Opiskelijan maailma mitä se on???
Työ ja opiskelu samaan aikaan.
Ihminen aloittaa opiskelunsa esikoulussa 6 vuotisena, opiskelu jatkuu parikymmentä vuotta,.
Opiskelun aikana ihminen ei saa oikeaa kuvaa tulevasta ja varsinkin yli 16 kesäisenä ”aikuisena”, jos ei ole aktiivisia ”hyviä” harrastuksia, elämäntavat suuntautuvat turhautumisen ja toiminnan puutteiden vuoksi ”väärille urille”.
Opiskelu ja työ pitäisi yhdistää enemmän samalla kertaa tapahtuvaksi.
Yli 16 vuotisille voisi perustaa luokkia joiden oppilaat olisivat yhden kuukauden koulussa opiskelemassa ja toisen kuukauden työssä, kaksi luokkaa voisi vuorotella samoissa luokissa, samoilla opettajilla ja vaikka samoilla työpaikoilla, toiset työssä toiset koulussa.
Tällaista tapaa voisi suunnata ammatillisten tarpeiden ja halujen mukaan, olisi vähän niin kuin oppisopimustyön mukaista, mutta kuitenkin pääpaino opiskelujen etenemisessä.
Työpaikoissa saisi tuntumaa ja sopeutumista siitä, mikä on normaalia vastuuntuntoisen ihmisen elämää.
Tämä oli EX temporee ja sitä voi parantaa ja jatkaa keskustelemalla.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Kokkolassa olisi työtä ja opiskelua mahdollista kokeilla ja soveltaa.
Tähän asiaan olisi hyödyllisempää palkata konsultteja, kuin Kokkolankaupungin henkilökunnan piiloleikkeihin.
Työn ja opiskelun kautta yhteikuntakelpoisia ihmisiä.