Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Kokemus eläinlääkäristä

surusilmä

Koirani kävi eläinlääkärin vastaanotolla 30.7.2008 klo 18.45.
Kerroin, että koira oli tiineenä, vuorokausia oli 66 vrk:tta, ja synnytys käynnistyi 28.7.2008 klo 00.30 ja jatkui 29-30.7 välisen yön, mutta sen jälkeen jo alkanut synnytys loppui. Tiistai- keskiviikkona 29-30.7.2008 välisenä aikana koiralta tuli n. ruokalusikallinen keltaisen-vihreää vuotoa. Keskiviikkona 30.7.2008 iltapäivällä pennut eivät enää liikkuneet niin aktiivisesti kuin mielestäni olisi kuulunut –ne olivat aiemmin (esim. sunnuntaina) olleet paljon aktiivisempia.

Tullessani vastaanotolle 30.7.2008 klo 18.45. Nostin koiran pöydälle eläinlääkäri kokeili onko kohdunsuu auki, mutta ei ollut. Sen jälkeen pentuja katsottiin ultraäänellä; pidin koiraa etutassujen takaa hieman ylhäällä ja kysyin, että käännetäänkö selälleen, mutta eläinlääkäri sanoi, että ei tarvitse, hän saa katsottua ultraäänellä niinkin. Hieman sitä ihmettelin; aikaisemmin, kun olen käyttänyt nartun ultrassa niin koiralta on ajeltu vatsakarvat, kun siten pennut näkee tarkemmin. Eläinlääkäri ultrasi koiran ja sanoi pentujen olevan kunnossa, ja liikkuvat se takia vähemmän, koska ovat kasvaneet isommiksi, mutta ei kuitenkaan nähnyt tarkasti kuin yhden pennun, jonka sanoi olevan pää edellä tulossa.
Aikaisemmin, kun joku minun koiristani on ollut tiineenä, pennut ovat liikkuneet aivan loppuun asti aktiivisesti. Kysyin, että onko kaikki kunnossa ja tarvitseeko koira leikata, eläinlääkäri vakuutti pentujen olevan kunnossa ja sanoi ettei leikata. Jos perjantaihin 1.8.2008 mennessä ei ole tapahtunut mitään, niin sitten on varmaan pakko leikata, hän sanoi.
Olin tietysti helpottunut, kun ammatti-ihminen kertoi pentujen olevan kunnossa ja leikkausta ei tarvitse ainakaan vielä, että odotellaan, jos vaikka synnytys vielä käynnistyisi.

Torstaina 31.7.2008 pennut liikkuivat hieman vähemmän kuin keskiviikkona, mutta yö oli rauhallinen eikä koira osoittanut minkäänlaisia merkkejä synnytyksen alkamisesta. Perjantaiaamuna 1.8.2008 kokeilin vatsan läpi pentuja, mutta en tuntenut mitään liikettä enää; soitin eläinlääkärille, mutta en saanut aikaa ennekuin illalla 1.8.2008 klo 19.15.
Mielestäni nyt oli kiire, joten soitin toiselle eläinlääkäriasemalle ja sain ajan klo12.00.
koiralle suoritettiin sektio, koska synnytys ei ollut kunnolla käynnistynyt vaikka vuorokausia oli jo 68vrk:tta. Ultraäänellä ei todettu sydämen toimintaa pennuilla, joten päädyttiin leikkaukseen. Pennut olivat kuolleet. Kaikki pennut (3 ,muutoin täysin tervettä, narttupentua) samassa kohdunsarvessa. Ensimmäinen pentu oli päätynyt takajaloistaan toiseen kohdunsarveen ja oli jumittunut siihen. Tämä oli todennäköisesti aiheuttanut sen, ettei synnytys ollut jatkunut normaalisti.
Koska pennut tosiaan vielä keskiviikkona liikkuivat, olisivat pennut mitä suurimmalla todennäköisyydellä selvinneet kaikki elävinä, jos leikkaus olisi tehty keskiviikkona 30.7.2008, kun kävin eläinlääkärin vastaanotolla. leikkaavalla eläinlääkäriasemalla pentujen sanottiin luultavimmin kuolleen torstai-perjantai 31.7.-1.8.2008 välisenä aikana.

Eläinlääkäri ei myönnä virhettään ja valehtelee etten ole kertonut, että synnytys oli käynnistynyt. Onneksi en ollut vastaanotolla yksin vaan minulla on todistaja, mutta eihän se paljon auta kun pennut kuolivat.
Eläinlääkärit ovat todella suojeltu kohderyhmä, jos haluat korvauksia on ell vedettävä oikeuteen.

Toivottavasti kokemukseni auttaa muita.

10

8179

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • on esimiehensä

      ota yhteys läänineläinlääkäriin

      • surusilmä

        Olen keskustellut läänineläinlääkärin kanssa, mutta eivät ottaneet kantaa kyseiseen asiaan.

      • Näitä on nähty :(
        surusilmä kirjoitti:

        Olen keskustellut läänineläinlääkärin kanssa, mutta eivät ottaneet kantaa kyseiseen asiaan.

        Ymmärrän oikein hyvin pentueensa menettäneen surun, murheen, harmin ja katkeruudenkin, sillä samoja kokemuksia löytyy niin itseltä kuin lukuisilta muilta kasvattajilta. Mutta haluaisin siltikin tuoda asiaan katsontakannaksi toisenkin puolen.

        Koirien tiineydet ja synnytykset eivät aina ole samanlaisia, ei edes saman yksilön synnytykset noudata joka kerta samaa kaavaa. Syitä on monia.
        Tässä emokoiran limatulppa on tullut ulos siten, että kasvattaja on sen huomannut. Ainahan emme sitä edes huomaa, kun saattaa tulla ulkoillessa, yöllä, silloin, kun itse olemme kaupassa, saunassa tms. ja emokoira kyllä siivoaa itsensä ja jätöksensä, myös limatulpan. Sen poistuminen ennen synnytyksen alkamista on yksilökohtaista. Jollain jonkin aikaa ennen synnytyksen käynnistymistä (useamman vuorokaudenkin), jollain juurikin siinä synnytyspolttojen jo alettua. Mutta liman poistuminen ei ole yksioikoisesti merkki kohdun polttojen aloituksesta. Näin on varmaan tämänkin koiran kohdalla käynyt.

        Jos selkeitä merkkejä, limaa ja satunnaista petailua ja rauhattomuutta lukuunottamatta, polttojen olemassaolosta ei ole ollut, ei kohdunsuu vielä siten olekaan ollut avautumassa, kuten lääkäri keskiviikkona oli todennut. Ei ole myöskään tavatonta, että koira synnyttää 3-5 vrk ns. yliaikaisena. Ovulaatiohan määrittelee tiineyden keston, ei astutusajankohta. Pennut ovat voineet todellakin olla hyväkuntoisia vielä keskiviikkona, ja varmaan ovat olleetkin, koska emo on ultrattu ja näin todettu.

        Tuskin "vika" sattumien summaan, kuitenkaan, on keskiviikkona emokoiran tutkineen eläinlääkärin, vaan keskiviikon tilanne on ollut sen päiväinen, perjantainen, vaikkakin on kovin surullinen lopputulos tällä tiineydellä, on ollut sen päiväinen tilanne. Olen siitä tietenkin kovasti pahoillani! Onhan selvää, että pentujen liikkeet eivät ole samaa luokkaa tunnettavuudeltaan juuri ennen synnytystä ja yli 63 vrk tiineyden kestetttyä kuin sitä edeltävällä viikolla, jolloin onkin paras "aika" tuntea se ihana melskaus emon massussa. Pentujen ja itse kohdun asettuessa lähtöasemiinsa synnytystä varten ei siellä enää heitellä kuperkeikkoja ja vaihdella järjestystä, kun ei ole tilaa eikä mahdollisuuttakaan - pennut ovat jo isojakin tuossa vaiheessa.

        Miksi sitten se ensimmäiseksi ulostuleva pikkuinen olikin sattunut asettumaan takatassutarjontaan, sitä emme tiedä, eikä tiedä eläinlääkärikään. Mutta jos näin on ja pentu on jäänyt tuosta syystä tulpaksi kohdunsuulle, on sen takanatulevillekin käynyt huonosti istukoiden irrottua, koska synnytys ei ole päässyt etenemään normaalisti. Ikävää, mutta ei harvinaista ollenkaan.

        Pentujen ikä, toisinsanoen oikeasti tiineyden kesto, on harvoin selitys pentukuolemille. Jos synnytys käynnistyy liian aikaisin, alle 56 vrk, on syynä yleensä jokin jo sikiöaikana käynyt "kömmähdys" kuten kuollut sikiö kohdussa, joka sitten bakterisoituneita eritteitä sikiökalvon ulkopuolelle vuotaessaan voi saada koko pentueen menehtymään, ainakin saman kohdunsarven sisarukset ja synnytyksen käynnistymään. Yliaikaiset eivät useinkaan ole yliaikaisia todelliselta iältään vaan hedelmöittyminen on tapahtunut vasta muutama vrk astutuksen jälkeen. Siksi synnytys voi ikäänkuin viivästyä.

        Itsellämme synnytellään kuka milläkin vuorokaudella, mutta on meillä sekin maailman ihme, joka on tehnyt kolme pentuettaan ja jokaisen vasta 68-70 vrk astutuksesta. Ensimmäistä pentuettaan odottaessamme (juuri tuo 70 vrk) ravasimme eläinlääkärissä viimeisellä viikolla joka toinen päivä ja olimme kyllä enempi kauhuissamme kuin ihmeissämme. Ultraukset ja se, että synnytyksen käynnistymisestä ei ollut limatulpan ulostuloa lukuunottamatta tietoakaan, kuitenkin osoittivat, että tiineys on ihan normaali ja pennut hyväkuntoisina kohdussa köllivät. Itse olin jo kahteen kertaan kallistunut sektion kannalle, mutta lääkäri oli sitä mieltä, että miksi turhaan leikata, kun ei siihen ole ainakaan vielä perusteita. No, pennut syntyivät normaalisti, kaikki hengissä ja hyvävointisina, ajallaan :)) Toisen ja kolmannen tiineyden aikana olimmekin sitten jo tietoisia, että tämän nartun kohdalla näin voi olla ja vaikka ultrausvarmennukset tehtiin tälle yliaikaiselle silloinkin, sektioon ei ollut syytä eikä tarvetta. Ko. emo ei tehnyt kertaakaan kuollutta pentua (nyt mamma on eläkkeellä ja odottelee virallista eläkeiän täyttymistä).

        Siis tarkoitan tällä kirjoituksellani nyt sitä, että kaikesta ikävästä ja harmista huolimatta kasvattajan kannattaisi yrittää unohtaa tämä surullinen asia ja ottaa myös inhimilliset tekijät huomioon. Mikään ei pentuja eloon enää takaisin tuo, mutta tämä ei myöskään tarkoita, että joku olisi tehnyt virheen tai etteikö seuraava tiineys taas päättyisi onnellisesti. Näitä vaan yksinkertaisesti joskus sattuu ja kuten sanoin, on pentueen menettämisiä koettu monessa taloudessa ja joskus toki ihan lääkärin arviointivirheidenkin vuoksi. Sekin, niin tylsältä kuin varmasti kuulostaakin, on kuitenkin ihan inhimillistä. Aina sitä ei itsekään ehkä osa arvioida joka asiaa ihan oikein, muitakin kuin koiriin liittyviä.

        Toivon, että nouset murheen mustasta alhosta ja suuntaat kohti uusia haasteita ja iloja. Aika auttaa ajattelemaan asioissa toisiltakin kulmilta ja ehkä sitten tuleekin hetki, että huomaa ettei kukaan varmasti tahallaan antaisi kenenkään pentujen menehtyä, ei edes se eläinlääkäri. Toivon ainakin näin.

      • ell
        Näitä on nähty :( kirjoitti:

        Aloittajan viestiin: koiran voi ultrata monella eri tavalla, seisten yhtä hyvin kuin makuultaan. Myös ultralaitteissa ja tehoissa on eroja. Lääkärien hoitovirheiden vuoksi on olemassa vastuuvakuutukset klinikoilla, mutta ne korvaavat vain esim. selkeät kuolemaan johtaneet virheet kuten leikkauksessa liian narkoosin, väärän lääkeaineen tms antamisesta johtuvat eläimen menetykset. Läänineläinlääkärit eivät hoida tällaisia asioita. MMM:ssä on oma yksikkönsä, josta voi pyytää konsultointiapua hoitovirhetapauksissa, mutta ennen sitä vastuuvakauutuksen instanssi on jo oltava käyty läpi, jonka vuoksi asiaa voidaan yrittää viedä eteenpäin ja oikeuteen. Kuluttajalla pitää olla vahva näyttö, että hoitovirhe on tapahtunut. Tässä casessa, jossa pennut ovat keskiviikkona olleet elossa ja kohdunsuu narttukoiralla avautumatta, tuskin on ollut kyse hoitovirheestä faktojen puhuessa toista kieltä.

      • Nimetön
        ell kirjoitti:

        Kerro el:n nimi tai ainakin paikkakunta ja elasema, että osaa muutkin varoa.
        Noita puoskareita ihmediagnooseineen on liikaa.

      • Mitä tarkoitat?
        Nimetön kirjoitti:

        Kerro el:n nimi tai ainakin paikkakunta ja elasema, että osaa muutkin varoa.
        Noita puoskareita ihmediagnooseineen on liikaa.

        Pennut olivat keskiviikkona elossa ja kohdunsuu avautumatta. Miten siinä lääkäri tekee todellakin "ihmediagnoosin" ja osaa sanoa että perjantaina onkin toisin koska ensimmäisenä ulostuleva pentu on käätynyt perätarjontaan ja vielä jalat edellä? Kysymykseen puoskarieläinlääkärin nimestä voidaan sitten luetella varmasti kaikki tämän maan klinikat ja lääkärit jotka ovat vastaavia tilanteita hoitaneet ja arvioineet. Realismia on myös hyvä olla asioita mietittäessä vaikka se ei vähennäkään kasvattajan mielipahaa ja surua :-(

    • ideneb

      Minä vein espanjanmastiffin Joensuun Kivuttoman klinikalle lonkka kuviin....eläin lääkäri opreroi jotain pientä koiraa..ja kaksi harjoittelija tyttöä heilutteli koiraa ympäri ( koira 60-70kg)...jolloin vatsalaukku kiertyi..kuvauksen jälkeen vatsa turposi...ja koira kuoli illalla toisen el. lääkärin pöydälle.
      Siinä men 10.000e koira.
      El lääkäri lupasi maksaa, mutta sitten ei maksanut,..vaan vaati eläinvahinkotarkastus lautakunnan päätöstä...ei olisi pitänyt pyytää...Ne vesittivät jutun..ja niillä papereilla ei uskaltanut viedä asiaa oikeuteen....Eihän tuomari mitään koirista ymmärrä!

      Helsingissä oleva lautakunta pelastaa eläinlääkärit kiperistä tilanteista, ..pyörittelemällä asian siten , ettei voida sanoa tarkkaan mikä oli todellinen kuolin syy!!

      Älkää koskaan valittako ko. lautakuntiin, siellä on eläinlääkärit vastassa!

      Menkää suoraan oikeuteen!

      • kikiapina

        vitut oo kymmenen tonnin koira

    • Epäeläinlääkäri

      Missä tämä aloittajan mainitsema "eläinlääkäri" harjoitttaa epä ammattiaan? Kerrohan nyt toki niin tietää muut varoa tommosta vale eläinlääkäriä!

    • Nlykävijä

      Normaali ja terve koira kestää kyllä lonkkakuvauksen aiheuttaman kääntelyn ilman että saa siitä kiertymää. Tuo kiertymäriski on jalostuksessa huomioitava seikka. Joten koiraasi ei olisi muutenkaann pitänyt käyttää jalostukseen jos tämä olisi ollut tiedossa. Joten tällä perusteella, ei ollut kymppitonnin koira vaan jalostuskelvoton yksilö. Pahoittelut kuitenkin koirasi menettämisestä, sitä ei voi rahassa mitata.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      85
      2268
    2. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      50
      1964
    3. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      23
      1848
    4. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      83
      1743
    5. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      10
      1608
    6. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      77
      1532
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      24
      1413
    8. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1372
    9. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      37
      1347
    10. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      72
      1331
    Aihe