Minä inhoan

tätä maata ja tätä kamalaa pikkukaupunkia missä asustan!
561341
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 56

Vanhimmat

tai haluatko kertoa miksi?

Äänestä
  • ihmisten vuoksi vai oletko koskaan ollut kiusattuna?

    Äänestä

  • pahansuopien kirjoitti:

    ihmisten vuoksi vai oletko koskaan ollut kiusattuna?

    Uskon hyvin tuohon. Pienessä paikassa, kateus
    pääsee helposti valtaansa. Näinkö?

    Äänestä

Nukuttaa jo niin kyllä vietävästi mutta jaksan mä ny kuitenki muutaman rivin kirijoottaa näkemyksiäni ja tuntojani, jos sua nuan ahariistaa.
Kyllähän täs välihin tympääsöö itte kutaki, mutta ei ny heitetä kirvestä kaivohon. (haukootutta jotta meinaa suu halijeta)
Mihis sä vertaat tätä maata ja pikkukaupunkia mihinä asuut??
Elä moiti kotiseutuas ennen ku tunnet toisten maat ja kaupungit, minä oon nähäny nekin. Ja sillä mä kuitenki rakastan tätä maata eniten maalimas ja oon ylypiää pohojalaasuurestani. No ensin ny ollahan pikkuusen kankiaa, aluuksi. Mutta viiren tai kymmenen vuoren kuluttua sutkin voitaasiin jo hyväksyä joukkohon.
Pitää aina ettiä sellaasia sinisiä ajatuksia elämäs, justihin niinkuun se Havukka-ahoon ajattelijaki teki. Niillä pääsöö pitkälle, eikä saa hymyä unohtaa tällä matoosella matkalla.
Karijalaaset sanoo notta "ilo pintahan vaikka sydän märkänis"
terv. me tyytyyvääset, seppä ja pieni kultaanen jo nukkuva Tiitu-kani pohojanmaalta. Hyvää ja levollista yötä Sinulle.

Äänestä
  • mutta olen heittänyt kaikki kaivoon, kirveet., pyyhkeet ja toivonkin.
    Ei taida uni tulla silmään ensi yönä?

    Äänestä

  • vaan seppä kirjoitti:

    mutta olen heittänyt kaikki kaivoon, kirveet., pyyhkeet ja toivonkin.
    Ei taida uni tulla silmään ensi yönä?

    toivoo..ongi äkkiä se ylös sieltä.

    :)

    Äänestä

  • vaan seppä kirjoitti:

    mutta olen heittänyt kaikki kaivoon, kirveet., pyyhkeet ja toivonkin.
    Ei taida uni tulla silmään ensi yönä?

    Elääs ny toivoa kaivohon heitä. Aina pitää olla toivoa, uutta tuoresta toivoa, ihan jokaaselle elämän päivälle. Onhan minullaki sitä ja oikeen kukkuramitoon onkin.
    Huomenna on jo paree päivä, jos aurinko näyttää vaan naamansa niin sekiin nauraa oikeen sellaasta röhönaurua meille maanlapsille. Kaivetahan kaikki ne hyväät asiat vaikka yhyrees pois sieltä kaivoosta, takaasin sun kourahan. Me tullahan Tiitun kans auttamahan sua, soon varmaa notta sitten kyllä onnistuu.

    Äänestä

  • UPDATE_8648197 kirjoitti:

    ei ole enää hyviä asioita, niin se vaan on.

    Äänestä

  • mun kohdallani kirjoitti:

    ei ole enää hyviä asioita, niin se vaan on.

    Onhan sulla, me kaikki kaverit täällä palstoollaki, Pirre ja kaikki muutki. Pää pystyhyn "sotamies" ja soon ihan normaalia notta välihin takkuaa itte kullaki. Aatteloo notta huomista päivää ei enää tuukaan, tuloo se kuitenki ja silloon on aina uuret maharollisuuret.
    terv. minä ja Tiitu kulta.

    Äänestä

  • Käväisin siellä Pohjanmaalla muistelemassa vanhoja hyviä aikoja. Olet oikeassa vie aikansa kun sielläpäin pääsee sisäpiireihin, mutta kun aikoinaan minut hyväksyttiin sisään tupahan tulemaan, palaan aina uudestaan sinne lakeuksien ja suoraryhtisten ihmiset asuinsijoille.

    Hyvää yötä kohta minäkin pistän pääni tyynylle ja muistelen somaa iltaani Peterin Panin kainalossa täällä korven keskellä ; )

    Äänestä

  • Sais kävellä kaupunginosani karuilla. Tutut ihmiset tulis vastahan vähän vanhettuneina. Ne kysyysivät, että "missä sä oot ollut näin kauan? Moomma jo kaivannu sua"

    Kesällä sais istua Vapaurenpatsaalla pulujen kanssa ja syörä hyvää suomalaasta jääteloä. Siinon työvoimatoimisto alatorilla. Joka kerta, kun olen käyny Vaasas, oon meinannu poiketa siellä, muttei oo tullu poikettua.

    Äänestä

  • Mandi55 kirjoitti:

    Käväisin siellä Pohjanmaalla muistelemassa vanhoja hyviä aikoja. Olet oikeassa vie aikansa kun sielläpäin pääsee sisäpiireihin, mutta kun aikoinaan minut hyväksyttiin sisään tupahan tulemaan, palaan aina uudestaan sinne lakeuksien ja suoraryhtisten ihmiset asuinsijoille.

    Hyvää yötä kohta minäkin pistän pääni tyynylle ja muistelen somaa iltaani Peterin Panin kainalossa täällä korven keskellä ; )

    Joo kyllä ny on mentävä vaakasuorahan, jatketahan taas kirijoottelua vaikka huomenehtoolla. Tiitu pikkuunen on nukkunu jo sen pari tuntia.
    Levollista yötä, Sinulle sanojen taitajalle.
    me Tiitun kans.

    Äänestä

  • UPDATE_8648197 kirjoitti:

    Onhan sulla, me kaikki kaverit täällä palstoollaki, Pirre ja kaikki muutki. Pää pystyhyn "sotamies" ja soon ihan normaalia notta välihin takkuaa itte kullaki. Aatteloo notta huomista päivää ei enää tuukaan, tuloo se kuitenki ja silloon on aina uuret maharollisuuret.
    terv. minä ja Tiitu kulta.

    se on nähty,
    Mihin tämän ikäinen ihminen menee yksin tähän aikaan iltaisin, kerrohan se?

    Äänestä

  • on vähissä kirjoitti:

    se on nähty,
    Mihin tämän ikäinen ihminen menee yksin tähän aikaan iltaisin, kerrohan se?

    No tuu vaikka tänne pohojanmaalle ja kaveriksi tuanne pajahan. Tuu auttamahan seppää. Tänäänki oliis ollu apu tarpehen ku piti nostaa kuorma-autoon etujousipakkaa niin kovasti paikoollensa jotta veri pullahti nenäästä.
    Minulla on liioon tualla isooisän suutarinkonees, sillä voi neuloa nahkaa. Teherähän vaikka sellaaset ykspohojaaset lapikkahat joutessamma. Marijamettääski pitääs vielä ennättää käymähän ja polttopuita sais kans keräällä. Kyllä työtä ja pikkoja oliis ku oliis vaan työntekijöötä.
    terv. seppä ja Tiitu.

    Äänestä

kaulaansa ennenkuin ihmiset lopettavat ilkkumisen
kohdallani.
Voin käydä sitä ennen jättämässä läjän paskaa
postilaatikkoihin kiusantekijöilleni!

Äänestä
  • ettei sulle kukaan ilku. Mene muiden ihmisten seuraan, niin näet. Paskan panemunen postilaatikkoon on hyvin primitiivistä toimintaa, ei osoita kovin hääviä sivistystä. Jos kokeilisit aluksi pääsiäskortilla, se olisi tähän aikaan vuodestajo jotain.

    Äänestä

  • luulen, kirjoitti:

    ettei sulle kukaan ilku. Mene muiden ihmisten seuraan, niin näet. Paskan panemunen postilaatikkoon on hyvin primitiivistä toimintaa, ei osoita kovin hääviä sivistystä. Jos kokeilisit aluksi pääsiäskortilla, se olisi tähän aikaan vuodestajo jotain.

    ihmisten seuraan sekin on kokeiltu eikä mitään hyötyä, entistä yksinäisempi kun tulee sieltä pois!!!!!!!!

    Äänestä

  • muitten kirjoitti:

    ihmisten seuraan sekin on kokeiltu eikä mitään hyötyä, entistä yksinäisempi kun tulee sieltä pois!!!!!!!!

    Sun kanssas. Älä nyt koko ajan jurnuta vastaan. Onhan Sinun vara kutsua joku kahville, osta mukkipussi ja pitkä kääretorttu, jos osaat leipoa, niin leivo kunnon pullaa, niin johan yksinäisyys poistuu.

    Äänestä

  • hyvä ihme kirjoitti:

    Sun kanssas. Älä nyt koko ajan jurnuta vastaan. Onhan Sinun vara kutsua joku kahville, osta mukkipussi ja pitkä kääretorttu, jos osaat leipoa, niin leivo kunnon pullaa, niin johan yksinäisyys poistuu.

    kyllästynyt petollisiin ystäviin ja ne hyvät ystävät asuvat kaukana - muuttaneet pois!
    En kaipaa juorukelloja kämppääni.

    Äänestä

  • kun olen kirjoitti:

    kyllästynyt petollisiin ystäviin ja ne hyvät ystävät asuvat kaukana - muuttaneet pois!
    En kaipaa juorukelloja kämppääni.

    käsitys. Ei ne etempänä asuvat ole sen kummempia, niitä näkee vain harvemmin. Kekkonen sanoi aikanaan, ystävät pitää hankkia läheltä ja viholliset kaukaa. Se on hyvä neuvo.

    Äänestä

  • on väärä kirjoitti:

    käsitys. Ei ne etempänä asuvat ole sen kummempia, niitä näkee vain harvemmin. Kekkonen sanoi aikanaan, ystävät pitää hankkia läheltä ja viholliset kaukaa. Se on hyvä neuvo.

    kaupungin ns. "ystävät" nähnyt, puukottavat selkään heti ensimmäisen tilaisuuden tullen.

    Äänestä

  • tämän kirjoitti:

    kaupungin ns. "ystävät" nähnyt, puukottavat selkään heti ensimmäisen tilaisuuden tullen.

    En tiedä oletko mies vai nainen, mutta ei sillä väliä. Minä olen tullut toimeen kaikkien kanssa, toisten kanssa paremmin, toisten huonommin. En yhtään epäile ettenkö tulisi toimeen Sinunkin kanssa. En ole mikään selkäänpuukottaja, mutta jos Sinä pitäisit minua sellaisena, niin minkä minä sille mahtaisin. Tulin muuten juuri saunasta, meni töissä vähän myöhään.

    Äänestä

  • kiinni, kirjoitti:

    myöhäinen saunomisajankohta?
    En ole sanonut että kaikki ovat selkäänpuukottajia mutta viime vuosina on sattunut yhtä ja toista ja vaikutat mukavalta ihmiseltä.

    Äänestä

Hyvä, että vain inhoat, inho menee useimmeiten ohi ja on sallittua. Pienenä tyttönä inhosin silliä nyt se on MMM..ihanaa tillin, uusien perunoiden ja voisulan kanssa.

Jos vihaisit se olisi jo vakavampaa ja voisi johtaa ajattelemattomiin tekoihin. Tsemppiä täältä korvesta jota suunnattomasti rakastan.

Miksikö? No, koska pääsen täältä aika ajoin tuulettumaan maailman metropoleihin. ; )

Suosittelen tuulettumisreissuja.

Äänestä
  • paljon reissaile!

    Äänestä

  • työtön* kirjoitti:

    paljon reissaile!

    Se riippuu mitä olet saanut aikaan, olet jo yli 50-vuotias kai sulla hieman pesämunaa on?

    Äänestä

  • Mandi55 kirjoitti:

    Se riippuu mitä olet saanut aikaan, olet jo yli 50-vuotias kai sulla hieman pesämunaa on?

    16 vuoden työttömyyden - osa-aikatyön jälkeen?

    Äänestä

  • pesämunaa kirjoitti:

    16 vuoden työttömyyden - osa-aikatyön jälkeen?

    en ikinä olisi viihtynyt 16-vuotta työttömänä.

    Olet täysin takertunut tuohon työttömyytesi verkkoon ja jos joku kehoittaa sinua etsimään työtä, vedät herneet nokkaan.

    Työtä kyllä löytyy kun nostaa luut sängynpohjalta ja alkaa tosi toimiin. Nyt voit suuttua minulle, mutta mitä hyödyt tyhjänpäiväisestä päänsilittelystä?

    Osa-aikatyön jälkeen, työtön 16-vuotta. Herran jestas, olisit jo silloin 16-vuotta sitten mennyt koulutettavaksi uuteen ammattiin. Sellaiseen jolla olisi ollut tulevaisuutta, en tarkoita tyhjänpäiväisiä työttömyyskursseja joista hyötyy vain koulutusfirmat ja työvoimatoimisto.

    Työvoimatoimisto pukkaa työttömiä työnhakukurssille yms. ja siten putsaavat omia tilastojaan. Järjestäisivät todellisia ammattiin johtavia koulutuksia ei vaan silmän lumetta. Sinun kaltaisesi jäävät roikkumaan näihin koulutuskoukkuihin ja luulevat saavansa työtä niiden jälkeen. Vain pieni prosentti onnistuu. Ne, jotka onnistuu olisivat onnistuneet ilman niitä kurssejakin.

    Onko sinulle mahdollisesti alkoholiongelma? Se on usein selitys tässä mittakaavassa olevalle pitkäaikaistyöttömyydelle joka sinulla on takanasi.

    Äänestä

Minä en asu Suomessa. Inhon tätäkin pikkukaupunkia ja tätäkin maata.

Olisi ihana kävellä jossakin lumisessa Suomen pikkukaupungissa, kun valot tuikkivat osakkeiden ja omakotitalojen ikkunoista.

Äänestä

Minä en asu Suomessa. Inhoan tätäkin pikkukaupunkia ja tätäkin maata.

Olisi ihana kävellä jossakin lumisessa Suomen pikkukaupungissa, kun valot tuikkivat osakkeiden ja omakotitalojen ikkunoista.

Äänestä

Höpöttäjä olet.
Ole tyytyväinen...siellä missä oletkin:)
Terkkui sulle.

Äänestä

jos olet yksinäinen eläjä, niin mikset muuta paikkakuntaa?

Jos vaikka sattuisit saamaan töitäkin, - kova työ on paras lääke itsesääliinkin :)

Äänestä
  • oudolle paikkakunnalle ja aivan yksin, nythän vitsin murjaisit?
    Tarpeeksi vaikea olla yksin tutussa kaupungissa.
    Huomenta sinullekin ja kiitos ehdotuksesta.

    Äänestä

  • pitäiskö kirjoittaa maajussikanditaatille seuraavan kerran, ei taida olla tämän ikäistä kandidaattia listoilla?
    Tilat ovat siirtyneet jo nuoremmille "jusseille".

    Äänestä

  • muuttaa kirjoitti:

    oudolle paikkakunnalle ja aivan yksin, nythän vitsin murjaisit?
    Tarpeeksi vaikea olla yksin tutussa kaupungissa.
    Huomenta sinullekin ja kiitos ehdotuksesta.

    siun asemassa, sillä siellä koti missä peti.

    Tietysti ottaisin oman paikkakuntani kaikki mahollisista ja mahottomistakin työllistymis vaihtoehdoista selvää, ja jos ei niin, soromnoo -nenä kohti uutta..:)

    Äänestä

  • PirreÄ kirjoitti:

    noin mene, mulla koti ja peti täällä kodissani toistaiseksi :)

    Äänestä

  • aivan* kirjoitti:

    noin mene, mulla koti ja peti täällä kodissani toistaiseksi :)

    vaan kainaloon ja menoksi :)

    Äänestä

  • ehdottaisit kirjoitti:

    pitäiskö kirjoittaa maajussikanditaatille seuraavan kerran, ei taida olla tämän ikäistä kandidaattia listoilla?
    Tilat ovat siirtyneet jo nuoremmille "jusseille".

    ei heistä ole "pelastajaksi" :))

    Mutta, eikös ne peräkammaripoijjat ole jo vieny sen äidin vanhainkotiin, jos joku heistä? :) hi..

    Äänestä

  • Pirre* kirjoitti:

    vaan kainaloon ja menoksi :)

    ei ummarra??????

    Äänestä

  • Pirre* kirjoitti:

    vaan kainaloon ja menoksi :)

    mukaan niinkö?
    Niinkö sinäkin tekisit jos muuttaisit sieltä vinttikamarista pois?

    Äänestä

  • Pirre* kirjoitti:

    vaan kainaloon ja menoksi :)

    vuoden päästä kumpi meistä laittaa kamppeet kainaloon?

    Äänestä

  • minne* kirjoitti:

    ei ummarra??????

    kaupunkiin. :)

    Äänestä

  • muutaman kirjoitti:

    vuoden päästä kumpi meistä laittaa kamppeet kainaloon?

    Muutaman vuoden päästä..mitä sitten on, - muutaman vuoden päässä?

    Olen eläkkeellä, joko 3,5 vuoden päästä tai jos jaksan, niin 5,5 vuoden päästä..eikä miun tarvia kamppeitani kasailla sittenkään.

    Äänestä

Vaikka ois syvällisesti masentunut niin joskus auttaa pinnallisesti piristäytyminen. Hymyile vastaantulijalle. Joskus yks hymykin oikeesti vie pikkusen eteenpäin.Rupee pitään päiväkirjaa ja kirjota omanlaisias runoja. Hanki kirjeenvaihtokaveri omasta tai lähikaupungista niin voitte tavata. Tee jotain vapaaehtoistyötä ni voit saada uutta näkökulmaa ja hyvää mieltä. Jos masennus ei oo kovin syvää ni oloaan voi huijata tekemällä ja ajattelemalla hyvää. Tai mee hakeen mielialalääkettä. Ala jumppaan kotona. Pieniä mutta tehokkaita liikkeitä. Nautit ehkä kun kroppa kiinteytyy. Sano itsellesi et vaik kukaan ei ois sun kaveri ni mä ite ainaski oon. Olet tärkeä. Äläkä nyt suutu mulle jos mun neuvot on susta typeriä.

Äänestä
  • kysymys vaan turhautumisesta ja pettymisestä elämään, kesään.
    Ei löydy elämälle tarkoitusta tällä hetkellä.
    Kuulun siihen ihmislajiin jota ei ole luotu elämään yksin.
    En tykkää ihmismassoista ja kaikenlaisista harrastepiireistä, on aikoinaan nuorempana oltu jos minkälaisissa ryhmissä.
    Minua eivät enää kiinnosta kakkureseptien vaihtelemiset, ne ajat ovat ohitse kun on leiponut 40 vuotta, saa riittää.
    Musiikkipiirit ovat ainoat jotka kiinnostavat mutta tämän ikäiselle naiselle ei taida löytyä sellaista piiriä.

    Äänestä

juuret ovat kaukana sillä puolet sydämestäni jäi aikoinaan kaukaiseen paikkaan ja luultavasti en koskaan pääse kaukokaipuustani eroon.

Äänestä

että lisäsit nuo tärkeät sanat "tällä hetkellä". Kuulostaa siltä, että tiedät myös toisenlaisten päivien joskus tulevan. Ehkä huomenna jaksat itsekin tehdä jotain, mikä nopeuttaa niiden saapumista tai sitten vaan jatkat odottelemista, kunnes...

Toivottavasti joku ystäväsi nykäisisi sinut välillä liikkeelle ja antaisi edes vähän positiivista energiaa. Ellet parempaa keksi, lähde vaikka sepälle apulaiseksi. Jospa kunnon työ antaisi kunnon unen ja kunnon kohotessa mielikin kohenisi. Ainakin jos on ensin ehtinyt kunnolla rypeä itsesäälissä. Sekin voi tehdä ihan hyvää välillä. Oppiipahan siinä sitten samalla arvostamaan parempia päiviä. - Niin ainakin omalla kohdallani on käynyt.

PS: "Tällä hetkellä" sanat tuovat mieleeni lämmittävän muiston. Kun tyttäreni kerran murkkuikäisenä sanoi minulle vihastuneena: "Vihaan sinua, äiti!", hän lisäsi pienen tauon päästä lohduttavasti: "...tällä hetkellä".

Äänestä
  • mihinkähän päin mun pitäisi suunnistaa kun kartta on niin rähjäinen ja kompassi puuttuu vai onko tiitu tienposkessa heiluttamassa korviaan?
    Niin, niistä ystävístä....
    Todella hyvät LUOTETTAVAT ystävät asuvat kaukana ja ne pintaliitäjät olisivat vetämässä kapakoihin, joten se siitä.....
    jA mitäköhän mun pitäisi oikein tehdä asialle?

    Äänestä

  • tulla kotoa hakemaan jos tarttee kerran apulaisen?

    Äänestä

oot ollu sisäisessä kasvuprosessissa ja haluat olla loppuelämänäsi rehellinen nimenomaan itsellesi. Eli jos oot saanu enemmän kiinni siitä millainen itse olet ja mitä haluat niin puolituttusi samalla paikkakunnalla ehkä itse vetelevät edelleen samoilla laduilla.

Ole silti itse onnellinen siitä kun ei sua huvita näennäisystävyydet ja höpötys höpötyksen vuoksi varsinkaan kaljahuuruissa.

Mutta mitä tilalle? Yhteisöasuminen samanhenkisten kanssa tai vapaaehtoistyö jossain maailmalla? Oon varma et sul ois paljon annettavaa keskustellen, musiikin kautta??

Äänestä
  • kuullostaa hippiyhteisöltä näin äkikseltä :)
    Keskustellen musiikin kautta, sen osan ehkä ymmärränkin jotenkin.
    Minulle on musiikki aina ollut rakasta ja olen itsekin hieman musikaalinenkin kuten pari muutakin perheenjäsentä.
    Tietäis vain keneen´tai mihin pitäisi ottaa yhteyttä?

    Äänestä

inhota, mutta täytyy kyllä sanoa, että jos tähänkään asti en ole tuota 'pohojalaasuutta' kovinkaan hyvin ymmärtänyt, niin nyt kyllä haluan pysyä siitä erossa jos vain suinkin voin. Sen verran käsittämättömiksi nuo käänteet päivä päivältä muuttuvat.

Äänestä

niin ei kai ole montaakaan ihmistä, jota ei joskus tympäisisi "tällä hetkellä", ja muulloinkin..

Mutta muutoksen pelko vaivaa, ja voittaa pienet tympäisyt.., mutta jos ajattelen että jäisin työttömäksi ja olisin itsenäinen eläjä, en miettisi yhtään, vaan etsisin töitä vaikka kivennavalta.

En silti moralisoi Sinua..ja ratkaisujasi..

Äänestä
  • oletkos koskaan ollut työttömänä vakituisesta työstä noin 16 vuotta osa pelkkiä osa-aikaisia vaan, vastaahan siihen ennenkuin
    alat tosiaan moralisoimaan.
    Työttömiä käytetään hyväksi tässä maassa, se on totuus.
    Suurin osaa joutuu työttömäksi ilman omaa syytään = multa meni työpaikka alta 20 vuoden vakituisen jälkeen.
    Mitä itse muuten teet täällä pyörimisen lisäksi?

    Äänestä

  • niin helppoa kirjoitti:

    oletkos koskaan ollut työttömänä vakituisesta työstä noin 16 vuotta osa pelkkiä osa-aikaisia vaan, vastaahan siihen ennenkuin

    itsestäni; en osaisi olla jouten, siksi etsisin niitä töitä vaikka jne..

    Enkä syyllistä Sinua ollenkaan, joten älä syyllisty.., jokainen tekee elämälleen mitä tahtoo sen olevan..:)

    P.s. teen töitä..kotona.

    Äänestä

  • niin helppoa kirjoitti:

    oletkos koskaan ollut työttömänä vakituisesta työstä noin 16 vuotta osa pelkkiä osa-aikaisia vaan, vastaahan siihen ennenkuin
    alat tosiaan moralisoimaan.
    Työttömiä käytetään hyväksi tässä maassa, se on totuus.
    Suurin osaa joutuu työttömäksi ilman omaa syytään = multa meni työpaikka alta 20 vuoden vakituisen jälkeen.
    Mitä itse muuten teet täällä pyörimisen lisäksi?

    Sinua, puhuin vain itsestäni, eli jos oisin samassa elämän tilanteessa kanssasi.

    P.s. Teen työtä tässä kotonamme..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

tällä hetkellä kirjoitti:

tätä maata ja tätä kamalaa pikkukaupunkia missä asustan!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu