Gallup

1. Miten luulet Peterin onnistuneen leffan tekemisessä (myös perustelut)?

2. Mitä mieltä olit alunalkaen siitä, että kirjasta alettiin tehdä elokuva?

3. Kuinka suuri todennäiköisyys on, että tulet pitämään Kuninkaan Paluusta?
6219
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

1.Koska hänellä oli intoa tehdä elokuva, oli kiinnostunut TSH:sta, hänellä oli uskomaton työryhmä ja näyttelijät. Ja muutenkin koko heppu on hyvä ohjaamaan ja uskoo itseensä.

2.No varmaankin sen takia, koska ihmiset pitivät jo kirjasta älyttömän paljon. Ja haluttiin nähdä millainen elokuvasta tulisi, ja no hyvä tuli...:)

3.No traileri oli aivan uskomattoman hyvän näkönen siinä oli niin jännittävän näkösiä kohtia. Ja kirjakin on ihan mielettömän hyvä joten, ei kai siitä voi olla pitämättä.

Sinä oli mun vastaukset, joskin hieman ....huonot...:)

Äänestä

1. Peter arvelutti minua kovasti koska olen nähnyt aikaisempia ohjauksia mutta kivan yllätyksen hän tekikin. Hän onnistui aika kivasti tekemään jotain pysyvää.
2. Pelottava idea tehdä klassikko romaanista elokuva jossa kaikki voi mennä pieleen.
3. Todennäköisyydellä 110% (Osaan kirjan ulkoa)

Äänestä

1. Erittäin hyvin. Aiheesta on väitelty mutta olen sitä mieltä että leffa tavoitti kirjan hengen. Lavastus/puvustus/ym. tehty paneutuen, loistava musiikki, animaatio sulavasti kuvassa eikä itsetarkoituksellisina temppuina, kokonaisuus vaikuttava ja tunnepitoinen...

2. Päätin lukea kirjan sen vuoksi.

3. 1-p jossa p on todennäköisyys sille etten jostain syystä näe ko. elokuvaa.

Äänestä

1. mun mielestä PJ onnistui kaiken kaikkiaan tosi hyvin, varmasti paremmin kuin kukaan muu ohjaaja olisi onnistunut, ilmaisemaan tämän kaltaisen suurteoksen elokuvana. Jotkut heidän tekemät valinnat tosin hiukan harmittavat, mut niin kuin tällä sivulla ollaan jo monet kerrat todettu, kirjaa ei voi "kopioida" elokuvaksi, muutoksia tulee, eikä ne voi miellyttää kaikia. Mut mun mielestä oli mahtavaa, että ne niin paneutu tän elokuvan tekoon ja tuloskin on sitten aivan omaa luokkaansa.

2.Luin kirjan vasta elokuvan jälkeen, mut ootin kyl elokuvaa (Sormuksen ritarit) ja se oli aivan PAKKO lähtee kattomaan, joten siis mun mielestä oli mahtavaa, että ne teki TSH:n elokuvaksi.

3. 100% mahdollisuudella.

Äänestä

1. Aika hyvin, en uskonut, että kirjasta saisi
näinkin upean maisemallisesti. Mutta jotain osia
puuttuu, II osassa juonta muuteltu liikaa! Oli
pettymys. Kolmatta osaa nyt odottelen.
2. Luulin, ettei onnistu ikinä. Itse lukenut opuksen satoja kertoja, ehkä filmi saa nuoret
lukemaan...
3.Fifty-fifty!

Äänestä

1.onnistuhan se paremmin kuin joku toinen ois voinu onnistuu ja se on saanut luotua ihan hyviä kohtauksii joita ei edes kirjassa ole.
2.no en ollut lukenut kirjaa ennenkuin siitä tehtiin elokuva.jos siitä ei olisi tehty elokuvaa en olisi varmaan koskaan lukenut kirjaa ja siten olisin jäänyt paljosta paitsi...eli kiitos vain peteri=)
3.100% varma.jos pidän sen traileristakin niiin paljon niin miten elokuva voisi olla pettymys???

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jack Sparrow kirjoitti:

1. Miten luulet Peterin onnistuneen leffan tekemisessä (myös perustelut)?

2. Mitä mieltä olit alunalkaen siitä, että kirjasta alettiin tehdä elokuva?

3. Kuinka suuri todennäiköisyys on, että tulet pitämään Kuninkaan Paluusta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu