Miksi palvotte

Miksi palvotte vieraita Jumalia, sillä onhan meillä vain yksi Jumala ja Hänellä poika Jeesus.
Hän elää ja on ylösnoussut, mitkään muiden uskontojen palvontakohteet eivät ole nousseet ylös kirkkauteen vaan ovat jääneet hautaan.
Allahit ym. ovat edelleen haudassa.
Meillä uskovilla on elävä toivo iankaikkisuudesta, sinullekkin ystävä haluan kertoa tuosta pelastavasta Jeesuksesta, joka antoi itsensä sinun ja minun puolestani ristinpuulle naulittavaksi, mutta kiitos Jumalalle hän nousi ylös haudasta ja näyttäytyi monelle ihmiselle ylösnousemuksensa jälkeen. Hän paransi sairaita, ymmärsi ja rakasti heitä, kertoi minkälainen on Jumala Hänen Isänsä, joka tekee samoja tekoja. Itse olen nähnyt miten Jeesuksen nimi muutta koko elämän, olen nähnyt kuinka sairas ruumiin jäsen paranee, oma ruumiinosani parani. JEESUS nimessä on V O I M A!
eikä se ole muuttunut tänäpäivänäkään, siksi kehoitan, Jeesus tulee pian takaisin ja tulee hakemaan morsiusseurakuntansa, olethan sinäkin siinä mukana. Pyydä Jeesusta elämääsi ja anna pestä itsesi synnistä ja liasta. Aamen
2324
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kun kristinusko tuli suomeen ja alettiin opettamaan, että jeesus tulee ja hyvittää ihmisten synnit, ja ihmiset alkoi heti tekemään syntia ja pahuutta, koska joku muu niistä kärsii.

Kristinusko onkin pahuuden alullepanija,
ja kristityt sokeita antikristyksen kätyreitä.

Sairasta luulla, että joku jumala uhraisia lapsiaan, ihmisten syntien takia,sillä vain syntien tekijä voi synnit hyvittää.

Äänestä

Jo pakanat, ennen kristittyjä, palvoivat jumalaa (Mithra, Bacchus) jonka ainoa poika tuli pelastamaan maailman synneiltä, jonka ainoa poika laskeutui manalaan ja nousi ylös taivaaseen, ja joka naulattiin puuhun. Palvotko samaa jumalaa?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


hansu kirjoitti:

Miksi palvotte vieraita Jumalia, sillä onhan meillä vain yksi Jumala ja Hänellä poika Jeesus.
Hän elää ja on ylösnoussut, mitkään muiden uskontojen palvontakohteet eivät ole nousseet ylös kirkkauteen vaan ovat jääneet hautaan.
Allahit ym. ovat edelleen haudassa.
Meillä uskovilla on elävä toivo iankaikkisuudesta, sinullekkin ystävä haluan kertoa tuosta pelastavasta Jeesuksesta, joka antoi itsensä sinun ja minun puolestani ristinpuulle naulittavaksi, mutta kiitos Jumalalle hän nousi ylös haudasta ja näyttäytyi monelle ihmiselle ylösnousemuksensa jälkeen. Hän paransi sairaita, ymmärsi ja rakasti heitä, kertoi minkälainen on Jumala Hänen Isänsä, joka tekee samoja tekoja. Itse olen nähnyt miten Jeesuksen nimi muutta koko elämän, olen nähnyt kuinka sairas ruumiin jäsen paranee, oma ruumiinosani parani. JEESUS nimessä on V O I M A!
eikä se ole muuttunut tänäpäivänäkään, siksi kehoitan, Jeesus tulee pian takaisin ja tulee hakemaan morsiusseurakuntansa, olethan sinäkin siinä mukana. Pyydä Jeesusta elämääsi ja anna pestä itsesi synnistä ja liasta. Aamen

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu