otin leikkinä ajokorttitestin ?

nöyrytetty "

Niinpä niin !
Kävin terveyskeskukessa ajokortin uusimisen takia.
Nuori neitilääkäri tenttasi minua, niinkuin olisin ollut menossa vanhainkotiin. Todella luulin ,että hän pelleilee mummon kanssa ?
Viimein hän pyysi piirtämään kellonajan, kynmmentävaille kymmenen.
Muttama minuutti ei täsmännyt.
Piirsin koko kellotaulun.Jos olisin tiennyt,että hän oli tosissaan olisin ottanut sen vakavasti.
Kolmella kielellä olen opiskellut kellonajat !
Jouduin sellaisiin testeihin,etten ole toipunut vuoteen mm.kallokuvauksiin,pirrostesteisiin ym.
Moitteeton ajokortti on ollut 30 v.
Kun potutti menin yksityslääkäriin hän ei nähnyt mitään estettä ajokortin uusimiselle .
Minulla on nyt voimassa oleva ajokortti.
Rikosylikonstaapelilta tuli kutsu saapua 25.09.08 kuultavaksi.
Päättös oli,että pitää suorittaa uusiajokoe.
Huvittavinta tässä on ,että olen menossa lonkkaleukkauseen, kävelen kyynärvaoilla saan ajaa autoa minulle myönnetyllä ajokortilla.
Kellonajan muutamaminutti osoitti, että minulla on hahmotusvaukeusia.
Mutta kun leikkaus on tehty mitää mennä ajokokeessen.
Tähän liittyy paljon nöytytystä, josta on vaikea kertoa ja toipua.

20

1431

    Vastaukset 20

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • taasko ..

      .. pitää mennä kokeeseen?

      Minä olen sen verran höperö ja vainoharhainen, etten saa oikein selvää asioista.

      Minä en uskalla edes sisarusteni kanssa seurustella.

    • Reino

      Olen läpikäynyt samat testit. Kun ei tiedä mitä yrittävät testata, on parasta olla nöyrän ja palvelualttiin näköinen.

      Neitilääkärini oli virolainen ja hänen aksenttinsa hieman huvitti. Mitähän hän olisi tuumannut, jos olisin sanonut jotakin esimerkiksi savon murteella. Esimerkiksi että peässä juili uamusella.

      • 100x100

        Jos on tosissaan ajokortin tarve ja sitä on 70 haettava, on aika kummallista että ottaa sen leikisti, sain testin tehtyä ja minusta niissä kysymyksissä ei ollut mitään kummallista.
        Nimenomaan hoksottimia ja koordinaatiota silmällä pitäen ne tehdään,
        Et kai sinä leiki liikenteessä, toivottavasti et ainakaan tämän jälkeen.

      • etsivivä-amadeus

        Hän,tohtori oli nuorineitonen.Katseli potilaspapereitani ja sanoi Teillähän on ollut kolmenkuukauden ajokielto TIAN vuoksi(aivoverenkierto)juttuja.
        Jaa,ei minulle moisesta kiellosta mitään ole puhuttu.
        Hän otti puhelun minua hoitaneeseen lääkäriin,olisi minulla kuukauden kielto pitänyt olla.Eipä kukaan vaivautunut kertomaan.
        Ookkailin ihan normaaliintapaan suapillani

        Kortti minulla on ollut48vuotta ja mielestäni ajan parenmin kuin nuorenpana.
        Ei minun risteyksessä ole tarvis jäädä miettimään kenellä se etuajooikeus on ja mistä se sen on saanut.
        Täällä yksi vanhapappa kortin saatuaan sitä ihmetteli.Mukanaollut pojanpoika sanoi.tuolla oikealta tulevalla on etuajooikeus,mistä keleestä se sen on suanna.

    • en joutunut

      mihinkään piirrostesteihin!

      Onko täällä Espoossa helpompaa uusia ajokortti,
      jos noin hankalaa on muualla?

      Saanko kysyä missä?

      • Minun korttini uusimiseen riitti lääkärintodistus ja kahden luotettavan henkilön todistus ajotaidostani.
        Saapa nähdä, mitä tapahtuu ensi kerralla.

      • nöyrytetty "

        Kuopiossa !
        Minusta ajokoe on OK.
        Mutta ei tälläinen simputtaminen.
        Kuten kerroin, kävelen kyynärsauvoilla ne eivät ole ajoneste.
        En missään tapauksessa lähtisi liikenteeseen.

