Hei!
Meillä vaikeasti kiintymyssuhdehäiriöinen pieni lapsi, parivuotias, kuinka olette kokeneet tälläisen lapsen hoidon pitkällä aikavälillä ja kuinka lapsi on kehittynyt? Millaiset ovat mahdollisuudet tulla ns. normiaikuiseksi? Tehoaako aina turvallinen arki perheessä ja tehoaako edes koppaterapia aina?
Meillä vaikeasti kiintymyssuhdehäiriöinen pieni lapsi, parivuotias, kuinka olette kokeneet tälläisen lapsen hoidon pitkällä aikavälillä ja kuinka lapsi on kehittynyt? Millaiset ovat mahdollisuudet tulla ns. normiaikuiseksi? Tehoaako aina turvallinen arki perheessä ja tehoaako edes koppaterapia aina?
Vastaukset 58
Vanhimmat
aina, koska ajan myötä AS-oireisto helpottaa joka tapauksessa. Omasta kokemuksesta sanon, että vaikeimmat vuodet ovat leikki-iässä, kun lapsi pääsee oikeaan kuntoutukseen, se nopeuttaa vielä huomattavasti "tervehtymistä".
AS-lapsi on siis monesti jo syntynyt kiintymyssuhdehäiriöisenä, siksi vastaukseni tähän ketjuun. Ja tähän seuraa nyt tietysti 10:n sijarin vakuutus siitä, miten lapsi on silti ihan varmasti kokenut kaltoinkohtelua, oli AS-lapsi tai ei. Hohhoijaa. Pidän varmasti taas vuoden tauon, ennen kuin viitsin tälle palstalle vilkaistakaan.
Mihinkähän ne hoidollisessa huostaanotossa lapsen saaneet sijarit oikein häipyvät, kun heitä ei ilmoittaudu tällä palstalla ikinä ollenkaan.
omaan kysymykseesi.
Miksi sijareita ei ole tällä pelstalla ja oma vastauksesi: " Pidän varmasti taas vuoden tauon, ennen kuin viitsin tälle palstalle vilkaistakaan."
Eli kuin myös. Ei täällä viitsi olla.
Meillä on nyt myös epäilyn alla (tai siis todennäköisin syin) tuo vuorovaikutushäiriö. Siitä tuli itse etsimään vastauksia, mutta tässäkään keskustelussa ei ole saanut vastauksia.
Asperger-lapset kiintyvät poikkeuksellisen vahvasti omaisiinsa ja harvoihin ystäviinsä, koska kovin monet ihmiset eivät ymmärrrä heitä. Se, että he eivät aina osaa osoitaa tunteitaan tai karttavat kosketusta, ei osoita mitään kiintymyssuhdehäiriötä.
Minusta kiintymyssuhdehäiriö voi olla vain esim huonoissa lastenkodeissa kasvaneilla, ei koskaan muuten. Psykiatria on pääasiassa huuhaata ja varsinkin tuollainen sosiaalityöntekijöiden ja sijareitten harrastama puoskarointi.
Minusta kiint.suhdehäiriöön kuuluu juuri tuo, että toisaalta kiintyy melkein poikkeuksellisen voimakkaasti äitiin, josta lapsi myös irtautuu hitaammin kuin tavislapsi. Ja sitten toisaalta on ongelmia sosiaalisessa vuorovaikutuksessa toisten samanikäisten kanssa.
En minäkään millään kykene arvostamaan kovasti psykiatreja, sellaisia virhepäätelmiä he ovat tästäkin lapsesta aikanaan tehneet. Psykiatrinen hoito huonontaa AS-lapsen vointia, niin meille ainakin kävi ja samaa olen kuullut lukemattomilta muilta vanhemmilta.
Sitä minäkin pelkään, että jos sosiaalityöntekijä täysin ammattitaidottomana näissä asioissa esittelee lapsen tapauksen psykiatrille juuri siinä valossa, että "aihetta epäillä kiintymyssuhdehäiriötä", niin ihan ilman muuta psykiatri sen lapsesta löytää, oli se sitten syytä tai seurausta ko. lapsen kohdalla. Ja toisaalta sijaishuolto uskoo sossujen arvioon huonosita kotioloista ilman muuta kuin jumalan sanaan.
Minusta olisi tärkeää, että sijaishuolto rohkenisi joskus kyseenalaistaa sossujen ja psykiatrien arvion pitää lasta psykiatrisena potilaana ja veisitte vain rohkeasti lapsen neurologisiin tutkimuksiin, jos yhtään on aihetta epäillä sellaista. Oireyhtymän poissulkeminen ei tee lapselle hallaa, mutta sen hoidotta jättäminen tekee.
vaan suoraan neurologisiin tutkimuksiin. Jos on jotain häiriöitä vanhempien tulee itsensä toimia ajoissa, niin ei tule huostaanottoa. Sosiaalityöntekijä ei vie lasta lääkäriin, vaan vanhemmat. Siis, jos on kysymys tavallisista perhelapsista eikä jo huostaanotetuista.
Kiintymyssuhde häiriöllä tarkoitetaan sitä, että lapsi ei kiinny kehenkään. Tällaisia lapsia voivat olla esimn huonoissa lastenkodeissa tms laitoksissa kasvaneet.
Lasta ei pidä koskaan pitää psykiatrisena potilaana , vaan tavallisena lapsena.
voi olla myös vältelevästi kiintynyt ihminen tai valikoimattomasti kiintynyt.
AS- tai ADHD-lapsessa on autisminpiirteitä, sitä enemmän sossut, psykiatrit ja sijaishuolto näkevät hänessä "vahvaa" kiintymyssuhdehäiriötä. Silti en kyllä pysty suosittelemaan lapselle psykiatrista hoitoa, vaikka hän tulisi huonoistakin olosuhteista, niin pahaa psykiatrinen hoito tekee autisminkirjon lapsille.
Tuolla alhaalla joku suositteli menoa adoptio-palstalle, että siellä kuulema kiintymyssuhdehäiriö tunnetaan...
Jos kyse on hoidollisesta huostaanotosta, ei lapsi hyödy theraplay-terapiasta mitään.
Esim. omalle Asperger-lapselleni tuo mainittu kukkuu-leikki oli pelkästään huono vitsi, ei mitään muuta.
tämä diagnoosi on teidän hoidossa ja huollossa olevalle pienelle lapselle tehty?
Ei diagnoosia varsinaisesti vielä tehty, mutta psykiatri, joka lähetteen kirjoitti lastenpsykiatriselle poliklinikalle, kertoi oireiden vahvasti puoltavan tätä ongelmaa. Toki tutkimuksissa voi ilmetä myös fas-lapsen asioita, koska niitäkin piirteitä hänessä on. Lapsella tosiaan on ollut ihan syntymästään asti jatkuvasti vaihtuvat hoitajat, omat vanhemmat ei ole jaksaneet, joten ei ole pystynyt mitään normaalia kiintymyssuhdetta luomaan aikuiseen.
