Onko vaarallista jos 7-viikkoinen pentu söi kiviä? (1-2) sellaisia ihan pieniä.
onko vaarallista
saku pennun omistaja
6573
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kivet tulevat ulos ihan luonnollista tietä sitten aikanaan.
söi hiekkaa, varmaan myös pikkukiviä seassa niin että peräpäästä välillä tullut kuin hiekkaa vähän maustettuna sillä itellään.
Mulla oli samanikäiset sakemanni ja tyttö ja molemmat söi pienenä aina pihalla kiviä. Koiralle ei ollut haittaa, mutta tytöltä katkesi kaksi hammasta. Aikuisten oikeesti, sekin oli kuin koira. Kahden koiran kanssa kun kasvoi.
Edesmennyt narttuni söi pentuaikanaan runsaasti hiekkaa ja talonseinustalta sepeliä, niinkuin hevonen kauraa. No minä tietty kovasti kieltämään ja kaivamaan suusta pois. Sehän se koiran mielestä vasta hauska leikki olikin ja teki siis sitä lopulta juuri sen huomion takia. Kyllä ne sieltä uloskin tulivat ja oikeesti kakka kolisi. Lopetti sitten kyllä jossain vaiheessa.
Seuraavan kanssa olinkin sitten jo viisaampi. Kun meinasi ruveta kiviä popsiin, niin yritin keksiä heti jotain muuta tekemistä niin kivet unohtui. Eikä ole sen koommin niitä syönyt.
Joku sanoi aikanaan että pennulla on joku puutos, mutta runsaasti pentuja seuranneena voi sanoa että kyllä ne ottavat suuhunsa vähän kaikkea kokeiltavaksi vähän niinkuin vauvatkin. tiedä häntä.
Ei ole Sakulla hätää meijjänki koira on 7vk ja on syönyt muutaman kivan..Ei ole vaarallista
Meidän koira joutui leikkaukseen kivien syönnin takia, joten ei aina niin vaaratonta.