      • haetaan myös yksityiseltä.
        nöyrytetty " kirjoitti:

        Kuopiossa !
        Minusta ajokoe on OK.
        Mutta ei tälläinen simputtaminen.
        Kuten kerroin, kävelen kyynärsauvoilla ne eivät ole ajoneste.
        En missään tapauksessa lähtisi liikenteeseen.

        Siinä oli näkökoe ja kuulokoe. En vielä ole tarvinnut silälaseja, ja kuulo toimii myöskin 'omillani', joten ei siinä sen ihmeempää.

        Kahden luotettavan henkilön todistus ajotaidostani tarvittiin myöskin.

        Sekä valokuvia pari kappaletta.

        Mutta olisiko hyväkin tuo, että ovat tarkkana?
        Joillakin voi yllättäen alkaa joitain häiriöitä
        ilmenemään; heidän omakin etunsa on, että ne huomataan ajoissa.

        .

    • mitä pyysit

      onko sulla muitakin vaikeuksia, osaatko tulkita liikennemerkit?
      Kun on
      kello "kynmmentävaille"
      mitä on "pirrostestit".?
      "päättös"
      ja kuljet "kyynärvaolla"
      ja sekin on niin pahaa että tunnet "nöytytystä" !!

      Jospa se jatke ei ollutkaan ihan siitä kiinni, niistä minuuteista?? Siinä kellotaulussa??
      Eihän.

      • Carpe Diem

        Lääkärit toimivat ajokorttiasioissa ohjeittensa mukaan.
        Kahden minuutin poikkeama kellotaulutestissä ei taatusti aiheuttanut hylkäämistä
        Toivoisin lääkäreille lisää valtuuksia hylätä suoralta kädeltä sairaalloisten hakijoiden ajoluvat.
        Kyllä baanoille jää senkin jälkeen riittävästi seitsemänkymppisiä ja vanhempiakin kaahailemaan.

      • Carpe Diem kirjoitti:

        Tuo testien teettäminen ikäihmisille. Nykyisin !Muiden tutkimusten lisäksi.Ja hyvä onkin.
        Samoin kuin ajokokeeseen ohjaaminen, siis inssiajoon uudelleen.
        Jos nämä "näpertelytestit" lääkärissä ovat menneet ihan "pipariksi", mitäpä sitä enää ajokokeeseenkaan laittamaan.
        Jos "toivoa" on ohjataan sinne inssiajoon.
        Hyvä on ettei liikenteessä pyöri sinne kuulumattomat. Vaarana itselleen ja toisille.

        Testit ovat helpot:tekee vaan sitä mitä käsketään mahdollisimman hyvin.
        Onhan se omakin etu, (ja toisten)ettei puolikuntoisena joudu liikenteeseen, josta ei enää ymmärrä miten pitäis ajaa missäkin.

      • meri-kukka98 kirjoitti:

        Kannatan sitä, että pitäisi kortin uusimista varten suorittaa ajokoe. Hyvää se tekisi nuoremmillekin.
        Mutta siitä tulisi tietenkin taas sellainen rahanpyydys kuin nykyisin katsastus on.

      • Venlastiina kirjoitti:

        Kannatan sitä, että pitäisi kortin uusimista varten suorittaa ajokoe. Hyvää se tekisi nuoremmillekin.
        Mutta siitä tulisi tietenkin taas sellainen rahanpyydys kuin nykyisin katsastus on.

        Tuo inssiajon uusiminen. Iäkkäillä ihmisillä.
        Tiedän muutaman tapauksen. Joillakin menee läpi,joillakin ei.
        Sehän on paras tapa todeta, riittääkö havainnointikyky, ja ymmärrys. Ja onko ajosäännöt hallussa. Liikennemerkkejäkin on tullut uusia pilvin pimein siitä kun me korttia ajeltiin, joskus -60 luvun lopulla.

      • Parempi ajaja
        Venlastiina kirjoitti:

        Kannatan sitä, että pitäisi kortin uusimista varten suorittaa ajokoe. Hyvää se tekisi nuoremmillekin.
        Mutta siitä tulisi tietenkin taas sellainen rahanpyydys kuin nykyisin katsastus on.

        kuski olen kuin ajokorttini suorittamisen aikaan!

      • Sitä mukaa
        meri-kukka98 kirjoitti:

        Tuo inssiajon uusiminen. Iäkkäillä ihmisillä.
        Tiedän muutaman tapauksen. Joillakin menee läpi,joillakin ei.
        Sehän on paras tapa todeta, riittääkö havainnointikyky, ja ymmärrys. Ja onko ajosäännöt hallussa. Liikennemerkkejäkin on tullut uusia pilvin pimein siitä kun me korttia ajeltiin, joskus -60 luvun lopulla.

        kuin tulee uusia, ne haltuun otetaan!

      • Parempi ajaja kirjoitti:

        kuski olen kuin ajokorttini suorittamisen aikaan!

        Jos on 30-40 vuotta autoa ajanut niin tottakai jokainen on parempi ajaja kuin kortin saatuaan.
        Kortin saaminen on tavallaan "virallinen lupa" opetella yksikseen.
        Ja ne uudet merkit, olipa niitä minkäverran hyvänsä. Tottakai ne kaikki pitää olla hallussa ja soveltaa liikenteeseen.
        Mutta ikä voi tehdä tepposia, ja ainahan ihmisen kunnossa voi tapahtua isojakin muutoksia.

        Ja turvallisuudestahan siinä on kysymys. Omasta ja toisten! Oikein hyvä että sitä valvotaan!

    • Anonyymi

      Mikään ei ole muuttunut tuohon typerään "testiin" vuosikymmenessä!
      Oma kelloni on digitaalinen ja se näyttää kymmentä vaille kymmenen; 9.50!
      Senkin voi piirtää paperille.
      Tästä maasta on tullut turhien pätevyyskurssien ja -testien luvattu bisnesmaa.
      On todella ihme, miten tällainen testi on sallittu lain laatijan toimesta!?

      • Anonyymi

        Muista tämä kun näet lehdessä jutun ''77-vuotias ajoi moottoritiellä vastaantulijoiden kaistalla...''

    • Anonyymi

      Kannattaa ottaa ne testit vakavasti, vaikka ne tuntuisi leikiltä. Sillä siksi ne juuri testaavat, että pystyykö ihminen toimimaan liikenteessä harkitusti. Jos laittaa leikiksi ne testit, niin nehän alkavat epäillä kykyä toimia liikenteessäkään vakavasti. Alistu vain testeihin, ja tee niin huolellisesti kaikki kuin vähänkin osaat.

    • Anonyymi

      Kysyvät muutaman entisen presidentin nimen . Vielä muistin Kekkosen, hehe. No, osaan kyllä itse ajaa vaikka unissani. On se sen verran verissä. Mutta 10 v päästä asia voi olla toisin. En tiedä miten sitten pääse mökille ja kauppaan. Olisi mukava jos siihen mennessä saisi ostaa uudet aivot vanhojen tilalle. Joten joutuu miettimään asioita monelta kantilta. Jos ostas sitten vanhana mopon niihin ei kai tartte korttia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä Yllätti

      Kaivatussasi?
      Ikävä
      205
      2039
    2. Ei enää ulkoteltta ruokaa.

      Se oli sitten viimmeinen kerta kun tuonne teltalle menen.Laatu heikkenee joka vuosi ja annokset pienenee.Ei enää kiitos,
      Kuhmo
      48
      1196
    3. Jos sussa toisessa on yhtään miestä

      Ja kadut tekemisiäsi niin menet poliisin puheille, paljastat kaiken oman osuutesi ja kerrot mitä kaikkea se toinen on te
      Ikävä
      174
      1092
    4. Se katse...

      Täynnä rakkautta. Kunpa olisin tajunnut.
      Ikävä
      81
      976
    5. En ole hetkeen sinulle kirjoittanut nainen

      Vieläkin ajattelen sinua, jos voit uskoa. Tunteet minussa huutavat toivoa ja rakkautta, kun kylmä loogisuus taas pistää
      Ikävä
      56
      871
    6. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      100
      782
    7. 70
      781
    8. Mitä eroavaisuuksia sinulla on

      kaivattusi kanssa? Esim. luonteessa. Haittaavatko erot vai ovatko vain rikkaus?
      Ikävä
      77
      737
    9. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      340
      678
    10. Onnettomuus

      Olivatko paikkakuntalaisia, jotka menehtyivät?
      Virrat
      26
      661
    Aihe