Viime päivien uutiset ovat järkyttäneet monia. Syytä on kuulemma jokaisessa. Varmaan niin. Emme välitä, emme tue, emme tee sitä tai tätä, emme ole olleet oikeita vanhempia tai isovanhempia, lähimmäisiä tai muuten vaan kanssakulkijoita. Useampi on luultavasti lirauttanut muutaman kyyneleen, ehkä aitojakin.
Jäin miettimään vanhempien tilannetta tänään. Murrosikäisen oikea perhe on enemmän kaveripiiri ja netti kuin ne vanhemmat, jotka kotoa löytyvät, jos löytyvät. Yhteydet sukulaisiin ovat löyhät ainakin kaupunkiyhteisöissä, myös isovanhemmat ovat tulossa tai menossa, harvemmin kotona kutovia punaposkia. Vanhemmista toinen voi olla alkuperäinen eli biologinen, monilla perheen isä- tai äitihahmo on toinen tai kolmas yritelmä. Erilaisten pariyhdistelmien ohessa on saattanut ilmaantua sisar- ja velipuolia. Nekin voivat vaihtua tiheästi.
Vanhemmilla on nykyisin oikeus olla oma itsensä. On lupa siirtyä takaisin sinkkurutiineihin, omaa elämää on oltava. Niinpä kaljoittelu ei ole pahasta. Avoimet sukupuolisuhteet ovat sallittuja, oppivat lapset ajoissa, mitä parisuhde on ja mitä siinä tapahtuu kädestä pitäen. Työssä ollaan yötä myöten ja osin kotonakin, kiitos nettiyhteyksien. Lapset hoitavat itse itsensä. Niin on tietysti pakko tehdä, sillä pitää leipä saada ja sen lisäksi talo, kesämökki ja ainakin kaksi autoa.
Miten tällaisia asenteita muutetaan? Miten opetetaan välittämistä, jos sitä ei ole koskaan oppinut ja sellainen rele puuttuu jo huoltajilta? Miten menee perille, että omaisuus ja raha eivät korvaa läsnäoloa, kun vanhemmat eivät halua kuunnella? Työstä on samalla pakopaikka vastuulta. Koska politiikka ei kiinnosta, ei demokratiakaan heläytä. Se pohjimmiltaan on toisista huolehtimista.
Kirkko sekoilee omissa opeissaan ja on läsnä vasta kun jotakin kamalaa tapahtuu - jos silloinkaan. Papit vaikuttavat näyttelijöiltä. Kirkosta erotaan.Kun vahemmilla ei ole uskontoa, mihin lapsi uskoo? Tarvitseeeko uskoa? Vai uskonko kaveriin, joka vihaa kaikkea ja kaikkia?
Puhutaan syrjäänvetäytyvistä nuorista. Niillä yleensä tarkoitetaan hiljaista ja omassa huoneessaan hissuttelevaa kaveritonta nuorta. Syrjäänvetäytyjä voi myös olla äänekäs, haistatteleva ja hyvin epäsosiaalinen kotona, kouluoloissa tai työpaikassa, mutta omata omanlaisensa kaveripiirin. Kun yhteys kotiin ja läheisiin on menetetty jo lapsena, sitä ei enää solmi parhainkaan psykologi.
Pelastaisiko keskusteleminen ja perheyhteys todella kasvamiselta vinoon? Minkälainen perhe sellainen olisi? Jos yksinhuoltajaperhettä ei pidetä kokonaisena, ovatko vaihtuvat kumppanit parempi yhdistelmä? Ihmettelemme vihaa, jota nuoret tuntevat. Miksi?
Eihän meillä ole sääntöjä enää siitä, kuinka ollaan ihmisiksi. Sen sijaan näytämme kaikissa toimissamme, miten kyynärpää edellä mennään. Muista ei tarvitse välittää eikä ainakaan silloin, kun huonosti menee. Rikolliset ja vippaskonstien mestarit ovat arvostettuja kansalaisia ja kansanedustajia. Meillähän menee niin hyvin melkein aina - vai kuinka? Heikko ei saa olla. Silti monet masentuvat johonkin ja vähintään yhtä monet huumaavat itsensä hengiltä.
Nettikeskustelut kuvaavat samaa maailmaa: seksi kiinnostaa, ole aina valmis, mitä asentoja osaat, oletko seksikäs, mennään eikä meinata, liiku henkesi edestä, vain voittaja on arvokas, älä jää luuseriksi, syö tai tule syödyksi. Oletko sinä antanut joskus tukea? Minkälaista? Kiusaaminen on nettiyhteisöissä yhtä tavallista kuin elämässä yleensäkin. Olemmeko kaikki sairaita ja vinoon kasvaneita?
Jos minusta, vanhasta naisesta suomalainen yhteiskunta on kammottava ja välillä tunnen sitä kohtaan vihaa, en ihmettele yhtään, että nuorikin väsyy siihen. En silti ole ajatellut lähteä aseiden kanssa liehumaan. Ei meistä kaikista ole ykkösiksi eikä pidäkään olla, kaikkia tarvitaan.Se on totta tänäänkin. Miksi me annamme kaikenkarvaisten ahneiden bisnesgurujen tai julkkujen määritellä jopa ajatuksemme? Katsokaa Mika Häkkistä, näyttääkö hän oikeasti onnelliselta ? Onko Jorma Ollila muka sinun oikeasti?
Mitä sinä yrittäisit muuttaa itsessäsi, jos syytä on jokaisessa? Pitkä kirjoitus, ikävää asiaa, harvat lukevat. Sanon ilkeilijöille jo etukäteen, että en ole minkäänlaisten hoitojen alainen, en humalassa enkä huumeissa, olen huolestunut ja puran itseäni.
Jäin miettimään vanhempien tilannetta tänään. Murrosikäisen oikea perhe on enemmän kaveripiiri ja netti kuin ne vanhemmat, jotka kotoa löytyvät, jos löytyvät. Yhteydet sukulaisiin ovat löyhät ainakin kaupunkiyhteisöissä, myös isovanhemmat ovat tulossa tai menossa, harvemmin kotona kutovia punaposkia. Vanhemmista toinen voi olla alkuperäinen eli biologinen, monilla perheen isä- tai äitihahmo on toinen tai kolmas yritelmä. Erilaisten pariyhdistelmien ohessa on saattanut ilmaantua sisar- ja velipuolia. Nekin voivat vaihtua tiheästi.
Vanhemmilla on nykyisin oikeus olla oma itsensä. On lupa siirtyä takaisin sinkkurutiineihin, omaa elämää on oltava. Niinpä kaljoittelu ei ole pahasta. Avoimet sukupuolisuhteet ovat sallittuja, oppivat lapset ajoissa, mitä parisuhde on ja mitä siinä tapahtuu kädestä pitäen. Työssä ollaan yötä myöten ja osin kotonakin, kiitos nettiyhteyksien. Lapset hoitavat itse itsensä. Niin on tietysti pakko tehdä, sillä pitää leipä saada ja sen lisäksi talo, kesämökki ja ainakin kaksi autoa.
Miten tällaisia asenteita muutetaan? Miten opetetaan välittämistä, jos sitä ei ole koskaan oppinut ja sellainen rele puuttuu jo huoltajilta? Miten menee perille, että omaisuus ja raha eivät korvaa läsnäoloa, kun vanhemmat eivät halua kuunnella? Työstä on samalla pakopaikka vastuulta. Koska politiikka ei kiinnosta, ei demokratiakaan heläytä. Se pohjimmiltaan on toisista huolehtimista.
Kirkko sekoilee omissa opeissaan ja on läsnä vasta kun jotakin kamalaa tapahtuu - jos silloinkaan. Papit vaikuttavat näyttelijöiltä. Kirkosta erotaan.Kun vahemmilla ei ole uskontoa, mihin lapsi uskoo? Tarvitseeeko uskoa? Vai uskonko kaveriin, joka vihaa kaikkea ja kaikkia?
Puhutaan syrjäänvetäytyvistä nuorista. Niillä yleensä tarkoitetaan hiljaista ja omassa huoneessaan hissuttelevaa kaveritonta nuorta. Syrjäänvetäytyjä voi myös olla äänekäs, haistatteleva ja hyvin epäsosiaalinen kotona, kouluoloissa tai työpaikassa, mutta omata omanlaisensa kaveripiirin. Kun yhteys kotiin ja läheisiin on menetetty jo lapsena, sitä ei enää solmi parhainkaan psykologi.
Pelastaisiko keskusteleminen ja perheyhteys todella kasvamiselta vinoon? Minkälainen perhe sellainen olisi? Jos yksinhuoltajaperhettä ei pidetä kokonaisena, ovatko vaihtuvat kumppanit parempi yhdistelmä? Ihmettelemme vihaa, jota nuoret tuntevat. Miksi?
Eihän meillä ole sääntöjä enää siitä, kuinka ollaan ihmisiksi. Sen sijaan näytämme kaikissa toimissamme, miten kyynärpää edellä mennään. Muista ei tarvitse välittää eikä ainakaan silloin, kun huonosti menee. Rikolliset ja vippaskonstien mestarit ovat arvostettuja kansalaisia ja kansanedustajia. Meillähän menee niin hyvin melkein aina - vai kuinka? Heikko ei saa olla. Silti monet masentuvat johonkin ja vähintään yhtä monet huumaavat itsensä hengiltä.
Nettikeskustelut kuvaavat samaa maailmaa: seksi kiinnostaa, ole aina valmis, mitä asentoja osaat, oletko seksikäs, mennään eikä meinata, liiku henkesi edestä, vain voittaja on arvokas, älä jää luuseriksi, syö tai tule syödyksi. Oletko sinä antanut joskus tukea? Minkälaista? Kiusaaminen on nettiyhteisöissä yhtä tavallista kuin elämässä yleensäkin. Olemmeko kaikki sairaita ja vinoon kasvaneita?
Jos minusta, vanhasta naisesta suomalainen yhteiskunta on kammottava ja välillä tunnen sitä kohtaan vihaa, en ihmettele yhtään, että nuorikin väsyy siihen. En silti ole ajatellut lähteä aseiden kanssa liehumaan. Ei meistä kaikista ole ykkösiksi eikä pidäkään olla, kaikkia tarvitaan.Se on totta tänäänkin. Miksi me annamme kaikenkarvaisten ahneiden bisnesgurujen tai julkkujen määritellä jopa ajatuksemme? Katsokaa Mika Häkkistä, näyttääkö hän oikeasti onnelliselta ? Onko Jorma Ollila muka sinun oikeasti?
Mitä sinä yrittäisit muuttaa itsessäsi, jos syytä on jokaisessa? Pitkä kirjoitus, ikävää asiaa, harvat lukevat. Sanon ilkeilijöille jo etukäteen, että en ole minkäänlaisten hoitojen alainen, en humalassa enkä huumeissa, olen huolestunut ja puran itseäni.
Vastaukset 19
Vanhimmat
”Oletko sinä antanut joskus tukea? Minkälaista?”
Teimme kolme kovaa alle 1,5 vuodessa, he ovat tukeneet toinen toistaan, keskustelivat kavereiden tavoista ja tyyleistä keskenään, tuolta osin eivät ole tukea tarvinneet.
Vain sitten kun opiskeleman lähtivät, hesaan, turkuun ja tampereelle, tuettiin rahallisesti, eivät kyllä paljoa tarvinneet.
Emme me kansakoulun käyneet ja maaseudun korvessa asuneet paljon voinet tukea, ei ollut paljoa ihmissuhteita, eikä sivistystä.
Siksi muutimme kaupunkiin ja alueelle jossa sivistynyttä porukkaa ja paljon lapsia.
”Olemmeko kaikki sairaita ja vinoon kasvaneita? ”
Moni aikuinen ei osaa, eikä jaksa panostaa lapsiin ekaa 10-vuottta,
meistä siinä on kaiken salaisuus, tuon jälkeen vie jo luonto ja kaverit eikä heidän elämäänsä paljoa pidä, eikä voi puutua.
(me panostimme kaiken lapsiin, ei alkoholia, ei harrastuksia, tms. ei yhtään)
” Katsokaa Mika Häkkistä, näyttääkö hän oikeasti onnelliselta ? Onko Jorma Ollila muka sinun oikeasti?”
Häkkisestä en tiedä, elää aivan eri elämää kun normaalit ihmiset.
Ollila näyttää oikeasti onnelliselta, viisaan on helppo olla onnellinen,
kun, päivittäisien ratkaisujen tekeminen sujuu helpolla.
