Volgalta ja muualta Venäjältä

Tein hiljattain 12 vrk:n matkan syvälle Venäjälle. Matkan kohokohtana oli 2 500 km:n laivaristeily Volgalla Kazanista Volgogradiin (ent. Stalingrad) ja takaisin. Risteily oli upea, ohjelma ja palvelu laivalla erinomainen. Mutta paljon muutakin matkaamme sisältyi. Siitä kaikesta koetan nyt kertoa mahdollisimman lyhyesti paljastamatta matkatoimistoa (mainostaminen täällä ei liene sallittua) ja matkan hintaa, tarkkaa ajankohtaa tai osanottajien henkilöllisyyttä (intimiteettisuojakin täytynee ottaa huomioon). Jos joku haluaa tietää matkastamme enemmän, voinen kertoa hänelle jotain yksityisesti, jos hän ilmoittaa sähköpostiosoitteensa.

Seurueemme käsitti 38 henkeä, vanhin joukostamme 87-vuotias sotaveteraani ja nuorimmatkin jo yli 40-vuotiaita. Seurueeseemme kuului monenlaisia ihmisiä, mutta koska matkan teema oli vahvasti historiallinen ja varsinkin sotahistoriallinen, kiinnostuneisuus aiheesta yhdisti joukkoamme, johon kuului mm. kaksi historian professoria, kaksi entistä kansanedustajaa, kaksi eläkkeellä olevaa ye-upseeria ja pari muuta evp-sotilasta, mutta myös ”tavallisia” siviilejä, kymmenkunta naistakin. Matkamme johtaja oli toinen mainituista ye-upseeereista, ja koko ajan oli matkassamme suomentaitoinen pietarilainen tulkkimme Ludmila. Kaikissa matkamme kaupungeissa meillä oli venäläiset paikallisoppaat, joista Moskovan oppaamme osasi myös suomea.

Lähdimme Helsingistä Lev Tolstoi-yöjunalla kohti Moskovaa, jonne saavuimme seuraavana aamuna. Matka ensimmäisen luokan makuuvaunussa sujui mukavasti mm. ravintolapalveluja käyttäen. Matka kesti n. 13 tuntia.

Moskovassa teimme ensiksi kiertoajelun tutustuen valtavan kaupungin (lähialueineen n. 15 miljoonaa asukasta) ydinkeskustaan ja käyden mm. Varpusvuorella, jossa sijaitsee Moskovan yliopisto ja jolta ovat upeat näkymät kaupunkiin. Tietenkin kävimme myös Punaisella torilla, mutta Kremlissä käynnin jätimme paluumatkalle. Moskovasta on tullut uskomattoman upea kaupunki. Parikymmentä vuotta sitten se oli varsin rähjäinen, mainoksia ei näkynyt missään, tavaratalot kumisivat tyhjyyttään ja avarilla kaduilla huristeli vain muutamia autoja. Nyt sen kaupat pursuvat tavarapaljoutta, hienoimmissa tavarataloissa kalliiden tavaroiden runsaus on suurempi kuin länsieurooppalaisissa tai amerikkalaisissa suurkaupungeissa, samoin mainosten paljous katujen varsilla, ja katuja ruuhkauttaa loistoautojen paljous. Kaikki Moskovan julkiset rakennukset ja kirkotkin on ehostettu hienosti, mm. Stalinin räjäyttämä Kristus Vapahtajan kirkko uudestaan entisekseen rakennettu. Ei ihme, että Moskova on nykyisin maailman kalleimpia kaupunkeja niin asuntoneliöiltään kuin hotelli- ja muilta hinnoiltaan.

Nautittuamme erinomaisen illallisen hienossa ravintolassa siirryimme Kazanin asemalle, josta jatkoimme matkaa taas yöjunalla Kazaniin, jonne saavuimme 11 tuntia myöhemmin aamulla.

Kazaniin tutustuimme päivän ja paluumatkalla sitten toisen. Tuossa Tatarstanin osavaltion pääkaupungissa on 1,2 miljoonaa asukasta. Myös Kazan on kaunis kaupunki. Sen keskusta-alueet ovat suurimmaksi osaksi jo tsaarien aukaista rakennuskantaa, joka ei tuhoutunut sodassa, sillä niin kauas itään eivät saksalaisten pommituksetkaan ulottuneet, ja nyt nuo rakennukset, kadut ja muu on ehostettu varsin hyvään kuntoon. Tatarstanin asukkaista n. 45 % on tataareja, jotka ovat enemmistöltään muslimeja, ja siksi kaupungissa on myös moskeijoita, suurin niistä uusi ja hieno, ja siellä kävimme. Mutta paljon on myös kirkkoja ja pari luostariakin. Kävimme parissa kirkossa ja yhdessä luostarissa. Tietenkin kävimme myös Kazanin Kremlissä. eli vanhassa linnoituksessa. Monta kohdetta Kazanissakin ”bongasimme”. Ja hieno oli täälläkin ravintola, jossa lounastimme.

Illallisen nautimme jo laivallamme Feodor Panfjarovilla, jolla aloitimme matkan kohti 2 250 km:n päässä ja n. 70 metriä alempana sijaitsevaa Volgogradia. Mutta moneen kaupunkiin tutustuimme jo sitä ennen kolme vuorokautta alavirtaan jatkuneella menomatkallamme.

Laiva oli n. 200 matkustajan oikein hyväkuntoinen, siisti alus. Meidän 38-henkisen ryhmämme lisäksi laivalla oli n. 140 venäläistä. Kaikilla meillä oli ikkunalliset ulkohytit, singlenä matkustavilla kuten minulla yhden hengen hytti, eräillä perheillä neljänkin hengen hyttejä. Laivalla oli laivaemäntä Violetta, yhteyshenkilö Veniera, runsas muu henkilökunta, aivan erinomainen ruoka ja muu palvelu (kolme ateriaa päivittäin, jokaisella monta ruokalajia, hytit siivottiin päivittäin jo aamiaisella ollessamme jne.). Meillä suomalaisilla oli oma ravintolamme ja muukin palvelu meillä taisi olla parempaa kuin venäläisillä, jotka olivat ilmeisesti saaneet matkansa halvemmalla.

Laivalla oli päivittäin runsaasti ohjelmaa. Aamuisin jo ennen aamiaista oli johdettu aamujumppa aurinkokannella, jossa myöhemmin päivällä oli mm. itämaisten tanssien opetusta halukkaille. Meillä suomalaisilla oli päivittäin luentosalissa parin tunnin seminaari, jossa käsiteltiin Venäjän historiaa ja etenkin toista maailmasotaa professoriemme ja ye-upseeriemme johdolla. Samassa luentosalissa oli iltapäivisin klassisen musiikin konsertti, jossa aina esiintyi upea bassolaulaja Jurij Galjavisnki erittäin taitavan naispianistin säestämänä. Lopuksi oli aina yhteislaulua, jolloin kukin sai toivoa kappaleita. Kyllä minäkin toivoin ja vanhana laulumiehenä lauloin innolla mukana mm. Moskovan valot, Uralin pihlajat ja Rakastan elämää, minä ja joku muu suomalainen suomeksi, venäläiset venäjäksi! Stenka Rasinista olin opetellut ennakkoon muutamia säkeistöjä myös venäjäksi, ja niistä sain venäläisiltä matkakumppaneiltamme lämpimiä kiitoksia!

Illallistemme aikana nuoren miehen ja naisen muodostama pari esitti ruokasalissamme tataarien tulisia kansantansseja tataarinkielisen musiikin soidessa, ja varsinkin parin nainen Alla oli uskomattoman taitava. Venäläisten ruokasalissa oli aina iltaisin kevyen musiikin konsertti, jossa esiintyivät kuvankauniit nuoret laulajattaret Natasha ja Anastasia ja jo hieman harmaantunut herra Marat Isakov. Myös meillä suomalaisilla oli tilaisuuteen aina vapaapääsy. Myöhemmin illalla oli alakerran baari-yökerhossa aina iskelmämusiikkia, jota esitti kazanilainen yhtye, ja monet pyörähtelivät tanssilattialla, minäkin muutaman kerran matkakumppani-naisiamme tanssittaen.

Seuraava kaupunkikohteemme oli Samara, jonne saavuimme vasta puolen päivän maissa seuraavana päivänä, kun olimme pistäytyneet maissa myös Uljanovskissa, Leninin synnyinkaupungissa, entisessä Simbirskissä. Toljatien teolisuuskaupungin (mm. Ladan tehtaat) ohitimme maissa käymättä. Toljatin lähellä olivat ensimmäiset sulut, joissa laivamme kahdessa portaassa laskeutui 26 metriä alemmas seuraavalle osuudelle.

Samara (ent. Kuibysev) on n. 1,4 miljoonan asukkaan kaupunki, jossa on paljon kone-, metalli-, öljynjalostus- ja muuta teollisuutta, tärkeä rautatieristeys ja suurlentokenttä, paljon kouluja ja muita sivistyslaitoksia. Se oli matkamme itäisin piste; aika siellä on tuntia varhaisempi kuin Moskovassa, Kazanissa tai Volgogradissa. Sinne toisen maailmasodan hävitys ei tietenkään ulottunut, ja siksipä Neuvostoliiton johto rakennutti sinne itselleen johtokeskuksen siltä varalta, jos Saksa valloittaa Moskovan. Kävimme tuolla kymmeniä metrejä maan sisällä sijaitsevassa hyvin laajassa ja täysin varustellussa johtokeskuksessa, joka nykyisin tunnetaan Stalinin bunkkerien nimellä, ja kuulimme siellä paikallisen oppaan asiantuntevan esityksen asiasta.

Tietenkin tutustuimme muutenkin Samaraan, joka teollisuuskaupunkina ei ole yhtä viehättävä kuin Kazan, mutta paljon näkemistä sielläkin oli, ja söimme maissa hyvän lounaan, mutta illalliselle palasimme laivaamme. Pian Samaran jälkeen Volga laajeni lähes silmänkantamattomaksi Kuibysevin tekojärveksi, jonka alapäässä olivat jälleen n. 25 metrin pudotuksen vaatineet kaksoissulut.

Seuraavaan kohteeseemme Saratoviin saavuimme jo aamupäivällä. Saratov on myös teollisuuskaupunki, jossa on n. miljoona asukasta. Kaupunki ei ole kovinkaan kaunis, joskin siellä on eräitä komeita rakennuksia, ja sataman seutu Volgan rannalla on varsin hienosti laitettua. Tutustuimme melkoisesti Saratoviinkin, huomattavimpana kohteenamme Voiton kukkula, jossa muistomerkit olivat komeat ja ikuinen tuli paloi. Ulkoilmamuseossa oli esillä Neuvostoliiton armeijan toisen maailmansodan aikainen aseistus kokonaisuudessaan, tykkejä, panssareita ja lentokoneita myöden.

Saratovista laivamme jatkoi yön selässä matkaansa kohti kääntöpistettämme Volgogradia. Taas seilasimme pitkin hyvin laajaa ja pitkää tekojärveä, ja vielä ennen Volgogradia ohitimme yhden, toistakymmentä metriä pudottavan sulun.

Volgograd eli entinen Stalingrad oli toisen maailmasodan ratkaiseva käännekohta. Siellä Saksan siihen asti voitokkaasti edennyt armeija koki vuosien 1942-1943 vuoden vaihteessa ensimmäisen suurtappionsa, kun kenraali von Pauluksen johtama valtavien tappioiden jälkeen jo pieneksi kutistunut Saksan kuudes armeija antautui Neuvostoliitolle. Kävimme myös bunkkerissa, jossa Hitlerin pari päivää aikaisemmin marsalkaksi ylentämä von Paulus antautui Neuvostoliiton kenraali Shukoville, josta puolestaan tuli marsalkka ja Hitler riisti sotilasarvon antautuneelta Paulukselta.

Volgograd, siis ent. Stalingrad ja vielä aikaisempi Tsaritsyn on myös runsaan miljoonan asukkaan kaupunki, joka sijaitsee 80 km pitkänä ja vain pari kilometriä leveänä nauhana pitkin Volgan rantaa, Volgan-Donin kanavan suulla. Kaupungin sijainti on varsin viehättävä, mutta kaupunki on yleisilmeeltään melko ruma, kun sen rakennuskanta on kokonaan Neuvostoliiton ajalta. Kaupunkihan tuhoutui sodassa täysin niin, että aikaisemmin 800 000 asukkaan kaupunkia asutti keväällä 1943 enää n. 30 000 siviiliä – sotaväkeä sitäkin enemmän, voitokkaiden neuvostosotilaiden lisäksi myös noin 300 000 saksalaista ja romanialaista sotavankia.

Kaupunki on edelleen varsin tärkeä teollisuuskaupunki ja liikenteen solmukohta. Volgogradin huomattavimmat nähtävyydet ovat toisen maailmansodan muistomerkit. Niihin kuuluu mm. valtavan pyöreän rakennuksen seinille joka puolella rakennettu maailman suurin panoraama, joka esittää taistelujen tilannetta ja sodan kauhuja tiettynä päivänä tammikuussa 1943. Todella vaikuttava esitys. Vielä mahtavampi monumentaalisuudessaan on tämän kaupungin voiton kukkula, jossa on 80 metriä korkea patsas Äiti Venäjä, miekkaa heiluttava amatsooni. Sieltä laskeudutaan toista sataa metriä alemmas mahtipontisesti rakennettua reittiä, jota reunustavat lukuisat suihkulähteet ja altaat niitä puolestaan reunustavine suurine veistoksineen.

Päivän Volgogradissa vietettyämme laivamme kääntyi paluumatkalle, ja koska matkamme kulki nyt vastavirtaan, se edistyi sen verran hitaammin, että Saratovin ja Uljanovskin jätimme nyt käymättä. Samarassa ja Kazanissa kuitenkin tutustuimme lisää kaupunkeihin, nyt kukin oman ohjelmansa mukaisesti, kun menomatkalla ohjelmamme oli yhteinen ja opastettu. Kazanista matkustimme taas yön Moskovaan, jossa meillä nyt oli koko päivä aikaa ja vapaata ohjelmaa muuten, paitsi Kremlissä käynti oli yhteinen ja opastettu. Moskovasta lähdimme taas Lev-Tolstoi-junalla klo 23.00 sikäläistä aikaa kohti Helsinkiä, jonne saavuimme Suomen aikaa klo 12.00, eli matka kesti taas 13 tuntia.

Matka kokonaisuudessaan oli hyvin kokemusrikas, ja varsinkin historiasta kiinnostuneelle kuten minulle sen anti oli runsas ja valistava. Mutta ehkä sitäkin mieluisampana jäävät mieleen eräät kaupunkien näkymät, Volgan rantojen monin paikoin upeat maisemat, monipuolinen viihdeohjelma laivalla, jolla oli aivan loistava, ystävällinen palvelu ja aivan liian hyvät ruoat, joiden vuoksi minunkin painoni nousi pari kiloa, ja nyt olen laihdutuskuurilla! No – ehkäpä hyvillä ja melko runsailla juomillakin oli osuutensa painoni nousuun.

Matka oli viimeksi kuluneiden neljän vuoden aikana viidestoista pitempi ulkomaanmatkani, joista useimmat ovat olleet johdettuja kiertomatkoja ja joista monista olen jättänyt matkakertomuksen asianmukaisille Suomi24:n palstoille. Seuraava pitempi matkani on helmikuussa Niilin risteily, kohteina mm. Luxor ja Assuan, ja sen jälkeen viikko Hurghadassa. Sillä matkalla seuranani tulee olemaan rakas ystävättäreni! ;)

Voin vilpittömästi suositella matkaa historiasta, hyvästä ruoasta ja ohjelmasta kiinnostuneille. Matka on melko kallis, joten sille ei kannata lähteä niiden, jotka eivät ole kiinnostuneita maailmasta, sen nykyisyydestä ja menneisyydestä, ja joiden mielilukemisto on Seiska ja mieliohjelma Salkkarit tai Kauniit ja rohkeat.