Joillakin Fas-lapsilla esiintyy valikoimatonta kiintymystä. Se ilmenee siten, että lapsi ei ujostele ketään. Hän saattaa opetuksista huolimatta hypätä ventovieraankin syliin suukottelemaan tätä. Tämä saattaa olla lapselle vaarallista, koska lapsi on erittäin helppo saalis esim. pedofiileille.
vaikka lapsella olisi ollut syntymähetkestä asti turvallinen hyvä koti, eikä ole ollut vaihtuvia hoitajia. Ensin tuollainen käytös suuntautuu kaikkiin toisiin ihmisiin, mutta kun riittävän paljon on pettymyksiä saatu suhteesta toisiin lapsiin, alkaa lapsi osoittaa kiintymystään vain aikuisille. Näin meillä kävi.
Puutteelliset tai sanotaanko 'vähän erikoiset sosiaaliset taidot' aiheuttavat sen, että toisten lasten kanssa tulee riitoja, yleensä väärinymmärryksistä johtuvia, mutta kuitenkin. Jos tilanne menee niin pahaksi, että lapsi ehtii tulla kiusatuksi (kuten meillä tarhassa) lapsi voi alkaa pelkäämään toisia lapsia, mutta luottaa silti aivan sokeasti kaikkiin aikuisiin, JOS vain äiti on paikalla, koska turvallisen hoitajan hän tarvitsee joka paikassa, missä liikkuukin. Jos äitiä ei ole, hän vetäytyy enemmän kuoreensa. Tätä oli lapsellani aina, kiintymyssuhdeoireita nähtiin aivan vauvasta asti.
Tämä on minulle kuin ääneen pohtimista, koska aihe kiinnostaa minua. FAS/FAE:sta olen lukenut jonkin verran, mutta en ole perehtynyt aiheeseen enempää. Ymmärrän eron siten, että FAS:ssa päihteet ovat vaurioittaneet keskushermostoa ja Aspergerissa ongelma on geeniperinnöllinen aivosolujen aineenvaihduntahäiriö. Ainakin Kuopion yliopistossa tehdyt tutkimukset ovat todistaneet Suomessakin geeniperinnöllisyyden neurologisissa oireyhtymissä. Ja itse olen sen perinnöllisyyden nähnyt selkeästi oman lapseni kohdalla, eikä ole alkoholinkäyttöä siinä suvussa, josta ongelmat periytyvät.
Moni aspergerin oireyhtymästä ei tunnista
Kirjoittanut: edes omia vanhempiaan.
26.9.2008 klo 00.13
Assit eivät pysty tulkitsemaan eleitä, kasvon ilmeitä, äänen sävyjä, liikkeitä.
Kaikki mitä sanot tulkitaan assien maailmassa kuten asiat on sanottu ja kirjoitettu, kirjaimellisesti.
Kannattaa tämänkin palstan pääkirjoittajien ottaa oikeasti selvää erilaisista neurologisista sairauksista.
Mikään ei ole niin julmaa lasta kohtaan
kuin että lapsi jolla on esimerkiksi Aspergerin oireyhtymä taikka autismia
tulkitaan asiattomasti ja aiheettomasti vanhempiensa kaltoinkohtelemaksi.
________________
"....
Olin 38-vuotias kun sain selityksen: minulla on asperger-syndrooma ja siihen liittyvä kasvo sokeus.
Kun diagnoosin jälkeen aloin purkaa vyyhtiä, kuulin vanhemmiltani, etten lapsena ollut tunnistanut heidänkään kasvojaan.
Kun minua huudettiin nimeltä, en aina osannut mennä oikean ihmisen luokse.
Kapusin kaikkien aikuisten syliin yhtä hyvin mielin.
Diagnoosi oli helpotus.
Ymmärsin vihdoin itseäni ja sen, miksi kaikki sosiaaliset suhteeni olivat olleet lapsuudesta asti solmussa.
En ollutkaan ylpeä, toisista piittaamaton ja sopeutumaton, kuten olin niin monesti kuullut itsestäni sanottavan ......
Tajusin jo lapsena olevani poikkeava.
En nauttinut samoista asioista kuin muut lapset. Jopa piiri pieni -leikki oli minulle tuskaa....
Parikymmpisenä olin jo menettää järkeni. En tullut toimeen vanhempieni, sisarusteni enkä luokkakaverieni kanssa. .....
Muutto Suomesta varmasti pelasti minut.......
Pääsin opiskelemaan biologiaa, kuvitusta sekä myöhemmin myös musiikkia.
Huomasin että minulla on erityislahjakkuuksia ja menestyin hyvin opinnoissani. .......
Jo lapsena tiesin että niin sanottujen tavallisten ihmisten elämä on helpompaa mutta tylsempää..."
Lähde: Olivia -lehti, huhtikuu 2007
***************************
http://www.autismiliitto.fi/index.phtml?s=38
ASPERGERIN OIREYHTYMÄ
Aspergerin oireyhtymä on autismin kirjoon kuuluva neurobiologinen keskushermoston kehityshäiriö, joka aiheuttaa vaihtelevia toiminnan esteitä. Asperger-henkilöllä (AS-henkilöllä) aistien välittämä tieto ja sen tulkinta on yksilöllistä ja eriasteisesti poikkeavaa.
Aspergerin oireyhtymässä on kyse tietyistä piirteistä koostuvasta käyttäytymiskuvasta, joka on monimuotoinen ja omaleimainen.
AS-henkilöt
* ymmärtävät asioiden merkityksiä eri lailla
* mieltävät ympäristöään eri lailla
Käyttäytymisessä havaittavia piirteitä ovat
* vaikeudet sosiaalisessa vuorovaikutuksessa ja kommunikoinnissa
* paneutuminen erityisiin mielenkiinnon kohteisiin
* vaikeus asettua toisen ihmisen asemaan
* poikkeavat reaktiot aistiärsykkeisiin.
Aspergerin oireyhtymä ei ole psyykkinen sairaus eikä kasvatuksen tulosta.
**************************
http://www.tukiasema.net/teemat/artikkeli.asp?docID=158
Aspergerin oireyhtymän oireet
*************************
http://javu.kapsi.fi/aspergerinfo/index_ns.html
Asperger lyhyesti
Aspergerin oireyhtymä on eräs autismin muoto, jonka tuntemus on vasta 90-luvulla levinnyt Suomessa. Se on keskushermoston neurobiologinen kehityshäiriö, jonka vaikutukset näkyvät henkilön käyttäytymisessä. Asperger-henkilöitä on alle prosentin verran väestöstä, oireyhtymää esiintyy enemmän pojilla ja miehillä kuin tytöillä ja naisilla.
Päivähoito aloitetaan noin ½ vuotiaana
ja hoitajat vaihtuvat kiintyvällä tahdilla päivähoitoryhmissä.
Sijaisen sijainen tänään ja huomenna ehkä se oma hoitaja, jos sellaista pienellekään päivähoitovauvalle on nimettynä.
"Lapsella tosiaan on ollut ihan syntymästään asti jatkuvasti vaihtuvat hoitajat,
omat vanhemmat ei ole jaksaneet,
joten ei ole pystynyt mitään normaalia kiintymyssuhdetta luomaan aikuiseen."
Niin en tuosta tiedä, tuleeko heistäkin ns.tavallisen perheen lapsista kiintymyshäiriöisiä jos pienenä jo päivähoitoon ja hoitajat vaihtuvat. On tietysti vieläkin aivan eri asia tämä, että lapsi jätetään viikoksikin aivan vieraan ihmisen luokse ja tämä toistuu uudelleen ja uudelleen ja eri ihmisten hoitaessa häntä. Lapsi ei varmaan tiennyt edes oikeaa kotiaan tai vanhempiaan kun useita päiviä eri paikoissa eri ihmisten kanssa. Ns. tavallisilla päivähoitolapsilla useilla kuitenkin turvallinen koti johon päivän päätteeksi palata ja jossa omat turvalliset vanhemmat häntä varten. Psykiatri totesi, että ne ensimmäiset kuukaudet on lapsen eliniän tärkeimmät kuukaudet, jos vanhemmat eivät silloin jaksa hoitaa lastaan ja jättävät ilman vuorovaikutusta, se jättää syvät jäljet ja traumatisoi pahasti lapsen. Tälläinen lapsi monesti vaikeampihoitoinen, kuin vaikkapa fas-lapsi. Tästä vain edelleen hirveän vähän tietoa, niin sosiaalityöntekijöillä kuin muillakin ihmisillä, vaikka juuri tämä on lisääntynyt huostaanotettujen lasten kohdalla. Valitettavasti.
On tarpeellista käydä keskustelua, sillä valitettavan usein asiantuntijatkin toteavat lapsen ongelmien johtuvan varhaisen vuorovaikutuksen puutteesta. Oikean kuntoutuksen saamisen kannalta olisi ensiarvoisen tärkeää tunnistaa ovatko kiintymyssuhdeongelmat syy vai seuraus. Usein unohdetaan, että lapsela itsellään voi olla synnynnäinen este vuorovaikutukseen antautumiselle.
Miksi luulet lasten olevan huostassa?
jo aimpina vuosina pitänyt huostaanottaa?
Äitiysloma on ollut vuosikymmenten saatossa vain muutamista viikoista muutamiin kuukausiin.
Nykyinen 9 kuukautta kestävä äityisloma oikeushan on tullut voimaan vasta 1979-81 vuosien aikana.
Lyhyiden äityislomien vuosikymmenten aikoina
on siis vain muutaman viikon ikäisellekin vauvalle pitänyt kehittää milloin mistäkin se vauvan hoitaja äidin työssä käynnin ajaksi.
Mummoja, tätejä, vaihtuva sarja naapurin tätejä, sukulaisten alaikäisiä lapsia, jne.
Taikka kun kaupunkeihin muutettiin maalta ja asuttiin teollistumisen myötä
niin 50-60-luvuilla aivan pieniä vauvojakin äitien ollessa työelämässä
lähti maaseuduille mummoloihinkin sukujen keskelle hoidettaviksi. Oli mummoja, pappoja, setiä, tätejä ....
Kunnallinen lakisääteinen päivähoitohan on varsin nuori. Laki kunnallisesta päivähoidosta on astunut voimaan vuonna 1973.
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1973/19730036
http://www2.lappeenranta.fi/lehtitietokanta/artikkeli.php?id=5693
....Karhu ei valittanut edes silloin, kun neliviikkoinen vauva piti jättää äitiysvapaan loppuessa.......
_________________
http://www.turunsanomat.fi/extra/?ts=1,3:1010:0:0,4:10:0:1:2008-01-19,104:10:512218,1:0:0:0:0:0:
Kun yhdeksän viikon äitiyspäivärahakausi tuli voimaan vuonna 1964, äitien lakisääteinen synnytysloma määräytyi yhä vuosilta 1917 ja 1919 peräisin olevien, äitiysrahakautta lyhyemmän synnytysloman turvaavien työehtosopimusten perusteella. Teollisuustyöntekijöiden ja eräiden muiden ammattiryhmien loma oli vain neljä viikkoa ja kauppa- konttori- ym. alojen työntekijöillä kuusi viikkoa synnytyksen jälkeen. Toisaalta osa äideistä kuului työehtosopimusten kautta lakisääteisiä pidempien ja paremmin korvattujen synnytyslomien piiriin. Ennen vuotta 1964 käytäntö oli siis melko kirjava.
___________________
Entäpä sotalapset, joihin lukeutui myös vauvaikäisiä. Junilla, laivoilla jne kaikilla mahdollisilla välineillä yli rajan Rutsiin, Tanskaan ja vielä vieraskielisiin perheisiin.....
Taitaa olla vähintään puolet kansalaisista kiintymyssuhdehäiriöisiä ja olisivat siis joutaneet nykykäytännön mukaan aikoinaan tulla huostaanotetuiksi ....
Saivatpahan nämäkin sukupolvet (kuka kenenkin hoidettavana ollut sukupolvi) kuitenkin
Nokiankin pystyyn ja maailman kartalle ja muutakin huipputeknologiaa ja jopa sitä sivistystäkin aikaiseksi....
______________
Mitkäs ne teillä olevan pikkuneidin kiintymyssuhdehäiriön merkit taas olivatkaan
siis tämän psykiatrilääkärin mukaan ......
"Psykiatri totesi, että ne ensimmäiset kuukaudet on lapsen eliniän tärkeimmät kuukaudet, jos vanhemmat eivät silloin jaksa hoitaa lastaan ja jättävät ilman vuorovaikutusta, se jättää syvät jäljet ja traumatisoi pahasti lapsen. "
Näin on. Mutta miksi äidin jaksamattomuus on viime vuosina ratkaistu huostaanotolla? Apuahan siihen jaksamiseen olisi tarvittu, eikä lapsen erottamista tutusta ympäristöstä!
Kun vähän aika sitten lehdissä puhuttiin tutkimuksesta, jonka mukaan 6 kk:n iässä lapsi alkaa reagoida kasvoihin ja kasvojen ilmeisiin, niin kyllä minun lapseni reagoi jo muutaman viikon ikäisenä. Erotti eri henkilöt ja vastasi hymyyn hymyllä. Varsinainen esteetikko, ihaili ihan selvästi pitkiä vaaleita hiuksia esimerkiksi :) mutta pelästyi itkemään asti, kun olimme ulkona tuttavan pihalla ja viereisestä ovesta tuli äkkiä ulos lauma musta-, pitkätukkaisia miehiä (palestiinalaisia). Että kyllä erotti vieraat tutuista, mutta tuo on ainoa kerta, jolloin vierastamisesta voi puhua - vai oliko se vain pelästymistä...
Jos paikalla oli muita ihmisiä, hän viihtyi tyytyväisenä seuraillen ympäristön tapahtumia, mutta yksin hän ei sietänyt jäädä hetkeksikään. Kun olimme kahden, ei äidin näkyvissä olo riittänyt, vaan jo ihan vauvana piti saada pitää vähintään sormesta tai hiuksista kiinni. Tämä johti siihen, että kotitöitäkin tein vauva rintarepussa niin kauan kun lapsi siihen mahtui ja oma selkä kesti kantamisen. Päiväunet jäivät pois tosi pienenä, koska AS-lapsella on nukahtamis- ja uniongelmia. Ensimmäisen vuoden heräili parin tunnin välein, unikoulu ei auttanut. Pahimmillaan se johti 3-4 tuntia kestävään unen odotteluun leikki-iässä ja varsinainen taivaan lahja oli melatoniini-lääkitys diagnoosin saamisen jälkeen, koska lapsi oli kärsinyt jatkuvasta univajeesta siihen asti (9 ensimmäistä vuottaan). Itse olin aivan pyörryksissä pahimmillaan unen puutteesta vauvaiän, enkä tajua vieläkään, miten jaksoin.
Kyllä tämä lapsi vaati niin mahdottoman paljon, että en minä tiedä, millainen lapsen pitäisi olla, että voisi olla vaativampi kuin hän.
Mutta entä jos ajatellaan jotain etelä-eurooppalaista kulttuuria, jossa perheet ovat suuria, paljon sukulaisiakin lappaa paikalla koko ajan, vanhemmat sisaret ja muut ihmiset hoitavat vauvaa, siis iso määrä eri ihmisiä. Vilinää ja vilskettä on ympärillä koko ajan, eikä lapsi kuitenkaan käsittääkseni saa kiintymyssuhdehäiriötä?
Silloinhan ratkaisevaa olisi paikan pysyvyys enemmän kuin ihmisten pysyvyys. Aika ristiriitaista mielestäni.
Täytyy tietysti olla paljon muutakin, kuin se että hoitajat vaihtuvat, jotta voidaan huostaanottaa. Tässäkin tapauksessa suurin syy oli kyllä ihan perushoidon laiminlyönti, ei ruokaa, ei puhtaita vaatteita, vaippoja ja lapselta todellakin puuttuu varhainen vuorovaikutus vanhemman kanssa, eli rautalangasta vääntäen hänelle ei vauvana, ole tehty niitä asioita mitä normaali psyykkinen lapsen kehitys edellyttäisi, siis hymyilty, kun lapsi hymyilee, kukaan ei ole vastannut, on saanut katsella kattoon itsekseen, jokellella on saanut seinille, koskettelusta puhumattakaan. Nälkää ei ole tyydytetty, eli hän on kärsinyt ihan nestehukasta sijoitukseen tultuaan ja tuo aika näkyy nykyään ahmimisena, mikä ei välttämättä poistu kokonaan ollenkaan, kun joskus ihminen on nähnyt nälkää, niin vaikka ruokaa olisikin tarjolla, sitä syö ikäänkuin varmuudeksi varastoon.Pylly vesikellukoilla meille tullessaan.. Ja usko tai älä, tälläinen lapsi kyllä oirehtii, tunne-elämä on kyllä hyvin kehittymätöntä. Se mitä fyysisiä sairauksia hänellä on, tuntuu kyllä pieneltä näiden tunne-elämän ongelmien rinnalla.
Ja vielä niistä hoitajista, kyllä tässä nyt on ihan erilaisia hoitajia ollut kyseessä, kuin ne entisajan mukavat ja turvalliset mummot ja papat, päiväkodintädit. Äiti on jättänyt lapsen oikeastaan kenelle vaan ihan tuntemattomallekin, monet kerrat on tehty ilmoitus niistäkin ajoista, kun vauva on ollut ryyppyjengin keskellä hoitotätin kanssa. Mielestäni tässä on kyllä nyt ihan eri asia siis kyseessä, hoitamatta jättäminen ja päivähoitoonlaittaminen on ihan eri asia. Ja muuten, minä olen hoitanut kaikki lapseni kouluun saakka kotona, että sillä en puolustele hoitoonlaittajia. Minulla syy oli ihan se, että oli rahallisesti mahdollista olla niin pitkään kotona, miehen työn takia, ja ihan työtä ilman en ollut silti, ainakin aina välillä olen ollut erilaisissa osa-aikatöissä, niin että mies on hoitanut silloin lapsia. Toisekseen omat lapseni ovat aina halunneet olla kotona pieninä, hoitoa kokeiltiin ja huomattiin, että viihtyvät toistaiseksi paremmin kotona. Kaikki lapset ei ole tälläisiä, on paljon lapsia, joille päiväkoti tai hoitopaikka on tosi mieluisa.
Niinpä, mutta kun se ympäristö, koti jossa tämä lapsi oli ei ollut tavallinen turvallinen koti. Molemmat vanhemmat mielenterveysongelmaisia, jotka eivät suostuneet hoitoon. Kun siihen lisätään alkoholin suurkulutus ja vuorokausirytmin nurinkurisuus. Eli he valvoivat yöt ja nukkuivat päivät. Huone koetettiin pimentää mahdollisimman hyvin,että vauva olis vaan nukkunut.. Ja tosiaan heitä koetettiin mielestäni tukea ihan liian kauankin sinne kotiin, kun ajattelee, että lapsi oli yli vuoden niissä olosuhteissa, kun vanhemmilla ei ollut mitään halua ottaa oikeasti sitä apua vastaan ja tilanne ei yhtään korjaantunut. Perhetyöntekijät ovat olleet raskausajasta lähtien heidän apunaan, kun sekään ei sujunut normaalisti. Lapsen synnyttyä pyrkivät useita kertoja viikossa olemaan tunteja heillä kotona, näyttämässä kädestä pitäen vauvan hoitoa jne. Mutta aina palattiin samaan alkupisteeseen ja lopuksi he eivät ottaneet apua ollenkaan vastaan. Huostaanotto oli ihan viimeinen keino saada turvattua lapsen elämä, koska niin kehnossa kunnossa hän jo oli. Ja toisekseen oli tuetun vanhemmuuden jaksoja jne. mutta mikään näistä ei auttanut. Oletteko vielä sitä mieltä, että lapsi täytyisi jättää vaan sinne omille vanhemmille, tuttuun ympäristöön? Itse en edes uskalla ajatella, miten tässäkin olis käynyt..vanhemmat ovat edelleen siellä samassa jamassa, minimaalisella mielenkiinnolla lastaan kohtaan.
tunaroitaisiin varmaan Suomessa epävakaiksi oloiksi, jossa lapsi ei erota äitiään. Näinhän voi kyllä tosin käydäkin. Sosssutäti varmaan kieltäisi mummojen vierailut.
pitää mielessä että lapsi voi olla Autismin kirjoon kuuluva. Hänen hoitonsa ja kuntoutuksensa toteutetaan ja perustuu silloin erilaisiin hoitomuotoihin, kuntoutukseen kuin psykiatria haluaa.
kertomaa?
MAKSIMISSAAN 2 h/kerta, jos käyvät useamman kerran viikossa, eivät varmasti ole kauan kerrallaan. Heitä on hyvin monentasoisia, mutta yleensä kellään ei ole mitään mt-alan koulutusta. Pahimmillaan on ihan sama kuka tuolta kadulta pystymetsästä reväistäisiin toisen kotiin "terapiatueksi".
Mitä tarkoittaa "niin huonossa kunnossa lapsi jo oli"? Kuka hänen terveydentilansa arvioi?
lastensuojelun hakoteille menosta. Vaikka todellisuudessa tuo on juuri sellaista yhteisöllisyyttä, jota Suomeenkin kaivattaisiin, sitä on ollut ennen, mutta ei ole enää.
Ei tämänpäivän suomalainen lastensuojelu tuollaista hyväksyisi. Ja silti etelä-euroopassa on HUOMATTAVASTI vähemmän esim. mt-ongelmia kuin Suomessa, koska periaate on, että ketään ei jätetä yksin.
Mutta entäs jos suku ei hoida, tai kykene ja lapselle ihan vieraat ihmiset hoitavat? Pitäskö olla vaan tyytyväinen, et joku hoitaa?
Lastensuojeluviranomaisilta tullut vain murto-osa tästä tiedosta, kyllä on suurin osa tiedosta tullut ihan hänen omalta suvulta, joiden kanssa hyvässä yhteistyössä toimittu. Yllätys, yllätys!
Niin kyllä se aika kauhea näky oli, kun lapsesta ei ollut kuin luut ja nahka jäljellä ja iho oli täysin lumivalkoinen, syystä että kärsi aliravitsemuksesta ja siitä että oli pimeässä pidetty niin paljon. Amerikoissa olis varmaan lapsi kyl tälläisen kohtelun jälkeen viety kokonaan pois. Siellä kuulema toimitaan näin. Suolisto ei sietänyt oikeastaan mitään normi ruokaa, meni tosi pitkä aika ennenkuin se alkoi ottamaan vastaan. Kasvu oli tosi minimaalista ollut vuoden aikana, pari senttiä. Ja mitäs jos perhe ei halua ottaa tukea kotiinsa, ei päästä sisään sovittuina aikoina? Poliisienko kans sinne pitäs silloin mennä? Pakkohoito?
Mutta miksei lasta sijoitettu omien sukulaistensa luokse, eikö halukkaita ollut?
Uusi lastensuojelulakikinhan kun vaatii, että lapsen sukua ja hänelle läheisiä
olisi myös kartoitettava ennen lastensuojeluviranomaisten huostaanotto päätösten tekoa.
Toivotaan, että lapsi saa teillä ollessaan sen oikean diagnoosin sekä juuri oikeanlaisen kuntoutuksen ja terapian.
ja 2 h/vko jotain kahvila-apul...
eikun perhetyöntekijää
( http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=121&conference=1500000000000119&posting=22000000024060527
kahvila-apulainen,perhetyöntekijä Kirjoittanut: moona 26.2.2007 klo 11.28
Paljonko on kahvila-apulaisen palkka,jos on työllistetty? entä perhetyöntekijän,jos kyseessä on sijaisuus? )
Olisiko perinteinen kodinhoitaja ja joka päivä vähintäänkin 4 tuntia
ollut monen monta kertaa parempi vaihtoehto tämän lapsen kannalta?
Lapsi saatiin aliravitsemuksen tilaan lastensuojeluviranomaisten silmien alla ja myötävaikutuksella.
Kyllä normaalilla (viranomais)järjellä varustettu lastensuojeluviranomainenkin näkee lyhyemmässäkin ajassa kuin vuodessa
ettei perhetyöntekijä ole oikea apu- ja tukemismuoto tämänlaisille mielenterveydenogelmista kärsiville vanhemmille.
http://www.verkkoapila.fi/opencms/opencms/apila/news/articles/0494.html
"....Perheiden kriisien ja pahoinvoinnin lisääntyminen on saanut useat kunnat lisäämään lastensuojelun perhetyötä. Se apu ei kuitenkaan tavoita kaikkia perheitä.
Jotkut kunnat tarjoavat kotiavun sijaan keskusteluapua. Bardyn mielestä tämä ei yksistään riitä, vaan työntekijöiden täytyy juttelun lisäksi tarttua myös tiskirättiin.
– Ei ole mitään järkeä lähettää perheisiin jotain pikkupsykologeja.
Se on mielestäni statuskysymys.
Koetaan, että konkreettinen työ on jotenkin ala-arvoisempaa, vaikka ei se niin ole.
Bardy olisi valmis uudistamaan tältä osin perhetyön koulutusta.
– Toivoisin sellaisia vanhanajan kodinhoitajia, jotka olivat riuskoja, arkijärkisiä, talousihmisiä
-se on apua parhaimmillaan.............."
Kyllä olivat saaneet kodinhoitoapuakin useita tunteja viikossa, vanhemmat nuoria, jotka elivät omaakin lapsuuttaan vielä, joka ilmeisesti jäänyt elämättä myös. Olen samaa mieltä, että aivan liian kauan kateltu tilannetta, mutta tästähän päästäänkin siihen, et suomessa ei todellakaan liian hepposin perustein oteta lasta huostaan, ei ainakaan tässä tapauksessa niin tehty. Annetaan lapsen kärsiä ja sitä syvemmät traumat hän saa, mitä pidempään laiminlyöntiä katellaan ja sitä vaikeammin korjattavia ne ovat ja hyvinkin vaikea hoidettava sille kuka lasta myöhemmin hoitaa. Ymmärrän että vanhemmilla on oikeus päättää lapsestaan, mut johonkin se raja pitäs vetää.
Kyllä suku oli otettu tarkasti huomioon, molemmilta puolilta oli halukkaita lapsen ottamaan ja heidän tilanteensa selvitetty. Kumpikin halukas perhe kärsii alkoholismista, työttömyydestä. Joten heitä ei voinut ottaa laskuun mukaan, kun lapsella ei ole taipumusta parantaa alkoholismia, vaikka sellaistakin saatetaan kuvitella.Molemmilla perheillä myös lastensuojelutaustaa. Muita halukkaita ja sopivan ikäisiä ei ollut. Toisekseen äiti vastusti suvulle antamista, niin siinäpä se sitten.
suvunkin asiat vanhempien molemmilta puolilta, kun yleensä sijarit eivät tiedä edes lapsen vanhempien tilannetta muuta kuin sossun väritettyjen kuvausten kautta ja yleensä ei edes sitä.
ennen kuin annettiin teille? Jos "luut ja nahka jäljellä" pitää paikkansa, ei nimittäin suun kautta ruokaa anneta siinä vaiheessa, eikä yhdenkään sijarin tehtävä ole silloin ruokaan totuttaminen.
Kyllä poliisien kanssa mennään, jos on epäilyä, että lapsi on todellisessa vaarassa. Tosin vääriäkin hälytyksiä tehdään hyyyvin paljon, jolloin poliisitkin ovat suotta mukana, mutta kuitenkin.
Kyllä tosiaan ihmetyttää, että JOS siellä kävi perhetyöntekijät MONTA KERTAA VIIKOSSA, niin miten lapsi voi olla tuossa kunnossa? Jos niin tiheakäyntistä seurantaa on jossain perheessä, niin ei sitä lopeteta, eikä harvenneta, jos perheen tilanne ei selvästi ole parantunut.
Lapsihan on vielä kovin pieni? Miten on mahdollista, että tuo kaikki on ehtinyt tapahtua lapsen historiassa? Jotain ristiriitaista tuossa nyt on. Ja neuvolassako ei välitetä yhtään, vaikka lasta ei käytetä siellä?
varmasti anneta sekä perhetyötä että kodinhoitoapua. Ja kyllä on järjenköyhyyttä sossuilta, jos tuollaisille vanhemmille annetaan KODINHOITOapua! Joko nuo väitteet eivät pidä paikkaansa tai sitten tämä on ihan sensaatiomaisen ennenkuulumaton tilanne!
Ja minä olen bio-äiti, joka kirjoitan näin.
Jos nyt perhetyöntekijä siellä juoksi vuodenkin ajan tiheään tahtiin, niin ei sellaisia vanhempia ole olemassakaan, jotka olisivat NOISSA OLOISSA saaneet lapsensa pitää!!!! Ei varmasti ole!
Kyllä raja on vedetty ja on varmaan tuossakin tapauksessa vedetty paljon korkeammalle. EI VANHEMMILLA OLE OIKEUTTA päättää lapsen kohtalosta tuollaisissa oloissa. Jotain rajaa nyt taas kaikella pupulla, mitä tänne suolletaan.
hankituksi jatkuvasti ihan vieraat hoitajat?
Toisaalta kyllä jos käyttää vaikka Väestöliitonkin hoitajia, voi joka kerran olla eri hoitaja, vaikka sanovatkin niin, että mitä pienempi lapsi, niin yrittävät saada samoja hoitajia. Ei vain onnistu heiltäkään aina.
Saako lapsi tällaisessakin tilanteessa väistämättä kiintymyssuhdehäiriön?
sulje turhaan tehtyjä huostaanottoja!
Hyvänen aika, kun laittomiakin huostaanottoja tehdään kodeista, joista sossutkin sanovat, että huostaperusteita ei kodista löydy. Mieti sitä!
Ja jos enemmän olisit seurannut aiheesta kirjoituksia, niin tietäisit varmaan tuhanteen kertaan toistetun, että aiheettomia huostia on ja toisaalta ei huostaanoteta, vaikka lapsen koko lähiympäristö näkisi, että lapsi pitäisi saada turvaan. Esim. minun kanssani samassa taloyhtiössä asuu lapsi, joka olisi pitänyt ottaa huostaan jo - sanotaan nyt vaikka pari vuotta sitten. Sossut ilmoittavat aina etukäteen tulostaan, silloin on kaikki OK ja sossut katsovat, että aihetta asiakkuuteen ei ole.
Niinkuin sanoin, yhteys on perheemme ja sukulaisten välillä toiminut hyvin, emmekä me ole heitä sen kummemmin "katselleet kieroon" kuin muitakaan ihmisiä. Lapsen papereissa kyllä jo luki heidän nimet ketkä halukkaita ottamaan, nämä ko. ihmiset itse minulle kertoneet myös myöhemmin, että olivat olleet halukkaita lasta hoitamaan, mutta tiesivät kyllä syynkin miksi heitä ei kelpuutettu. Se kuulema riittää jo syyksi,että on lastensuojelutausta itselläänkin.Siis että omat on olleet joskus sijoitettuina. Ja muutes, jos äiti vastustaa sukulaissijoitusta, niin lasta ei sijoiteta sukulaisiin. Ihan sen takia, että lapsen ei soisi joutuvan välikappaleeksi sukulaisten välisille riidoille, mitä tässäkin tapauksessa sekä äiti, että sossut pelkäsivät. Toisekseen äiti kantoi huolta heidän kyvystään hoitaa tätä lasta, kun eivät aikanaan omiaankaan ole jaksaneet hoitaa. Minusta aika järkevältä kuulostaa ja ei ollenkaan sossujen värittämältä tarinalta. Olet varmaan biopuolen edustaja, kun haluat tästä asiasta näin monimutkaisen tehdä. Vielä lisäisin, että nämäkin sukulaiset jotka aikanaan halusivat lasta, ovat ihan meille sanoneet, kuinka tyytyväisiä lapsen oloon nykyään ovat. Joten hyvillä mielin eteenpäin! Kaikki eivät pelkää sijaisvanhempien riistävän heidän lastaan, mekin niin kovasti olemme toivoneet että vanhemmista edes toinen saisi asiansa sillai kuntoon, et vois hoitaa omaa lastaan, kyllä jokaisen kuuluis hoitaa homma loppuun ihan sieltä alulle panosta lähtien, eikä antaa yhteiskunnan tehdä se, varsinkin kun nytkin on kyse suhteellisen vaikeahoitoisesta lapsesta. Ettei tulis tehneeksi sitten heti uutta lasta ja taas yhteiskunnalle, mikäli hoitometodit eivät sitten tosi radikaalisti ole muuttuneet...elämäntapa ei ainakaan. Eikös ollut tosi tyhjentävä? Ainakin minä olen sanottavani sanonut.
Siinpäpä se, tuskin kuitenkaan lapsi niitä kaikkia äidin ryyppykavereita tunsi, kenelle hänet kuskasi. Saivatpahan harjoitella lastenhoitoa tulevan varalle.
Oliko sinun kohdalla raja vedetty tosi alas? Eikö käynyt kodinhoitajakaan? Olis tosiaan hyvä, ihan yhteiskunnan kannalta ja veronmaksajien, että tehtäis niinku Amerikassa, että lapsi kun otetaan huostaan, vanhempia tuetaan vaik vuosi voimakkaasti tai niin paljon kuin he ovat valmiita lähtemään hoitoihin ja auttamaan itseään ja katsottaisiin onko heillä oikeasti kiinnostusta lastaan kohtaan, haluta hänet takaisin, jos sitä ei sinä aikana löydy, niin hallinto-oikeus vois periaatteessa yksipuolisesti päättää lapsen adoptioon antamisesta. Ja tulevien adoptiovanhempien ei tarvitsisi lähteä hakemaan lasta Aasiasta. Eikä olis hyvä?
siitä myös näillä palstoilla, vaikka bio-äiti olenkin.
Omalle lapselleni tehtiin aikanaan laiton hoidollinen huostaanotto, muka kahdeksi vuodeksi lastenkodin psykiatrisen osaston hoitoon, jossa ei hoitoa ollut, pahoinpitelyä kylläkin. Sain lapsen pois sieltä jo muutamassa kuukaudessa, lapsi on sieltä asti ollut kotona, mutta silti huostassapito ehti vammauttaa häntä henkisesti pahoin.
"Äiti on jättänyt lapsen oikeastaan kenelle vaan ihan tuntemattomallekin, monet kerrat on tehty ilmoitus niistäkin ajoista, kun vauva on ollut ryyppyjengin keskellä hoitotätin kanssa."
Sossu on velvollinen tarkistamaan joka ilmoituksen ja jos ei tehdä kiireellistä huostaanottoa vieraan ryyppyjengin keskeltä, niin sossu on syyllistynyt virkavirheeseen. Ja lisäksi myös poliisi, koska he ovat mukana silloin kun arvioidaan lapsen olevan todellisessa vaarassa.
Tai sitten toinen vaihtoehto on, että tällaiset tiedot lapsen kohtalosta ovat valheellisia ja vahvasti liioiteltuja.
ei kaikki kerrottu voi millään pitää paikkaansa. Ei seurantaa jätetä äkkiä kesken, että lapsi olisi voinut olla "luuta ja nahkaa" huostaanottotilanteessa, kuten kerrottiin.
Ei vanhempien valta sentään noin pitkälle ulotu, rajansa kaikella, jopa tämän palstan kirjoituksilla!
Tiivistettynähän tää juttu oli se, että aloituksessani kyselin nimenomaan KOKEMUSTIETOA KIINTYMYSSUHDEHÄIRIÖISEN LAPSEN HOIDOSTA. Tosi asiassa hirveän vähän asiatietoa täältä saa, keskustelijat menevät ihan sivuraiteille, mutta sen verran jullikka olen, että omaan kokemustietooni ja silmiini uskon, tehän ette tosiaan todellista asioiden laitaa voi tietääkään, kun ette ole tämän lapsen elämässä mukana millään tavalla. Täällä on selkeä kaksiajako, on katkeria biovanhempia, jotka yrittää kyseenalaistaa kaiken mikä liittyy huostaanottoihin.Sitten on sijaisvanhempia, jotka tietää mistä täällä toiset sijaisvanhemmat puhuu, kun elävät näiden huostaanotettujen lasten elämää todeksi. Aloitankin uuden mehevän aiheen, niin ei lopu puhe kesken.
lastenpsykiatriassa on lastenspsykiatrian aikana tässä maassa keksitty. Ja uskokoon ken tahtoo.
Mutta uskoja huomioikoon myös lapsen todellisen avun ja tuen tarpeen esimerkiksi neuroperäisen sairauden pohjalta.
Kyllä niin tehdyn tuntuinen juttu kuin olla voi. Et vain raukka itsekään nyt oikein tajua, miten noihin selityksiisi sotkeennuit.
Kun oikeusjutut ovat ohitse, niin kerro, miten sossu-paran kävi ;)
Mitenkähän kuulostaa niin tutulle muutama sanavalintasi... Toivottvasti emme ole saaneet lukea enemmänkin kirjoituksiasi bio-palstalta.
varhaisen vuorovaikutuksen puute jättääkin kuulema aivoihin muutoksia, jotka voivat tosin aikaa myöten korjaantua. Neurologiset tutkimukset alullaan, voisiko taustalta löytyä myös esim. fas.
Meille tuli juuri kaksivuotiaana lapsi, joka kärsi kiintymyssuhdeongelmasta, kuulosti tuo kirjoitus niin tutulta. Käyttäytyminen oli todella haastavaa ja ongelmaista, ja tarvitsi tuen kaikkeen tekemäänsä ja huomion koko ajan, tarkoitan siis koko ajan. Nyt on kulunut kolme vuotta ja hän on mitä mainion viisivuotias. Voimavaroja ja aikaa on kulunut, mutta nyt nautitaan yhteisistä tekemisistä. Hänellä ei siis ollut mitään muita erityisen tuen tarpeen vaativia piirteitä, vain tämä ongelma kiintymyssuhteissa. Näin meille kävi, toivotan jaksamista ja kärsivällisyyttä asian kanssa!
"Käyttäytyminen oli todella haastavaa ja ongelmaista, ja tarvitsi tuen kaikkeen tekemäänsä ja huomion koko ajan, tarkoitan siis koko ajan."
Juuri tuota olen itsekin korostanut, että lapsi tarvitsi kaiken huomion ihan koko ajan, todella koko ajan, omiin ajatuksiin ei ollut varaa paljon vaipua tai hän hätääntyi. Eikä hänen tunnetilansa ollut ihan tavanomainen silloin, vaan hän oli todella hädissään ja uskomatonta, mutta totta, että hän ihan kuin koki jäävänsä yksin, vaikka ei siis ollutkaan yksin, eikä koskaan ollut jätetty häntä yksin. Tämä oli yksi asia, joka ihmetytti ja kummastutti minua valtavasti, eikä kukaan lääkäri tähän vaativuuteen osannut antaa järkevää vastausta.
5 ensimmäistä ikävuotta olivat meilläkin vaikeimmat, sitten alkoi helpottaa. Ikä tekee tehtävänsä, mutta meillä helpotti senkin takia, että silloin jäin lopullisesti pois töistä lapsen takia. Muut ongelmat kyllä sen sijaan vain jatkuvat ja jatkuivat, ja oikeaa apua hidastutti valtavasti psykiatrien sitkeä kieltäminen neurologisen ongelman suhteen.
Nyt hän on 11-v ja ulkoisesti kuin kuka tahansa saman ikäinen. Suurin vaikeus on vieläkin sosiaalisen vuorovaikutuksen ongelmissa, mutta sekin helpottuu näköjään jatkuvasti. AS-dg:n jälkeen olisi koulussakin helpottanut, kun kaupunki olisi pystynyt heti tarjoamaan riittävää erityisopetusta, lapsella oli myös suositus henkilökohtaisesta avustajasta, mutta sen saamiseen ei kaupungilla ollut varaa ja sopivaa erityisopetusryhmää jouduimme odottamaan yhteensä 1,5 vuotta. Neuropsykiatrinen kuntoutus on jatkunut pian vuoden, se on hyvää ja tehokasta, ja sydämestäni toivon sen saamista jokaiselle neurologisista ongelmista kärsiville lapsille.
Luulen, ettei sitä ongelma käytöstä ja haastavuutta voi edes sanoin selittää sellaiselle joka ei ole sitä itse kokenut omakohtaisesti. Juuri tuo hätä ja epätoivoisuus teettää kaikenlaista, mitä ei edes osaa kuvitella. Ja se tuntuu itsellekin vaikealta ymmärtää. Täytyy vain yrittää ymmärtää syitä ja pitää oma ajatus selkeänä vaikeissakin tilanteissa.
Meillä onneksi tilanne on sellainen, että ongelma käytös ilmenee enää harvoin ja liittyy sellaisiin vahvoihin tunnekokemuksiin ja tietysti tilanteet, joissa lapsi kokee olevansa ulkopuolinen ja siten hylätty, vaikkei oikeasti olisikaan. Tunteet ovat vain niin lähellä pintaa vieläkin. Ikä tuo helpotusta, kun voi käsitellä asioita eri tavalla kuin pienenä.
http://plaza.fi/ellit/perhe/lapset-kasvatus/asperger-on-vaikeus-ja-voimavara
Asperger-lapsen arki on ympäristön hahmottamista
Asperger-lapsen perheessä joudutaan harjoittelemaan arkirutiineja tavallista enemmän. ”Kotona täytyy tehdä ohjeita ja sopimuksia siitä, miten perheessä toimitaan.
Asperger-lapselle on tärkeää havainnollistaa, kuinka ja miksi toimitaan.
Hän ei tee niin kuin vanhempi sanoo, vaan hänelle on perusteltava, miksi niin tehdään.
On oltava selvät raamit esimerkiksi sille, milloin nukutaan ja miten syömistä harjoitellaan”, Hagman kertoo. ”Asperger-lapsen tukeminen ja kuntouttaminen on yhtäältä rajoittamista ja toisaalta aktivoimista.”
.................
______________________
http://www.vauva.fi/keskustelut?p_p_id=forum_WAR_perhe&p_p_action=1&p_p_state=normal&p_p_mode=view&p_p_col_id=column-1&p_p_col_count=2&_forum_WAR_perhe_action=viewThread&_forum_WAR_perhe_forumThreadId=8972
aspergerin piirteitä vai tunne-elämän vaikeutta
Hei!
Kävimme viime talvena lapsemme kanssa neuropsykologilla, päiväkodissa ja kotonakin ilmenneiden vaikeuksien ja jumittumisten vuoksi. Tällöin 4 v. 4kk ikäisellä pojallamme todettiin olevan sellaisia piirteitä, jotka mahdollisesti liittyvät neurologiseen oireyhtymään (tällöin puhuttiin aspergerista). Lisätutkimuksia suositeltiin n. vuoden kuluttua.
Nyt kävimme keskustelemassa päiväkodissa, jossa kaksi erityislastentarhanopettajaa totesivat, ettei kyse ole mistään aspergerista, vaan tunne-elämään liittyvistä vaikeuksista. Meidän suositeltiin ottavan yhteyttä kasvatus- ja perheneuvolaan näiden vaikeuksien vuoksi. Mielenkiintoista on se, että vaikeudet ilmenevät enemmänkin päiväkodissa kuin kotona, jossa pystymme huomioimaan hänet omine erityispiirteineen. Päiväkodissakin kuulemma menee hyvin, kunhan hän saa olla normaalia pienemmässä porukassa.
Ottaa päähän tämä vanhempien syyllistäminen. Toisaalta harmittaa myös se, että eri paikoista tulee eri informaatiota siitä, miksi lapsemme toimii niin kuin toimii. Kuka on oikeassa ja mitä pitäisi tehdä? Sapettaa ja turhauttaa... :_|
____________________________________
perusteluja tottele, katsotaan sossussa ja psykiatriassa rajattoman kasvatuksen tulokseksi, on "annettu lapsen määrätä", "lapsi on saanut olla aikuinen", "perheen valtasuhteet ovat sekaisin" ja ymmärtämättömät irvistelevät, miten lasta ei ole kasvatettu ollenkaan, vaikka tosiasiassa hänen kasvatukseensa on uhrattu kymmenkertainen määrä tavalliseen verrattuna.
että oireet tulevat vieraassa ympäristössä, esim koulussa, kylässä tai hoitopaikassa. Kotona taas ei useinkaan ole ainakan pahoja ongelmia, koska lapsen erityisyys voidaan ottaa kaikessa huomioon.
Tavallinen lapsi on ns vieraskorea eli hän tsemppaa päivähoidossa tai kylässä olessaan. As-lapsi taas tantuu, eksyy ja käyttäytyy huonommin.
Älä vie psykiatrille tai kasvatusneuvolaan, vaan pyydä terveyskeskuslääkäriltä lähete autismitutkimuksiin. Hyvä, että kävitte neuropsykiatrilla. Varsinaisia autismitutkimusosastoja on suurissa keskusairaaloissa esim Helsingin Lastenlinnassa.
Kyllä asiasta on paljon tietoa ja kokemusta. Adoptiopuolella se on tuttu ilmiö. Theraplay on yksi hyvä hoitokeino joka käy vanhemmillekkin lapsille. Siinä oikeastaan käydään läpi niitä varhaisen vuorovaikutuksen vaiheita leikin kautta, sellaisia yksinkertaisia asioita kuten kukkuu leikkejä jotka on jääneet lapselta kokematta. Meillä oireiltiin nukkumisen kanssa pari vuotta, mutta se meni sitten ohi.
Tietoja ja keinoja siis kyllä löytyy, älä lannistu! Mutta kannattaa tosiaan etsiä niitä adoptiopuolelta, siellä asia on tuttu.
jos on liianläheinen suhde vanhempiin.Psykologi seurasi sossun pyynnästä laptani ja munua 4t,ajan,laittoi jotta erittäin läheiset suhteet meillä.Se paperi piilotettiin sossutoimiston alimpaan laatikkoon eikä siitä see puhua.lasäksi sanottiin lapsellani olevan kehitysviivästymä päiväkosissa,Lastenlinnassa lääkäri totesi lapsen olevan ikäistään 2v,edellä siitäkin tutmiuksesta vaietaan.Turha sijarin vlehteklema ins,epäily kumoutuo,siitökään ei saa puhua.Menihän meidän tapaamiset 2v,ennenkuin lakimies tuli peliin mukaan.Sanoisin älkää uskoko sossuja keksivät syys kun syyn ettei huostaa purettaisi.
kiintynyt omaan äitiinsä ja se napanuora ei edes väkisin katkea,saat nähdä.
Eihän tuosta katsoo hyonoksi -viestistä saa mitään tolkkua. Onko kirjoittajalla itsellään jäänyt kirjoittelemisen opettelu "kehitysvaiheeseen"?
Lapsi tuli meille 5 vuotiaana ,todella häiriökäytöksinen. Ei luvattu pärjäisi norm. koulussa. Kovan työn eli terapiat ja rauhallinen norn. koti ja rajat. Lapsi aloitti norm. koulun avustajan kera, koulu sujui hyvin 6.lk oli jo historia ja uakonto tasoltaan luokio..joten siinä näkyi mikä kiinnosti, tätä vaikea kontr.jäi kiinni näihin. Musiikki soitti pianoa 1/2 v. todellinen lahjakkuus sävelti omia kpl, mutta häiriö näkyi murrosikä aloitetaan psykoterapiat uudeelleen ainut tie tasapainoon,hyvät verkostot koulu, koti työnohjaus, terv.hoit, koulla tukiopp. sekä opettajat. Silti pyrkiä elämään norm elämää.. Rankaa mutta tulosta saa kun VAATII