Ratkaisu

Siirrytään takaisin lankapuhelimiin. Kaadetaan netti ja kaikenmailman väkivaltaisett video/tietokonepelit puristimeen, puhumattakaan telkkarista tulevasta väkivaltaviihteestä, josta saamme nauttia mihin vuorokauden aikaan tahansa, jos on asianmukainen kortti boxissa.
Itse näen netin olevan syy näihin koulusurmiin.
Mielipuolet hehkuttavat sairaita ideoita omilla heille varatuilla foorumeilla ja saavat toinen toisiltaan tukea tällaisten tekojen suorittamiseen. Lisäksi tapausten saama julkisuus ja muiden hullujen ihannointi tekoa kohtaan edesauttavat näitä hirvittäviä veritekoja tapahtumaan. Julkisuus tosin on liian lievä ilmaisu, millaisen mediarumban tapaukset saavat aikaan. Tieto tapahtuneesta on riittävä julkaisu, eikä se että murhaajan naama on joka toisen lehden kannessa ja revitellään aiheella joka suuntaan.
1113
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

liiaallinen avoimuus ei ole hyvästä,vaikka kapitalistinen maailma siitä toitottaakin koko ajan.

Nykyajan nuoret vat todellisuudessa niin Internetin pauloissa ,ettei ole tosikaa.

Ovat pauloissa itseasiassa paska juttuihin,joita nimettömänä kaikki kirjoittavat.Onko tämä nyt sitten sitä kehitystä?
VITUT!!..........Nykypäivän nuoret roikkuvat tuntikausia netin/jonkin pelikoneitten äärellä aivot jauhoina luullen olevavansa kaikkivoipaisi kaiken tiedon,että käytännön elämän tietäjiä......Todellisuudessa he kokevat myöhemässä elämässään karun totuuden,jota eivät välttämättä kestä......

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Rattkaisija kirjoitti:

Siirrytään takaisin lankapuhelimiin. Kaadetaan netti ja kaikenmailman väkivaltaisett video/tietokonepelit puristimeen, puhumattakaan telkkarista tulevasta väkivaltaviihteestä, josta saamme nauttia mihin vuorokauden aikaan tahansa, jos on asianmukainen kortti boxissa.
Itse näen netin olevan syy näihin koulusurmiin.
Mielipuolet hehkuttavat sairaita ideoita omilla heille varatuilla foorumeilla ja saavat toinen toisiltaan tukea tällaisten tekojen suorittamiseen. Lisäksi tapausten saama julkisuus ja muiden hullujen ihannointi tekoa kohtaan edesauttavat näitä hirvittäviä veritekoja tapahtumaan. Julkisuus tosin on liian lievä ilmaisu, millaisen mediarumban tapaukset saavat aikaan. Tieto tapahtuneesta on riittävä julkaisu, eikä se että murhaajan naama on joka toisen lehden kannessa ja revitellään aiheella joka suuntaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu