Poliisin provo!

Tuo osittainen "kotikäynti" oli sen luokan provo, että jatkotoimiin olisi pitänyt ymmärtää varautua! Nyt tappaja kiirehti tekoaan. Olisi ehdottomasti pitänyt laittaa kaveri seurantaan ja kouluakin tiedottaa ajoissa, ehkä koetilaisuuteen olisi voitu puuttua, pienentää ryhmiä, laittaa hänet etupenkkiin ja siviiliasuinen "koe"-oppilaspoliisi hänen taakse tms?
5582
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Niin olisi ehdottomasti. Kun Suomessa tapetaan vuosittain noin 250 ihmistä, niin poliisin pitäisi ehdottomasti ottaa heidät kiinni ennen kuin tekonsa suorittavat. Jo kymmenen vuoden aikana säästyisi 2500 ihmishenkeä.

Äänestä

provsoida ei olisi saanut missään nimessä

VAAN SEURATA HILJAISESTI

Pelkään että minun tapaukseni on antanut väärän tilannekäsityksen ja sitä myötä virheellisen toimintamallin. Minä en ole itse sanonut palaavani takaisin vaatimaan työsuhdetta, mutta en huomannut huijausta kuulustelussa.

Koska en ollut paluuaikeinen alunperinkään, mitään oikeaa vaaraa ei koskaan ole ollut. Minua on koko ajan provosoinut oikeusviranomaisten käytös ihan järkyttävän paljon ja teen todella töitä hillitäkseni kokemani aiheuttamia tunnereaktioita....minulla on kokemusta oikeista potilaista, osaan edes vähän auttaa itseäni.

SAARI ei osannut. Provosointi oli äärimmäisen vaarallista...siksi ei olisi pitänyt lähestyä näkyvästi vaan seurata hiljaa sivusta ja uusi "oppilas" luokkaan.

Äänestä

Kyllä on katsottu taas amerikkalaisia poliisisarjoja kun tommosia juttuja heitellään.

Suomessa on alta 8000 poliisia ja nykyiselläkin juttu tahdilla juttuja on joka poliisille kerran 10 minuuttiin.
Jos joku kertoo että miten homma hoidetaan niin että tuossa 10 minuutissa per juttu asia tutkitaan huolellisesti, tehdään siihen perustuvat oikeat päätökset ja vielä päälle tarvittavat toimenpiteet, on ansainnut heti elinikäisen sisämisterin salkun itselleen.

Hei, hiukan suhteellisuudentajua !

Äänestä

Uskon edelleen, että polisii teki voitavansa...
ja mitä se olisi loppujen lopuksi auttanut että olisi koulua varotettu, siis tarkotan sitä, että olisiki koulu vaan suljettu ja jatketaan sitten kun ei ole enää vaaraa?
ei koulua olisi voinut loputtamasti sujettuna pitää... ja ei silloin mitään olisi sattunut, ei ainakaan koulussa...
tämä tilanne on monimutkainen ja sitä ei olisi yksi asia ratkaissut, ei aseen vieminen eikä koulun varottaminen.
koskahan täysin ulkopuolisten ihmisten tyhmät viestit täällä loppuu, eivät ne saa tapahtunutta muuttumaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kotikäynti kirjoitti:

Tuo osittainen "kotikäynti" oli sen luokan provo, että jatkotoimiin olisi pitänyt ymmärtää varautua! Nyt tappaja kiirehti tekoaan. Olisi ehdottomasti pitänyt laittaa kaveri seurantaan ja kouluakin tiedottaa ajoissa, ehkä koetilaisuuteen olisi voitu puuttua, pienentää ryhmiä, laittaa hänet etupenkkiin ja siviiliasuinen "koe"-oppilaspoliisi hänen taakse tms?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu