Minä olin 90-luvun nuori. Silloinkin oli (ja varmaan kautta historian on ollut) nuorilla ongelmia, mutta en olisi voinut kuvitellakaan että joutuisin pelkäämään ammutuksi tulemista keskellä kirkasta päivää, koulussa.
Minä olen ollut niin pitkään kuin muistan aika ahdistunut. Pahimmat vuodet oli n. 16-21 -vuotiaana, ja voin sanoa että vihasin sydämestäni yhteiskuntaa, ihmisiä, uskontoja, vihasin koko elämää. Purin ahdistustani blackmetalliin ja itseni viiltelyyn. Viiltelin päivittäin, ja kerran jouduin tikattavaksi sairaalaankin, vaikkei minulla (kai) ollut itsemurha tarkoituksena, vaikka kuolemaakin noina vuosina paljon mietiskelin ja kaipasinkin.
Mitä näinä 10 vuotena on oikein tapahtunut? En tiedä, mutta huolissani olen nykyajan nuorisosta ja koululaisista.
Älkää kiusatko muita, kyllä nuorella ihmisellä on tässä maailmassa varmasti huolia tarpeeksi ilman kiusaamisen taakkaakkin. Yrittäkää pitää kontaktia kaikkiin luokkatovereihin, älkää jättäkö ketään yksin. Kysykää vaikka ohimennen että miten meni viikonloppu? Se voi jo tuoda iloa yksinäisen sydämeen.
Tsemppiä kaikille. Elämä on joskus tosi perseestä, mutta ei se ollut vielä tässä kaikki. Mitä tahansa voi tapahtua, ja ylä- ja alamäet menee ja tulee. Joskus ne on pidempiä tai syvempiä, mutta aina ne ohi menee.
Minäkin olen selvinnyt pahimmasta. Vieläkin olen ajoittain tosi ahdistunut, ja tämä yhteis- ja ihmiskunta on edelleen paikoittain aika mätä, mutta ei tehdä sitä vielä pahemmaksi. Jookosta?
Minä olen ollut niin pitkään kuin muistan aika ahdistunut. Pahimmat vuodet oli n. 16-21 -vuotiaana, ja voin sanoa että vihasin sydämestäni yhteiskuntaa, ihmisiä, uskontoja, vihasin koko elämää. Purin ahdistustani blackmetalliin ja itseni viiltelyyn. Viiltelin päivittäin, ja kerran jouduin tikattavaksi sairaalaankin, vaikkei minulla (kai) ollut itsemurha tarkoituksena, vaikka kuolemaakin noina vuosina paljon mietiskelin ja kaipasinkin.
Mitä näinä 10 vuotena on oikein tapahtunut? En tiedä, mutta huolissani olen nykyajan nuorisosta ja koululaisista.
Älkää kiusatko muita, kyllä nuorella ihmisellä on tässä maailmassa varmasti huolia tarpeeksi ilman kiusaamisen taakkaakkin. Yrittäkää pitää kontaktia kaikkiin luokkatovereihin, älkää jättäkö ketään yksin. Kysykää vaikka ohimennen että miten meni viikonloppu? Se voi jo tuoda iloa yksinäisen sydämeen.
Tsemppiä kaikille. Elämä on joskus tosi perseestä, mutta ei se ollut vielä tässä kaikki. Mitä tahansa voi tapahtua, ja ylä- ja alamäet menee ja tulee. Joskus ne on pidempiä tai syvempiä, mutta aina ne ohi menee.
Minäkin olen selvinnyt pahimmasta. Vieläkin olen ajoittain tosi ahdistunut, ja tämä yhteis- ja ihmiskunta on edelleen paikoittain aika mätä, mutta ei tehdä sitä vielä pahemmaksi. Jookosta?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Hienoa kuulla, että olet päässyt kuitenkin elämässäsi eteenpäin. Totta on, että kun aika kuluu ja pääsee ohi vaikeimpien hetkien, on siitä jo pikkuhiljaa voiton puolella. Jumalan siunausta sinulle ja voimia edelleen!