F-Secure hidastaa konetta

Itselläni on aina ollut Nortonin viruksentorjuntaohjelma koneella ja kuulin että se vain hidastaa tietokoneen toimintaa joten latasin F-Securen sivuilta 30 päivän kokeiluversion. Ajattelin että nyt parannetaan koneen nopeutta ja onhan se kotimainen tuote.
Sen jälkeen kone alkoi tahmomaan ihan käsittämättömästi: käynnistys ja ohjelmien avautuminen hidastui ja kone tuntui koko ajan tekevän jotain vaikka mitään ohjelmaa ei edes ollut käynnissä.
Sain kuitenkin edullisesti Norton Internet Security 2008:n päivityksen joten vaihdoin kuukauden jälkeen takaisin ja ihme tapahtui.
Koneen toiminta nopeutui normaaliksi.
En tiedä olisiko jostain löytynyt asetuksia F-Securen nopeuttamiseen mutta ainakin tällaisen "normikäyttäjän" kannalta Norton tuntuu toimivan pienemmällä vaivalla hyvin.
5686
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kyllä Nortonkin hidastaa verrattuna esim Nodiin.

Äänestä

Päivitäpä vielä se versiosi uuteen 2009 versioon. Paljon köykäsempi kuin edeltäjänsä ja NODia nopeampi.

Äänestä
  • No, käytän nyt vuoden ajan Nortonia ja katsotaan sitten jos vaikka F-Secure seuraavaksi. Kiitoksia vinkistä kuitenkin.

    Äänestä

  • Pahvi-Paavo kirjoitti:

    No, käytän nyt vuoden ajan Nortonia ja katsotaan sitten jos vaikka F-Secure seuraavaksi. Kiitoksia vinkistä kuitenkin.

    Niin tarkoitin, että päivitäpä se Norton 2008 --> Norton 2009, joka on juuri julkaistu. Se on kevyt kuin höyhen! Pitäisi onnistua ihan ilmaiseksi samalla koodilla jos olet kerran juuri ostanut 2008 lisenssin.

    http://www.symantec.com/fi/fi/norton/products/latestproducts.jsp

    Äänestä

  • Edellinen kirjoitti:

    Toi on kyllä totta. Kevyt on 2009.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Pahvi-Paavo kirjoitti:

Itselläni on aina ollut Nortonin viruksentorjuntaohjelma koneella ja kuulin että se vain hidastaa tietokoneen toimintaa joten latasin F-Securen sivuilta 30 päivän kokeiluversion. Ajattelin että nyt parannetaan koneen nopeutta ja onhan se kotimainen tuote.
Sen jälkeen kone alkoi tahmomaan ihan käsittämättömästi: käynnistys ja ohjelmien avautuminen hidastui ja kone tuntui koko ajan tekevän jotain vaikka mitään ohjelmaa ei edes ollut käynnissä.
Sain kuitenkin edullisesti Norton Internet Security 2008:n päivityksen joten vaihdoin kuukauden jälkeen takaisin ja ihme tapahtui.
Koneen toiminta nopeutui normaaliksi.
En tiedä olisiko jostain löytynyt asetuksia F-Securen nopeuttamiseen mutta ainakin tällaisen "normikäyttäjän" kannalta Norton tuntuu toimivan pienemmällä vaivalla hyvin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu