kohta riittää

Kirjoittelin aijemmin siitä, kuinka lapseni luokkaretki peruttiin hänen osaltaan. (keväällä)

Nyt irtisanottiin ip-hoito...

Kotona ei ongelmia ole. Lapsi käyttäytyy ihan hienosti ja kaikki sujuu.
En ole äiti joka toteaisi - muitten mukulat -
Jossain kuitenkin mättää !

Lapsi on ollut taas levoton (opettajan sanojen mukaan - joihin rehtori tietysti luotta! )
Onko kenelläkään kokemusta tai neuvoja ???
Minun kun on niin vaikeaa olla kärpäsenä katossa !!! (ja haluaisin tietää todella mitä siellä tapahtuu)
Mistä lähteä liikkeelle ?
Meitä on nyt koulun puolesta syyllistetty (ainakin tunnen niin ) , mutta voiko koulussa olla jotain ? Lapsi ei ole kertonut muuta kuin kiusaamisen, jonka vuoksi on ollut hermostunut...

Alan olla todella huolestunut !!!
141335
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Ei opettaja noita turhaan peruisi. Kysy opettajalta olisiko sinulla mahdollisuutta tulla (salaa?) seuraamaan koulun sujumista parina päivänä. Voit ihan reilusti ottaa töistä vapaata tätä varten. Oppitunnin seuraaminen onnistuu ovenraosta ja välituntien luokan ikkunasta. Näkisit ihan itse miten poikasi käyttäytyy ja mistä käytös voisi johtua.

Tulee mieleeni että onkohan lapsesi herkkä provosoitumaan muiden kommenteista? Olen tavannut joskus pari lasta jotka suorastaan räjähtivät jokaisesta poikkipuolisesta sanasta.

Lapsilla on hyvin usein koulu ja kotiminät erikseen, siinä ei ole mitään erikoista.

Äänestä

Et kai luule, että opettaja tekee syyttä suotta tuollaisia isoja ratkaisuja juuri sinun lapsesi kohdalla? Miksi hän sellaista tekisi?
Mitäpä jos pyytäisit opettajaa tekemään muistiinpanoja luokassa esiintyvistä häiriötilanteista, joissa lapsesi on mukana?
Minusta tuossa alkaa olla jo koulupsykologin puoleen kääntymisen paikka.

Äänestä

IP-hoidosta päättävät ja huolehtivat muut ihmiset kuin opettaja, joten siinä on jo ainakin kaksi mielipidettä ja näkemystä lapsesi käytöksestä. Sinuna ottaisin vakavasti ja tosissaan nuo näkemykset! Jospa siinä pojassasi olisi sittenkin jotain vikaa, eikä vaan opettajassa...

Äänestä

Pari pimahtanutta yksilöä. Toisen niistä vanhemmista ei millään voi uskoa tapauksia, joista olen raportoinut, todeksi, hänen poikansa kun on pieni enkeli että voi hellanlettas sentään. Onneksi toisella niistä on sentään järkevät huoltajat jotka tajuavat että jotain ongelmaa heidän lapsensa päässä on, kun huorittelee minua ja käyttäytyy päivästä toiseen ala-arvoisesti, riehuu, huutaa, potkii, nimittelee jne.. HUOH.

Äänestä

Eli lapsesi poisjättäminen luokkaretkeltä on koululain vastaista, en tiedä pykälää mutta lain henki on että jokaiselle oppilaalle on taattava samanarvoinen opetus, joka ei toteudu mikäli evätään luokkaretki lapseltasi.
Sanot että kotona ei ongelmia, oletko varma että itsekritiikkisi on tässä suhteessa riittävä? Mietin että vaikka sinä koet lapsesi käytöstä normaaliksi, voiko sitä sietää jos se kerrataan luokan opppilaiden määrällä? Kumpi osapuoli sanoi irti ip-hoidon, se ei käy ilmi kirjoitukestasi. Mikset keskustele asiasta koulupsykologin kanssa ja vaadi heiltä toimenpiteitä ja opastusta kun ovat kerran "psykologeja" ja paremmintietäviä.

Äänestä

vikaa. Joskus he haluavat päästä eroon joistakin lapsista, kun eivät osaa opettaa. Otappa selvää millainen tausta on opettajlaa. Koulutoimenjohtajalta tai muualta kyselemällä. Valituksia kannattaa tehdä, jotta karsiutuu epätätevät opettajat ja sellaiset, joilla ei ole kykyä olla opettajana.
Aina ei ole lapsen syy eikä perheen. Heitä on vaan helppo syyttää kaikesta.

Äänestä
  • Opettaja voi olla pönttö tai loppuunpalanut, tai molempia. Ja opettajakin on kuitenkin vain ihminen, voihan opettajakin olla loman ja terapian tarpeessa.

    Äänestä

Meillä oli aivan samanlainen tapaus. Päiväkodissa oli aina ongelmia ja kuitenkin lapseni kotona oli ihan tavallinen lapsi. Uskoin aina lastani, vaikka häntä syyllistettiin. Hän satutti aikuisia, että lapsia.Tiesin, että joku mättää jossain ja pahasti. Minä äitinä tunnen lapseni parhaiten.
Sainkin lopulta selville, että hoitopaikassa hoitotädit olivat todella epäammattimaisia ja lapsi alkoi voimaan erittäin pahoin.
Nyt hän jo koulussa ja kaikki hyvin.
Lapsesi voi pahoin jostain syystä. Selvitä kiusaaminen perinpohjaisesti! Juttele lapsesi kanssa, keskustele, mutta älä kysy suoraan. Kyllä hän kertoo...
Minun lastani kiusasivat aikuiset!

Äänestä
  • Hänen voi vain olla vaikeaa olla ryhmässä. Ehkä kukaan ei ole huomannut opettaa, että luokassa istutaan hiljaa ja keskitytään opettajan seuraamiseen eikä muiden lasten tarkkailemiseen.

    Toinen mikä tuli mieleeni on juuri tuo toisten sanomisista provosoituminen. Voi olla, että lapsesi kuuntelee muiden puheita ja pohtii (syystä?) sitten omaa asemaansa. Osaako hän olla kaveri? Oletteko puhuneet ystävyydestä?

    Jos opettaja ei halua lasta mukaan luokkaretkelle, on kyseessä liian iso luokka, joka lisättynä jollain levottomalla lapsella on mahdoton hallita vieraissa oloissa. Jos joku lapsista ei usko kieltoja ja menee retkellä omia menojaan, miten opettaja voi yksin selvitä ryhmän ja tämän oppilaan hallinnasta?

    Oletko keskustellut kunnolla opettajan ja rehtorin kanssa siitä, miten voisit ohjata lastasi. Oletteko hakeneet ammattiapua? Kaikkien etu olisi jos kaikki voisivat lähteä mukaan retkelle.

    Äänestä

mitä siellä tapahtuu? Avoimesti tai salaa, en tiedä kumpi olisi viisainta, mutta saattaisi se jotakin selvittää. Minulle aikanaan kun olin ekaluokkalaiseni käytöksestä huolissani, sanoi opettaja että jos oppilas käyttäytyy koulussa asiallisesti, mutta kotona kapinoi ja itkee sopeutumisen tuskaansa niin asiat menevät oikeinpäin. Se tuska kuulemma kuuluu kotiin. Voimia sinulle, hae apua lapsellesi ja tukea itsellesi! Hienoa että edelleen jaksat olla lapsesi tukena!

Äänestä

koulussakin monenlaista vikaa. Kotona kaikki on tuttua ja turvallista, oletko ehkä oppinut välttelemään tilanteita, joissa saattaisi tulla hankaluuksia? Jos lapsi saa päättää kaikista omista asioistaan ja vanhemmat tekevät lapsen mielen mukaan jo ennen kuin tulee kiistaa, voi koulussa olla vastassa ongelmia: pitääkin odottaa omaa vuoroa, aikuinen ei olekaan vain minua varten, ei saakaan itse päättää missä on ja mitä tekee vaan lukujärjestys ja opettaja antaa raamit jne. Opetus on avointa, mene katsomaan, mitä koulussa todella tapahtuu. Juttele lapsen kanssa, kuuntele miten hän tilanteen kokee. Yritä vielä jutella myös opettajan kanssa; ette ole vihollisia vaan samalla puolella pyrkimässä kohti lapsen parasta. Lapsi todella voi käyttäytyä eri tavalla eri tilanteissa, hyväksykää tämä, niin ei tarvitse kinastella, kumpiko puoli on oikeassa. Koululla pitäisi olla käytettävissä muita keinoja kuin ryhmästä pois sulkeminen. Onko erityisopettajaa, kuraattoria, psykologia, jonka puoleen voisit kääntyä, jos luokanopettajan kanssa asia tilanne ei edisty?

Äänestä

Nyt on tilanne se, että hain lapseni pois koulusta "huonon käytöksen" vuoksi.
Juttelimme rehtorin huoneessa lapsen kanssa ja hän kertoi, ettei vain jaksa kuunnella aina sanoja "jeesus lauluja".
- Oli laittanut kädet korvilleen jne...
Juttelin myös opettajan ja terkkarin kanssa.

Ruokalassa oli samana päivänä tilanne jonka näin itse: Poikani seisoi rauhassa jonossa. Pari kaveria tuli siihen ja sanoivat moi. Toinen lähti välitunnille ja toinen jäi seisomaan lapseni nenän eteen. (Odotti reagtiota)
Lapsi tietysti koetti nypätä ja leikki oli valmis !
Opettajan puututtua asiaan toinen lapsi lähti pois, mutta palasi hetken kuluttua... Ja taas kähinä - leikkimielinen - oli valmis.

Tiedän kyllä, että lapseni reagoi asioihin herkästi : Tuijotus, haukkuminen tai liian lähelle tuleminen saavat reagtion aikaan ! (onko sitten herkkä ärsykkeille ??? )
Lapsi ei kuitenkaan ole väkivaltainen, vaan kyse on hauskanpidosta ja hulluttelusta.

Nyt on sitten mahdollisesti aika lasten neurologiselle... Mietityttää vain kun sekä opettaja, että rehtori ovat kyselleet lääkityksestä... Vaiennetaanko lapseni lääkkeillä ja muut saavat tehdä mitä lystää ???

Taidan nostaa kädet pystyyn ja antaa asiantuntijoiden päättää...

Äänestä

En todellakaan ole sitä mieltä "minun lapseni ja muiden mukulat".
Olen vain huolissani.
En kiellä sitä, etteikö lapsella saattaisi olla jotain neurologista. Hämmentää vain, että kotona tuota ei ole... (eikö lapseni sitten pitäisi käyttäytyä 24/7 samalla tavalla, jos kyse on neurologisesta ?)

Toivottavasti asia selviää tavalla tai toisella sillä hermot ja yöunet ovat jo menneet. En enää pysty ajattelemaan muuta kuin tuota. (koko työpäivän mieti koska soitetaan... Mitä soitetaan.. Mitä lukee reissarissa.. Loppupäivän mietin mitä on tapahtunut...Selvitämme mitä on tapahtunut.. )- Olen aina pyytänyt lastani kertomaan omin sanoin mitä on tapahtunut - Syyttelemättä tai provosoimatta.

Toivon vain , että tämä loppuu !

Äänestä
  • Meillä oli pojan kanssa samoja ongelmia , mutta halusimme katsoa avoimin mielen asioita ja saimme pikaisesti lähetteen neurolle. Aivan uskomanton juttu että saimme lääkkeet ja terapiat kuntoon ja poika on kuin eri poika..Ei mennyt kuinv vuosi tilanne muutui meidn kaikkine iloksi. Erittäin paljon saimme opettajilta positiivistä palalutetta että lähditte heit hakemaan apua ja se auttoi..Reippaasti vain hapua hakemaan ja lääkkeet voivat olla uskomaton apua :>Itse en olisi voinut kuvitelkaan että meidän poika nujerretaan lääkkeellä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


aiemmin kirjoittanut kirjoitti:

Kirjoittelin aijemmin siitä, kuinka lapseni luokkaretki peruttiin hänen osaltaan. (keväällä)

Nyt irtisanottiin ip-hoito...

Kotona ei ongelmia ole. Lapsi käyttäytyy ihan hienosti ja kaikki sujuu.
En ole äiti joka toteaisi - muitten mukulat -
Jossain kuitenkin mättää !

Lapsi on ollut taas levoton (opettajan sanojen mukaan - joihin rehtori tietysti luotta! )
Onko kenelläkään kokemusta tai neuvoja ???
Minun kun on niin vaikeaa olla kärpäsenä katossa !!! (ja haluaisin tietää todella mitä siellä tapahtuu)
Mistä lähteä liikkeelle ?
Meitä on nyt koulun puolesta syyllistetty (ainakin tunnen niin ) , mutta voiko koulussa olla jotain ? Lapsi ei ole kertonut muuta kuin kiusaamisen, jonka vuoksi on ollut hermostunut...

Alan olla todella huolestunut !!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu