ruotsin opettajamme..:/

taitaa jäädä kertomatta

Meinaa mennä hermot meidän ruotsin opettajamme kanssa lukiossa. Yläasteella ruotsin opiskelu oli kiinnostavaa ja tunsin osavaanikin sitä jotenkin.

Mutta meillä on semmoinen opettaja nyt että antaa tunnilla vaan tehtäviä tehtävän jälkeen. Kielioppiasioita hän ei meille juurikaan opeta, itse luemme kirjasta ja alamme tekemään niitä tehtäviä. Ei puhu meille ikinä ruotsia, vaikka kuulemma sitä osaakin (asunut lapsena Ruotsissa, kehuskellu että kun oli katsomassa tv-ohjelmaa, huomasikin vasta vähän myöhemmin että se olikin ruotsinkielistä). Nyt koeviikolla pohjatuntia ei meidän luokalle jostakin syystä voinut pitää. Teimme tunnilla kertausmonistetta, johon saimme vastauspaperit että tarkistimme sitä mukaa kun olimme tehneet. Niitä ei riittänyt kaikille, ehkä 2-3 ihmiselle yhteinen. Eräs poika kysyi tunnin jälkeen, että saisiko vastausmonisteen itselle kun tehtävämonisteet saimme. Emme siis ehtineet tehdä niitä läheskään loppuun asti. Opettaja sanoi ettei saa. Poika siihen että voisiko opettaja käydä kopioimassa hänelle vastausmonisteen, mutta opettaja ei voinut. Syynä yksinkertaisesti se ettei jaksa, on laiska. Sanoi siis tuon itse. Rinnakkaisluokkalaisilta oli kysynyt että ketkä haluaisi pohjatunnin. Oli katsonut ja laskenut ketkä sitä halusi, ja lähtenyt sitten kopioimaan edellisvuoden koetta ja jakanut sitten niille ketkä pohjatuntia halusi. "Te muut ette saa". En ihmettele jos ei monet pohjaa toivoneet, kun niistä ei paljon hyötyä siinä aineessa ole.. Opettajamme antaa meille aina uuden kappaleen sanat ensin opeteltaviksi, ja sitten vasta käymme tunnilla kappaletta läpi. Mielestäni pitäisi asian olla toisin päin, että voisi sanat jäädä pitemmäksikin aikaa päähän eikä tarvitsisi vain sanalitanoita opetella.. Tästä yksi oppilas kysyi, että miksi näin päin. Ope totesi vain että on itse kokenut tämän tavan hyväksi. Mitähän vielä..

Olemme opiskelijoiden kanssa paljon puhuneet näistä, varsinkin siitä kun ei puhu koskaan ruotsia meille. Mutta ei kukaan oikein uskaltaisi/viitsisi tästä hänelle huomauttaa, kun opettajamme hermostuisi siitä varmasti (ei nyt raivoa tai muuta sentään) ja ehkä olisi vaikutusta numeroon.. Kiva kun innostus ruotsista on lähtenyt melkein kokonaan..:s

Mitä kannattaisi tehdä vai kannattaisiko mitään? Miten saisin ruotsin opiskeluinnon pysymään? Ensimmäisen luokan alulla suunnittelin vielä kirjoittavani ruotsin, mutta en oikein enää usko.. Olen netistä yrittänyt etsiä jotakin kurssia/opettajaa tms, mutta en löydä kuin pääkaupunkiseudulla olevia..

Jooh jaksoikohan kukaan edes lukea... :D

2

1047

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ......

      Tässä yksi idea: Kirjoittakaa, omilla nimillä tai ilman, suoraan rehtorille kirje, jossa kerrotte mihin asioihin olette opetuksessa tyytymättömiä. Kirjoittakaa asiallisesti ja sitä silmälläpitäen, miten tuo vaikuttaa teidän opiskeluhaluunne ja -tuloksiinne. Haukkuminen ja voimasanojen käyttäminen tuskin saa aikaan mitään. Laittakaa mukaan selkeitä esimerkkejä opetusvelvollisuuden laiminlyömisestä. Tietysti tällaisen kirjeen voi kirjoittaa opettajalle itselleenkin.

      Mitä tulee tuohon sanalistojen opiskeluun ennen kappaleen käsittelyä, niin siitä todellakin voi olla enemmän hyötyjä kuin siitä, että samanaikaisesti kappaleen käsittelyn yhteydessä yritetään vielä oppia uudet sanat ja saada selvää kappaleen sisällöstä. Eli se on kyllä ihan perusteltu valinta. Toki opettajan pitäisi pystyä oppilaiden mukaan muuttamaan tyyliään, jos hänen hyväksi kokemansa tapa ei toimikaan jossain luokassa.

      • miemie^^

        Yläasteella meillä oli huono opettaja; eli tunneilla kuunneltiin radiota jne. Hän hetkeksi ryhdistäyti, kun hänestä valitettiin ja hänet laitettiin kursseille, muttei tämä ryhtiliike kauaa kestänyt!
        Nainen on iänkaikkisen vanha ja muodollisesti pätevä! Joten häntä ei myöskään helposti eroteta. Miksi tälläiset ihmiset saavat opettaa??? Myös muut opettajat tietävät nämä huonot opettajat ja jopa säälivät oppilaita!

        Lukiossa yhdellä kurssilla oli hyvä opettaja. Nyt sitte lähti ruotsin kirjotukset A:na-eli läpi menee kyllä, mutta ai että voikaan ottaa päähän! Sen kaiken ajan olis voinu käyttää ruotsin opiskeluun, oikeasti.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      105
      2633
    2. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      102
      1755
    3. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      67
      1525
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      16
      1242
    5. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      22
      1048
    6. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      81
      973
    7. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      45
      949
    8. Kultasi eka kirjain? Kuka haluaa

      A haluaa J
      Ikävä
      91
      924
    9. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      120
      921
    10. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      338
      836
    Aihe