Ollila olisi kiva jos olisi iskä tai pappana tai poikamme.
.
Lehdessä, ilmestyy hesassa, oli oiva kirjoitus, ja siinä ei tiedetty edes tästä tragediasta.
SÄÄSTÖT TULEVAT KALLIIKKSI,lasten ja nuorten hyvinvoinnissa.
Laman aikana Ahon hallitus karsi kovalla kädellä kouluista terveydenhoitajia, kuraattoreita, ja luokkakoot suurenivat.
Silloinhan varoitettiin laskusta mikä seuraa, ja niimpä me nyt maksamme sitä.
Jo tarhassa on suuret ryhmät, ja hoitajia liian vähän.
Peruspalvelut on ajettu alas.
Kun lapsi oireilee, hoitoa pitäisi saada HETI, ei jonottamalla 1/2-1v.
Mieluimmin soisin verojeni menevän ennalta ehkäisyyn, kun näiden tapausten hoitoon .Nämähän molemmat ovat olleet lapsia, laman pahimmillaan ollessa.
Kyllä sekä kouluissa että kodeissa huomataan pahoinvointi, vaan kun ei ole resursseja.
Miksi tässä maassa on suoraan koulusta eläkeläisiksi siirtyviä, aina vain enenevässä määrin?
Miksi niin moni ei saa apua, heti kun huomataan tarve, vaan annetaan mielen järkkyä?
siinä olisi päättäjille pohtimista ja muille kyynärpäät ojossa eteneville, taitaa vain olla niin etteivät lue, hyvä kirjoitus ja kaikki asiaa. Miettikää.
Olen itse saanut lapseni melko iäkkäänä, he eivät olleet itsestäänselvyyksiä. Olin tietoinen siitä, että sitoudun heihin noin 20 vuodeksi. Meillä kävi paljon heidän kavereitaan. Koska olin elänyt omaa elämääni ennen lasten syntymää, olin todella onnellinen, kun sain olla kotosalla heidän kanssaan. Ihminen ei veny mihin tahansa, mutta nyt yritän antaa aikaani lähipiirin lapsille ja nuorille. Huomennakin on kahden lapsen synttärit. Lapset pitävät siitä, että heidän kanssaan ollaan ja jutellaan. Omat lapseni ovat olleet yhtä "lapsellisia" noissa seksiasioissa kuin minäkin. Alle kakskymppisinä on ollut paljon muuta tekemistä.
Tämähän on sitä menneisyyden opetusten satoa
syyllinen jokaseen munaukseen etsitää jostain
muualta kun tekiästä, siinä vinoutuu ihminen
eikä ymmärrä vastuuta omista teoistaan .
Vasemmiston tapana huutaa yhteiskuntaa vastuuseen kaikkeen mahdolliseen törttöilyyn. No, itsehän he ovat vuosikymmeniä opettaneet kansaa , että yhteiskunta pitää huolen. Sitten tulivat nämä tasa-arvonaiset antamaan kuoliniskun meidän työtä, rehellisyyttä,kotia ja kristillistä elämäntapaa kunnioittavalle kansalle.
Nämä vihaiset femakot tallaavat allensa tärkeimmät yhteiskuntaa koossa pitävät arvot: Lapset eivät saa edes osallistua uskonnon opetukseen tai aamun avaukseen, avioliitto ei ole mittään, avoimeen vaan,5 lasta ja yhtä monta isää, rehellisyys ei mittään, otetaan tai tuhotaan toisten omaisuutta,(auton varastaminen vain luvaton käyttöönotto, tosin nyk. korjattu laki)käydään ihmisten kimppuun, kiusataan kouluissa, työpaikoilla missä vain, ei käytöstavoista tietoakaan.
Sellaiseksi kuin kansa kasvatetaan, sellainen se on.
lukea kuin pätkän alusta.
Mikä helkkarin murrosikä se 22 vuotta on?
Oletan, että kyse oli tästä aikamiehestä joka sattui olemaan koulutuksessa. Ja joka murrosikäisenä ei viitsinyt entisen rehtorinsa mukaan lukea läksyjään ja siksi erosi lukiosta ennenkuin erotettiin (vai erottavatko nykyään ollenkaan?).
mutta,, et jaksanut lukea???
Jos tämänikäisellä on noin lyhyt keskittymiskyky, miten voimme vaatia sitä sitten nuorilta?
Silti, vaikka et siis lukenut, katsoit oman mielipiteesi julkituonnin tärkeäksi???
todellista asiaa hän kirjoittaa, mutta tuo mitä sinä Siscob tuot esille, on totta.
Olen aina sanonut, että nykynuorilla ei ole mitään eikä ketään mihin turvautua. Varsinkin sellaisilla nuorilla, joilla ei kotona ole minkäänlaista uskonnollista kasvatusta. Jos koti on vielä hajalla, perheeseen on tullut ero ja se on muuttanut koko perheen kokoonpanon, lapsetkin helposti menevät hunnigolle.
Ennen oli aamunvaus, jossa hieman puhuttiin päivän teemasta ja laulettiin virsi ja siunattiin päivä. Antoihan se aina jotain vakavampaa ajateltavaa, vaikka sen leikiksi useimmiten pantiin.
Seksivalistus tuntuu olevan nykyään se tärkein asia, mistä puhutaan. Hevimusiikki aina soimassa, se jos mikä lisää agressioita. Musiikin pitäisi olla tyynnyttävää ja rauhoittavaa. Väkivaltavideot aina tarjolla, eivät liene kovin kehittävää ajanvietettä.
En ole uskovainen, mutta hädän tullen tiedän aina, mihin ensimmäiseksi turvaudun. Se on antanut aina lohdun ja auttanut elämässä eteenpäin.
Aloittaja purki hyvin nykyistä keskustelua ja elämänmenoa ja kaikki edellä kirjoittaneet ovat vastanneet eri kohtiin. Niinpä minäkin...
Sanoit, että olet välillä tuntenut vihaa. Niin olen minäkin milloin mistäkin asiasta. Olen kuitenkin tajunnut, että se vahingoittaa eniten minua itseäni, joten olen tarttunut vihan tuntemuksiini ja koettanut kysyä itseltäni miksi ja mistä nyt. Olen ilmeisesti ominut koulusta ja vanhemmiltani jonkinlaiset eettiset elämänohjeet ja selvinnyt tähän mennessä jokseenkin selväpäisenä.
Lapsemme olivat pieniä television tullessa Pohjois-Suomeen. Jos mielestäni oli liian jännittäviä tai lapsille sopimattomia ohjelmia, en antanut katsoa. Yritin antaa ajatuksen, että turhaan ei kannata sieluaan liata. Mutta silloin meillä oli aikaa lapsillemme eikä ollut tietokoneita ja nettiä.
Luulen, että suurimmalla osalla meistä vanhemmista on halu kasvattaa lapsemme hyvin. Maailma on kuitenkin niin paljon erilaisempi nyt kuin 60-luvulla. On kai klisee sanoa, että sielu ei ole pysynyt ympäristömme muutoksen vauhdissa. Lapsia kasvattavat maailman kaikki muutosjohtajat enemmän kuin omat vanhemmat.
Syyllisiä ovat siis vanhemmat, jotka ovat aina kiireisiä. Eivät siksi, että palkka olisi huono ja toimeentulo tiukkaa, vaan silkkaa ahneuttaan.
Yhteiskunnassa on paljon mätää, mutta kaikki korjaantuu, kun ihmiset vain unohtavat ahneuden, seksin ja kiireen. Ei tarvita tasa-arvoisempaa, humaanimpaa ja oikeudenmukaisempaa yhteiskuntaa. Sääntöjä tulisi tosin lisätä, ja varmaankin tarvittaisiin suurempia poliiseja ja kiivaampia pappeja valvomaan kansan siveellisyyttä.
Varmuuden vuoksi joku kommentoija vielä erikseen nimeää syylliseksi vasemmiston, joka on pilannut ihmiset nykyisen kaltaisiksi.
Näin yksinkertaista!
Mielestäni kysyin aika selvästi lukijalta, mitä sinä tekisit? Siis mitä?
Kirjoitin alkuun, että syyllisiä olemme me kaikki aikuiset - tavalla tai toisella. Vaihtaisin syyllisen sijaan mieluummin ilmaisun osallinen. Välinpitämättömyys on ehkä vallitsevinta. En ole kirjoittanut, että emme tarvitsisi humaanimpaa, oikeudenmukaisempaa, tasa-arvoisempaa ja toinen toisistamme välittävää yhteiskuntaa (viimeinen lisäys minun). Sanat ovat vain sanoja. Miten sellaiseen yhteiskuntaan mielestäsi päästään? Vai päästäänkö koskaan?
Pidän ahneutta eräänä syynä nykyiseen tilanteeseen l. tietynlaiseen umpikujaan. Lasten vanhempia määräävät työnantajat, työnantajia kuulemma osakkeenomistajat tai äänestäjät tai ainakin globaalit markkinat. Kaikkien päätösten takana ovat edelleen ihmiset joko välillisesti tai suoraan omalla toiminnallaan tai toimimattomuudellaan.
Säännöillä tarkoitin ns. kirjoittamattomia maan tapoja. Niitä yleensä yhteiskunnissa on olemassa, myös Suomessa aikoinaan, kyse ei siis ollut pelkästä lainsäädännöstä ja siitä, että viranomaisten pitäisi kytätä jokaisen toimia tiiviimmin.
Kuulun ev.luterilaiseen kirkkoon. Koen sen arjesta vieraantuneeksi omassa seurakunnassani. Olen joskus yrittänyt korottaa ääneni, mutta todennut puhuvani kuuroille korville. Kirkosta toki eroon pääsee. Olen tälle ajalle niin sopimattoman naiivi,että kymmenen käskyä on mielestäni edelleen hyvin käypäinen ohje siitä, miten ollaan ihmisiksi. Oli käskyjen alkuperä mikä tahansa, oleellista on edelleen niiden sisältö.
Papin tai muun sielunhoitajan kiivaus tai kiivastumattomuus ei ole se pointti, jota kirkolta haen vaan aikaa ja halua kuunnella, kun on vaikeaa. Rippituoli saattaisi toimia luterilaisessa kirkossakin. Toivoisin myös, että kirkot olisivat avoinna muunakin kuin jumalanpalvelusten tai kirkon muiden tapahtumien aikana. Tietääkseni vain Tuomiokirkko on em. aikojen ulkopuolella avoinna hiljentymistä varten.
Kirjoitustani, mielipiteitäni ja varmaan ulkomuotoanikin (jos se näkyisi) on helppoa ivata. Koska minä olen yksinkertainen, mitä jos sinä viisaampana avaisit sanaisen arkkusi ja vastaisit esittämiini kysymyksiin? En ole lainkaan häpeissäni, dorkana on vähintään mielenkiintoista olla.
Olen aivan vakuuttunut siitä, että sarkasmi, kyynisyys ja toinen toistemme kalvaminen eivät ole keinoja ihanneyhteiskuntaasi: humaani, oikeudenmukainen ja tasa-arvoinen - niinhän se oli? Rusikointi on meillä ns. hanskassa. Onko mikään muu?
mielestäsi henkilökohtaiselle tasolle?
Vai vastailiko useampaankin kommenttiin?
Jos vastaat, niin hiukan lyhyemmin, kiitos.
Vähemmälläkin ymmärretään.
Mielestäni vastasin, mutta otetaan uusiksi.
Ahneus kätkeytyy yksilöllisyyden, yksilöiden välisen kilpailun, yksityistämisen, markkinoiden, pörssikurssien, tuottavuuden, tehokkuuden jne. taakse. Minä hylkäisin uusliberalismin ja valitsisin pohjoismaisen hyvinvointivaltion mallin.
Ensimmäiseksi riisuisin veronkevennykset. Raha on välttämätön resurssi välittävän, yhteisöllisen yhteiskunnan luomisessa. 150 miljoonalla eurolla voitaisiin asiantuntijoiden mukaan saada jo ihmeitä aikaan lasten ja nuorten henkisen ja fyysisen voinnin hyväksi. Ja se on valtion budjetissa pieni raha.
kuvaamasi kaltaisia ihmisiä.
En edes usko, että heitä kovin paljon on. Minä tunnen perhekeskeisiä, lapsiaan rakastavia ihmisiä. Ihmisiä, jotka välittävät muidenkin lapsista. Vanhempia, jotka ovat huolissaan päiväkotien ja koulujen mahdollisuuksista hoitaa, suojella, kasvattaa ja opettaa heidän lapsiaan silloin kun nämä eivät voi olla heidän silmiensä alla.
Tunnen vanhempia, jotka opettavat lapsilleen jo ensimmäisellä päiväkotimatkalla, että kaikkien kanssa pitää leikkiä ja olla kaveri, ettei kenellekään tule paha mieli. Pienempiäkin joudutaan viemään hoitopaikkaan, asuttava on, asunnot ovat kalliita ja molempien työpanos välttämätön. Joskus se kaksi autoakin. Ahneuttako, ei minusta.
Tunnen niitäkin, jotka pelkäävät hieman erilaisen lapsensa joutuvan syrjäytetyksi, kun tukea antavia aikuisia ei säästösyistä ole tarpeeksi.
Tunnen vanhempia, jotka pohtivat ja pohtivat, miten pystyisivät suojelemaan lapsiaan kaikelta mahdolliselta saasteelta.
Paljon on tietysti niitäkin lapsia, joiden vanhemmilta ei oikein vanhemmuus suju. Heistä on huolehdittava - niin tehdäänkin - ja siinä on vastuu meillä kaikilla.
Miten juuri minun pitäisi muuttaa itseäni? En tiedä. Enempää taakkaa en pysty kantamaan. Enempää rahaa en pysty antamaan. Rajallista aikaani jaan aina ensin omilleni, olisiko siinä muuttamisen varaa? Ja kuinka sen toteuttaisin, en tiedä.
Mitä voin tehdä? Voin omien mahdollisuuksieni mukaan pyrkiä rakentamaan tasa-arvoisempaa, oikeudenmukaisempaa yhteiskuntaa.
Haen edelleen konkretiaa. Sinäkin pyrit omien mahdollisuuksiesi mukaan rakentamaan tasa-arvoisempaa ja oikeudenmukaisempaa yhteiskuntaa. Hienosti sanottu, mitä se käytännössä tarkoittaa?
Joku toinen vastaaja kertoo, miten homma hoidetaan valtion budjetissa. Mahtaako hän olla siinä asemassa, että jo sovitun budjetin raamit murtuvat? Mitä te siis teette henkilökohtaisesti, miten yksilön kohdalla sana muuttuu lihaksi, sillä erään sanonnan mukaan tie helvettiin on katettu hyvillä aikeilla.
Jollet tunne kuvaamiani tapauksia, se ei varmaan
tarkoita sinulle sitä, ettei niitä olisi - vai kuinka? Yhden ihmisen näköpiiri on kuitenkin rajallinen. En puolestani ole tuntenut enkä tunne yhtään sellaista perhettä, jossa vanhemmat eivät olisi eronneet moneen kertaan ja lapset ovat siinä sivussa saaneet tulla toimeen miten parhaaksi näkevät.
On tietysti helpottavaa uskoa omakotitaloon, jossa asuu onnellinen perhe ja että huonosti voivia on enemmistöstä vähemmistö, mutta eikö kannattaisi silti kantaa huolta juuri siitä osasta, joka voi huonosti?
Kyselen siksi konkretiaa, koska minä en tiedä vastausta enkä keinoja. Osallistuminen SPR:n keräykseen saattaa olla jollekin sitä. Kun raha kirstuun kilahtaa... mutta riittääkö se?
Lyhyisiin vastauksiin erikoistuneiden ei kannata lukea juttujani, jotta ei ähky yllätä. Se voi vanhalle ihmiselle olla niin vaarallista tiellämme elää onnellista esivanhuutta.
Vaikka et minulle suoraan vastannutkaan, kommentoin vastaustasi.
En ole siinä asemassa, että voisin budjetin raameja murtaa, mutta seuraavissakin vaaleissa pyrin vaihtamaan budjetin laatijat.
Sekoilua, miksi. Kyyneleet olivat aitoja.
Suomen on muututtava lapsiystävällisemmäksi. Kaikenlaisia perheitä on tuettava: Ongelma-, yksinhuoltaja-, sateenkaari-, uravanhempia jne. Mutta lapsi ja lapset ovat tärkeimpiä. Heihin on panostettava, sillä he ovat Suomen tulevaisuus!