kenellä oikeus

Kummastuttaa erään tuttavaperheen tilanne. Ovat aviossa. lapsia muutama. lähettävät lapset lomalle jopa kuukaudeksi hevon kuuseen silloin, kun itse ovat lomalla. En tajua. Eikö tätä oikeutta pitäisi rajata vain yksinhuoltajille, jotka oikeasti ovat avun tarpeessa. Tämäkin perhe on hyvin toimeentulva, asuvat hyässä isossa talossa, on autoja vene ja muuta mammonaa. silti sosku maksaa tämän lystin. Käsittämätöntä.
Tiedän monta yh:ta, jotka oikeasti tasviis silloin tällöin apua arjessa, esim kaupassa käynnissä ja muussa. Heille ei kuitenkaa löydy palvelua, joutuisivat itse maksamaan esi mannerheimin lastensuojeluliiton ihmiselle.
18737
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

kamalaa,jouduin itse odottamaan, tukiperhettä meille, melkein vuoden ajan. Ja nyt vihdoin sopimus tehdään.

Äänestä

viettää lomansa niin kuin itse haluaa. Ei ole laissa kiellettyä lähettää lasta vaikka isovanhempien kesämökille heidän kanssaan tai (kouluikäiset) esim ratsastusleirille, kun aviopari itse menee vaikka ulkomaanmatkalle. Tuskin kukaan kuitenkaan viettää koko lomaansa lapsistaan erossa. Se olisi hyvin epäviisasta.

Miksi vain yksinhuoltajilla pitäisi olla oikeus lomailla ilman lapsia? Kaksinhuoltajilla on siihen paljon suurempi tarve, koska avioliitoakin pitää hoitaa. Yksinhuoltajalla taas ei ole puolisoa, joten hän voi ihan hyvin viettää koko lomansa lastensa kanssa.

Äänestä
  • Oiskohan minulla oikeus hakea lapselle tuommosta tukiperhettä? Faktat:Olen yh,lapsella krooninen sairaus (tarvitsee hoitoa sen suhteen 24 h/vrk),lapsen isä kuollut,ei oikeastaan sukulaisia tai tuttavia jotka ottais sairasta lasta kontolleen.Olen aina lapsen kanssa olipa sitten loma tai ei...Miten sitä tukiperhettä haetaan? Onko vaikea saada?

    Äänestä

  • että sosku maksaa lystin. Tietenkin on luvallista lomailla ilman lasta, mutta se, että yhteiskunta maksaa lystin, ei ole oiken.

    Äänestä

  • FlJJkH kirjoitti:

    Oiskohan minulla oikeus hakea lapselle tuommosta tukiperhettä? Faktat:Olen yh,lapsella krooninen sairaus (tarvitsee hoitoa sen suhteen 24 h/vrk),lapsen isä kuollut,ei oikeastaan sukulaisia tai tuttavia jotka ottais sairasta lasta kontolleen.Olen aina lapsen kanssa olipa sitten loma tai ei...Miten sitä tukiperhettä haetaan? Onko vaikea saada?

    voi ainakin kysellä sieltä neuvoja!

    Äänestä

  • se..................... kirjoitti:

    että sosku maksaa lystin. Tietenkin on luvallista lomailla ilman lasta, mutta se, että yhteiskunta maksaa lystin, ei ole oiken.

    Enpä usko. Itse olen törmännyt siihen, että kaikessa laitetaan yh:t etusijalle (yh:n lapset lähipäiväkotiin, kerhoihin,näin esimerkkeinä), vaikka oikeasti heillä on paljon enemmän huoahdusaikaa useimmilla kuin minulla ja miehelläni. Lapsia hoidamme vuorossa, ja töitä teemme. Lomiin ei ole varaa, eikä niitä pätkätyöläisellä yleensä olekaan vaikka siis töitä on koko ajan. Nyt olemme unelmoineet, että jospa pääsisimme viikonlopuksi ilman lapsia kahdestaan jonnekin. Yhdeksään vuoteen ei ole tilaisuutta ollut. Kerran saimme tuetun loman vuosia sitten, kun tilanne oli todella karmea, se oli meille koko perheelle kyllä paikallaan.

    Sosku ei takuulla maksa noin vain kuukauden lomailua lapsille. Jotakin muuta taustalla on.

    Äänestä

  • ............... kirjoitti:

    Ei ne asiat nyt taas ole noin mustavalkoisia.

    Äänestä

  • hohhoijaajaa kirjoitti:

    Ei ne asiat nyt taas ole noin mustavalkoisia.

    Onhan se hitsiläinen kuitenkin helpompi elellä kun on KAKSI aikuista huolehtimassa lapsista ja yleensäkkin arjesta! Näin kun yksin, ja tarkoitan aivan yksin, on lapsen kanssa niin se elämä on välillä ankeata,uskokaa!Ei ole ketään jonka kanssa jakaa arki ja huolet,lapsellekkaan ei voi kaikkea puhua,hänen täytyy saada olla vielä lapsi ilman aikuisten murheita.Mä en tajua, miksi yksinhuoltajia (siis sellaisia jotka on tosissaan yksin,ex ei välitä lapsesta) vielä jollain tapaa kadehditaan?? Kertokaas.

    Äänestä

  • Rimakáuhu1 kirjoitti:

    Itselläni on kolme lasta ja jonkun aikaa sitten, kun lasten isä ei ottanut lapsia ollenkaan luokseen ajattelin minäkin kysellä tukiperhettä, että saisin vähän levätä ja rentoutua.
    Ei muuta kuin sosiaalitoimistoon juttelemaan.
    Ensimmäiseksi virkailija ehdotti, että enkö voisi kenties palata lasten isän luo. Isä olisi silloin halunnut olla vielä kanssamme. Jäin katsomaan suu auki, enhän todellakaan ollut siihen apua hakenut. Sehän olisi pitänyt tehdä jo aikoja sitten (siis sopu isän kanssa )
    Sitten virkailija alkoi voivottelemaan, että kun lapsia on noin monta, ei millään onnistu niille saamaan tukiperhettä eli se siitä sitten.
    En siis saanut apua, mutta nyt isä sentään on lasten kanssa suht`koht säännöllisesti.

    Äänestä

  • "Miksi vain yksinhuoltajilla pitäisi olla oikeus lomailla ilman lapsia?"

    Jokaisella on oikeus ja tavallaan velvollisuuskin lomailla ilman lapsia. Pieni hengähdystauko lapsista tekee hyvää ihan jokaiselle vanhemmalle - ja lapselle.

    "Kaksinhuoltajilla on siihen (lomaan ilman lapsia) paljon suurempi tarve, koska avioliitoakin pitää hoitaa."

    Yksinhuoltajalle yksinlomailun tarve lähtee siitä, että itseään ja ystävyyssuhteita pitää hoitaa, koska kaikilla yksinhuoltajilla ei ole mahdollisuutta avoliittoon, vaikka seurustelusuhde olisikin. Kahden edestä arkea pyörittävän hetken vapaasta ei saisi olla kateellinen.

    "Yksinhuoltajalla taas ei ole puolisoa, joten hän voi ihan hyvin viettää koko lomansa lastensa kanssa."

    Sinäkin voit viettää joka toisen kesän yksinäsi lasten kanssa ja päästää puolisosi nauttimaan yksinäisyydestä jonnekin ihanaan lomakohteeseen. Vasta sitten tiedät, miltä tuntuu olla oikeasti yksin.

    Tarvitseeko kahden yksinhuoltajan suhde yhteistä lomaa ilman lapsia vai lomailevatko he kaikkien lastensa kanssa hoitamassa parisuhdettaan, joka päätyy ehkä avioliittoon? Mitä mielikuvia sinulle tästä syntyy.

    Äänestä

  • ..ja vastaan yhdesti kirjoitti:

    "Miksi vain yksinhuoltajilla pitäisi olla oikeus lomailla ilman lapsia?"

    Jokaisella on oikeus ja tavallaan velvollisuuskin lomailla ilman lapsia. Pieni hengähdystauko lapsista tekee hyvää ihan jokaiselle vanhemmalle - ja lapselle.

    "Kaksinhuoltajilla on siihen (lomaan ilman lapsia) paljon suurempi tarve, koska avioliitoakin pitää hoitaa."

    Yksinhuoltajalle yksinlomailun tarve lähtee siitä, että itseään ja ystävyyssuhteita pitää hoitaa, koska kaikilla yksinhuoltajilla ei ole mahdollisuutta avoliittoon, vaikka seurustelusuhde olisikin. Kahden edestä arkea pyörittävän hetken vapaasta ei saisi olla kateellinen.

    "Yksinhuoltajalla taas ei ole puolisoa, joten hän voi ihan hyvin viettää koko lomansa lastensa kanssa."

    Sinäkin voit viettää joka toisen kesän yksinäsi lasten kanssa ja päästää puolisosi nauttimaan yksinäisyydestä jonnekin ihanaan lomakohteeseen. Vasta sitten tiedät, miltä tuntuu olla oikeasti yksin.

    Tarvitseeko kahden yksinhuoltajan suhde yhteistä lomaa ilman lapsia vai lomailevatko he kaikkien lastensa kanssa hoitamassa parisuhdettaan, joka päätyy ehkä avioliittoon? Mitä mielikuvia sinulle tästä syntyy.

    niin kauan kuin heillä on alaikäisiä lapsia.

    En ymmärrä, mistä tukiperheistä täällä puhutaan? Vain sosiaalitapauksille annetaan sellaisia lastensuojelun tukitoimena. Seuraava askel onkin sitten jo lasten huostaanotto. Sitäkö toivotte?

    Jos mielit yksinään tai seurustelukumppanisi kanssa lomalle, sinun pitää lähettää lapset mummolaan tai enolaan tai tätilään tai hyvien ystäviesi luokse. Tällä tavalla tavalliset kaksinhuoltajat järjestävät itselleen yhteistä aikaa. Eivät he vingu yhteiskunnalta apua. Mikähän ihmisiä nykyisin oikein vaivaa?

    Omat lapsemme menevät vanhempien naimisissa olevien sisaruksiensa luokse, kun me menemme matkalle, ja isojen lastemme lapset taas tulevat vastavuoroisesti meille mummolaan tai kesämökillemme, kun heidän nuorilla vanhemmillaan on tarve matkustaa. Meillä on hyvin eri-ikäisiä lapsia, vanhin on 35v ja nuorin 12v.

    Äänestä

  • uutta kumppania kirjoitti:

    lapsistanne, vai miksi ette halua niitä ottaa koskaan mukaan matkoille?
    Minä matkustan aina lasten kanssa, koska se on heillekin rentouttavaa ja mukavaa rauhallista, nautinnollsta täydellistä yhdessäoloa.
    Ihmetyttää tuollaiset vanhemmat kuin sä, että et halua lapsiasi mukaan matkoille, vaan lähetät ne muille lapsillesi hoitoon????????
    ON SIINÄ ÄITI! tai ISÄ!
    Huono joka tapauksessa!

    Äänestä

  • uutta kumppania kirjoitti:

    niin kauan kuin heillä on alaikäisiä lapsia.

    En ymmärrä, mistä tukiperheistä täällä puhutaan? Vain sosiaalitapauksille annetaan sellaisia lastensuojelun tukitoimena. Seuraava askel onkin sitten jo lasten huostaanotto. Sitäkö toivotte?

    Jos mielit yksinään tai seurustelukumppanisi kanssa lomalle, sinun pitää lähettää lapset mummolaan tai enolaan tai tätilään tai hyvien ystäviesi luokse. Tällä tavalla tavalliset kaksinhuoltajat järjestävät itselleen yhteistä aikaa. Eivät he vingu yhteiskunnalta apua. Mikähän ihmisiä nykyisin oikein vaivaa?

    Omat lapsemme menevät vanhempien naimisissa olevien sisaruksiensa luokse, kun me menemme matkalle, ja isojen lastemme lapset taas tulevat vastavuoroisesti meille mummolaan tai kesämökillemme, kun heidän nuorilla vanhemmillaan on tarve matkustaa. Meillä on hyvin eri-ikäisiä lapsia, vanhin on 35v ja nuorin 12v.

    Itsekäs on keski-ikäinen ihminen, jolla on jo aikuisia lapsia, mutta alkaa väsäämään perheenlisää ajattelematta omaa vanhenemistaan ja teini-ikäisen lapsen häpeää ikääntyneistä vanhemmistaan.

    Kirjoituksistasi huomaa, että olet elänyt hyvin paljon aikaisemmilla vuosikymmenillä kuin me muut. Katsos kun tukiperhe ei suinkaan ole huostaanoton esiaste, vaan tukiperhe on sosiaalitoimen palvelumuoto ja ennaltaehkäisevää perhetyötä.

    Keneltä sinä vinkuisit hoitoapua, jos sinulla ei olisi ikäisiäni lasten sisaruksia, mummoja enoja tätejä tai sellaisia ystäviä jotka voivat ottaa pienemmät hoitoon? Entä jos kaiken lisäksi sinulla ei olisi miestäkään joka kustantaisi lomasi?

    Minkälaisia ajatuksia kysymys sinussa herättää?

    Tuskin minkäänlaisia, koska minusta sinä olet tyhmempi kuin mikaml, ja noin tyhmän ihmisen munanjohtimet pitäisi katkaista ennen kuin ehtii tapahtua ensimmäistäkään vahinkoa. Nimim. mikaml:n kohdalla luonto on pitänyt huolen lapsettomuudesta.

    Äänestä

  • kokemuksia.. kirjoitti:

    Itselläni on kolme lasta ja jonkun aikaa sitten, kun lasten isä ei ottanut lapsia ollenkaan luokseen ajattelin minäkin kysellä tukiperhettä, että saisin vähän levätä ja rentoutua.
    Ei muuta kuin sosiaalitoimistoon juttelemaan.
    Ensimmäiseksi virkailija ehdotti, että enkö voisi kenties palata lasten isän luo. Isä olisi silloin halunnut olla vielä kanssamme. Jäin katsomaan suu auki, enhän todellakaan ollut siihen apua hakenut. Sehän olisi pitänyt tehdä jo aikoja sitten (siis sopu isän kanssa )
    Sitten virkailija alkoi voivottelemaan, että kun lapsia on noin monta, ei millään onnistu niille saamaan tukiperhettä eli se siitä sitten.
    En siis saanut apua, mutta nyt isä sentään on lasten kanssa suht`koht säännöllisesti.

    Olen pahoillani ettei homma teillä toiminut.
    Muille vastaavassa tilanteessa oleville neuvoisin kysymään ns. vapaaehtoistukiperheitä, jos lapsia on monta tai jos sossu ei ole halukas maksamaan tukiperhekorvausta.

    Meillä on vuosien varrella ollut jonkin verran virallisia tukiperhelapsia, mutta paljon, paljon enemmän sellaisia lapsia jotka ovat muuten vain lomailleet meillä esim. yhden viikonlopun kuussa ja loma-aikoihin pidempään.

    Tätä systeemiä joutuu soveltamaan erityisesti silloin, kun on kyse monilapsisista perheistä, joita välttämättä ei voisi "virallisesti" sijoittaa yhteen tukiperheeseen lomailemaan, mutta joita vanhemmat ymmärrettävistä syistä eivät halua jakaa useampaan paikkaan.

    Äänestä

  • ............... kirjoitti:

    Enpä usko. Itse olen törmännyt siihen, että kaikessa laitetaan yh:t etusijalle (yh:n lapset lähipäiväkotiin, kerhoihin,näin esimerkkeinä), vaikka oikeasti heillä on paljon enemmän huoahdusaikaa useimmilla kuin minulla ja miehelläni. Lapsia hoidamme vuorossa, ja töitä teemme. Lomiin ei ole varaa, eikä niitä pätkätyöläisellä yleensä olekaan vaikka siis töitä on koko ajan. Nyt olemme unelmoineet, että jospa pääsisimme viikonlopuksi ilman lapsia kahdestaan jonnekin. Yhdeksään vuoteen ei ole tilaisuutta ollut. Kerran saimme tuetun loman vuosia sitten, kun tilanne oli todella karmea, se oli meille koko perheelle kyllä paikallaan.

    Sosku ei takuulla maksa noin vain kuukauden lomailua lapsille. Jotakin muuta taustalla on.

    vaikka käy töissä. on ollut välillä yh, mutta ei enää vuosiin. lapset ovat kolmelle eri miehelle.

    Äänestä

  • uutta kumppania kirjoitti:

    niin kauan kuin heillä on alaikäisiä lapsia.

    En ymmärrä, mistä tukiperheistä täällä puhutaan? Vain sosiaalitapauksille annetaan sellaisia lastensuojelun tukitoimena. Seuraava askel onkin sitten jo lasten huostaanotto. Sitäkö toivotte?

    Jos mielit yksinään tai seurustelukumppanisi kanssa lomalle, sinun pitää lähettää lapset mummolaan tai enolaan tai tätilään tai hyvien ystäviesi luokse. Tällä tavalla tavalliset kaksinhuoltajat järjestävät itselleen yhteistä aikaa. Eivät he vingu yhteiskunnalta apua. Mikähän ihmisiä nykyisin oikein vaivaa?

    Omat lapsemme menevät vanhempien naimisissa olevien sisaruksiensa luokse, kun me menemme matkalle, ja isojen lastemme lapset taas tulevat vastavuoroisesti meille mummolaan tai kesämökillemme, kun heidän nuorilla vanhemmillaan on tarve matkustaa. Meillä on hyvin eri-ikäisiä lapsia, vanhin on 35v ja nuorin 12v.

    mitä tällä tarkoitetaan, siis missä tapauksissa tällaiseen joutuu???

    Äänestä

  • ??? kirjoitti:

    mitä tällä tarkoitetaan, siis missä tapauksissa tällaiseen joutuu???

    Miten siihen joutuu. Kohdallani otin mahdollisuutena miten siihen päästiin, kun nappulalla on oma tukihenkilö, jota tapaa säännöllisesti tehden hänen kanssaan läksyjä ja välillä muuta kivaa.

    Äänestä

  • tukitoimi?? kirjoitti:

    Miten siihen joutuu. Kohdallani otin mahdollisuutena miten siihen päästiin, kun nappulalla on oma tukihenkilö, jota tapaa säännöllisesti tehden hänen kanssaan läksyjä ja välillä muuta kivaa.

    huostaanotto?!?!?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

tukiperheeseen? kirjoitti:

Kummastuttaa erään tuttavaperheen tilanne. Ovat aviossa. lapsia muutama. lähettävät lapset lomalle jopa kuukaudeksi hevon kuuseen silloin, kun itse ovat lomalla. En tajua. Eikö tätä oikeutta pitäisi rajata vain yksinhuoltajille, jotka oikeasti ovat avun tarpeessa. Tämäkin perhe on hyvin toimeentulva, asuvat hyässä isossa talossa, on autoja vene ja muuta mammonaa. silti sosku maksaa tämän lystin. Käsittämätöntä.
Tiedän monta yh:ta, jotka oikeasti tasviis silloin tällöin apua arjessa, esim kaupassa käynnissä ja muussa. Heille ei kuitenkaa löydy palvelua, joutuisivat itse maksamaan esi mannerheimin lastensuojeluliiton ihmiselle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu