Vuokraisännän

Isäni opetti minut kiinteistöbisnekseen ja sillä tiellä ollaan. On 6 sijoitusasuntoa pääkaupunkiseudulla, joissa yhdessä asun itse. "Oikeita töitä" en ole tehnyt koskaan, vaan elän vuokralaisilta saamilla tuotoilla ja ihan mukavasti. Kolme asunnoistani olen maksattanut niitä vuokraamalla ja kolmea lyhennän edelleen...tai siis vuokralaiset lyhentävät.

Helpompaa rahantuloa en ole keksinyt, eikä tuo keksinyt isänikään. Tosin riittäähän vuokralaisten hankinnassa, sopimuksissa, veroissa ja kiinteistöjen hoidossa pikkujobia useimmille arkipäiville kun tasaisesti jakaa. Teen noin 10-12 tuntista työviikkoa, sen se vie. Harrastelen kansalaisopistossa kirjoitusta ja äidinkieltä, jotta puhuminen ja vuokrasopimustekstien raapustus on sujuvaa.

Jos rehellinen olen, niin myönnän eläväni siis periaatteessa toisten siivellä. Vuokralaiset maksavat pikkuhiljaa loput kolme asuntoa ja saan vielä tuloutettua itselleni n. 4000 euron kuukausipalkkaa. Lopetan nämä hommat 55 vuotiaana, myyn yhtä lukuunottamatta jo silloin omistamani kaikki velattomat asunnot ja jään eläkkeelle. Vaikka eläkekertymää minulla ei paljoa ole, niin saan asunnoistani n. 150-270 000 euroa/kpl mammonaa eli yhteensä noin millin verran verotonta, jolla pärjään eläkepäivät.

Yksi asia kaduttaa ja se on, etten ole kerinnyt hankkia perhettä ja lasta. Kuulostaa kummalta, kun teen vain muutaman tunnin päivässä töitä. Loppuaika on kai vain kulunut elämästä nauttimiseen. Mutta vielähän sitä ehtii vanhempanakin perheen perustaa. Ja muuten se vuokranmaksu jollain muulla kuin rahalla, ei ole myytti, se on totista totta ja tulee lisääntymään, kun vuokrat tulevat nousemaan aika jyrkästi. Se on kai yksi syy, ettei tuota emäntääkään ole tarvinnut vielä hankkia.

Tämä on hyvä palsta!
9365
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

jo =(

Äänestä
  • Ei velatonta 10v sitten uutena ostettua hyvin tuottavaa vuokra-asuntoa mihinkään kannata myydä.
    Ei etenkään jos on tummia pilviä taivaalla.
    Katsellaan myyntiä sitten kun tai jos uusjako* tapahtuu.

    *Iso joukko suomalaisista siirtyy vuokra-asujiksi omaisuus loppuelämäksi miinuksen puolella.
    (toivon todellakin ettei tätä tapahdu!)

    Äänestä

minäkin olen tienannut 2 asuntoa 1997-2007, nyt myin ostin rantapalsta ja tammikuussa 70 000 maasturit itselle ja lapselle.

tuotto oli hienoa, mutta jo pari vuota heikkeni rajusti,
tällä hetkellä ei kannata omistaa, ei ainakaan yksityisenä,
OY kyllä hieman kannattaa, jos on tarkoitus säilyttää suuria rahasummia turvassa, kun talletussuoja on vain 25 000 €.

Neuvo kun vuokralla olet, 2-3 vuotta kannatta olla vuokralla, hinnat laskevat varmaan paljon, sitten saa halvalla.

Nyt ON TYHMÄÄ OSTAA,

Äänestä
  • Ostin juuri velaksi asunnon, kun löysin kivan. Toinen omistamani asunto on vuokralla hyvällä vuokralaisella. Omassa asuminen on ihan eri tuntuista kuin vuokralla ja omansa saa laittaa sellaiseksi kuin haluaa. Uskon, että eläketulon saaminen on varmaa jatkossakin. En rupea odottelemaan paria vuotta vain siksi, että saisin halvemmalla. Ei raha ja omaisuuden tuotto ole tärkeintä vaan se, että on tyytyväinen elämäänsä. Siinä auttaa mieleinen asunto.

    Äänestä

  • Vuokrallakin ollut kirjoitti:

    Ostin juuri velaksi asunnon, kun löysin kivan. Toinen omistamani asunto on vuokralla hyvällä vuokralaisella. Omassa asuminen on ihan eri tuntuista kuin vuokralla ja omansa saa laittaa sellaiseksi kuin haluaa. Uskon, että eläketulon saaminen on varmaa jatkossakin. En rupea odottelemaan paria vuotta vain siksi, että saisin halvemmalla. Ei raha ja omaisuuden tuotto ole tärkeintä vaan se, että on tyytyväinen elämäänsä. Siinä auttaa mieleinen asunto.

    köyhän eläkeläisen jolla on lapsia, ei kannata ostaa vuokrakämppää.

    totta kai siinä on rahaa jos tarvis, niin myy kämpän,
    mutta viisaampi on antaa se lapsille, jotka laittavat se vuokralle ja olet köyhä.

    sillä kun olet köyhä kuten vanhempanikin, olivat keskituloisia, muta inflaatio vuoksi on eläke jälkeen jäänyt ja nyt ovat pieneläkeläisiä,
    saavat kaksioon runsaasti monenlaisia tukia, kalliimpaa olisi omaa kustantaa.

    jos sinulla on vuokratuloja, et saa mitään sosiaalisia tukia,
    ensin pitää käyttää omat maaliset mammonat.

    Äänestä

  • Qopkop. kirjoitti:

    En mä saisi kuitenkaan mitään tukia enkä niitä haluakaan. Mä ajattelen, että koko kansa on kuin perhe, jossa paremmin selviävät auttavat toisia perheenjäseniä. Silloin on väärin hävittää omaisuuttaan jotta saisi tukia. Itsekkyys pois!

    Äänestä

  • yhteisistä varoista kirjoitti:

    En mä saisi kuitenkaan mitään tukia enkä niitä haluakaan. Mä ajattelen, että koko kansa on kuin perhe, jossa paremmin selviävät auttavat toisia perheenjäseniä. Silloin on väärin hävittää omaisuuttaan jotta saisi tukia. Itsekkyys pois!

    kunpa kaikki ajattelisi tuolla tavoin,
    maksaisi kotimaisesta ruoastakin mielellään pari euroa päivä enemmän, olisi se kaunista.

    Äänestä

älkää hyvät ihmiset uskoko tuota dorkaa, selvääkin selvempi luuseri.

Äänestä

"Yksi asia kaduttaa ja se on, etten ole kerinnyt hankkia perhettä ja lasta."

on varmaan hyvä että et ole perhettä hankkinut,
sillä ei se suju
"kansanopiston pohjalta" ja niillä opeilla,
muuta kuin siihen saakka kun vaimo on kaikki eurot saanut.

"Jos rehellinen olen, niin myönnän eläväni siis periaatteessa toisten siivellä."

Niin, taidat olla yhtä yksinäinen kuin minäkin, tai yksinäisempi, lapset ovat 30-50 km päässä ja vaimo 55 yhteisen vuoden jälkeen maan alla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

tunnustus kirjoitti:

Isäni opetti minut kiinteistöbisnekseen ja sillä tiellä ollaan. On 6 sijoitusasuntoa pääkaupunkiseudulla, joissa yhdessä asun itse. "Oikeita töitä" en ole tehnyt koskaan, vaan elän vuokralaisilta saamilla tuotoilla ja ihan mukavasti. Kolme asunnoistani olen maksattanut niitä vuokraamalla ja kolmea lyhennän edelleen...tai siis vuokralaiset lyhentävät.

Helpompaa rahantuloa en ole keksinyt, eikä tuo keksinyt isänikään. Tosin riittäähän vuokralaisten hankinnassa, sopimuksissa, veroissa ja kiinteistöjen hoidossa pikkujobia useimmille arkipäiville kun tasaisesti jakaa. Teen noin 10-12 tuntista työviikkoa, sen se vie. Harrastelen kansalaisopistossa kirjoitusta ja äidinkieltä, jotta puhuminen ja vuokrasopimustekstien raapustus on sujuvaa.

Jos rehellinen olen, niin myönnän eläväni siis periaatteessa toisten siivellä. Vuokralaiset maksavat pikkuhiljaa loput kolme asuntoa ja saan vielä tuloutettua itselleni n. 4000 euron kuukausipalkkaa. Lopetan nämä hommat 55 vuotiaana, myyn yhtä lukuunottamatta jo silloin omistamani kaikki velattomat asunnot ja jään eläkkeelle. Vaikka eläkekertymää minulla ei paljoa ole, niin saan asunnoistani n. 150-270 000 euroa/kpl mammonaa eli yhteensä noin millin verran verotonta, jolla pärjään eläkepäivät.

Yksi asia kaduttaa ja se on, etten ole kerinnyt hankkia perhettä ja lasta. Kuulostaa kummalta, kun teen vain muutaman tunnin päivässä töitä. Loppuaika on kai vain kulunut elämästä nauttimiseen. Mutta vielähän sitä ehtii vanhempanakin perheen perustaa. Ja muuten se vuokranmaksu jollain muulla kuin rahalla, ei ole myytti, se on totista totta ja tulee lisääntymään, kun vuokrat tulevat nousemaan aika jyrkästi. Se on kai yksi syy, ettei tuota emäntääkään ole tarvinnut vielä hankkia.

Tämä on hyvä palsta!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu