Kiintynyt kissa

Kyllä, tunnistan aivan meidän kissamme
kuvailustasi. Kotiin kun tulee, "rauhaa" ei saa
jos ei ota syliin tai silittele :) Mieletön
sylikissa on tämä.
Onhan se aivan ihanaa, kun se osoittaa
kiintymystään noinkin paljon, mutta olen tässä
ajatellut, että kun/jos myöhemmin saamme lapsen,
ei aikaa samalla tavalla riitä kissamme
hellimiseen, niin mitenköhän se suhtautuu?
Tuleeko siitä mustasukkainen vauvalle? ja voiko
se täten "vahingoittaa" vauvaa jotenkin? Sitä en
kyllä mitenkään voi uskoa kissastani.. :)

hei!
sama juttu meilläkin. kissa kulkee kokoajan
perässäni ja on aina samassa huoneessa kanssani.
aamuisin, kun lähden töihin, kissa jää oven
taakse "itkemään". kissa ei ole ollut mulla kuin
muutaman kuukauden, mutta melkein heti kun sen
sain se kiintyi täysin. välillä tämä seuraaminen
on vähän ärsyttävää, mutta kai pitää olla
iloinen, että se on niin sosiaalinen kissaksi! :)

kissasta tulee yksin ollessaan ns. ylikiintynyt,
eli se on omistajan kimpussa koko ajan, kerjäten
huomiota. Asiaan auttaa parhaiten toisen kissan
hankkiminen seuraksi, vaivaa siitä ei paljoa
enempää tule ja ruokakulutkaan eivät kasva liiaksi
(monastihan sitä joutuu heittämään liiat ruoat
roskiin). Suosittelen lämpimästi kaverin
hankintaa;-)

Ei kisusi kai harvinaisuuskaan ole.

Kerran joku kertoi, että tuollainen
käyttäytyminen viittaa ankaraan lapsuuteen.
Kukapa tuon tietää.

Varmaan moni haluaisi noin ihmisrakkaan kissan,
joten voit toisaalta olla tyytyväinenkin.

Minun kissani on tosi kiintynyt minuun,
emäntäänsä. Hän lukee minua kuin avointa kirjaa,
kuulee, näkee, tuntee, aistii mielialani. Kun
katson häntä, huomaan millainen taas olen. Hän
reagoi kaikkeen, kun olen surullinen, lohduttaa,
kun kipeä, tulee nojaamaan kipeään kohtaan.

Hänen rakkautensa ja kiintymyksesnsä on niin
kaunista ja lempeää. Ja kiintymys on
molemminpuolista. Saamme niin paljon iloa
toisiltamme. Minun paras ystäväni on kisuni.

Kissani oli aivan samanlainen kun oli tottunut
uuteen kotiin, kiintyi minuun ja oli aina perässä
(esim kesämökillä ei viihtynyt yksin ulkona,
pidin vapaana ja kulki mukana kuin koira). Sitten
olin pitkiä päiviä töissä ja otin heti töistä
tultuani syliin ja olisi tuntunut viihtyvän siinä
vaikka kuinka kauan. Tulin siihen tulokseen että
en pysty antamaan sille niin paljon huomiota kuin
se kaipaisi joten hankin rakkaalle otukselleni
kissakaverin! Otin kissanpennun ja tämä piti sitä
kuin omanansa ja rauhoittui todella paljon kun
sillä on nyt jatkuvasti joku vierellänsä.

Kissa on sosiaalinen eläin ja valitsee itse
seuransa. Mun toinen kissa on lievempi versio
tuosta mitä kirjoitit. Tänä syksynä näyttää vain
siltä että monen vuoden koulutuksen jälkeen on
onnistunut opettamaan samat
tavat "adoptoimalleen" toiselle aremmalle
kissalle. Yritä siinä sitten olla tasapuolinen. :)

Itselläni on samanlainen RRRakastava kissa...
Ja sillä on kyllä toinen kisuli kaverina. Töistä
tullessa on pakko kölliä puolisen tuntia sängyllä
ja helliä kolliani, tietenkin osansa saa myös
narttu, mutta se ei niinkään kaipaa ylenpalttista
paijaamista.
Luin jostain aforismin, jonka haluan jakaa
kaikkien teidän kissa-ihmisten kanssa: "Jokainen
ihminen saa sellaisen kissan, kuin ansaitsee."
Kerrassaan imartelevaa, vai mitä?

sama juttu. otin orpokodista n.3 vuotta sitten
leikatun 3 vuotiaan kollin ja se pitää
minua "äitinään", haluaa nukkua kainalossa, kun
tulen töistä tulee huutaen vastaan ja juttelee
muutenkin koko ajan, kommentoiden jopa muiden
keskenään käymiä keskusteluja. Ei pelkää vieraita
lapsia mutta miehiä pelkää ja omaakin perheenisää
kaihtaa vieläkin, kiertää toiselle puolelle
huonetta jos sattuu vastaan
kävelemään.Kauhistuttaa ajatus kun olemme
lähdössä viikoksi matkalle, kuinka se selviää
ikävästään??