalastuksessaan paremmin näiden juttujen jälkeen.

mattivaa kirjoitti:

Tässä viestissä tosiaan kirjoittaja puhuu kokemuksen äänellä, tietoa tuli rutkasti ja täytyypä sanoa omalla oppimäärällä tuen täysin tekstiä.
Meriahven on tosiaan minunkin saalisykkönen, mutta sen verran tähän alkuperäiseen lampi-aiheeseen on palattava, että metsälampiahven ja meriahven on ottioloiltaan ja asumisoloiltaan erillaisia. Sen olen tässä lyhyessä lampikalastus opiskelussa huomannut. Ajat ja syönnit on omaa luokkaansa, myös kalan koot. Kalastelin viimevuonna Kuusamon eräällä järvellä, josta tuli makoisasti reilunkokoista ahventa. Aika oli elokuun toiseksi viimeinen viikko. Kalaa tuli tarkalleen samoihin kellon aikoihin. Lisäksi kalat ottivat aivan rannan reunasta, eikä syvältä tullut mitään, ei rinteestä, ei kuopista, vain reunasta. Tilanne oli sama heittovermein ja ongella. Kun syönti hiipui se tosiaan hiipui, aivan kuin olisi kalat muuttunut vesimolekyyleiksi. Tänä vuonna olin samalla lammella ja kas ei kunnon ahven saalista edes kellonaika teorian kanssa. Paikallisen isännän kanssa höpötin siinä yhtenä iltana nuotiolla ja ihmettelin tapahtunutta. Isäntä katseli pitkän tovin nuotioon ja sai viimein sanotua , että kuules, sun pitää oppia lammen tavoille, kun kala ei ota voit vain todeta, et ei ota ja keskittyy vaik itikoitten etsimiseen. Jos niitäkään ei oo, nii ei oo, etkä niitä löydä, uso vaa, niil on paljo yhteist! Hetken tota pureskelin ja kysäisin sit, et tarkoitatko ötököitä jotka pörrää veden pinnalla. Vastaus oli myönteinen. Kun saalistetaan kalaa, jonka ruokavalioon kuuluu myös itikat, on syönti aivan oma laskunsa. Vuorokauden rytmi, tuuli, tuulen suunta, ties mikä.
No, joka tapauksessa omakohtainen kokemus vahvisti tapahtunutta. Molemmat, meri ja lampi kalastus on hauskaa, ja paljon eri kalastuslajeja ja paikkoja koluneena lampi on ehdottomasti mielenkiintoisin paikka kalastaa, ahventa.

Lue lisää

olen täysin samaa mieltä.
Vain reunasta tulee tuollakin lammella, siinä on reunoilla semmonen törmä jonka alla abborret tuntuu liikkuvan.Kun ei oo syönnillään, niin turha on liotella lippaa vedessä, lämmittelee vaikka saunaa...
Tuolla lammella on niin paljon muutakin syötävää, paarmoja, itikoita, sudenkorentoja jne., jne. että
eihän se lippa voi aina kiinnostaa...
Toisaalta myös kummallisia virtauksia, siis täysin tyynellä kelillä, jotka myös tuntuu vaikuttavan kalan tuloon.
Kaiken kaikkiaan mitä parhainta ajanvietettä ja mielenkiintoista touhua.
Jaahah, pitääkin lähteä kokeilemaan onko uuden kalikan värinät tällä kertaa kohdallaan...

Heitelty on kirjoitti:

Ahven on parvikala ja pirun huono saalistaja.Se osuu kohteeseensa noin joka neljäs kerta,tämä selittyy tutkimalla sen silmän rakennetta. Ahven ei voi kohdistaa katsettaan ihmisen tavoin ja sen lisäksi silmät katsovat sivuille. Kuonon eteen muodostuu alue,johon ahven ei näe. Ahven haukkaa tyhjää usein.

Tuota puutettaan ahven tasaa parvikäyttäytymisellä. Sieltä mistä kuuluu saalistusääniä,sinne suuntaa parven yksittäinen jäsenkin olettaen,että sapuskaa löytyy. Kala ei tietysti ajattele,se toimii vaistonvaraisesti.

Ahventa pyydettäessä on melkoinen moka ajaa veneellä kalan ruokapöytään. On parempi ankkuroitua heittomatkan päähän parven oletetusta paikasta ja heittää raskailla lipoilla kuin mennä heti lähelle ja heittää pikkulipoilla.
On muuten hämmästyttävää miten monelta pettää hermo,kun veneporukka yhyttää parven kasisatasia ahvenia. Alkaa pirunmoinen viuhtominen ja se on toinen iso moka.

Me teemme näin. Vene parkkeerataan poikittain syvän puolelle (tarvittaessa tupla-ankkurit)ja mieluummin niin,että heittäminen käy myötätuuleen. Aloitamme kauempaa ja laskemme alaspäin tarvittaessa. Kun ensimmäinen kala ottaa kiinni,se kelataan ottipaikan ja veneen puoliväliin. Vasta sitten heittää toinen. Kun toinen saa tärpin,hän kelaa taas puoliväliin ja se kolmas odottaa rauhallisesti siihen asti. Sitten hän heittää ja se ensimmäinen on odotusvuorossa.Heitetään siis koko ajan samaan suuntaan siten,että yksi uistin on heittomatkan päässä ulkona,toinen puolivälissä ja kolmas heittovalmiina veneessä. Hajallaan oleva parvi alkaa kokoontumaan saalistustapansa mukaissti heittolinjalle ja heittopituuksia voi lyhentää. Kun kalastetaan syvänpuolelta,parvi hinautuu pikkuhiljaa lähemmäs ja väliveteen. Liikkuva kala ottaa uistimeen,niin kauan kuin parvi liikkuu se myös syö. Loppujen lopuksi parvi on veneen vieressä ja siitä niitä nyppii vaikka jigillä kolmen metrin siimalla.
Homma vaatii hivenen hermoja ja pikkaisen taitoa. Rannalle jätetään ensinnäkin se mies,joka ei osaa heittää virveliä kuin yhdeltä puolelta ja istualtaan.Ylösotossa ja kalan irrotuksessa jokaisella liikkeiden pitäisi olla ns.sypäkät,kilpapilkkijöiden tahti on sopiva.Kolmen miehen "paternoster-porukka" pitää huippusyöntiä päällä yli vartinkin,sitten käydään paussille hetkeksi.Kala palaa penkkaan,painuu pohjaan. Siitä sitten haetaan uudestaan se ensimmäinen,jonka mukaan määräytyy heittosuunta.

Olemme kymmeniä ja taas kymmeniä kertoja kalastaneet hyvällä menestyksellä paikkoja,joissa toinen veneporukka on tuntia aiemmin viuhtonut vehkeillään kaikkiin ilmansuuntiin,saanut muutaman ahvenen ja hajoittanut syöntiparven.

Isojen ahventen porukassa on aina niitä kakspuolsatasia urosahvenia. Ne syövät ensimmäisenä ja viimeisenä. Niitä viimeisiä on turha pyytää.Kun kala pienenee,on kahvin aika.Antaa niiden kahdeksansatasten huilata hetken,eihän se nyt ahvenen näköinen kalanmölli jaksa lohen tapaan tuntitolkulla uida.

Tällaisella kalastustavalla voi testata myös puheena olevaa lippojen tehoa. Pannaan samanlaiset lipat ja lasketaan saalis,sitten jälkeenpäin vertaillaan uistimia. Tällä iällä ei enää pyritä ennätyksiin eikä niillä kehumisiin,mutta mainitulla kalastustavalla olen saanut 36:lla perättäisellä heitolla ahvenen.

Kelausnopeuden muutos vaikuttaa toki lipan pyörimisnopeuteen. Oletetaan,että on todella olemassa jokin ahvenia kiinnostava värähtelytaajuus ja että se saadaan aikaan sillä kaupasta juuri ostetulla lipalla.Kun se lippa sitten hakkaantuu käytössä,se menettää tuon ominaisuuden. Tuskinpa se pyörimisnopeus käytössä lisääntyy? Joillakin lipoilla tuota ominaisuutta ei ole alunperinkään ollut,ne eivät siis toimi hyvin minkäänlaisella kelausnopeudella.
Siis,voihan se värähtelytaajuus olla niin korkea,etteivät jotkut lipat voi saavuttaa sitä rakenteellisten ominaisuuksiensa takia?

Ahvenenkalastuksen idea on niin talvella kuin kesällä toisto. Sama asia tehdään mahdollisimman nopeasti ja samalla tavalla. Talvella se tarkoittaa 90 prosenttisesti kävelemistä ja kairaamista,loppu 10 prosenttia on sitten sitä nopeaa toistoa.
Kesällä on samoin. Homman pääosa muodostuu parven etsimisestä,kun parvi löytyy,kalan ottaminen on pienempi pulma. Niin talvella kuin kesällä kalakamojen on oltava peruskunnossa juuri sitä löytymisen hetkeä varten.

Kilpapilkkiminen alkaa varpaankynsien leikkaamisesta.Uskokaa tai älkää,moni kilpailu on ratkennut siihen.
Kesän harrastuskalastuksessakaan ei pitäisi vähätellä ns. sivuseikkoja. Ilman niiden huomioimista homma menee tuhraamiseksi. Polttoaine lisätään rannassa,ankkurinaruissa on oltava pituutta ja ankkureissa pitoa,kelat huolletaan kotona,koukut pidetään terävinä ja apukamat pannaan sen verran kompaktiin pakettiin,etteivät ne ole toisten jaloissa. Vaatetta otetaan mukaan ja evästä kanssa. Joka miehellä on varaa vitosen moraan,toisten kalastusaikaa ei pitäisi tuhlata omiin välinemurheisiin ja lainailuun,passauttamiseen. Aikamiesten pitäisi osata ihan itse pissiä ja viinaa otetaan sen verran,ettei kenenkään tarvitse alkaa lapsenlikaksi.
Kun perusasiat on reilassa ja kaikkien tiedossa,homma sujuu. Näiden asioiden huomiotta jättäminen kuitataan monesti sillä,että kun ei ollut oikeita vehkeitä,tuuli, eikä kalakaan tänään syönyt.

Tällä viimeisellä en tietysti tarkoita sinua,en nyt vaan malttanut olla sanomatta,kun tälle palstalle näyttäisi pitkästä aikaa syntyvän ihan oikea keskustelu.
Saatan olla näissä asioissa nitku ja perfektionisti ja joidenkin mielestä perfektionistien kanssa ei ole mukava harrastaa. Minulla on kuitenkin pointtini,yli viidenkymmenen kalastusvuoden jälkeen - niistä 38 vuotta merellä - olen edelleen hengissä.

Lue lisää

näkökykyyn liittyen kun et oikein ollut vakuuttunut tuosta oieasta lipan värinästä: Oletko tietoinen että mm. ahven saalistaa myös kylki-viiva-aistillaan?

Tässä juttua kylki-viiva-aistista:
Eväkkäillä omalaatuiset aistit (30.11.1999)

Ultraäänet ja sähkökentän muutokset ovat joillekin kaloille yhtä t
ärkeitä kuin liikennevalojen vaihtuminen kaupunki-ihmiselle.

Julkaistu Tiede-lehdessä 4/2003

Ihmisellä ei ole yhtään aistia, joka kaloilta puuttuisi. Kalat saavat kuitenkin toisenlaisen kuvan maailmasta kuin me, koska niiden aistit ovat sopeutuneet veteen. Lisäksi kaloilla on ihmiselle vieraita aistimia muun muassa sähkökenttien ja vedenpaineen muutosten tarkkailuun.
Tutkijoiden mittauslaitteiden tarkennuttua kalojen oudoimpiakin aisteja ymmärretään jo melko hyvin.

Erikoisuutena kylkiviiva-aisti

Veden liikkeitä, värähtelyjä ja virtauksia kala aistii kylkiviivallaan. Se koostuu iholla ja ihonalaisessa kanavassa sijaitsevista maljamaisista soluista, joiden karvoja paineen muutokset liikuttavat. Aistimet ovat yleensä melko suorana viivana pyrstöstä pään tyveen. Päässä aisti jatkuu monihaaraisena ja kaartaa leukaperien alle.

Hitaasti uivilla ja tyynten vesien lajeilla on vahva ihon pinnan kylkiviiva, kun taas nopeat uimarit ja virtaavien vesien asukit satsaavat kanavan suojaamiin aistimiin. Kanava auttaa nimittäin suodattamaan pois veden taustakohinan ja tuntemaan esimerkiksi saaliin tai saalistajan liikkeet kuohuissakin.

Ihon karvasolut ovat herkkiä virtausten eroille, joten kala käyttää kylkiviivaa hakeutuessaan virtaukseltaan parhaaseen paikkaan. Silmin virtausta on mahdoton havaita varsinkin syvässä vesimassassa, jossa ei ole kiintopistettä, johon liikkumistaan voisi verrata.

Kala tuntee myös omien liikkeittensä aiheuttamat aallot, kun ne heijastuvat lähellä olevista esteistä. Kylkiviiva-aisti toimii siis myös eräänlaisena tutkana.

Kylkiviiva on innostanut insinöörejäkin. Vastikään yhdysvaltalainen ryhmä kehitti vedenalaisille roboteille ja sukellusveneille virtausmittareita, jotka perustuvat keinotekoisen, vajaan millimetrin korkuisen karvan taipumiseen. Valmistukseen käytetään mikrotekniikkaa.

Sähköllä hyökätään ja torjutaan

Eräillä pohjaeläimiä pyytävillä kaloilla on kylkiviivassaan sellaisiakin soluja, jotka reagoivat sähkökentän muutoksiin. Niiden avulla kala tuntee pohjaliejuun piiloutuneen saaliseläimen suunnan ja etäisyyden näkemättä tai kuulematta mitään.

Sähkökentän käyttöön perustuvaa saalistusta on tutkittu ankeriailla, sammilla ja monneilla, ja aisti on havaittu hyvin herkäksi. Esimerkiksi aasialainen monnilaji Parasilurus asotus havaitsee sähköaistillaan maanjäristyksen useita tunteja ennen rysähdystä.

Sähkö käy myös aseeksi. Muutamalla lajilla, esimerkiksi sähköankeriaalla, on lihaksistosta kehittyneitä elimiä, jotka tuottavat voimakkaan jännitteen saaliin lamaannuttamiseen ja saalistajien karkottamiseen. Jännite voi olla hetkellisesti 500 volttia.

Kitakalan silmissä lehtivihreää

Kalan luomettomien mulkosilmien näkökenttä on niin laaja, että vain aivan pyrstön takana ja kuonon edessä olevat alueet ovat katseelta katveessa.

Kalat näkevät värejäkin. Veden väriavaruus tosin vaihtelee, sillä vesi ja sen epäpuhtaudet estävät valon kaikkia aallonpituuksia tunkeutumasta kovin syvälle. Ahven ei aisti sinistä väriä lainkaan, mistä voi päätellä sen sopeutuneen vesiin, joissa sinistä valoa ei ole.

Kalojen silmiin on kehittynyt mekanismeja vähäistä valoa varten. Kuhan verkkokalvo on kissaeläinten tapaan valoa heijastava. Peilin takia kuhan silmät loistavat valokuvissa.

Syvänmeren kaloilla on valoa tuottavia elimiä. Useimmat syvänmeren lajit eivät havaitse 500:aa nanometriä pidempiaaltoista säteilyä, mutta eräät kitakalalajit luovat muille näkymättömän valaistuksen säteilemällä jopa 700 nanometrin punaista valoa. Esimerkiksi kitakala Malacosteus nigerin silmässä on klorofylliä – siis lehtivihreää – joka on herkkää punaiselle.

Tunteeko kala kivun?

Neurobiologian professori James Rose Wyomingin yliopistosta julkaisi viime vuo-den lopulla kalojen kivusta katsauksen, joka on vastine vapaa-ajan kalastukseen kohdistettuun kritiikkiin. Rose puolustaa kalastusta ja toivoo luonnonsuojelijoiden siirtävän huomionsa kivun pohtimisesta kalojen tuhoutuvien elinympäristöjen suojeluun.

Rosen mukaan kalat eivät voi tuntea kipua, koska niillä ei ole aivokuorta. Kivun kokeminen on psykologista: aistimus syntyy vahingoittuneessa kohdassa, mutta vasta aivojen kuorikerroksessa se muuttuu tuskan tunteeksi. Kipu edellyttää tietoisuutta, mutta kala vain reagoi vahingoittaviin ärsykkeisiin vaistomai-sesti. Vastaavin perustein hän esittää, ettei kala myöskään voi pelätä.

Rosen artikeli herätti tietenkin vasta-väitteitä. Evolutiivisesti on loogista, että eliöt kokevat kipua välttyäkseen vahin-goittumasta. Kaloilla pitäisi siis olla jonkinlainen nisäkkäistä poikkeava meka-nismi kivun hyväksikäyttöön, mutta todisteita tällaisesta mekanismista ei ole esitetty.

On pohjimmiltaan määrittelykysymys, aja-tellaanko kivun tai pelon edellyttävän tietoisuutta. Tuntoaisti toimii ja vaikuttaa kalan käyttäytymiseen, tiedostaapa tämä mitään tai ei. Oma mielipiteeni on, että kalojen tietoisuuden puuttuminen ei oi-keuta niiden perusteetonta vahingoit-tamista; tämä ei kuitenkaan estä minua kalastamasta.



Antti Koli

Silliparvi kavahtaa ultraääniä



Kaloja pidettiin pitkään kuuroina, koska niiden korva ei näy ulos. Niillä kuitenkin on päänsisäinen korva, joka on luultavasti kehittynyt kylkiviiva-aistista. Kala kuulee eli aistii veden värähtelyt korvakäytäviensä rakkuloilla. Korvan kaarevien käytävien alaosassa on lisäksi tasapainoaistin tasapainokiviä, jotka kalan asennon muuttuessa tönivät aistinkarvoja.



Normaalisti kalojen kuuloalue on 0,2–12 kilohertsiä eli tuhatta värähdystä sekunnissa. Ihmisen kuulo ulottuu matalammalle ja korkeammalle – 0,02:sta 20 kilohertsiin – mutta kaloilla on 0,2 kilohertsiä matalampien värähtelyjen vastaanottoon vielä kylkiviiva.



Sillikaloilla on vielä toinen kuuloalue hyvin korkeiden eli ultraäänien taajuudella, 25–180 kilohertsissä, mikä vastaa niitä saalistavien delfiinien ääntelyä. Sillit reagoivatkin ultraääniin aina pakenemalla, ja siksi näitä ääniä käytetään silliparvien karkottamiseen voimalaitosten vedenottamoista.



Sillikalojen kuuloa avittavat uimarakon kaasun ja nesteen täyttämät haarat, jotka ulottuvat korviin. Myös turskien on todettu reagoivan joihinkin ultraääniin, mutta kaikilla kalalajeilla ei ole tätä kykyä.



Tuoksu paljastaa kutujoen



Haju- ja makuaistit eivät kaloilla ole kovin herkkiä. Haistaminen onkin vedessä paljon tehottomampaa kuin ilmassa, koska tuoksumolekyylit leviävät nesteessä kovin hitaasti. Silti tietyissä tilanteissa kalan henkiin jääminen riippuu näistä kemiallisista aisteista.



Makukeräsiä on etenkin suun seuduilla, mutta myös siellä täällä ihon pinnalla. Kala maistaa saaliin laadun ja mahdollisen myrkyllisyyden.



Kalan sierain on kaksireikäinen: toisesta aukosta vesi virtaa sisään, toisesta ulos. Hajuja käytetään etenkin lajinsisäisessä neuvonpidossa. Esimerkiksi joessa elävät merinahkiaisen poikaset erittävät ulosteisiinsa feromonia, josta kutujokea etsivät aikuiset tunnistavat soveliaan paikan. Näin myös uuteen jokeen istutetut poikaset houkuttelevat sinne kutukaloja.



Feromoneja käytetään myös varoituksina. Tutkimusten mukaan esimerkiksi vahingoittuneen kiisken ihosta erittyy feromonia, jonka havaitessaan lajikumppanit lopettavat syömisen ja pakenevat. Ihosta tehtyä uutetta voidaankin käyttää kiiskien karkottamiseen laivojen painoveden ottamoista tai muiden kalojen kutualueilta. Taas perustutkimus ja soveltava tutkimus kulkevat käsi kädessä.

*yx vaa* kirjoitti:

näkökykyyn liittyen kun et oikein ollut vakuuttunut tuosta oieasta lipan värinästä: Oletko tietoinen että mm. ahven saalistaa myös kylki-viiva-aistillaan?

Tässä juttua kylki-viiva-aistista:
Eväkkäillä omalaatuiset aistit (30.11.1999)

Ultraäänet ja sähkökentän muutokset ovat joillekin kaloille yhtä t
ärkeitä kuin liikennevalojen vaihtuminen kaupunki-ihmiselle.

Julkaistu Tiede-lehdessä 4/2003

Ihmisellä ei ole yhtään aistia, joka kaloilta puuttuisi. Kalat saavat kuitenkin toisenlaisen kuvan maailmasta kuin me, koska niiden aistit ovat sopeutuneet veteen. Lisäksi kaloilla on ihmiselle vieraita aistimia muun muassa sähkökenttien ja vedenpaineen muutosten tarkkailuun.
Tutkijoiden mittauslaitteiden tarkennuttua kalojen oudoimpiakin aisteja ymmärretään jo melko hyvin.

Erikoisuutena kylkiviiva-aisti

Veden liikkeitä, värähtelyjä ja virtauksia kala aistii kylkiviivallaan. Se koostuu iholla ja ihonalaisessa kanavassa sijaitsevista maljamaisista soluista, joiden karvoja paineen muutokset liikuttavat. Aistimet ovat yleensä melko suorana viivana pyrstöstä pään tyveen. Päässä aisti jatkuu monihaaraisena ja kaartaa leukaperien alle.

Hitaasti uivilla ja tyynten vesien lajeilla on vahva ihon pinnan kylkiviiva, kun taas nopeat uimarit ja virtaavien vesien asukit satsaavat kanavan suojaamiin aistimiin. Kanava auttaa nimittäin suodattamaan pois veden taustakohinan ja tuntemaan esimerkiksi saaliin tai saalistajan liikkeet kuohuissakin.

Ihon karvasolut ovat herkkiä virtausten eroille, joten kala käyttää kylkiviivaa hakeutuessaan virtaukseltaan parhaaseen paikkaan. Silmin virtausta on mahdoton havaita varsinkin syvässä vesimassassa, jossa ei ole kiintopistettä, johon liikkumistaan voisi verrata.

Kala tuntee myös omien liikkeittensä aiheuttamat aallot, kun ne heijastuvat lähellä olevista esteistä. Kylkiviiva-aisti toimii siis myös eräänlaisena tutkana.

Kylkiviiva on innostanut insinöörejäkin. Vastikään yhdysvaltalainen ryhmä kehitti vedenalaisille roboteille ja sukellusveneille virtausmittareita, jotka perustuvat keinotekoisen, vajaan millimetrin korkuisen karvan taipumiseen. Valmistukseen käytetään mikrotekniikkaa.

Sähköllä hyökätään ja torjutaan

Eräillä pohjaeläimiä pyytävillä kaloilla on kylkiviivassaan sellaisiakin soluja, jotka reagoivat sähkökentän muutoksiin. Niiden avulla kala tuntee pohjaliejuun piiloutuneen saaliseläimen suunnan ja etäisyyden näkemättä tai kuulematta mitään.

Sähkökentän käyttöön perustuvaa saalistusta on tutkittu ankeriailla, sammilla ja monneilla, ja aisti on havaittu hyvin herkäksi. Esimerkiksi aasialainen monnilaji Parasilurus asotus havaitsee sähköaistillaan maanjäristyksen useita tunteja ennen rysähdystä.

Sähkö käy myös aseeksi. Muutamalla lajilla, esimerkiksi sähköankeriaalla, on lihaksistosta kehittyneitä elimiä, jotka tuottavat voimakkaan jännitteen saaliin lamaannuttamiseen ja saalistajien karkottamiseen. Jännite voi olla hetkellisesti 500 volttia.

Kitakalan silmissä lehtivihreää

Kalan luomettomien mulkosilmien näkökenttä on niin laaja, että vain aivan pyrstön takana ja kuonon edessä olevat alueet ovat katseelta katveessa.

Kalat näkevät värejäkin. Veden väriavaruus tosin vaihtelee, sillä vesi ja sen epäpuhtaudet estävät valon kaikkia aallonpituuksia tunkeutumasta kovin syvälle. Ahven ei aisti sinistä väriä lainkaan, mistä voi päätellä sen sopeutuneen vesiin, joissa sinistä valoa ei ole.

Kalojen silmiin on kehittynyt mekanismeja vähäistä valoa varten. Kuhan verkkokalvo on kissaeläinten tapaan valoa heijastava. Peilin takia kuhan silmät loistavat valokuvissa.

Syvänmeren kaloilla on valoa tuottavia elimiä. Useimmat syvänmeren lajit eivät havaitse 500:aa nanometriä pidempiaaltoista säteilyä, mutta eräät kitakalalajit luovat muille näkymättömän valaistuksen säteilemällä jopa 700 nanometrin punaista valoa. Esimerkiksi kitakala Malacosteus nigerin silmässä on klorofylliä – siis lehtivihreää – joka on herkkää punaiselle.

Tunteeko kala kivun?

Neurobiologian professori James Rose Wyomingin yliopistosta julkaisi viime vuo-den lopulla kalojen kivusta katsauksen, joka on vastine vapaa-ajan kalastukseen kohdistettuun kritiikkiin. Rose puolustaa kalastusta ja toivoo luonnonsuojelijoiden siirtävän huomionsa kivun pohtimisesta kalojen tuhoutuvien elinympäristöjen suojeluun.

Rosen mukaan kalat eivät voi tuntea kipua, koska niillä ei ole aivokuorta. Kivun kokeminen on psykologista: aistimus syntyy vahingoittuneessa kohdassa, mutta vasta aivojen kuorikerroksessa se muuttuu tuskan tunteeksi. Kipu edellyttää tietoisuutta, mutta kala vain reagoi vahingoittaviin ärsykkeisiin vaistomai-sesti. Vastaavin perustein hän esittää, ettei kala myöskään voi pelätä.

Rosen artikeli herätti tietenkin vasta-väitteitä. Evolutiivisesti on loogista, että eliöt kokevat kipua välttyäkseen vahin-goittumasta. Kaloilla pitäisi siis olla jonkinlainen nisäkkäistä poikkeava meka-nismi kivun hyväksikäyttöön, mutta todisteita tällaisesta mekanismista ei ole esitetty.

On pohjimmiltaan määrittelykysymys, aja-tellaanko kivun tai pelon edellyttävän tietoisuutta. Tuntoaisti toimii ja vaikuttaa kalan käyttäytymiseen, tiedostaapa tämä mitään tai ei. Oma mielipiteeni on, että kalojen tietoisuuden puuttuminen ei oi-keuta niiden perusteetonta vahingoit-tamista; tämä ei kuitenkaan estä minua kalastamasta.



Antti Koli

Silliparvi kavahtaa ultraääniä



Kaloja pidettiin pitkään kuuroina, koska niiden korva ei näy ulos. Niillä kuitenkin on päänsisäinen korva, joka on luultavasti kehittynyt kylkiviiva-aistista. Kala kuulee eli aistii veden värähtelyt korvakäytäviensä rakkuloilla. Korvan kaarevien käytävien alaosassa on lisäksi tasapainoaistin tasapainokiviä, jotka kalan asennon muuttuessa tönivät aistinkarvoja.



Normaalisti kalojen kuuloalue on 0,2–12 kilohertsiä eli tuhatta värähdystä sekunnissa. Ihmisen kuulo ulottuu matalammalle ja korkeammalle – 0,02:sta 20 kilohertsiin – mutta kaloilla on 0,2 kilohertsiä matalampien värähtelyjen vastaanottoon vielä kylkiviiva.



Sillikaloilla on vielä toinen kuuloalue hyvin korkeiden eli ultraäänien taajuudella, 25–180 kilohertsissä, mikä vastaa niitä saalistavien delfiinien ääntelyä. Sillit reagoivatkin ultraääniin aina pakenemalla, ja siksi näitä ääniä käytetään silliparvien karkottamiseen voimalaitosten vedenottamoista.



Sillikalojen kuuloa avittavat uimarakon kaasun ja nesteen täyttämät haarat, jotka ulottuvat korviin. Myös turskien on todettu reagoivan joihinkin ultraääniin, mutta kaikilla kalalajeilla ei ole tätä kykyä.



Tuoksu paljastaa kutujoen



Haju- ja makuaistit eivät kaloilla ole kovin herkkiä. Haistaminen onkin vedessä paljon tehottomampaa kuin ilmassa, koska tuoksumolekyylit leviävät nesteessä kovin hitaasti. Silti tietyissä tilanteissa kalan henkiin jääminen riippuu näistä kemiallisista aisteista.



Makukeräsiä on etenkin suun seuduilla, mutta myös siellä täällä ihon pinnalla. Kala maistaa saaliin laadun ja mahdollisen myrkyllisyyden.



Kalan sierain on kaksireikäinen: toisesta aukosta vesi virtaa sisään, toisesta ulos. Hajuja käytetään etenkin lajinsisäisessä neuvonpidossa. Esimerkiksi joessa elävät merinahkiaisen poikaset erittävät ulosteisiinsa feromonia, josta kutujokea etsivät aikuiset tunnistavat soveliaan paikan. Näin myös uuteen jokeen istutetut poikaset houkuttelevat sinne kutukaloja.



Feromoneja käytetään myös varoituksina. Tutkimusten mukaan esimerkiksi vahingoittuneen kiisken ihosta erittyy feromonia, jonka havaitessaan lajikumppanit lopettavat syömisen ja pakenevat. Ihosta tehtyä uutetta voidaankin käyttää kiiskien karkottamiseen laivojen painoveden ottamoista tai muiden kalojen kutualueilta. Taas perustutkimus ja soveltava tutkimus kulkevat käsi kädessä.

Lue lisää

Tuo oli hyvä artikkeli, tuota samaa tutkimusta on siteerattu uusimpiin kalastusopuksiin. Pakkohan tähän oli vastata, vaikka suoranaisesti ei mulle ollutkaan, enkä kalojen hienouksiin halua kommentoida. Sen verran kuitenkin kaiun käytöstä, että sen sammutan aina kalapaikan löydettyäni. Kaiku toimii mulla vaan vedenalaisten muotojen etsijänä. Joskus 90-luvulla mulla oli Humminbird kaikilla herkuilla aina sivukeilausta myöden. Kerran olin kalassa karikon kupeessa ahvenia narraamassa ja kalaa tuli mukavasti. Mulla ei ollut kaikua päällä ja vettä oli alla 8 metriä. Aattelin et peijooni, pukataan toi hila vilkkumaan, ni näkee, kuis iso parvi siellä on. Joo, kalat näky, tasan 2minuuttia ja parvi hävis. Kaiku kiinni, odottelin puolituntia ja parvi lipui taas paatin alle. Peijooni, kokeilin uudestaan ja sama toistui. Voinette arvata, miksi en pidä kaikua enää päällä kalastuksen aikana. Tää voi olla pelkkä sattuma, mutta minut se vakuutti.

mattivaa kirjoitti:

Tuo oli hyvä artikkeli, tuota samaa tutkimusta on siteerattu uusimpiin kalastusopuksiin. Pakkohan tähän oli vastata, vaikka suoranaisesti ei mulle ollutkaan, enkä kalojen hienouksiin halua kommentoida. Sen verran kuitenkin kaiun käytöstä, että sen sammutan aina kalapaikan löydettyäni. Kaiku toimii mulla vaan vedenalaisten muotojen etsijänä. Joskus 90-luvulla mulla oli Humminbird kaikilla herkuilla aina sivukeilausta myöden. Kerran olin kalassa karikon kupeessa ahvenia narraamassa ja kalaa tuli mukavasti. Mulla ei ollut kaikua päällä ja vettä oli alla 8 metriä. Aattelin et peijooni, pukataan toi hila vilkkumaan, ni näkee, kuis iso parvi siellä on. Joo, kalat näky, tasan 2minuuttia ja parvi hävis. Kaiku kiinni, odottelin puolituntia ja parvi lipui taas paatin alle. Peijooni, kokeilin uudestaan ja sama toistui. Voinette arvata, miksi en pidä kaikua enää päällä kalastuksen aikana. Tää voi olla pelkkä sattuma, mutta minut se vakuutti.

Lue lisää

varmaan se noin menee, tuskin sattumaa.
Täällähän alkaakin olla mielenkiintoisin keskustelu aiheesta aikoihin, sepä erittäin hyvä...

*yx vaa* kirjoitti:

näkökykyyn liittyen kun et oikein ollut vakuuttunut tuosta oieasta lipan värinästä: Oletko tietoinen että mm. ahven saalistaa myös kylki-viiva-aistillaan?

Tässä juttua kylki-viiva-aistista:
Eväkkäillä omalaatuiset aistit (30.11.1999)

Ultraäänet ja sähkökentän muutokset ovat joillekin kaloille yhtä t
ärkeitä kuin liikennevalojen vaihtuminen kaupunki-ihmiselle.

Julkaistu Tiede-lehdessä 4/2003

Ihmisellä ei ole yhtään aistia, joka kaloilta puuttuisi. Kalat saavat kuitenkin toisenlaisen kuvan maailmasta kuin me, koska niiden aistit ovat sopeutuneet veteen. Lisäksi kaloilla on ihmiselle vieraita aistimia muun muassa sähkökenttien ja vedenpaineen muutosten tarkkailuun.
Tutkijoiden mittauslaitteiden tarkennuttua kalojen oudoimpiakin aisteja ymmärretään jo melko hyvin.

Erikoisuutena kylkiviiva-aisti

Veden liikkeitä, värähtelyjä ja virtauksia kala aistii kylkiviivallaan. Se koostuu iholla ja ihonalaisessa kanavassa sijaitsevista maljamaisista soluista, joiden karvoja paineen muutokset liikuttavat. Aistimet ovat yleensä melko suorana viivana pyrstöstä pään tyveen. Päässä aisti jatkuu monihaaraisena ja kaartaa leukaperien alle.

Hitaasti uivilla ja tyynten vesien lajeilla on vahva ihon pinnan kylkiviiva, kun taas nopeat uimarit ja virtaavien vesien asukit satsaavat kanavan suojaamiin aistimiin. Kanava auttaa nimittäin suodattamaan pois veden taustakohinan ja tuntemaan esimerkiksi saaliin tai saalistajan liikkeet kuohuissakin.

Ihon karvasolut ovat herkkiä virtausten eroille, joten kala käyttää kylkiviivaa hakeutuessaan virtaukseltaan parhaaseen paikkaan. Silmin virtausta on mahdoton havaita varsinkin syvässä vesimassassa, jossa ei ole kiintopistettä, johon liikkumistaan voisi verrata.

Kala tuntee myös omien liikkeittensä aiheuttamat aallot, kun ne heijastuvat lähellä olevista esteistä. Kylkiviiva-aisti toimii siis myös eräänlaisena tutkana.

Kylkiviiva on innostanut insinöörejäkin. Vastikään yhdysvaltalainen ryhmä kehitti vedenalaisille roboteille ja sukellusveneille virtausmittareita, jotka perustuvat keinotekoisen, vajaan millimetrin korkuisen karvan taipumiseen. Valmistukseen käytetään mikrotekniikkaa.

Sähköllä hyökätään ja torjutaan

Eräillä pohjaeläimiä pyytävillä kaloilla on kylkiviivassaan sellaisiakin soluja, jotka reagoivat sähkökentän muutoksiin. Niiden avulla kala tuntee pohjaliejuun piiloutuneen saaliseläimen suunnan ja etäisyyden näkemättä tai kuulematta mitään.

Sähkökentän käyttöön perustuvaa saalistusta on tutkittu ankeriailla, sammilla ja monneilla, ja aisti on havaittu hyvin herkäksi. Esimerkiksi aasialainen monnilaji Parasilurus asotus havaitsee sähköaistillaan maanjäristyksen useita tunteja ennen rysähdystä.

Sähkö käy myös aseeksi. Muutamalla lajilla, esimerkiksi sähköankeriaalla, on lihaksistosta kehittyneitä elimiä, jotka tuottavat voimakkaan jännitteen saaliin lamaannuttamiseen ja saalistajien karkottamiseen. Jännite voi olla hetkellisesti 500 volttia.

Kitakalan silmissä lehtivihreää

Kalan luomettomien mulkosilmien näkökenttä on niin laaja, että vain aivan pyrstön takana ja kuonon edessä olevat alueet ovat katseelta katveessa.

Kalat näkevät värejäkin. Veden väriavaruus tosin vaihtelee, sillä vesi ja sen epäpuhtaudet estävät valon kaikkia aallonpituuksia tunkeutumasta kovin syvälle. Ahven ei aisti sinistä väriä lainkaan, mistä voi päätellä sen sopeutuneen vesiin, joissa sinistä valoa ei ole.

Kalojen silmiin on kehittynyt mekanismeja vähäistä valoa varten. Kuhan verkkokalvo on kissaeläinten tapaan valoa heijastava. Peilin takia kuhan silmät loistavat valokuvissa.

Syvänmeren kaloilla on valoa tuottavia elimiä. Useimmat syvänmeren lajit eivät havaitse 500:aa nanometriä pidempiaaltoista säteilyä, mutta eräät kitakalalajit luovat muille näkymättömän valaistuksen säteilemällä jopa 700 nanometrin punaista valoa. Esimerkiksi kitakala Malacosteus nigerin silmässä on klorofylliä – siis lehtivihreää – joka on herkkää punaiselle.

Tunteeko kala kivun?

Neurobiologian professori James Rose Wyomingin yliopistosta julkaisi viime vuo-den lopulla kalojen kivusta katsauksen, joka on vastine vapaa-ajan kalastukseen kohdistettuun kritiikkiin. Rose puolustaa kalastusta ja toivoo luonnonsuojelijoiden siirtävän huomionsa kivun pohtimisesta kalojen tuhoutuvien elinympäristöjen suojeluun.

Rosen mukaan kalat eivät voi tuntea kipua, koska niillä ei ole aivokuorta. Kivun kokeminen on psykologista: aistimus syntyy vahingoittuneessa kohdassa, mutta vasta aivojen kuorikerroksessa se muuttuu tuskan tunteeksi. Kipu edellyttää tietoisuutta, mutta kala vain reagoi vahingoittaviin ärsykkeisiin vaistomai-sesti. Vastaavin perustein hän esittää, ettei kala myöskään voi pelätä.

Rosen artikeli herätti tietenkin vasta-väitteitä. Evolutiivisesti on loogista, että eliöt kokevat kipua välttyäkseen vahin-goittumasta. Kaloilla pitäisi siis olla jonkinlainen nisäkkäistä poikkeava meka-nismi kivun hyväksikäyttöön, mutta todisteita tällaisesta mekanismista ei ole esitetty.

On pohjimmiltaan määrittelykysymys, aja-tellaanko kivun tai pelon edellyttävän tietoisuutta. Tuntoaisti toimii ja vaikuttaa kalan käyttäytymiseen, tiedostaapa tämä mitään tai ei. Oma mielipiteeni on, että kalojen tietoisuuden puuttuminen ei oi-keuta niiden perusteetonta vahingoit-tamista; tämä ei kuitenkaan estä minua kalastamasta.



Antti Koli

Silliparvi kavahtaa ultraääniä



Kaloja pidettiin pitkään kuuroina, koska niiden korva ei näy ulos. Niillä kuitenkin on päänsisäinen korva, joka on luultavasti kehittynyt kylkiviiva-aistista. Kala kuulee eli aistii veden värähtelyt korvakäytäviensä rakkuloilla. Korvan kaarevien käytävien alaosassa on lisäksi tasapainoaistin tasapainokiviä, jotka kalan asennon muuttuessa tönivät aistinkarvoja.



Normaalisti kalojen kuuloalue on 0,2–12 kilohertsiä eli tuhatta värähdystä sekunnissa. Ihmisen kuulo ulottuu matalammalle ja korkeammalle – 0,02:sta 20 kilohertsiin – mutta kaloilla on 0,2 kilohertsiä matalampien värähtelyjen vastaanottoon vielä kylkiviiva.



Sillikaloilla on vielä toinen kuuloalue hyvin korkeiden eli ultraäänien taajuudella, 25–180 kilohertsissä, mikä vastaa niitä saalistavien delfiinien ääntelyä. Sillit reagoivatkin ultraääniin aina pakenemalla, ja siksi näitä ääniä käytetään silliparvien karkottamiseen voimalaitosten vedenottamoista.



Sillikalojen kuuloa avittavat uimarakon kaasun ja nesteen täyttämät haarat, jotka ulottuvat korviin. Myös turskien on todettu reagoivan joihinkin ultraääniin, mutta kaikilla kalalajeilla ei ole tätä kykyä.



Tuoksu paljastaa kutujoen



Haju- ja makuaistit eivät kaloilla ole kovin herkkiä. Haistaminen onkin vedessä paljon tehottomampaa kuin ilmassa, koska tuoksumolekyylit leviävät nesteessä kovin hitaasti. Silti tietyissä tilanteissa kalan henkiin jääminen riippuu näistä kemiallisista aisteista.



Makukeräsiä on etenkin suun seuduilla, mutta myös siellä täällä ihon pinnalla. Kala maistaa saaliin laadun ja mahdollisen myrkyllisyyden.



Kalan sierain on kaksireikäinen: toisesta aukosta vesi virtaa sisään, toisesta ulos. Hajuja käytetään etenkin lajinsisäisessä neuvonpidossa. Esimerkiksi joessa elävät merinahkiaisen poikaset erittävät ulosteisiinsa feromonia, josta kutujokea etsivät aikuiset tunnistavat soveliaan paikan. Näin myös uuteen jokeen istutetut poikaset houkuttelevat sinne kutukaloja.



Feromoneja käytetään myös varoituksina. Tutkimusten mukaan esimerkiksi vahingoittuneen kiisken ihosta erittyy feromonia, jonka havaitessaan lajikumppanit lopettavat syömisen ja pakenevat. Ihosta tehtyä uutetta voidaankin käyttää kiiskien karkottamiseen laivojen painoveden ottamoista tai muiden kalojen kutualueilta. Taas perustutkimus ja soveltava tutkimus kulkevat käsi kädessä.

Lue lisää

Happikatovesistä on useita havaintoja kalojen käyttäytymisestä luonnon tekemissä tai hapetusavannoissa. Avantoihin keräytyy koko lammen lähes puolikuollut kalasto,hauet iskevät vielä tuossakin kunnossa kiinni saaliskaloihinsa.Olisiko se petokaloja kiinnostava väräntelytaajuus lähellä vaikkapa salakan kuolinvärinää?

Kylkiviiva-aisti lienee joillekin kaloille näköä tärkeämpi. Paikoin 40% saalismateista on silmäloisen sokeuttamia ja silti ne ovat hyväkuntoisia.

Ultraviolettilampun valossa on mukava tutkiskella "tavallisten" ja fluoresoivien värien eroja.Vielä mukavampaa on valaista lampulla huushollia ja pyytää muijaa katsomaan,minkälainen määrä rikkaa ja roskaa tässä luukussa on.
Värien merkityksestä kalastuksessa käydään ikuisuuskiistaa,värien näkemiseen tarvitaan valoa. Valon tunkeutuminen veteen vaikuttaa värin näkemiseen. Tietyissä vesissä tietyt värit näkyvät toisia syvemmällä,tästä on olemassa erinomaisia taulukoitakin.Valokuvausta käsittelevistä kirjoista saa myös hyvää tietoa asiasta. En ole kovin väriuskovainen vaikka pilkin myös värikoukuilla.Tällaisena puolipakanana oletan,että jos ahven valaistusolosuhteista johtuen ei näe vaikkapa mormuskaa,se ei sitä löydäkään olipa mormuska minkä värinen tahansa.
Yksi asia lienee varmaa,kala ei näe värejä meidän tavallamme. Toisaalta siitä ei ole meille haittaa kalastaessa.Jos ahven ottaa meidän näkemäämme punaiseen me tiedämme sen ottavan punaiseen.On yksi lysti,minkä värisenä kala vieheen näkee.
Olisiko niin,että kaupan hyllyn vieheet ovat värjätty lähinnä meidän kalamiesten houkuttelemiseksi?

sama nimim. kirjoitti:

Happikatovesistä on useita havaintoja kalojen käyttäytymisestä luonnon tekemissä tai hapetusavannoissa. Avantoihin keräytyy koko lammen lähes puolikuollut kalasto,hauet iskevät vielä tuossakin kunnossa kiinni saaliskaloihinsa.Olisiko se petokaloja kiinnostava väräntelytaajuus lähellä vaikkapa salakan kuolinvärinää?

Kylkiviiva-aisti lienee joillekin kaloille näköä tärkeämpi. Paikoin 40% saalismateista on silmäloisen sokeuttamia ja silti ne ovat hyväkuntoisia.

Ultraviolettilampun valossa on mukava tutkiskella "tavallisten" ja fluoresoivien värien eroja.Vielä mukavampaa on valaista lampulla huushollia ja pyytää muijaa katsomaan,minkälainen määrä rikkaa ja roskaa tässä luukussa on.
Värien merkityksestä kalastuksessa käydään ikuisuuskiistaa,värien näkemiseen tarvitaan valoa. Valon tunkeutuminen veteen vaikuttaa värin näkemiseen. Tietyissä vesissä tietyt värit näkyvät toisia syvemmällä,tästä on olemassa erinomaisia taulukoitakin.Valokuvausta käsittelevistä kirjoista saa myös hyvää tietoa asiasta. En ole kovin väriuskovainen vaikka pilkin myös värikoukuilla.Tällaisena puolipakanana oletan,että jos ahven valaistusolosuhteista johtuen ei näe vaikkapa mormuskaa,se ei sitä löydäkään olipa mormuska minkä värinen tahansa.
Yksi asia lienee varmaa,kala ei näe värejä meidän tavallamme. Toisaalta siitä ei ole meille haittaa kalastaessa.Jos ahven ottaa meidän näkemäämme punaiseen me tiedämme sen ottavan punaiseen.On yksi lysti,minkä värisenä kala vieheen näkee.
Olisiko niin,että kaupan hyllyn vieheet ovat värjätty lähinnä meidän kalamiesten houkuttelemiseksi?

Lue lisää

että varmaan se kalan kuolinvärinä on se oikea taajuus.
Toisaalta kun CalicoCattia aina lippana kehutaan, voisko tekijöillä olla parempaa tietoa tuosta oikeasta värähtelytaajuudesta ja siitä miten se saadaan aikaiseksi?
Lähinnä mietin lipan rakennetta,lehden käyryyttä, muotoa, eri osien painojen suhdetta toisiinsa jne.
Olisko noilla asioilla kuitenkin enemmän merkitystä kun esim. värillä?
Ja miksei olisi jos kala kerran kylki-viiva-aistillaan hyökkää?
Joo, kyllä ne kalamiesten houkuttelemiseksi on tehty nuo upeat väriset lipat, ei niinkään kalojen...
Tuo happikatohomma/hapetusavannot on mielenkiintoinen koska tuossakin lammessa jossa kalastelen on ilmeisen happamia virtauksia tai näin ainakin oletan koska kalat kuolee milloin missäkin. Koetin näet saada syöttikaloja tiheäsilmäisellä katiskalla, vaihdoin katiskan paikkaa kun siellä ei ollu kun muutama pikkuahven ja heitin katiskan keskelle lampea olettaen että siinä ois sopivan syvää, no eihän siinä ollu kun 3 metriä vettä. Joka tapauksessa kun seuraavana päivänä kävin kokemassa kaikki kalat oli kuolleet.Ilmeisesti happameen virtaukseen.Sama homma kävi sumpussa oleville syöttikaloille, eka yön jälkeen täysin kunnossa, seuraavana päivänä kaikilta henki pois. Kun taas heitin katiskan oletetulle matalikolle, katiska painui 3-4 metriin vaikka ympärillä ei ollu kun metri vettä?
Sieltä löytyi siis luonnon oma hapetusavanto ja kalaa oli katiska puolillaan ja kaikki tosi hyväkuntoisia...
Pitäs vissiin kaikuluodata koko lampi ni löytäs kaikki hapetusavannot...
Niistä kohdista luulis kalaa tulevan lipallakin, vai mitä olette mieltä?
Oletteko pilkkimiehet muuten kokeilleet valoavantojen merkitystä?
Siis tarkoitan ylimääräisiä avantoja joita tehdään esim. ympyrän muotoon, käydään kahvilla/odotellaan että kalat ehtii ihmettelemään valoa ja vasta sitten aloitetaan pilkkiminen?

*yx vaa* kirjoitti:

että varmaan se kalan kuolinvärinä on se oikea taajuus.
Toisaalta kun CalicoCattia aina lippana kehutaan, voisko tekijöillä olla parempaa tietoa tuosta oikeasta värähtelytaajuudesta ja siitä miten se saadaan aikaiseksi?
Lähinnä mietin lipan rakennetta,lehden käyryyttä, muotoa, eri osien painojen suhdetta toisiinsa jne.
Olisko noilla asioilla kuitenkin enemmän merkitystä kun esim. värillä?
Ja miksei olisi jos kala kerran kylki-viiva-aistillaan hyökkää?
Joo, kyllä ne kalamiesten houkuttelemiseksi on tehty nuo upeat väriset lipat, ei niinkään kalojen...
Tuo happikatohomma/hapetusavannot on mielenkiintoinen koska tuossakin lammessa jossa kalastelen on ilmeisen happamia virtauksia tai näin ainakin oletan koska kalat kuolee milloin missäkin. Koetin näet saada syöttikaloja tiheäsilmäisellä katiskalla, vaihdoin katiskan paikkaa kun siellä ei ollu kun muutama pikkuahven ja heitin katiskan keskelle lampea olettaen että siinä ois sopivan syvää, no eihän siinä ollu kun 3 metriä vettä. Joka tapauksessa kun seuraavana päivänä kävin kokemassa kaikki kalat oli kuolleet.Ilmeisesti happameen virtaukseen.Sama homma kävi sumpussa oleville syöttikaloille, eka yön jälkeen täysin kunnossa, seuraavana päivänä kaikilta henki pois. Kun taas heitin katiskan oletetulle matalikolle, katiska painui 3-4 metriin vaikka ympärillä ei ollu kun metri vettä?
Sieltä löytyi siis luonnon oma hapetusavanto ja kalaa oli katiska puolillaan ja kaikki tosi hyväkuntoisia...
Pitäs vissiin kaikuluodata koko lampi ni löytäs kaikki hapetusavannot...
Niistä kohdista luulis kalaa tulevan lipallakin, vai mitä olette mieltä?
Oletteko pilkkimiehet muuten kokeilleet valoavantojen merkitystä?
Siis tarkoitan ylimääräisiä avantoja joita tehdään esim. ympyrän muotoon, käydään kahvilla/odotellaan että kalat ehtii ihmettelemään valoa ja vasta sitten aloitetaan pilkkiminen?

Lue lisää

Railon reunoja tulee kairailtua usein,samoin pälvipaikkoja/lumilaikkuja. Säkylän Pyhäjärvi - pohjoispäästä tasasyvä pesuvati - on järvi,jossa kala voi olla oikeastaan missä tahansa. Pyhäjärven perustekniikka onkin 50 m/reikä, 50 m/reikä jne.Tuollaisessa haussa nuottamiesten vanhat kolmikymmensenttiset avannot ovat ohittamaton paikka.

Hain joskusmuinoin Merikarvian Peipunlahdelta sitä pientä harjannetta Kerttukarin kulmilta,potkin parikymmensenttisen lumen pois muutamasta kohtaa. Tuli poislähtö kesken homman,kolme laikkua jäi kairaamatta. Kalaakaan en kairaamistani rei´istä saanut.Seuraavan päivänä kaveri kävi tökkäämässä paikan ja sai siitä kilpailun kolmannet kalat.Voi olla sattumaakin.

Puruvedellä aiheutin paikkakunnan ukoille iloiset naurut,kun kerroin yrittäneeni nostaa ahvenparvea 24 metrin vedestä väliveteen. Ei kuulemma nouse ennen kevättä kuin dynamiitilla,ei kuulemma edes tule siihen aikaan vuotta 14 m matalampaan.Paikkakunnan miehet olivat ammattilaisia,nuottaporukka. Seuraavana päivänä kairailin saman nuottaporukan moottorikelkka-uran vähälumisempaa vierustaa ja kuinkas kävikään. Seitsemän metrin vedestä sain hyvän mällin niitä Puruveden pitkänsorttisia,nälkävuoden mittaisia ahvenia. Kelkkaura tuli syvästä matalaan,olisiko se valo sitten ahvenia tai niiden saaliskalaa liikuttanut?

Lavian Karhijärven tietämillä ainakin asui ukko,joka uskoi valon houkuttavan kaloja. Hän kun ei pitänyt siitä,että muut pilkkivät hänen tekemistään avannoista. Tällä vekkulilla oli tapana tehdä kevätkeleillä kairalla reikä mutta ei ihan läpi asti,pohjan hän puhkaisi tuuran terällä.Tällaisia reikiä oli kenties kaksi kymmenestä. Kun sitten tyrkkäsit pilkin sellaiseen,se sopi menemään mutta kala ei sopinut tulemaan ylös. Joissakin rei`issä oli sitten Koskenkorvapullo pohja ylöspäin. Aika pian sitä sitten oppi välttelemään näitä valoavantoja.

Ruovedellä lumi painoi isolta alueelta veden ylös.Lumi suli leudoilla keleillä ja miljoonalaikku keräsi kalaa. Joku fiksu kävi kylvämässä sinne soraa.Päälle satoi ina lunta.Meidänkin porukan varaterät otettiin käyttöön mutta ei niillä kulmilla.

Lopuksi asiaan ainoastaan löyhästi liittyvä juttu. Parkanossa oli pilkkikilpailut.Päivällä paikallinen jämäkkä isäntämies tuli avannolle juttusille. Hän kertoi,että he antavat pitää tällä järvellä ainoastaan yhdet tai kahdet pilkkikilpailut talvessa,ettei järven happi karkaa pilkkirei`istä. Että semmoista vastullista ja mahdollisimman suureen kestävään tuottoon perustuvaa kalavesien hoitoa.

samainen kirjoitti:

Railon reunoja tulee kairailtua usein,samoin pälvipaikkoja/lumilaikkuja. Säkylän Pyhäjärvi - pohjoispäästä tasasyvä pesuvati - on järvi,jossa kala voi olla oikeastaan missä tahansa. Pyhäjärven perustekniikka onkin 50 m/reikä, 50 m/reikä jne.Tuollaisessa haussa nuottamiesten vanhat kolmikymmensenttiset avannot ovat ohittamaton paikka.

Hain joskusmuinoin Merikarvian Peipunlahdelta sitä pientä harjannetta Kerttukarin kulmilta,potkin parikymmensenttisen lumen pois muutamasta kohtaa. Tuli poislähtö kesken homman,kolme laikkua jäi kairaamatta. Kalaakaan en kairaamistani rei´istä saanut.Seuraavan päivänä kaveri kävi tökkäämässä paikan ja sai siitä kilpailun kolmannet kalat.Voi olla sattumaakin.

Puruvedellä aiheutin paikkakunnan ukoille iloiset naurut,kun kerroin yrittäneeni nostaa ahvenparvea 24 metrin vedestä väliveteen. Ei kuulemma nouse ennen kevättä kuin dynamiitilla,ei kuulemma edes tule siihen aikaan vuotta 14 m matalampaan.Paikkakunnan miehet olivat ammattilaisia,nuottaporukka. Seuraavana päivänä kairailin saman nuottaporukan moottorikelkka-uran vähälumisempaa vierustaa ja kuinkas kävikään. Seitsemän metrin vedestä sain hyvän mällin niitä Puruveden pitkänsorttisia,nälkävuoden mittaisia ahvenia. Kelkkaura tuli syvästä matalaan,olisiko se valo sitten ahvenia tai niiden saaliskalaa liikuttanut?

Lavian Karhijärven tietämillä ainakin asui ukko,joka uskoi valon houkuttavan kaloja. Hän kun ei pitänyt siitä,että muut pilkkivät hänen tekemistään avannoista. Tällä vekkulilla oli tapana tehdä kevätkeleillä kairalla reikä mutta ei ihan läpi asti,pohjan hän puhkaisi tuuran terällä.Tällaisia reikiä oli kenties kaksi kymmenestä. Kun sitten tyrkkäsit pilkin sellaiseen,se sopi menemään mutta kala ei sopinut tulemaan ylös. Joissakin rei`issä oli sitten Koskenkorvapullo pohja ylöspäin. Aika pian sitä sitten oppi välttelemään näitä valoavantoja.

Ruovedellä lumi painoi isolta alueelta veden ylös.Lumi suli leudoilla keleillä ja miljoonalaikku keräsi kalaa. Joku fiksu kävi kylvämässä sinne soraa.Päälle satoi ina lunta.Meidänkin porukan varaterät otettiin käyttöön mutta ei niillä kulmilla.

Lopuksi asiaan ainoastaan löyhästi liittyvä juttu. Parkanossa oli pilkkikilpailut.Päivällä paikallinen jämäkkä isäntämies tuli avannolle juttusille. Hän kertoi,että he antavat pitää tällä järvellä ainoastaan yhdet tai kahdet pilkkikilpailut talvessa,ettei järven happi karkaa pilkkirei`istä. Että semmoista vastullista ja mahdollisimman suureen kestävään tuottoon perustuvaa kalavesien hoitoa.

Lue lisää

vaikka muille jakaa...
Ei meikäläinen enää tuohon pysty, ois pitäny aloittaa jo kansakoulussa...
Paljon tuli tässäkin keskustelussa tietoa lisää,
KIITOKSET KAIKILLE KESKUSTELUUN OSALLISTUNEILLE!!
Ei muuta kun kireitä siimoja!!

Heitelty on kirjoitti:

Ahven on parvikala ja pirun huono saalistaja.Se osuu kohteeseensa noin joka neljäs kerta,tämä selittyy tutkimalla sen silmän rakennetta. Ahven ei voi kohdistaa katsettaan ihmisen tavoin ja sen lisäksi silmät katsovat sivuille. Kuonon eteen muodostuu alue,johon ahven ei näe. Ahven haukkaa tyhjää usein.

Tuota puutettaan ahven tasaa parvikäyttäytymisellä. Sieltä mistä kuuluu saalistusääniä,sinne suuntaa parven yksittäinen jäsenkin olettaen,että sapuskaa löytyy. Kala ei tietysti ajattele,se toimii vaistonvaraisesti.

Ahventa pyydettäessä on melkoinen moka ajaa veneellä kalan ruokapöytään. On parempi ankkuroitua heittomatkan päähän parven oletetusta paikasta ja heittää raskailla lipoilla kuin mennä heti lähelle ja heittää pikkulipoilla.
On muuten hämmästyttävää miten monelta pettää hermo,kun veneporukka yhyttää parven kasisatasia ahvenia. Alkaa pirunmoinen viuhtominen ja se on toinen iso moka.

Me teemme näin. Vene parkkeerataan poikittain syvän puolelle (tarvittaessa tupla-ankkurit)ja mieluummin niin,että heittäminen käy myötätuuleen. Aloitamme kauempaa ja laskemme alaspäin tarvittaessa. Kun ensimmäinen kala ottaa kiinni,se kelataan ottipaikan ja veneen puoliväliin. Vasta sitten heittää toinen. Kun toinen saa tärpin,hän kelaa taas puoliväliin ja se kolmas odottaa rauhallisesti siihen asti. Sitten hän heittää ja se ensimmäinen on odotusvuorossa.Heitetään siis koko ajan samaan suuntaan siten,että yksi uistin on heittomatkan päässä ulkona,toinen puolivälissä ja kolmas heittovalmiina veneessä. Hajallaan oleva parvi alkaa kokoontumaan saalistustapansa mukaissti heittolinjalle ja heittopituuksia voi lyhentää. Kun kalastetaan syvänpuolelta,parvi hinautuu pikkuhiljaa lähemmäs ja väliveteen. Liikkuva kala ottaa uistimeen,niin kauan kuin parvi liikkuu se myös syö. Loppujen lopuksi parvi on veneen vieressä ja siitä niitä nyppii vaikka jigillä kolmen metrin siimalla.
Homma vaatii hivenen hermoja ja pikkaisen taitoa. Rannalle jätetään ensinnäkin se mies,joka ei osaa heittää virveliä kuin yhdeltä puolelta ja istualtaan.Ylösotossa ja kalan irrotuksessa jokaisella liikkeiden pitäisi olla ns.sypäkät,kilpapilkkijöiden tahti on sopiva.Kolmen miehen "paternoster-porukka" pitää huippusyöntiä päällä yli vartinkin,sitten käydään paussille hetkeksi.Kala palaa penkkaan,painuu pohjaan. Siitä sitten haetaan uudestaan se ensimmäinen,jonka mukaan määräytyy heittosuunta.

Olemme kymmeniä ja taas kymmeniä kertoja kalastaneet hyvällä menestyksellä paikkoja,joissa toinen veneporukka on tuntia aiemmin viuhtonut vehkeillään kaikkiin ilmansuuntiin,saanut muutaman ahvenen ja hajoittanut syöntiparven.

Isojen ahventen porukassa on aina niitä kakspuolsatasia urosahvenia. Ne syövät ensimmäisenä ja viimeisenä. Niitä viimeisiä on turha pyytää.Kun kala pienenee,on kahvin aika.Antaa niiden kahdeksansatasten huilata hetken,eihän se nyt ahvenen näköinen kalanmölli jaksa lohen tapaan tuntitolkulla uida.

Tällaisella kalastustavalla voi testata myös puheena olevaa lippojen tehoa. Pannaan samanlaiset lipat ja lasketaan saalis,sitten jälkeenpäin vertaillaan uistimia. Tällä iällä ei enää pyritä ennätyksiin eikä niillä kehumisiin,mutta mainitulla kalastustavalla olen saanut 36:lla perättäisellä heitolla ahvenen.

Kelausnopeuden muutos vaikuttaa toki lipan pyörimisnopeuteen. Oletetaan,että on todella olemassa jokin ahvenia kiinnostava värähtelytaajuus ja että se saadaan aikaan sillä kaupasta juuri ostetulla lipalla.Kun se lippa sitten hakkaantuu käytössä,se menettää tuon ominaisuuden. Tuskinpa se pyörimisnopeus käytössä lisääntyy? Joillakin lipoilla tuota ominaisuutta ei ole alunperinkään ollut,ne eivät siis toimi hyvin minkäänlaisella kelausnopeudella.
Siis,voihan se värähtelytaajuus olla niin korkea,etteivät jotkut lipat voi saavuttaa sitä rakenteellisten ominaisuuksiensa takia?

Ahvenenkalastuksen idea on niin talvella kuin kesällä toisto. Sama asia tehdään mahdollisimman nopeasti ja samalla tavalla. Talvella se tarkoittaa 90 prosenttisesti kävelemistä ja kairaamista,loppu 10 prosenttia on sitten sitä nopeaa toistoa.
Kesällä on samoin. Homman pääosa muodostuu parven etsimisestä,kun parvi löytyy,kalan ottaminen on pienempi pulma. Niin talvella kuin kesällä kalakamojen on oltava peruskunnossa juuri sitä löytymisen hetkeä varten.

Kilpapilkkiminen alkaa varpaankynsien leikkaamisesta.Uskokaa tai älkää,moni kilpailu on ratkennut siihen.
Kesän harrastuskalastuksessakaan ei pitäisi vähätellä ns. sivuseikkoja. Ilman niiden huomioimista homma menee tuhraamiseksi. Polttoaine lisätään rannassa,ankkurinaruissa on oltava pituutta ja ankkureissa pitoa,kelat huolletaan kotona,koukut pidetään terävinä ja apukamat pannaan sen verran kompaktiin pakettiin,etteivät ne ole toisten jaloissa. Vaatetta otetaan mukaan ja evästä kanssa. Joka miehellä on varaa vitosen moraan,toisten kalastusaikaa ei pitäisi tuhlata omiin välinemurheisiin ja lainailuun,passauttamiseen. Aikamiesten pitäisi osata ihan itse pissiä ja viinaa otetaan sen verran,ettei kenenkään tarvitse alkaa lapsenlikaksi.
Kun perusasiat on reilassa ja kaikkien tiedossa,homma sujuu. Näiden asioiden huomiotta jättäminen kuitataan monesti sillä,että kun ei ollut oikeita vehkeitä,tuuli, eikä kalakaan tänään syönyt.

Tällä viimeisellä en tietysti tarkoita sinua,en nyt vaan malttanut olla sanomatta,kun tälle palstalle näyttäisi pitkästä aikaa syntyvän ihan oikea keskustelu.
Saatan olla näissä asioissa nitku ja perfektionisti ja joidenkin mielestä perfektionistien kanssa ei ole mukava harrastaa. Minulla on kuitenkin pointtini,yli viidenkymmenen kalastusvuoden jälkeen - niistä 38 vuotta merellä - olen edelleen hengissä.

Lue lisää

Sinun mainitsemasi viinan mukaan otto ja varsinkin sen nauttiminen ei sovi vesillä oloon niin talvella kuin kesälläkään, siitä on niin monella huonoja kokomuksia.
Muuten puhuit asiaa ja hyviä vinkkejä monille kalastajille.
65-vuotta kalassa käynyt vaihtelevalla menestyksellä.

etkä osaa edes kirjoittaa.
Hyppää siis junan alle.